J
Joo
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ap:Alkuperäinen kirjoittaja harmailen:Meillä on menossa just tuollaisen tapauksen punti.
Ollaan vedetty nainen käräjille kunnianloukkauksesta ja laittomasta ilmiannosta. Lisäksi hän joutuu maksamaan valtiolle ne korvaukset jotka mieheni saa syyttömänä linnassa istumisesta. Joo tää juttu tosiaan meni niin pitkälle, että mies vangittiin ja hän joutui istumaan linnassa. Vangitsemisperusteet oli väärät ja minkäänlaista näyttöä ei raiskauksestakaan löytynyt.
Tämä nainen oli myös tullut katuma päälle asian suhteen ja oli käynyt perumassa lausuntonsa ja kertonut, että mitään sellaista ei tapahtunut.
Nyt nainen on aivan ihmeissään, kun me vaaditaan syytettä ja korvauksia häneltä.
Arvatkaa vaan millainen painajainen tuo oli koko perheelle!
Nainen ei tajua, että tuo koko aika oli meille kaikille suurta kärsimystä. Hänen mielestä asian voisi antaa olla koska hän kävi kertomassa totuuden myöhemmin.
Voitte olla varmoja, että pistämme tuon naisen maksamaan. Senkin takia jo, ttä oikeasti tuollaista kun tapahtuu, niin ei se leikinasia ole. Eipä muut miehet joudu enää kokemaan samaa naisen tahoplta kun nyt saa opetuksen asiasta.
Tämä kaikki lähti myös siitä, kun nainen oli todella ihastunut mieheeni, mutta miestä ei kiinnostanut. Mies oli sitten sanonut naiselle suoraan, että suksi kuuseen, että ei vois vähempää kiinnostaa ja siitäkös tämä alta parikymppinen sitten suuttui niin, että syytteen kävi nostamassa.
Miten voidaan vangita jos ei ole minkäänlaista näyttöä asiasta? Naisen sana miehen sanaa vastaan, ja "raiskattu" voittaa jutun niin että toinen joutuu linnaan?
Näissä on monia ulottuvuuksia näissä raiskauskeskusteluissa, ja joskus on se näennäinen "raiskaaja" uhri toisin kuin voisi luulla.
Tutkintavankeus. Sen ideana on nimenomaan että asiaa vielä tutkitaan.