Purkaan pahan oloni teille..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kerran petetty
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kerran petetty

Vieras
En tiedä miksi tämän kerron mutta pakko purkaa oloni johonkin.

Eli siis: Olen naimisissa mieheni kanssa nyt kolmatta vuotta. Meillä on kaksi lasta vajaa 3v ja 1kk ikäiset. Liittomme on päällisin puolin kunnossa. Rakastan miestäni ja hän minua(ainakin toivon niin).

Viime kesänä mieheni teki yllättävän tempauksen. Hän on töissä aikas nais -painoitteisessa paikassa.
Eräänä päivänä iltavuoron jälkeen ilmoitti mieheni että jää muutaman työkaverin kanssa "parille" työpäivän jälkeen. Se oli minulle ihan ok.
Soitin parin tunnin päästä että onko aikeissa tulla jo kotiin ja vastaus oli "juu ihan kohta".
Puolen yön jälkeen soitin jälleen ja taas sama vastaus.
Aamuyöstä mieheni soitti että jää eräälle työkaverille yöksi ja menee siitä töihin.
Just. No mieheni on reilu parikymppinen ja nämä työkaverit ovat reilusti päälle kolme-neljäkymppisiä naisia. Joten luotin mieheeni.

Seuraavana päivänä mieheni kotiutui iltapäivästä(juovuksissa) oli jälleen käynyt "parilla". Viipyi hetken kotona ja jälleen hävisi.

No,mulla alkoi pikkusen kärsivällisyys pettämään. Olin itse vapaalla ja vietin ajan poikani kanssa kahdestaan. Ei se mua haitannut mutta silti mielessäni pyöri ristiriitaisia ajatuksia mieheni menoista.

No, yöllä mies kotiutui. Sammui sänkyyn. En voinut vastustaa kiususta vaan zekkasin mieheni kännykän(törkeää,tiedän!) Ja sieltä löytyikin oikein tyylikäs känni-pusukuva jonkun naisen kanssa. Olin pettynyt.
Seuraavana aamuna pyysin miestäni näyttämään kännykästä ottamiaan kuvia. mutta tämä poisti sen hyvin nopeasti ja sanoi että kuvassa oli eräs hänen kaverinsa! Ja mä olin muka kuvitellut näkemäni!

Päivä eteni kunnes kännykkä soi ja mies kertoi lähtevänsä "pyöräilemään".
Tuli yö ja mies kotiutui.

Seuraavana päivänä viestiä pukkasi ja mies kyllä kertoi että oli viettänyt "aikaa"erään naisen kanssa mutta ikää tällä oli 40+. Hetken vietiteltyä jalka alkoi jälleen vipattamaan. Ja kultani lähti (TAAS). Illalla mieheni isä haki hänet kotiin eräältä työkaveriltaan(tämä oli mies).

Pidin miehelleni aikamoisen tilityksen kotiin tultuaan! Huusin, itkin, taas huusin, itkin. Kerroin miltä musta tuntuu miettiä mieheni menoja, arvailla mitä hän tekee ja kenen kanssa. Tällöin mieheni tajusi kysyttyäni että miltä itsestä tuntuisi vastaava tilanne!? Silloin näin niitä harvoja hetkiä jolloin mieheni itki! Hän oikeasti itkien pyysi anteeksi ja lupasi lopettaa nämä vastaavat reissut.

Meni jokunen hetki (ei pitkään) kun olin iltavuorossa ja mieheni soitti lähtevänsä kaverilleen grillaamaan ja että hänen siskonsa vahtii poikaamme kunnes tulen töistä. Ok. Tulin töistä ja mieskin kotiutui yöllä.

Eräänä v-loppuna tapahtui se viimeinen pisara! Tämä mieheni työkaveri(nainen 40+) tuli meille "iltaa istumaan". Saivat idean käydä tuossa lähi baarissa yhillä. Mielessäni valtasi kummallinen tunne ja päätin valvoa kunnes näen heidän tulevan baarista meille(näin ikkunasta lähes baarin ovelle). Ja kolmen jälkeen näinkin heidät.

Käsi kädessä tulivat,kovasti nauraen ym ym. No, tänne tultuani mieheni heittäytyi sohvalle ja nainen meni vessaan (oksentamaan). Jolloin tulin makkarista ja pyysin miestäni tulemaan kanssani nukkumaan. Vastaus oli "joo ihan just". Menin takasin makkariin.
Sitten kuulin naisen sanovan miehelleni jotain ja vyön kilahduksen. Odotin hetken.. Kohta alkoi kuulua epämääräistä "muiskutusta) ampasin makkarista ulos olohuoneeseen ja näin heidät samassa pedissä,saman peiton alla. Välittömästi mieheni hyppäsi pois ja huusi ANTEEKS! Mä en voinu ku heittää sitä naista kädessä olleella lasilla. Menin aivan hysteeriseksi enkä osannu oikein tehdä muuta kun huutaa ja itkeä yhtäaikaa. Olisin voinut tappaa molemmat siihen paikkaan!

Asia selvitettiin miehen kanssa ja hän pyysi kovasti anteeksi käytöstään mutta ei voi tapahtuneelle mitään. Hän halusi jatkaa kanssani ja katui syvästi tajutessaan että oli vaarantamassa perheensä tuollaisen tempun vuoksi! Mietin jonkun aikaa mitä jatkossa haluan. Tein ratkaisun ja sanoin haluavani yrittää vielä. Mutta kerran vielä vastaavanlaisia temppuja niin saa luvan ottaa matkalaukut esiin. Asia sovittiin mutta edelleen mahassa kiertää, kun noita menneitä asioita ajattelen.

Luottamus on heikoilla mutta yritän kovasti.
Miksi tämä on niin pirun vaikeaa vaikka toista ihme ja kumma kyllä rakastan ihan älyttömästi!?

Kertokaa olenko tyhmä kun katselen tuota miestäni? Olenko liian sinisilmäinen?

Täydellistä luottoa ei ole,mutta lastemme takia haluan taistella liittomme eteen.

Mies on oikeaasti ollut teoistaan pahoillaan ja nainenkin todella oli yh ja 40+.
Annanko tuollaisen naisen tuhota liittomme? Mies ei ole enää hänen kanssaan tekemisissä eikä edes kyseisessä työpaikassa.

Toivon todellakin asiallisia kommentteja ja ennenkaikkea mielipiteitä! Asia saa edelleen kyyneleet silmiini ja se pahaolo tulee aina kun alan enemmän asiaa miettimään..

Kiitos ja anteeksi pitkä tilitykseni! :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Nuoret miehet nyt vaan ovat tuollaisia. Jos haluat luotettavan kumppanin, niin älä ainakaan alta nelikymppistä ota. Yli nelikymppiset on yleensä aikuisia, ja niiden joukossa saattaa olla jo jokunen uskollisuuteen kykeneväkin.

No mä oon itsekin nuori. Ikää reilu parikymmentä.. Nelikymppiset ei ihan vielä kolahda itseeni.
 
Oon tosi pahoillani puolestasi... Ei tollasesta ole helppoa päästä yli, mutta ajan kanssa se varmasti onnistuu jos miehesi myös pystyy siihen... Siis ettei toista tekojaan :( Itse katselin pettävää miestä vuosia, hölmönä en tajunnut tai ehkäpä en vaan halunnut myöntää itselleni mitä on tapahtunut :(
Mietityttää vain miksi kokoajan selität että tämä nainen on 40+ ja vielä yh... Ihanko miehellesi ei voisi kelvata nelikymppinen yh? :(
 
HAH!

Voi kuulem tiedän vaikka kuinka monta miestä jotka ovat olleet 100% uskollisia vaimoilleen.. Kunnes ovat täyttäneet 40. Silloin iskee ikäkriisi ja on yritetävä todistaa jotain.
 
teinimäistä kännisekoilua. Pistää vihaksi, että lasten pitää elää tällaisessa kodissa. Jossa pannaan vierasta naista, kännätään, huudetaan ja riidellään. Lapsia minua tässä sääliksi käy, ei niinkään sinua ap. Sinä voit valita minkälainen tunnelma teillä perheessä on, lapset ei.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Ainoa keino pitää nuori mies uskollisena on kahlita se.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nuoret miehet ovat vilpittömämpiä.:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Nuoret miehet nyt vaan ovat tuollaisia. Jos haluat luotettavan kumppanin, niin älä ainakaan alta nelikymppistä ota. Yli nelikymppiset on yleensä aikuisia, ja niiden joukossa saattaa olla jo jokunen uskollisuuteen kykeneväkin.

HAH!

Voi kuulem tiedän vaikka kuinka monta miestä jotka ovat olleet 100% uskollisia vaimoilleen.. Kunnes ovat täyttäneet 40. Silloin iskee ikäkriisi ja on yritetävä todistaa jotain.

Ehkä he ovatkin pettäneet vaimojaan jonkun muun kuin sun kanssa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja yh:
Oon tosi pahoillani puolestasi... Ei tollasesta ole helppoa päästä yli, mutta ajan kanssa se varmasti onnistuu jos miehesi myös pystyy siihen... Siis ettei toista tekojaan :( Itse katselin pettävää miestä vuosia, hölmönä en tajunnut tai ehkäpä en vaan halunnut myöntää itselleni mitä on tapahtunut :(
Mietityttää vain miksi kokoajan selität että tämä nainen on 40+ ja vielä yh... Ihanko miehellesi ei voisi kelvata nelikymppinen yh? :(

Ei. Kyse ei ole siitä. Vaan mieheni itse toitotti mulle että "se nainenhan on vanhempi ku hänen oma äitinsä!" Ja naisen ollessa meillä hän itse vinkui kuinka on "puutteessa oleva murrosikäisten yksinhuoltaja,joka ei ole saanut moniin kuukausiin"

Siksi niskavillat nousivat kun selvisi että mieheni olikin niin kultainen että ajatteli auttaa ihan työkaveriaankin.. :(

En siis halunnut loukata ketään nelikymppisiä enkä yksinhuoltajia.

Vaan tämä nainen itse tyrkytti itseään ja jopa mun omien silmien alla..!

Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
teinimäistä kännisekoilua. Pistää vihaksi, että lasten pitää elää tällaisessa kodissa. Jossa pannaan vierasta naista, kännätään, huudetaan ja riidellään. Lapsia minua tässä sääliksi käy, ei niinkään sinua ap. Sinä voit valita minkälainen tunnelma teillä perheessä on, lapset ei.

Lapsi ei tällöin ollut kotona! En kuuda enkä hauku miestäni KOSKAAN lasteni nähden.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja Nuoret miehet ovat vilpittömämpiä.:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Nuoret miehet nyt vaan ovat tuollaisia. Jos haluat luotettavan kumppanin, niin älä ainakaan alta nelikymppistä ota. Yli nelikymppiset on yleensä aikuisia, ja niiden joukossa saattaa olla jo jokunen uskollisuuteen kykeneväkin.

HAH!

Voi kuulem tiedän vaikka kuinka monta miestä jotka ovat olleet 100% uskollisia vaimoilleen.. Kunnes ovat täyttäneet 40. Silloin iskee ikäkriisi ja on yritetävä todistaa jotain.

Ehkä he ovatkin pettäneet vaimojaan jonkun muun kuin sun kanssa.

Toivottavasti! Puhun omista sukulaisistani, isästäni, enoistani ja sedistäni. Todennäköisesti ukeistanikin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mamma:
Voimia sulle! En tiedä mitä tossa tilanteessa ite tekisin. Mutta tuskinpa tollaseen ukkoon voi ikinä luottaa. Kyllä siinä varmaan ero tulis meillä.. :(

Näin olen itse aina sanonut mutta kun tilanne osui kohdalle niin jostain sitä voimaa löytyi jatkaa ja yrittää vielä.. :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Vaan tämä nainen itse tyrkytti itseään ja jopa mun omien silmien alla..!

Näinhän se menee. Miehet eivät pysty vastustamaan, jos nainen ottaa puoliväkisin, varsinkin humalassa. Heille on kertakaikkiaan vaan luontevampaa ryhtyä touhuihin mukaan, kun eivät raukat uskalla kunnolla tapella vastaan. Ei auta, vaikka kuinka haluaisikin olla uskollinen. Tähän auttaa vain tällaisten tilanteiden välttäminen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nuoret miehet ovat vilpittömämpiä:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja Nuoret miehet ovat vilpittömämpiä.:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Nuoret miehet nyt vaan ovat tuollaisia. Jos haluat luotettavan kumppanin, niin älä ainakaan alta nelikymppistä ota. Yli nelikymppiset on yleensä aikuisia, ja niiden joukossa saattaa olla jo jokunen uskollisuuteen kykeneväkin.

HAH!

Voi kuulem tiedän vaikka kuinka monta miestä jotka ovat olleet 100% uskollisia vaimoilleen.. Kunnes ovat täyttäneet 40. Silloin iskee ikäkriisi ja on yritetävä todistaa jotain.

Ehkä he ovatkin pettäneet vaimojaan jonkun muun kuin sun kanssa.

Toivottavasti! Puhun omista sukulaisistani, isästäni, enoistani ja sedistäni. Todennäköisesti ukeistanikin.

Lapsilla on aika usein melko romanttinen käsitys vanhemmistaan ja sukulaisistaan. Näkevät totuuden vähän helpommin aikuistuttuaan.
 
No kuulostiko tuo ylläoleva kovin romanttiselta kultapieni?

Mun pointti: Nuoret miehet ovat idealistisempia, vilpittömämpiä, rehellisempiä ja uskollisempia. Sun pointti? Vittuilla?
 
Itse väitit heidän olleen nuorina uskollisia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Jos tämä on totta eikä mikään provo niin älä hyvä nainen alistu tuollaiselle kohtelulle. Ukko mäkeen. Varmasti löydät vielä tulevaisuudessa parempaa!

valitettavasti totta on. vaikka toivoisin tämän olevan vaan unta...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Jos tämä on totta eikä mikään provo niin älä hyvä nainen alistu tuollaiselle kohtelulle. Ukko mäkeen. Varmasti löydät vielä tulevaisuudessa parempaa!

valitettavasti totta on. vaikka toivoisin tämän olevan vaan unta...

Mulla tuli ihan pahamieli lukiessani tuota tekstiä. Ja varmasti se ei ole helppoa erota, kun/jos toista vielä siltikin rakastaa, mutta mä en uskaltais jäädä ja taas pettyä uudestaan. Ootko varma, että muuttuu?
 
en. en ole. niinkuin sanoin,luottoa ei ole mutta tahtoa ja halua sen uuden luottamuksen rakentamiseen löytyy vielä. Rakastan edelleen miestäni, sillä hän on mitä ihanin isä ja tuota tempausta lukuunottamatta ihana aviomies!
Mutta kuitenkin sydämessäni on jatkuva ahdistus ja kysyn jatkuvasti mielessäni että MIKSI? Mikä sai mieheni tekemään nuo teot!? Itsekään ei tuohon osannut vastata vaan myönsi olleensa täys kuspää!!:(
 
Jos äijä aukoo siveysvyötään vain kännissä, niin olkoon sitten juomatta jos haluaa jatkaa suhdetta. Jos tekee semmoista muutenkin, niin sitten on sen suuren keskustelun paikka. Mutta ei lasten isää heitetä mäkeen noinvain, ensin olis syytä käydä ne vanhanaikaiset sovitteluvaiheet läpi ellei tilanteessa ole jotain poikkeavaa (väkivallan uhka). Inhoan kristillisiä monessa kohtaa, mutta tästä olen suht samaa mieltä.

Lapsille ei saa tehdä niin, että ensin touhutaan suhteessa mitä sattuu eikä osata pitää rajoja, ja seuraavaksi lopetetaan niinkuin teinit. Ja ap, tossa sun kertomuksessa on paljon huonoja juttuja jo ennen lopputulosta. Jotain toisenmoista sisältöä tarttis olla äijän elämässä, ettei tartte juosta tekokuituhousuissa nuotion yli ja kokeilla millon tuli tarttuu persuuksiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Jos tämä on totta eikä mikään provo niin älä hyvä nainen alistu tuollaiselle kohtelulle. Ukko mäkeen. Varmasti löydät vielä tulevaisuudessa parempaa!

valitettavasti totta on. vaikka toivoisin tämän olevan vaan unta...

Mulla tuli ihan pahamieli lukiessani tuota tekstiä. Ja varmasti se ei ole helppoa erota, kun/jos toista vielä siltikin rakastaa, mutta mä en uskaltais jäädä ja taas pettyä uudestaan. Ootko varma, että muuttuu?

en. en ole. niinkuin sanoin,luottoa ei ole mutta tahtoa ja halua sen uuden luottamuksen rakentamiseen löytyy vielä. Rakastan edelleen miestäni, sillä hän on mitä ihanin isä ja tuota tempausta lukuunottamatta ihana aviomies!
Mutta kuitenkin sydämessäni on jatkuva ahdistus ja kysyn jatkuvasti mielessäni että MIKSI? Mikä sai mieheni tekemään nuo teot!? Itsekään ei tuohon osannut vastata vaan myönsi olleensa täys kuspää!!:(

Toivottavasti miehelläsikin on sitä tahtoa lopettaa sekoilut! Ja toivottavasti tajuaa, että kuinka suuri sydän sulla on, kun pystyt jatkamaan. Moni ei varmaankaan? Jaksuja sulle!!
 
Yhteistyössä