Pystyisittekö jatkamaan?

:'(

Olipahan sitten Juhannus. Minä olin elänyt tuohon juhannukseen saakka siinä uskossa että meillä kaikki hyvin. Juhannus oltiin olosuhteiden takia vain kotosalla, tosin ulkosalla grillaillen ym. Illalla mieheni ilmoitti että hänen on päästävä baariin (yksin). Ihmettelin kovasti ja pahoitin mieleni, mutta silti hän lähti. Kotiutui vasta aamuviiden jälkeen. Juhannuspäivänä en puhunut miehelleni, niin loukkaantunut olin. Hän otti puheeksi eron, että haluanko minä lapsen ja lähteä täältä!!?? :'( Kun ei tämä meidän juttu kuulemma toimi ja hän ei saa elää niinkuin elämää täytyisi saada elää. Estän häntä elämästä täysillä. Itkin ja sanoin etten halua erota, ja että eikö näitä välejä voisi yrittää kohentaa esim. parisuhdeterapiassa.. Mies oli sitä mieltä että hänen toivonsa ja uskonsa on lopussa. Kertoi ettei kunnioita minua ihmisenä eikä mitään tekemisiäni (olen ollut kotiäitinä pian 2-vuotta, töitä en ole saanut vaikka olen hakenut koko ajan). Meillä ei ole kuulemma yhteistä eikä minun kanssani pysty edes puhumaan, juttuni ovat niin typeriä kuulemma :(
Minä vaan itkin ja itkin... Ero tuntui ihan hirveältä vaihtoehdolta, en kestäisi sitä koska rakastan miestäni niin kovasti että se rikkoisi minut. Seuraavana yönä tajusin että tässä on oltava muutakin. Katsoin miehen kännykän (salaa) ja sieltähän löytyi syy... Saapuneet viestit ja soitetut puhelut oli tyhjennetty, mutta lähetettyjä viestejä ei ollut tajunnut poistaa... Mies oli lähetellyt jollekin (miehen nimellä kännykässä, hämäystä!! ) \|O Viestejä että rakastaa häntä ja että ensi lauantaina matkustaa hänen luokseen, maksoi mitä maksoi! Oli myös useita viestejä missä haukkui minua laiskaksi ja vaikka miksi. Uhkasi että karkaa täältä pojan kanssa sen toisen naisen luo. MUn kädet tärisi ja tuntui että happi loppuu enkä saa henkeä. Herätin miehen keskellä yötä ja hän kielsi kaiken. Kun sanoin lukeneeni viestit alkoi selittely. Että kun meillä on jo pitkään mennyt niin huonosti (en minä vaan tiennyt :headwall: ) ja että koko ajan riidellään (se on totta). Myönsi että nainen, kelle on viestitelty, on hänen ex-tyttöystävänsä :'( H olivat kuulemma olleet sähköpostilla yhteydessä ja puhelimitse, ei muuta. Tämä nainen oli useita kertoja jättänyt mieheni vuosia sitten ennen meidän tapaamistamme, mutta hän rakastaa vieläkin tätä naista. Ei ollut varma haluaako mennä tämän naisen luokse ja jättää meidät. Koko yön itkin ja yritin puhua miehelle, sanoin etten halua erota, että rakastan miestä ja haluan korjata asiat (hänen mielestään vain minussa vikaa). Seuraavana päivänä (eilen) itkettiin molemmat ja mies sanoi lopulta että haluaisi vielä yrittää minun kanssani, jos meidän tilanne muuttuisi lopulta paremmaksi ja ettei ole menossa ex-naisensa luo. Olin/olen tavallaan helpottunut, mutta nyt huomasin, että en voi varmaan koskaan enää kunnioittaa miestäni saati sitten luottaa häneen. Tuntuu että jotain on kuollut minun sisältäni. Suru on vieläkin aivan kauhea! Ja loukkaus tosi paha. Kaikki se, mitä pahaa mieheni on tälle naiselle minusta sanonut ym. että olen huono äiti jne. :'( \|O Ja että hän rakasti (rakastaa ) toista vaikka minulle on ollut aivan kuten ennekin koko ajan, ikinä en olisi arvannut hänen pettävän!

Voiko tästä selvitä? :'( Mitä tekisitte minun asemassani?
 
Höppänä
kuulostaa niin samalta kuin minun tilanteeni pari vuotta sitten. Mies lateli kaikki samat kunnioitus ym. jutut (Olin myös ollut työttömänä pitkään). Lopulta selvisi samalla lailla että oli tapaillut toista naista.
Aluksi oli niin raksastunut tähän toiseen mutta kun toinen ei vastannut mitään ja minä otin selvää erosta niin jo muuttui ääni kellossa.
Vuosi oli aika tamplaamista kunnes lopulta tuli iso riita samasta aiheesta ja asumusero.
Ensin roikuin miehessäni mutta kun aloin itse irrottautua tuli mies takaisin. Nyt meillä menee ihan suht hyvin. Vieläkin asia välillä vaivaa minua ja itsetunto on pohjalukemissa.
Työ olisi sellainen asia mikä minua tässä tilanteessa parhaiten auttaisi. Olisi muuta ajateltavaa enkä miehellekkään itsestään selvyys.
Kyllä näin pärjää mutta ei se suhde itsestään korjaannu vaan vaatii paljon töitä ja kuitenkin taustalla on pelko että toinen ei jaksakkaan.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 26.06.2006 klo 17:38 Höppänä kirjoitti:
Kyllä näin pärjää mutta ei se suhde itsestään korjaannu vaan vaatii paljon töitä ja kuitenkin taustalla on pelko että toinen ei jaksakkaan.
Niin minäkin arvelin että töitä pitäisi nyt molempine tehdä tämän suhteen eteen, mutta itse en ainakaan tällä hetkellä pysty :'( Tuntuu liian pahalta ja loukatulta. Lisäksi pelkään että mitä jos mies tekee saman tempun uudestaan... ja miksi hän ei puhunut mitään ettei ollut onnellinen, minä olin, ja luulin että hänkin. :(
 
Toivoa on
Vastaavassa tilanteessa olleena voin sanoa että te voitte myös selvitä. Se vaatii sinulta aikaa, varsinkin siihen että saat luottamuksen takaisin. Tulet myös varmasti ajan myötä huomaamaan onko miehesi tosissaan yrittämässä vai ei. Usko pois aika parantaa molempien haavoja. Mutta selvittäkää pöytä puhtaaksi. Aina kun sinua tämä asia vaivaa sinulla on oikeus keskustella asiasta miehesi kanssa. Juuri eilen viimeksi kävin itkien läpi vieläkin mieheni pettämistä hänen kanssaan vaikka siitä on aikaa jo kaksi vuotta. Mutta en tarkoita sillä sitä että se olisi vieläkin niin pinnalla kuin silloin kaksi vuotta sitten vaan sitä että tietyt asiat herättävät välillä sen asian kipeänä hengiin. Kaikesta huolimatta en olisi tänä päivänä tässä missä nyt olen. Paljon vahvempana, itsenäisempänä ja voin sanoa jopa onnellisempana-meillä menee paremmin kuin vuosiin.
Jaksamista sinulle raskaaseen vaiheeseen. Usko pois ajan kanssa helpottaa.
 
en pystyisi jatkamaan. minua on petetty ja tiedän ettei se ikinä unohdu.
anteeksi voi antaa, unohtaa ei milloinkaan.
On aina epäily missä toinen on ja mitä tekee.
Mielestäni luottamus on parisuhteen tärkein asia ja jos se rikotaan ei ole mitään jäljellä.
Ei riitä pelkkä rakkaus sanoi ex mieheni ja hän oli oikeassa.
Olen minäkin antanut anteeksi useita kertoja pettämisen mutta mikään ei ollut kuin ennen.
Nykyään tiedän etten enää antaisi anteeksi ja mieheni tietää sen myös.

Mutta en jatkaisi matkaa miehen kanssa joka sanoisi minua huonoksi äidiksi varsinkaan jos en sitä ole.
Tai jos mieheni sanoisi ettei rakasta mua enää.
tai muuten vain haukkuisi minua saamattomaksi,tyhmäksi,lutkaksi tai miksikään muutenkaan vastaavasti.
Jopa ilman pettämistä edellä mainitut sanat loukkaisivat minua niin paljon etten jäisi suhteeseen.
Olen sitä mieltä että suhteen eteen pitää tehdä töitä ja piristää sitä aina silloin tällöin ettei kummallakaan ole halua pettämiseen tai toisen haukkumiseen. Ja puhua paljon omista tuntemuksistaan ettei ne jää möykyksi sisälle ja aloita tyhjänpäiväisiä riitoja.
Olen ollut useita vuosia yhdessä mieheni kanssa eikä me olla koskaan riidelty. Möksötetty kylläkin mutta puhuttu puhumisesta päästyämme ja pyydetty ja anettu anteeksi
pitää arvostaa ja kunnioittaa itseään sen verran ettei alistu toisen tekojen tai sanojen alle.
Poikkeus tapauksia varmaan löytyy jossa rakkaus voittaa kaiken mutta minusta ei kaikkea pidä hyväksyä, antaa anteeksi ja lakaista maton alle.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.06.2006 klo 12:10 minä kirjoitti:
mutta minusta ei kaikkea pidä hyväksyä, antaa anteeksi ja lakaista maton alle.
Eihän ap:n miehen teko olekaan millään lailla hyväksyttävä, eikä sitä pidäkään lakaista maton alle. Anteeksiantaminen on kuitenkin tärkeä taito jokaiselle tällä pallolla elävälle, ihminen on erehtyväinen ja tekee virheitä -jotkut tekevät niitä enemmän toiset vähemmän ja virheetkin ovat erilaisia. Kukaan meistä tuskin kuitenkaan täydellinen on.
Ap:lle lähetän voimia, asiasta on vielä hyvin lyhyt aika, ja ikävät tunteet ovat varmasti pinnalla vielä pitkään. Toipuminen ja asiasta ylipääseminen voi viedä vuosiakin -mutta mahdollista se on, onneksi! Toivottavasti saatte suhteen kuntoon ja perheen pysymään ehjänä. Se vaatii tahtoa, tahtoa tahtoa ja kyyneleitä, keskustelua, tappelua, halaamista ja kaikkea tunteenkirjoa, mitä ihminen voi tuntea.
Maailma ei varmasti kaadu tähän, vaikka siltä sinusta nyt tuntuu. Muista, että tätä kamalan ikävää asiaa lukuun ottamatta kaikki on (kai) suht hyvin. Te olette terveitä, ajattele jos kyseessä olisikin perheenjäsenen vakava sairaus, teillä on ihana lapsi (vai useampia), teillä ei lyödä eikä olla alkoholisteja tai narkomaaneja... jne. Maailma on pullollaan oikeasti onnettomia ihmisiä, joilla on hyvin vähän toivoa edes selvitä huomiseen päivään hengissä. En tiedä, auttaako tuollaisten asioiden ajattelu, minua se ainakin auttaa, kun mietin, mien huonosti asiat voisi olla, kuinka korjaamattomissa. Teidän suhteen on vielä NIIIIIIN paljon toivoa, jos vain tahtoa löytyy (ei tarvitse tuntea niin tänään tai huomenna -mutta kenties kuukauden päästä). Kehoitan hakemaan ulkopuolista apua, jos vain miehesi suostuu.
Muista, että kun tappelette, yrittäkää jokaisen riidan jälkeen pyytää anteeksi -vaikka tietäisit, että sama toistuu tunnin päästä.... tai sano ainakin miehellesi, että nyt tuntuu niin pahalta, että yritetään selvitä vaikka nyt tuntuu ylivoimaiselta ja vain riidellään.... Yritän siis sanoa, että jos VAIN huudatte ja tappelette, tilanne ei pääse "kehittymään", siksi ehdotin tuota parisuhdeneuvojaakin. :hug:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.06.2006 klo 18:18 Emilyn kirjoitti:
Sinun tilanteessasi; eroaisin miehestä enkä ottaisi takaisin.
Helpommin sanottu kuin tehty.. :headwall: Nyt viimeiset pari päivää ollaan puhuttu ja puhuttu. Mieheni on sanonut että alkaa taas pikkuhiljaa kunnioittaa(?!!) minua nyt kun huomasi miten voimakkaasti reagoin ja että miten paljon olenkin valmis näkemään vaivaa tämän suhteen eteen. (Luuli etten ole) Oloni on kyllä helpottunut, mutta väkisinkin tuntuu ja pelottaa että onkohan mies täysin rehellinen itselleen ja minulle?

Ja päässä pyörii tuhat kysymystä, miksi hän haaveili vielä eksästään? Rakastaako hän tätä kuitenkin enemmän kuin minua? Miksen riittänyt? En itse haaveillut yhtään kenestäkään missään vaiheessa, en vaikka olisi ollut kriisi tai riitoja päällä. Heti kun meillä meni huonommin, oli mies suunnitellyt lähtöä ex-naisen luo, ja olisi jättänyt meidät, perheensä. MItä jos perhettä/avioliittoa ei olisi? Varmaan olisi ollut helpompi jättää tyttöystävä ilman lasta? En tiedä mitä ajatella. Itsetuntoni on kokenut taas kerran kovan kolauksen. Mahaan sattuu, rintaan puristaa jne. Sattuu ihan hirveästi!! En voi varmaan koskaan enää luottamaan... Mutta rakastan niin h.elvetin paljon etten halua enkä pysty luopumaan miehestä. Ainakaan vielä. Aika näyttää. Haluan vielä yrittää. En halua erota ellen ole edes yrittänyt pelastaa tätä liittoa. Päivä kerrallaan ainakin toistaiseksi.
 
Juu ei se varmasti helppoa ole. Vastasin vaan lyhyesti ja ytimekkäästi kysymykseesi :)

Itse en siedä pienempääkään valehtelua, monet deittailut on loppunut siihen kun on käynyt ilmi että mies ei ole rehellinen. Jälkeenpäin olen joittenkin kohdalla tajunnut, miten viilasivat linssiin mutten halunnut uskoa. Nykyisen ja siis toivottavasti myös pysyvän!! :D miehen (3v. yhdessä eloa ja oloa) kanssa on alusta asti puhuttu asioista avoimesti. Aina välillä, kun näitä tällaisia kertomuksia lueskelen, kerron hänelle minkälainen tarina jollakulla on jollain palstalla ollut ja muistutan häntä siitä, että sanoohan sitten jos alkaa ruoho vihertää aidan toisella puolella (meillä kun on lupa mennä jos tekee niin kauheasti mieli, ettei tartte ainakaan selän takana touhuta sitten..)

Sen verran realistinen suhtautuminen mulla on pettämiseen, että ei ole montaakaan yötä kun nyt tosin pitkästä aikaa näin sellaista unta, että mies oli pettänyt ja kuulin siitä joltain toiselta ja siinä unessa sitten sanoin sen miehelleni ja hän totesi vaan tyyliin hups, sillälailla pääsi vaan käymään... ja sitten erosimme. Kauhia uni :( Tiedän sen vaan omalta kohdaltani, etten pystyisi jatkamaan ja ehkä näitä uniakin tulee kun lueskelee tällaisia juttuja, heh..
 
Beeta
Minun mielestäni tuon tapahtuman ydin on se, ettei miehesi kunnioita sinua naisena ja äitinä. Eihän muuten olisi sinua pettänytkään.Ja se on vaikea antaa anteeksi. Aivan kuin sinun pitäisi erikseen ansaita miehesi kunnioitus? Fyysinen pettäminen, pelkkä seksi, voi olla helpompi ajan kanssa hyväksyä ja antaa anteeksi, mutta voitko antaa anteeksi tuon?
Tiedän itse, millaisia tunteita käy läpi, kun kokee niin ettei kunnioita toista. Ja nimenomaan niinpäin, että MINÄ en kunnioita toista. Se on ahdistava ja halveksittava tunne, eikä kenenkään pitäisi joutua olemaan suhteessa se osapuoli, jota ei arvosteta. Eli halveksin miestäni, mutta myös itseäni. Heti luottamuksen jälkeen kunnioitus toista kohtaan on tärkeimpiä asioita parisuhteessa. Itse harkitsen vakavasti eroa, koska suorastaan halveksin miestäni välillä. Se ei ole oikein, ja vaikka mieheni antaisi sen anteeksi, niin en voi antaa itselleni anteeksi.
Punnitse todella tarkkaan, mitä teet. Anna ajan kuluttaa pahin kipu pois, kunnes ajatuksesi kulkevat selkeämmin. Muista, ja sano se miehellesikin, että kukaan ei saa joutua tilanteeseen, jossa joutuu anomaan toisen hyväksyntää, tekemään töitä ollakseen kunnioitettavampi. Olet äiti, olet varmasti hyvä äiti ja ihminen, sitä miehesi ei voi eikä saa kieltää!!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 29.06.2006 klo 20:05 pööpö kirjoitti:
monoa vain tommoselle ukolle,ei se muutu,pettää kumminkin ku makuun on päässyt. :ashamed:
Tuo ei pidä läheskään aina paikkansa -ainakaan sen jälkeen, kun kriisistä on selvitty ja asiaa katuu. Minusta tuollainen kommentti on "teinimeininkiä", kertoo kirjoittajan jyrkkyydestä ja mustavalkoisuudesta. Ihmiset kasvavat ja muuttuvat ja voivat oppia virheistään -ainakin suurimman osan aivot ovat sen verran jalostuneet.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 26.06.2006 klo 14:05 JoJo9600 kirjoitti:
auts!
Otan osaa...

Mulla vähän sama tilanne..
Jos kiinnostaa keskustella mun kanssani asiasta (saa purkee itteensä oikeen kunnolla) ni laita yv:tä
Mulla myös...

Juhannuksena selvisi miehen kuukauden kestäneet omat menot ja välinpitämättömyys. Kaikkein epäoikeudenmukaisinta mielestäni juuri nyt on se, että olen viimeisimmillani raskaana enkä haluaisi selvitellä tälläisiä asioita tällä hetkellä.

Meille tämä on kuitenkin toivottu stoppi ja asioista pystymme puhumaan. Olemme päättäneet ottaa aikalisän, synnyttää tämän lapsen ja sitten miettiä miten jatkamme... rankkaa aikaa ja tiedän, että tämä kestää kauan, mutta uskon asioiden ratkeavan parhain päin -sitä en vielä tiedä onko paras olla yhdessä vai ei, nähtäväksi jää. Mutta en missään nimessä haluaisi perheen hajoavan ja mielestäni uskottomuus ei ole siihen riittävän vahva peruste -siitä voi selvitä!

Voimia sinulle!
Myös minulle voi laittaa yv:tä!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.06.2006 klo 10:15 Nenna kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.06.2006 klo 18:18 Emilyn kirjoitti:
Sinun tilanteessasi; eroaisin miehestä enkä ottaisi takaisin.
Helpommin sanottu kuin tehty.. :headwall: Nyt viimeiset pari päivää ollaan puhuttu ja puhuttu. Mieheni on sanonut että alkaa taas pikkuhiljaa kunnioittaa(?!!) minua nyt kun huomasi miten voimakkaasti reagoin ja että miten paljon olenkin valmis näkemään vaivaa tämän suhteen eteen. (Luuli etten ole) Oloni on kyllä helpottunut, mutta väkisinkin tuntuu ja pelottaa että onkohan mies täysin rehellinen itselleen ja minulle?

Ja päässä pyörii tuhat kysymystä, miksi hän haaveili vielä eksästään? Rakastaako hän tätä kuitenkin enemmän kuin minua? Miksen riittänyt? En itse haaveillut yhtään kenestäkään missään vaiheessa, en vaikka olisi ollut kriisi tai riitoja päällä. Heti kun meillä meni huonommin, oli mies suunnitellyt lähtöä ex-naisen luo, ja olisi jättänyt meidät, perheensä. MItä jos perhettä/avioliittoa ei olisi? Varmaan olisi ollut helpompi jättää tyttöystävä ilman lasta? En tiedä mitä ajatella. Itsetuntoni on kokenut taas kerran kovan kolauksen. Mahaan sattuu, rintaan puristaa jne. Sattuu ihan hirveästi!! En voi varmaan koskaan enää luottamaan... Mutta rakastan niin h.elvetin paljon etten halua enkä pysty luopumaan miehestä. Ainakaan vielä. Aika näyttää. Haluan vielä yrittää. En halua erota ellen ole edes yrittänyt pelastaa tätä liittoa. Päivä kerrallaan ainakin toistaiseksi.

hyvä!! kaikille on annettava toinen mahdollisuus teki tämä mitä tahansa!! näytä vaikka nämä viestit sun miehelles.. se saattaisi auttaa!! :hug: :hug:
 
hip
Minä kiinnitin eniten huomiota tuohon, että sinä elit omasta mielestäsi onnellisessa suhteessa mutta miehesi ei. Olen itse kokenut saman silloinen miesystäväni sanoi vain eräänä kauniina päivänä että hänen mielestään meidän ei kannata enää olla yhdessä koska meillä menee niin huonosti!! Olin kuin puulla päähän lyöty, minä elin suurin piirtein onneni kukkuloilla enkä tosiaankaan olisi arvannut mitään. Tuo asia - se etten tajunnut tilannetta - vaivasi minua, oikeastaan vuosia. Olinko siis ollut niin tyhmä etten tajunnut ettei meillä mene hyvin??? Kun pitkän ajan kuluttua selvisi että syynä oli ollut toinen nainen, se tavallaan helpotti omaa olotilaani. Minä siis en ollutkaan ollut niin ääliö etten huomannut suhteemme laatua vaan mies halusi vain vaihtaa naista (siis ei senkään tajuaminen tietenkään hyvältä tuntunut mutta oli jotenkin ymmärrettävämpää).

Silloin tuntui että olisin myös tenhyt mitä tahansa jatkaakseni, siis ihan mitä tahansa mutta mies ei ollut halukas yritttämään. Onneksi sinun miehesi on nyt ilmeisesti ymmärtänyt kuinka paljon omistaa. Älä kuitenkaan takerru ja ole valmis tekemään mitä tahansa saadaksesi suhteenne kuntoon jos miehesi ei anna itsestään yhtä paljon, muuten miehesi saattaa ruveta käyttämään tilannetta hyväkseen. Kun tietää että toinen antaa anteeksi melkein mitä vaan niin sitä sitten helpommin tekeekin mitä vaan... :(
 
Nyt tilanne se, että mies uskoo kaiken olevan OK. Jos otan asian puheeksi, mies hermostuu ja raivostuu. Asia on kuulemma jo loppuunkäsitelty ja minä vain turhaan kaivelen vanhoja asioita ja kiusaan & syyllistän häntä :/ Ilmeisesti minulla ei ole oikeutta hänelle enää asiasta mainita. Tunteeni alkavat olemaan jo aika viileitä.. Miten voin rakastaa pettäjää joka ei edes kestä kantaa syyllisyyttä tapahtuneesta. Luultavasti pitäisi vaan lähteä.. mutta aion vielä harkita ja katsoa tilannetta ainakin tämän kesän ajan.
 
ilonpilaaja
kyllä asiasta pitää pystyä puhumaan vuosienkin päästä. ei saa jäädä mitään lukkoja.
käytöksellään miehesi osoittaa pettämisensä sinulle vain olan kohautuksella että entäs sitten.
pettäminen on vakava asia ja ilman puhumalla puhmasta päästyä siitä ei selviä.
voimia sulle :hug:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 05.07.2006 klo 10:43 Nenna kirjoitti:
Nyt tilanne se, että mies uskoo kaiken olevan OK. Jos otan asian puheeksi, mies hermostuu ja raivostuu. Asia on kuulemma jo loppuunkäsitelty ja minä vain turhaan kaivelen vanhoja asioita ja kiusaan & syyllistän häntä :/ Ilmeisesti minulla ei ole oikeutta hänelle enää asiasta mainita. Tunteeni alkavat olemaan jo aika viileitä.. Miten voin rakastaa pettäjää joka ei edes kestä kantaa syyllisyyttä tapahtuneesta. Luultavasti pitäisi vaan lähteä.. mutta aion vielä harkita ja katsoa tilannetta ainakin tämän kesän ajan.
Mies siis kieltäytyy keskustelemasta kanssasi asiasta, sinun halveksimisestasi ja pettämisestä. Edelleen siis mitätöi sinut ja tunteesi.
Vaikeaa sinulle varmaan nyt, mutta hyvä olisi, jos et olisi takertunut mieheen ja näkisit, että maailmassa on muutakin kuin HÄN. Harvoin se kunnioitus tulee takaisin, jos sitä ei enää suhteessa ole. Asia on eri kuin anteeksianto ja uusi mahdollisuus. Hän edeleen mitätöi sinut ja tunteesi.
 
alkuperäinen
Kuukausi pian kulunut ja edelleenkin yhtä tuskaista :'( Tuntuu etten voisi ikinä unohtaa/antaa anteeksi. Ero taas tuntuu tosi pelottavalta ja kamalalta. Kysyin mieheltä alkaisiko hän taas yrittämään exäänsä, jos lähtisin, vastaus oli että kyllä (kuulemma ihan sama sitten siinä tilanteessa jos minä jättänyt hänet). En kestä ajatusta että mies olisi onnellinen exänsä kanssa ja minä yksin lapsen kanssa onnettomana :'( :'( Mies kyllä kivenkovaan väittää että rakastaa minua ja haluaa jatkaa, varasi jopa ajan parisuhdeterapiaan. Mutta miksi hänellä on tunteita myös tätä toista kohtaan?? \|O En jaksa enää......
 
Miehesi on siis varannut ajan parisuhdeterapiaa, minusta se on iso askel mieheltäsi. Tahtoo selvittää asiat puhumalla vieraan kanssa. Kannattaa mennä keskustelemaan. Tiedät sitten että kaikki on yritetty jos eroon eroon, ei sitten tarvitse miettiä ja katua myöhemmin
 
Voi itku mikä tilanne! :\|
Taitaa vaan miehelläsi aika kullata muistot exänsä suhteen, vaikka se ei tietenkään tee sun olostasi yhtään helpompaa, eikä muuta tilannetta tällä hetkellä.

Mä en halua sanoa, että eroa, enkä että älä eroa. Nämä asiat kun eivät ole enää niin yksinkertaisia varsinkaan, kun on yhteisiä lapsia. :/

Mä lähetän kuitenkin virtuaalihalauksia ja paljon tsemppiä, vaikka se ei nyt konkreettisesti autakaan. Anna miehellesi mahdollisuus katua ja mene terapeutille hänen kanssaan, mutta jos tilanne uusiutuu, muista kunnioittaa itseäsi ja lähde suhteesta! Ansaitset siinä tapauksessa paljon parempaa!!

:hug: :hug: :hug:
 
losted heart
kuulostaa siltä,että olette aika nuoria...kuulostaa tutulta koska on tullut nuoruus vuosina perheellisenä rämmittyä samassa suossa.miehet eivät halua puhua pettämisestä,koska häpeävät tekeleitään ja heidän on vaikea puhua asiasta,josta tulee syyllisyyden tunteita...ehdottaisinkin,että puhuisitte siitä siellä pariterapiassa,missä on kolmas henkilö ohjaamassa keskustelua oikeaan suuntaan ja neuvomassa miten selvitätte asoita ja kommunikoitte toistenne kanssa.vaikka tuo pettäminen herättää katkeruutta,asiaa ei paranna myöskää toisen jatkuva syyllistäminen asiasta,jatkuvalla huomauttelulla.varmaan asia kannattaisi käsitellä loppuun asti kunnolla ja antaa sitten asian olla loppuun käsitelty.tietysti sellaista ei ikinä unohda,mutta anteeksi voi antaa ajan kanssa ja oppia myös luottamaankin jos toinen osoittaa TEOILLAAN olevansa luottamuksen arvoinen.älä luovuta vielä,parisuhde tarvitsee hommaa ja jos näkee vaivaa sen eteen teillä voi olla usko tai älä entistä ehompi suhde.jos mies ei ota opikseen erheestä,kehottaisin miettimään sitten lähtemistä uudelleen.
 

Yhteistyössä