Pyysin kihlajaispäivän kunniaksi tulppaaneja, en saanut ja nyt se sitten kuitenkin toi niitä...

[rockyroad]

Kaikki miehet ei vaan ole kukkientuojatyyppiä.

Ei olekaan. Mutta jos vaimo ilahtuu kukista, joskus vois koittaa muistaa tuoda niitä kukkia. Tai ihan mitä nyt vaan, mistä vaimo ilahtuu. Mutta taitaa olla aika monelle miehelle mahdotonta, kun itteä ei kukat kiinnosta niin ei tajuta, miks ne sitä vaimoa kiinnostaa.

 

[tod]

Hyvässä suhteessa puhutaan avoimesti ja suoraan. Ei vihjailla, ei mietitä kostosuunnitelmia...ei puolisolle kosteta, puoliso ei ole vihollinen.

Hyväksytään se tosiasia, että toista ei voi pakolla muuttaa. Mutta itseään ja suhtautumistaan voi. Ja kun se muuttuu, saattaa puolisokin muuttua, koska suhde on kahden kauppaa aina.

Ja jos suhde ei toimi, sekin pitää hyväksyä. Jos se ei toimi parannusyritysten jälkeenkään niin turha roikkua väkisin suhteessa (ei toimimaton suhde ainakaan papin aamenella paremmaksi muutu!).

Saa kostaa, jos haluaa. Jos suhde ei toimi, niin sitä ei tarvitse hyväksyä, jos ei halua. Jotkut vaan tyytyy vähempää. Kaikkien ei tarvitse tyytyä. Se on jokaisen oma valinta. En usko siihen, että ihminen voi muuttua. Tai kyllä se toki VOI muuttua joskus, mutta se on erittäin epätodennäköistä.

Jos oon muuten puolisoon tyytyväinen, niin saatan antaa hänelle kaiken anteeksi. Mutta jos puoliso jatkuvasti laiminlyö parisuhdetta, niin minun mielestäni saa jollain tavalla kostaa, edellyttäen että itse aikoo joskus vaihtaa miestä parempaan

 

[Ultramariini]

Olin hivenen tyly, myönnän.

Mutta joskus mietin, että ei ole varmaan helppoa olla mies, ja seurata naisen monimutkaista ajtuksenkulkua.
Järjellä ajatellenhan toive on toteuttettu, nainen on saanut tulppaaninsa.
Vaikkei tavalla, jolla olisi ne halunnut. Mutta saanut ne silti.

Oikeasti ymmärsin silti, mitä ap, tarkoitti. Sanoinkin, että ymmärrän ja en ymmärrä.
( vähän toisaalta tai toisaalta tai vielä enemmän ehkä fifty-sixty tilanne)

Mahtoiko kyse olla sitten kuitenkaan pelkistä tulppaaneista.

 

["vieras"]

Ei olekaan. Mutta jos vaimo ilahtuu kukista, joskus vois koittaa muistaa tuoda niitä kukkia. Tai ihan mitä nyt vaan, mistä vaimo ilahtuu. Mutta taitaa olla aika monelle miehelle mahdotonta, kun itteä ei kukat kiinnosta niin ei tajuta, miks ne sitä vaimoa kiinnostaa.

Samaa mieltä, paitsi tuo "ei tajuta miksi ne vaimoa kiinnostaa".
Mulle on mysteeri miksi ei miehet tuo niitä pirun kukkia, vaikka vaimo selkeästi kertoo ja toivoo niitä haluavansa.
Itselläni ollut useampi ko.tyypin mies.

Selkeästi olen kertonut miten iloiseksi kukat minut tekisivät, toivonut miehen niitä joskus tuovan, pyytänyt, käskenyt, huutanut niitä perkeleen rehuja.

Mutta ei niin ei.

En ymmärrä miksi toinen ei halua näin tehdä, vaikka tietää sillä saavan toisen onnelliseksi.

Kertoisipa joku mies tuohon selityksen ja syyn.

Ja näitä miehiä on 13 tusinassa.

 

["irkku"]

Ymmärrän ap:tä ja olisin myös pahoittanut mieleni.
Omat mieheni ovat kyllä aina muistaneet kaikki mahdolliset päivät ja minä samoin tykkään muistaa jollain tavalla. Ensimmäiselle miehelleni järjestin jotain kivaa esim. aina kun tuli vuosi hänen parantumisestaan.

 

["huuhuu"]

Sympatiat ap:n puolella.

Minä en kanssa pysty ymmärtämään tuollaisia miehiä. Onko se oikeasti niin ylitsepääsemättömän vaikeaa ilahduttaa toista silloin tällöin? Joku sanoi että miehillä on niin vaikeaa naisten kanssa - no huhhei, ei todellakaan. Naisten miellyttäminen on niin simppeli juttu - osta kukkia pari kertaa vuodessa, kehu silloin tällöin, lähetä romanttinen tekstari. Ei sen vaativampaa. Ne pienet eleet, se 5 euron kukkapuska. Pienet jutut joissa se ajatus tärkein. Jos joku mies ei tuohon pysty niin se on silloin ihan vaan kehtaamisesta kiinni ja minusta kertoo paljon suhteeseen panostamisesta.

Ja tämä ei ole vaan minun (naisen) mielipide. Oma mies totesi tuosta takaa viestejä luettuaan että aikamoinen tampio on tuo ap:n mies.

 

[Kilahdin]

Okei, aloittaja on täällä taas ja paremmalla mielellä
Ensinnäkin te, joitten mielestä loukkaannuin turhasta. Joo, myönnän itsekin että ylireagoin, mutta olisitteko oikeasti itse olleet ihan tyytyväisiä, jos olisitte itse panostaneet iltaan ja mies ei millään lailla?
Ja mä en ole KÄSKENYT tuomaan mitään, vaan kysyttäessä sanoin, että tulppaanit olisivat ihania ja sellainen kimppu olisi ennemmän kuin mieleinen.
No, mies on jo nukkumassa ja tulppaanitkin purkissa Juttelin mieheni kanssa ja kertoin miltä musta tuntuu. Tosi on, että kyse ei ollut ihan pelkästään tulppaaneista vaan taloon rakentamisen aikaan huomio on ollut vähissä muutenkin. Nyt vaan kiehui yli. Puhuttiin ja mies kyllä ymmärsi mun pointin. Koskaan se ei tule olemaan sellainen mies, joka kovin spontaanisti kukkia mulle tuo, mutta yritän oppia hyväksymään sen virheen muuten niin ihanassa miehessä.
Naimisiin mennään ja kumpikin yrittää arjessa paremmin toista huomioida nyt kun rakennusvaihe on taaksejäänyttä. Kiitos teille jotka ymmärsitte <3

Joskus on vaan helpottavaa purkaa oloaan vaikka sitten tänne.

 

[nöppäri]

Esikoisen kun sain, toi mies mulle semmoisen pehmohylkeen, jolla on poikanen kyljessä kiinni. Sekä kortin jossa oli teksi: Voi pieninkin säde auringon lämmittää koko sydämen, ja taakse oli tse kirjoittanut kissan kokoisilla kirjaimilla KIITOS! t:xxxxxxx

Tuo jos joku lämmittää mun sydäntäni edelleen liki 12 vuoden jälkeen :heart:

Voin kyllä sanoa, että nykyään mun mies tuo nuo kirotut ystävän, naisten, äitien ja syntymäpäivärehut, joskus muulloinkin, mutta ei ensimmäisinä vuosina muistanut edes milloin mulla on synttärit, merkkasin aina sen kalenteriin ja kyllä sekin on oppinut, kyllä sunkin mies vielä oppii

 

[Ultramariini]

En varmaankaan olisi ollut tyytyväinen, jos olisin itse asettanut jollekin illalle/ hetkelle suuria odotuksia ja mieheni ei olisikaan niin tehnyt ts. panostanut iltaan tai hetkeen mitenkään tai pitänyt sitä tärkeänä.. On meidänkin suhteessamme tullut sellaisia tilanteita, puolin ja toisin.


Hyvä, että saitte asioista puhuttua. :hug:

 

["huh"]

Saa kostaa, jos haluaa. Jos suhde ei toimi, niin sitä ei tarvitse hyväksyä, jos ei halua. Jotkut vaan tyytyy vähempää. Kaikkien ei tarvitse tyytyä. Se on jokaisen oma valinta. En usko siihen, että ihminen voi muuttua. Tai kyllä se toki VOI muuttua joskus, mutta se on erittäin epätodennäköistä.

Jos oon muuten puolisoon tyytyväinen, niin saatan antaa hänelle kaiken anteeksi. Mutta jos puoliso jatkuvasti laiminlyö parisuhdetta, niin minun mielestäni saa jollain tavalla kostaa, edellyttäen että itse aikoo joskus vaihtaa miestä parempaan

Huhhuh miten sairasta porukkaa täällä pyörii. KOSTAA? Jos puoliso laiminlyö parisuhdetta, silloin joko selvitetään asia tai EROTAAN ja jatketaan elämää. Kosto ei ole terveiden ihmisten puuhaa, kertoo kyllä ihmisestä paljon jos noin ajattelee. Lisäksi kosto vain katkeroittaa kostajaa entisestään.

 

[kasvattajatar]

[QUOTE="huh";25984728]Huhhuh miten sairasta porukkaa täällä pyörii. KOSTAA? Jos puoliso laiminlyö parisuhdetta, silloin joko selvitetään asia tai EROTAAN ja jatketaan elämää. Kosto ei ole terveiden ihmisten puuhaa, kertoo kyllä ihmisestä paljon jos noin ajattelee. Lisäksi kosto vain katkeroittaa kostajaa entisestään.[/QUOTE]

Kostaa ja kostaa. Itseasiassa, yllättävän harvoin täällä näkee kenenkään hautovan ihan totista kostoa. Ja semmoinen opettavainen suora palaute jota joku ahdistunut sielu saattaisi kostoksikin nimittää, voisi itseasiassa olla paljon useamminkin käytössä ja hyvin seurauksin. Ei sitäkään ole pakko tehdä ihan sydänverellä ja loukkaamisenhimossa.

Mua ahdistaa näissä keskusteluissa paljon enemmän tämä ylisimppeli suoraviivaisuus, että joko selvitetään asia tai erotaan. Tulee tunne, että ohjeen antaja on itse joko eronnut tai ei ole vielä törmännyt siihen ensimmäiseen asiaan, joka ei selvittämällä selviä.

Noin esimerkkinä olkoon tuo äskennähty supernanny-pätkä, jossa kolmetoistavuotista poikaa oli vissiin yritetty iät ja ajat opettaa olemaan, ilman tuloksia. Umpimielinen pönttö vain halusi muuttaa kellariin ja rottailla siellä omissa oloissaan. No, vanhemmat alkoivat matkia poikaa ja naputtivat vain härveleitään ja ynisivät selkä päin, ettei ehdi nyt. Muutamassa tunnissa poika ymmärsi jotain, mitä ei siihen asti mitenkään. Alkoipa hymyilläkin. Ja voi arvailla, miten paljon oli itsetuntoa syönyt kaikki se luennointi ja saarnaaminen siihen asti.

Oliko tuo siis kostamista vaiko selvittämistä? Selvittämisessä on se sama puute kuin paasaamisessa, että se on viimekädessä interaktiiviseksi naamioitua paasaamista. Ihminen kun ei ole selvitettävissä, eikä sitä pidä vaatiakaan. Sen sijaan huomiota kuuluukin vaatia, jos sitä ei muuten tule.

Kunnioitus ei tule ymmärtämisestä, vaan se on sitä arvonantoa ja huomioimista silloinkin kun se ei tule luonnostaan. Ei opi helpolla arvostamaan, ellei kunnioita jo valmiiksi. Ja kun tätä palstaa tarpeeksi tavaa, niin vaikutelmaksi nousee, että todella moni mies ei vaimoa kunnioita. Ja mitä useammin naiset vetelevät toisiaan kuonoon koska ei sovi erottautua joukosta ja vaatia sitä mitä ei muillakaan ole, niin ei ne miespolot opikaan kunnioittamaan. Ainoa konsti kun taitaa olla se, että miehet kasvatetaan näkemään, että naisen kunnioittaminen ei heidän omaa arvoaan vähennä. Mutta naisten olisi opittava ensin kunnioittamaan itseään ja toisiaan, jotta osaisivat miespuoliset lähimmäisensä siihen myös totuttaa. Pientä rajaa siihen ryhmäkuriin.