P
petty
Vieras
Puran tänne, kun olen taas kerran kyllästynyt siskooni. Kyseessä siis pikkusiskoni, kohta 29-vuotias perheetön työssäkäyvä nainen. Hän asuu Tukholmassa. Minua ärsyttää niiiiiiin suunnattomasti aina välillä se, kuinka hänellä on oikeus sanoa kaikille suorat sanat ja "totuus" asioista. Itse hän ei kestä kommentointia tai arvostelua yhtään.
Esimerkiksi isoveljeni kysäisi kerran siskoni ollessa tämän luona Suomessa käymässä, kuinka pikkusiskon treffit olivat menneet (sisko oli aiemmin maininnut menevänsä treffeille). Sisko suuttui ja tiuskaisi:"Mitä se tälle kuuluu, se on hänen yksityisasiansa" ja piti mykkäkoulua muutaman viikon ajan. Minulle sisko pui sähköpostilla, kuinka veljemme on niin idiootti eikä osaa käyttäytyä ja ylisti, miten sentään Ruotsissa ollaan aina niin kohteliaita.
Nyt taas niitti minulle oli hänen kommentointi lehdistäni. Minulle tulee Kauneus ja terveys -lehti, jota luen saatuani lapset nukkumaan. Lähinnä se on eräänlainen rentoutumiskeino pitkän päivän jälkeen. Olen antanut vanhat lehteni vanhemmilleni, jotta siskoni saisi lukea lehtiä vanhemmillani käydessään. Nyt jouluna sisko oli arvostellut lehtiä ja pohtinut äitini mukaan taas kerran suureen ääneen, miten voin lukea moista soopaa.
Ja eniten ärsyttää myös vanhempieni suhtautuminen siskooni. Sisko on siis aikuinen nainen, mutta häntä kohdellaan kuin kukkaa kämmenellä ja kuin hän olisi yhä joku pikkulapsi. Sisko on meistä sisaruksista rahallisesti rikkain, säästöjä ja sijoitusasuntokin on. Hän käy töissä ja koska perhettä ei ole, jää rahaa säästöön melko paljon. Silti vanhempani lähettävät siskolle rahaa, jotta tämä pärjäisi siellä suuressa maailmassa ja sisko vaan ottaa rahat vastaan. Samaan aikaan veljeni kamppailee asuntonsa remontin kanssa (veljen perheessä on 5 lasta) ja todellakin kaipaisi rahallista tukea.