Jep, kirjoittelen eraalla astro-palstalla. Lilli on tosin melko yleinen nikki, taallakin on ollut muita samalla nimimerkilla kirjoittelevia henkiloita. Minut on tosin nyt helppo tunnistaa, koska ä ja ö -kirjaimet puuttuvat tekstista

.
Totuuden nimissa on sanottava, etta ei se ole itselleni mikaan ihannetilanne, etta toinen on rahaton. Eika se ole ihanteellista sille toisellekaan. Nyt kun asumme ulkomailla ja tienaan melko mukavasti, olen luvannut huolehtia mieheni perustarpeista ja muista suuremmista kuluista. Mutta ylpeydelle se tuntuu miehella ottavan, itsestaan huolehtiminen olisi hanelle tarkeaa. Nyt han elaa korostuneesti oman elintasonsa mukaan (tyokkarin ja sossun tulojen mukaan) ja yrittaa vieda minutkin mukaan kerjalaisen aatemaailmaan. Kaikessa pitaisi elaa t-o-d-e-l-l-a pihisti, vaikkei siihen ole tarvetta. Han haluaa ajatella, etta han paattaa yhteisista raha-asioistamme, vaikka minun palkkani ei kuulu hanen valtapiiriinsa enka sita missaan tapauksessa sita sinne haluakaan. Mita rahaan tulee, niin kaipa meissa on todella syvalle juurtuneita sukupuolisidonnaisia odotuksia siita, kuka on paavastuussa perheen toimeentulosta. Kun nama odotukset jotenkin olosuhteiden pakosta keikahtavat nurinkurin, niin ongelmiksi ne koetaan. Miten lie miehilla, onko heilla vaikeutta arvostaa kotirouvia, jotka elavat puolisoidensa tuloilla lapsia ja kotia hoitaen? Harvemmin olen tasta valitusta kuullut. Mutta kun mies on kaiket paivat kotona ja puoliso toissa, niin jonkinlainen arvostusongelma siita itselleni ainakin tulee, ei voi mitaan.
Suhteemme on tosiaan kehittynyt siihen malliin, etta mies on alkanut huolehtia sellaisista juoksevista asioista, joihin minulla ei ole aikaa, halua tai kykya paneutua (nama eivat ole kuitenkaan yleensa perinteisia kotitoita, joista mina enimmakseen huolehdin). Suhteessa eletaan myos enemman minun kuin hanen ehdoillaan (talla hetkella). Eli tietylla tapaa han antaa puuttuvan rahapanoksen ilmaisina palveluina. Mita siihen puhtaaseen kateiseen tulee, niin olen luultavasti ryhtynyt ajattelemaan hyvinkin miesmaisesti tyossakaynnista: koska olen paavastuullinen perheen taloudellisesta toimeentulosta, niin palkan maaralla on valia. Tama on tehnyt minusta ehka tyoelamassa rohkeamman ja kehtaan pyytaa tekemastani tyosta kunnon korvauksen. Aikansa kun pyytaa, niin joskus sita sitten saakin sen kunnon korvauksen.
Mutta naisista tyoelaman pyorteissa saisikin aivan oman aiheensa, enka taida tasta taman enempaa kirjoitella.
Terv. Lilli