Varoituksen sana, kannattaa varata aikaa, tästä alkaa mun romaani!
Minulla samanlainen tilanne päällä, että en tiedä haluasinko jatkaa suhdettamme vai en. Tätä pähkäilyä ja jumittamista on jatkunut jo melko pitkään ja se on todella raastavaa! Jotenkin en vain pysty luottamaan jätkääni ja se syö voimia enemmän kuin mikään.
Sitä paitsi minusta on tullut todella tylsä ihminen sen takia ja näen kyllä ettei kukaan viihdy seurassani yhtä mainiosti kuin aikaisemmin kun vielä olin ihan ""normaali""! Nyt en vain tiedä miten päin olisin ja kaikille tuppaan olla melko vittumainen välillä, mutta kun en jaksaisi juuri välittää mistään nytten. Vihaan itseäni kun herjaan viattomille, jotka eivät ehkä ymmärrä tilannettani, mutta eivät kyllä näytä auttavaisiakaan eleitä.
En ehkä ole juurtamyöten/ollenkaan kellekään aukonut väänteistä suhteessamme että sikäli ovat melko pihalla ongelmastani, mutta en jaksa alkaa tilittää, mielummin sitten murjotan möllötän omissa oloissani. Säästyvät valituksilta vaikka toivoisinkin että voisi purkaa jollekin ulkopuoliselle ja saada palautetta kun en ehkä itse kuitenkaan näe asiaa monelta eri kantilta katsottuna. Siksi tekee hyvää kirjoitella tänne, samoin lueskella muitten kirjoituksia ja mielenpurkauksia. Ne auttaa kummasti! Vaikka loppujen lopuksi olemme aivan yksin ongelmiemme kanssa. Ei kukaan pysty päättämään puolestamme, mutta palaute on se mikä pistää asiat taas jotenkuten luistamaan etiäpäin. Varsinkin miespuoliset kommentit ovat tervetulleita! =)
Näitä vaivoja riittää. Sen lisäksi että saatan tiuskia en myöskään enää puhu paljoa koska on niin paljon pohdiskeltavaa ja kun yritän pähkiä pääni puhki mahdollisia ratkaisuja, joita ei vain ole.
Argh, ei ole kiva olla ei-oma-itseni, en pidä tällaisesta itsestäni yhtään, vihaan itseäni sen takia kun en pääse tilanteesta irti tai mihinkään suuntaan ja olen muille sellainen perseeseen ammuttu karhu. Junnaan vaan paikallani epäilyksieni keskellä ja tunnen tekeväni henkistä kuolemaa. Tunteet on siis todella pinnalla, eikä tarvi paljoa muidenkaan valittaa mistään mitään kun otan sen heti itseeni ja sit taas ollaan linssi kosteana.
En osaa nauttia enää mistään elämän iloista tai ylipäätänsä mistään, kun tuntuu ettei mikään maistu, kaikki on vain harmaata ja apeaa. Vaikka kuinka yritän olla iloinen, on se vain enimmäkseen teeskentelyä, sekä muita että itseäni kohtaan. Mutta kun yritän etsiä niitä positiivisia asioita, löytyy niitä ehkä mutta eivät kestä kauan kunnes olen taas masennuksen pauloissa. Ikäänkuin pääni olisi vallattu ja vain nämä kurjat ajatukset ovat enää jälellä enkä siksi pysty ajattelemaan muuta. Ja jos hetkeksi pääsen vapaaksi näistä on se kuin olisi vuori nostettu edestäni ja pystyn hengittämään eikä mieltä synkistä. Kunnes ne jonkin ajan kuluttua taas palaavat minua ahdistelemaan..
En vain tiedä miten tästä päästä irti. En löydä ratkaisua. Jos ei ydinongelma siis vielä selvinnyt tekstiryöpyn rivien välistä niin epäilen ettei jätkäni ole mulle kaikessa rehellinen ja on jopa sanonutkin ettei kaikki asiat edes kuuluisi mulle kun näitä epäilyttäviä merkkejä häneltä utelen.
Tästä lainaus jonkun vastauksesta, mikä meni jotenkuinki näin. ""joku yksityisyyskin on oltava vaikka elää parisuhteessa"", tarkoittaa mitä? Olimpa tyhmä, siis tietenkin on oltava jotain omaakin mutta kuinka pitkälle on mikä omaa yksityisyyttä? Ei parin tarvitse olla kuin paita ja peppu, ja kaikkialla yhdessä ja käsikynkkään vielä liioiteltuna tähän, vaan täytyy saada olla omaakin rauhaa! Mutta mitäs sitten kun on niitä epäilyttäviä piirteitä, joita ei toinen suostu selvittämään ja selittämään vaan joutuu kuuntelemaan miten tyhmästi nyt käyttäydyn ja paras: ettei kannata jaksaa jankuttaa ja olla vainoharhainen, ei ne tarkoita mitään. Hm, miks sit turhaan epäilisin ja vielä suuremmasta syystä kun ne joutuisi samalla suunavauksella unohtamaan. Miksei sitten voi kertoa kuka on esim viestin lähettäjä ja miksi tämä ihminen tekstissään avautuu ja kertoo olevansa ihastunut, mun jätkään..? Jätkä huokaa ja pyörittelee silmiään, eikä ymmärrä miks oon niin epäileväinen.. Daah!?
Jätkälläni on paljon puolituttuja koska on sellaisessa asemassa ja on paljon esillä työn ja harrastuksen osalta, samoin hänen puhelinnumeronsa on helposti saatavilla. Joten ymmärrän kyllä jos monet retkahtaisivatkin häneen ja laittaisivat jotakin palautetta, mutta tuntuu että hän nauttii liikaa tilanteesta tullessaan näin huomioiduksi eikä kuitenkaa halua torjua tätä ""ihailijapostikansaansa"". Ainahan se tuntuu kivalle jos tietää jonkun olevan suhun ihastunut, mutta en ole varma mitä hän antaa näiden tyttöjen ajattelevan ja luulevan. Esim kertooko ollenkaan olevansa varattu ym..
Samoin itse olen joutunut salapoliisin tehtäviin ja kerran luin hänen saaman erään viestin, jota paheksuin ja johon jätkäni vastasi vain kevyesti että aina sitä saa härnätä, muttei olla tosissaan.. Niin ja mitäs sitten jos he joskus tapaisivat vaikka ihan sattumoisin esim baarissa pienessä hiprakassa tai vastaavaa.. Eikö sitten tule härnättyä ja onhan siinä toista fyysisesti lähempänäkin, jonka seuraamuksia ei ole mukava lähteä edes arvailemaan.
Hän on todella itsepäinen ja välillä niin itsekeskeinen, että oikein jaksaa raivostuttaa. Ja horoskooppi pitää 100% paikkansa, 100% leijona..
Hän on pettänyt mua ainakin pari kertaa, vuosia sitten, toinen tapahtui n 2 v sitten, mutta silti ollaan vielä kimpassa. Pelkään että ne eivät ole jääneet siihen, mutta olen pattitilanteessa kun en saa vastauksia. Viimeksikin sain kuulla ulkopuoliselta tai tarkkaan ottaen juuri tältä rakastajattarelta heidän seikkailuistaan, ja MINÄ jouduin selittämään jätkälle mitä olin kuullut. Kiisti kaiken ellen kertonut ja lopuksi sitten vasta myönsi että tämä kaikki oli totta, tosin muutama kohta olisi ollut täyttä puppua, mutta en mene siitä takuuseen kumpaa heistä olisin siinä kohtaa uskonut. Toisaalta sairasta, ettei voi luottaa oman jätkänsä puheisiin vaan tämän toisen tytön, raivostuttavaa!
Tarkoittaako tämä nyt että olen liian kiltti ja helppo hänelle kun hän voi käyttäytyä minua kohtaan aivan sama miten ja leimaa että epäilen häntä koko ajan. Välillä osaa olla todella ilkeä ja sanoa tai vastata loukkaavasti, koska ei jaksa mun vainoharhaisuutta vaikken saakkaan niitä selityksiä joita kaipaan kun hän ei niitä jaksa kertoa. Silti väittää että välittää. Hän myös vihaa meidän ainaisia keskusteluita tästä asiasta (etten pysty luottamaan), mutta minä haluaisin vain selvittää nämä asiat ja jatkaa normaalia elämää, mielummin hänen kanssaan, tietty. Annan hänelle mahdollisuuden mut ihan kun hän ei sitä haluiasi ottaa vastaan. En ota hänestä selvää sitten yhtään!
Meillä osaa olla todella ihanaa ja herkkua hetken, mut sit yhtäkkiä kaikki kääntyy päälaelleen.. Ja hän muuttuu ihan eri ihmiseksi. Muutamia kertoja kun on suutahtan niin on sanonu ettei jaksa mua. Enhän jaksa itsekään itseäni ja sehän tässä raastavinta onkin, että hän on ainut joka vois asialle ehkä tehdäkin jotain (etten olisi tällainen) mutta ei jaksa.
Olisin siis myös todella kiitollinen jos saisi lueskella niitä voimareseptejä, kun on tuo erokin käyny mielessä ties kuinka monta kertaa mutta rakastan häntä niin maan julmetusti että en haluaisi menettää sitä kaikkea ihanaa mitä hänen kanssaan voisi olla. Mutta tuntuu ettei hän arvosta mua tarpeeksi..
En osaa kuvitella hänestä ilkimystä vaikka onkin hairahtanut virheisiin aikaisemmin, näen hänessä kuitenkin enemmän niitä hyviä puolia. Tämä yksi iso onkelma eli luottamuksen puute vain on merkitykseltään yhtä laaja summa kuin nämä kaikki hyvät puolet yhteensä. Olen näiden kahden seinän välissä ja kovin tuntuu ahtaalta, tuskin voi hengittää. Alkaa voimat pikku hiljaa loppua kun yrittää pitää näitä kahta seinää pystyssä.
Jeejee, todella kuivaa ja nihkeetä tekstiä, mutta sitä samaa on nuppini täynnä ja jään odottelemaan jos niitä auttavia ohjeita pääsisi joskus lueskelemaan =) Täydet bongot sille joka jaksoi sinnikkäästi tämän romaanin päästä loppuun.
On niin lopen uupunut olo että siksi tämä kirjottaminenkaan ei tahdo loppua ollenkaan.. Ehkä asia tuli selväksi jo aikoja sitten tekstissä mutta vaikea pukea näitä juttuja sanoiksi ja vieläpä asettaa asian yhdeksi lauseeksi..
Voimaa ja semppiä sulle rikkinäinen/muut rikkinäiset! Sitä on vaikea kuvitella että joku muukin joutuu kärsimään näin ikävistä asioista rakkaassa suhteessaan, kun luulee olevansa ainut maailmassa jota kohdellaan kaltoin. Ei sitä voi vahingoniloksikaan sanoa mutta helpottaa se tieto että ei ole ainut petetty. Ja riippuu täysin yksilöstä ja luonteesta miten rankasti asiat ottaa. Ja minä olen sitä herkkää sorttia, harmi ja epistä! Yritetään kestää! Kumpa vaan sais olla onnellinen ja vailla huolia, mut ei tän elämän pidäkään olla liian helppoa elettäväksi! =)
