Puolison tunneköyhyys ja vetäytyminen

[vierailija]

Haluaisin kuulla hieman kokemuksia teiltä, jotka olette samassa tilanteessa kanssani. Mieheni on aina ollut omissa oloissaan viihtyvä ja ns. epäsosiaalinen. Ei halua olla hississä vieraiden kanssa tai esimerkiksi elokuviin lähteminen tai ravintolassa syöminen on vaikeaa/mahdotonta koska siellä on muita ihmisiä. Tämä on rajoittanut elämäämme hyvin paljon. Mies ei ilmaise tunteitaan kosketuksin, sanoin tai mitenkään. Hän ei osaa neuvotella tai keskustella. Arkipäiväisistä asioista tulee aina riitaa ja hän saa raivokohtauksia. Mies on negatiivinen, ilkeä, hermostuu pienistä ja hänellä on todella lyhyt pinna. Tilanteemme on mennyt nyt entistä vaikeammaksi, koska olemme rakentaneet taloa työn ohessa ja mies on väsynyt. Hän ei jaksa tehdä kotona oikeastaan mitään, mieluiten lepää sohvalla ja katsoo televisiota tai näppäilee puhelinta. Lasten kanssa ei pinna meinaa kestää. Mies on muuttanut asuntomme yläkertaan nukkumaan/asumaan, tosin pitkään hän on muutenkin nukkunut eri huoneessa kuin minä. Haluaa olla mieluummin yksin kuin meidän kanssamme. On kuitenkin aina kotona, ei käy oikeastaan missään. Paitsi pakolliset menot tietenkin ja töissä. Harrastuksia on muutama, nämä yksilölajeja.
Lisäksi mies ei koskaan puhu oikeastaan muusta kuin jostain konkreettisista asioista, kuten työstä, harrastuksista tai lukemistaan uutisista. Hän ei pidä juhlista, perinteistä, ei ole uskonnollinen ja enemmänkin halveksii kaikkea tällaista. Juhlista, kuten joulusta ei välitä, ei taiteesta, kulttuurista, lukemisesta, kauniista asioista ympärillään. Ruokaa syö vain henkensä pitimeksi eikä halua kokeilla uusia makuja tms. Eikä koskaa kehu ruokaa hyväksi. Hän ei koskaan lähde kyläilemään kanssamme mihinkään ja jos meille tulee joku, niin hän katoaa omiin puuhiinsa. Alkoholia käyttää liikaa, mutta ei ole näkyvästi humalassa eikä siitä aiheudu ongelmia esim. työn hoitamisen suhteen.
Lapset alkavat olla nyt hieman isompia ja tiedän kaiken tämän vaikuttavan heihin ja tietenkin minuunkin. Olen aivan neuvoton tilanteessa ja pelkään, ettei mitään ole tehtävissä. Nyt ei ehkä kannata sanoa, että mitäs otit tuollaisen miehen kun näin on jo tehty. Mutta jos joku on samassa tilanteessa, niin vertaistukea kaipaisin ja neuvoja jos niitä on tarjolla. Mistä tässä on kysymys?

 

[vierailijatrrr]

Haluaisin kuulla hieman kokemuksia teiltä, jotka olette samassa tilanteessa kanssani. Mieheni on aina ollut omissa oloissaan viihtyvä ja ns. epäsosiaalinen. Ei halua olla hississä vieraiden kanssa tai esimerkiksi elokuviin lähteminen tai ravintolassa syöminen on vaikeaa/mahdotonta koska siellä on muita ihmisiä. Tämä on rajoittanut elämäämme hyvin paljon. Mies ei ilmaise tunteitaan kosketuksin, sanoin tai mitenkään. Hän ei osaa neuvotella tai keskustella. Arkipäiväisistä asioista tulee aina riitaa ja hän saa raivokohtauksia. Mies on negatiivinen, ilkeä, hermostuu pienistä ja hänellä on todella lyhyt pinna. Tilanteemme on mennyt nyt entistä vaikeammaksi, koska olemme rakentaneet taloa työn ohessa ja mies on väsynyt. Hän ei jaksa tehdä kotona oikeastaan mitään, mieluiten lepää sohvalla ja katsoo televisiota tai näppäilee puhelinta. Lasten kanssa ei pinna meinaa kestää. Mies on muuttanut asuntomme yläkertaan nukkumaan/asumaan, tosin pitkään hän on muutenkin nukkunut eri huoneessa kuin minä. Haluaa olla mieluummin yksin kuin meidän kanssamme. On kuitenkin aina kotona, ei käy oikeastaan missään. Paitsi pakolliset menot tietenkin ja töissä. Harrastuksia on muutama, nämä yksilölajeja.
Lisäksi mies ei koskaan puhu oikeastaan muusta kuin jostain konkreettisista asioista, kuten työstä, harrastuksista tai lukemistaan uutisista. Hän ei pidä juhlista, perinteistä, ei ole uskonnollinen ja enemmänkin halveksii kaikkea tällaista. Juhlista, kuten joulusta ei välitä, ei taiteesta, kulttuurista, lukemisesta, kauniista asioista ympärillään. Ruokaa syö vain henkensä pitimeksi eikä halua kokeilla uusia makuja tms. Eikä koskaa kehu ruokaa hyväksi. Hän ei koskaan lähde kyläilemään kanssamme mihinkään ja jos meille tulee joku, niin hän katoaa omiin puuhiinsa. Alkoholia käyttää liikaa, mutta ei ole näkyvästi humalassa eikä siitä aiheudu ongelmia esim. työn hoitamisen suhteen.
Lapset alkavat olla nyt hieman isompia ja tiedän kaiken tämän vaikuttavan heihin ja tietenkin minuunkin. Olen aivan neuvoton tilanteessa ja pelkään, ettei mitään ole tehtävissä. Nyt ei ehkä kannata sanoa, että mitäs otit tuollaisen miehen kun näin on jo tehty. Mutta jos joku on samassa tilanteessa, niin vertaistukea kaipaisin ja neuvoja jos niitä on tarjolla. Mistä tässä on kysymys?

Mutta oikeasti miks otit tuon tyypin ja teit vielä lapset??!!

 

[Mörköäiti]

Onko jokin syy, miksi alunperin aloitte olla yhdessä?

 

[vierailija]

Ihmisellä on luontainen ja synnynnäinen tapa reagoida ja käyttäytyä, ja sen lisäksi lapsena myös ihan vanhempien kasvatuksella opitaan sellainen käytös, jolla yhteiskunnassa voi pärjätä ja tulla toimeen muiden kanssa. Vähän vaikuttaa siltä, että mieheltäsi on kasvatus jäänyt kesken, eikä hän edes yritä tulla muiden kanssa toimeen.

Koita takoa miehesi kaaliin, että nyt hänen on tsempattava käytöstään, ja että tällaisenaan tilanne on kestämätön. Ja sitten jos ei tuo auta, otat eron. Ei meistä kukaan voi elämässä linnoittautua omalle mukavuusalueelle, vaan sieltä on aina välillä tultava ulos jotta eläminen sujuu.

 

[vierailija]

Minusta ei ole kyse pelkästään huonoista tavoista tai itsekkyydestä. Hän ei tulkintani mukaan oikeasti tunne tai ainakaan kykene ilmaisemaan tunteitaan normaalisti. Hän ei koskaan itke eikä oikeastaan naurakaan. Ei osaa osoittaa kiintymystä tai hellyyttä. Ei sanallisesti tai teoilla. En tiedä tunteeko onnellisuutta, mutta vaikuttaa onnettomalta ja tyytymättömältä. En tiedä mistä hän nauttii tai mikä häntä ilahduttaa.

Hän on hyvin järjestelmällinen ja pedantti. Ja lapsiperheessä asiat eivät usein mene suunnitellusti juuri ja tämä aiheutta arjessa suuria ongelmia.

 

[Mörköäiti]

Minusta ei ole kyse pelkästään huonoista tavoista tai itsekkyydestä. Hän ei tulkintani mukaan oikeasti tunne tai ainakaan kykene ilmaisemaan tunteitaan normaalisti. Hän ei koskaan itke eikä oikeastaan naurakaan. Ei osaa osoittaa kiintymystä tai hellyyttä. Ei sanallisesti tai teoilla. En tiedä tunteeko onnellisuutta, mutta vaikuttaa onnettomalta ja tyytymättömältä. En tiedä mistä hän nauttii tai mikä häntä ilahduttaa.

Hän on hyvin järjestelmällinen ja pedantti. Ja lapsiperheessä asiat eivät usein mene suunnitellusti juuri ja tämä aiheutta arjessa suuria ongelmia.

Miksi olet aloittanut suhteen tällaisen ihmisen kanssa? Mietin vaan, että mitä siitä voi itselleen saada? Luulisi, että rakkaussuhteen aloittaminenkin olisi mahdotonta ihmisen kanssa, joka ei tunne eikä kykene ilmaisemaan tunteitaan, ei osoita kiintymystä tai hallyyttä mitenkään... Ja jos et edes tunne miestä ("en tiedä mistä hän nauttii tai mikä häntä ilahduttaa") niin kuulostaa tosi oudolta.

....onhan aloitus provo, onhan???

 

[0roosa0]

Mun mielestä tärkein (ja ainoa) kysymys on se "Miksi mies on alkanut nyt sinua ärsyttää".

Mies on ilmeisesti samanlainen kuin ennenkin. Kenties, aapee, olet itse muuttunut ja haluat elämääsi erilaisen kumppanin. Ja siitä on ihan turha syytellä miehen tapaa elää ja olla.

 

[vierailija]

Kuinka olla onnellinen jos olet vaimon mielestä surkikus jotakuinkiin kaikilla elämän osa-alueilla? Ei, en väitä että miehesi olisi täysin "syytön", mutta tekstistäsi paistaa yleinen halveksunta häntä kohtaan. Kuinka ratkiriemukas itse olisit jos itse olisit samanlaisen halveksunnan alla?

Miehesi lienee introvertti luonteeltaan, ja introvertit usein "kammoksuu" sosiaalisuutta. Kamalin mitä introvertti ihmiselle voi tapahtua on puoliso jolla on pitkä "pitäsi olla sosiaalinen, kyläillä, harrastaa...etc"-vaimo. Pakotus olla jotain mitä et ole sulkee entisestään introverttiä ihmistä.

Kieltämättä kummastelen mitä sinulla on ollut mielessä kun miehesi puolisoksi otit. Ja lapset hänen kanssaan teit. JOS miehesi on muuttunut radikaalisti vuosien aikana voi kyse olla esim masennuksesta tms. ÄLÄKÄ väheksy ihmisen jaksamista joka tekee töitä ja rakentaa vielä samalla taloa!! ja perheessä vielä pienet lapset (taas kysymyks miksi aloitte edes rakentaa?)

 

[vierailija]

No onhan taas vastauksia. On olemassa paljon ihmisiä, joilla on neurologiassa pientä poikkeavuutta, mikä ilmenee nimenomaan tunteiden tunnistamisessa ja ilmaisemisessa, toisen ihmisen tunteiden tulkitsemisessa ja vuorovaikutustilanteissa. Muilla elämän osa-alueilla toimintakyky voi olla hyvä tai jopa erittäin hyvä, mutta läheisissä ihmissuhteissa nämä ihmiset eivät vaan pysty tunnetasolla luontaisesti kohtaamaan toista ihmistä. Koska älykkyys kuitenkin on usein vähintäänkin normaali, he pärjäävät pitkälle sillä, että pystyvät älyllisesti mallintamaan eri tilanteet ja sitä kautta toimimaan myös tunnetasolla. Jos tällainen ihminen saa selkeää tukea näissä tilanteissa, siis hänelle kädestä pitäen opetetaan sosiaalisesti hyväksytyt reagointimallit, hän pärjää aivan hyvin. Ilman tätä oppimista hän kompastelee läpi elämänsä sosiaalisissa suhteissaan kuin norsu posliinikaupassa, mikä alentaa itsetuntoa, lisää masennus- ja ahdistusriskiä sekä vihamielistä ja vetäytyvää käyttäytymistä toisiin ihmisiin, kun oma aito kokemus on se, ettei pärjää ihmissuhteissa vaikka kuinka yrittäisi.

Ihmisiä, joilla on neuropsykiatrisia ongelmia, on paljon, niin paljon että kun vähänkään avaa silmiään, tajuaa että moni hankala tyyppi on hankala siksi että elää ihan eri maailmassa kuin muut ihmiset siinä ympärillä. Toki aloittajan mies voi olla ihan vaan ylirasittunut ja uupunut ja masentunutkin, koska pienet lapset, talon rakentaminen ja siihen päälle työt ja harrastukset ovat iso pala purtavaksi kenelle tahansa, ja kenestä tahansa tulee silloin sellainen, ettei kestä enää mitään ylimääräistä meteliä, tekemistä ja fyysista rasitusta. Elimistö pakottaa ihmisen lepäämään, kun rasitustila käy liian suureksi.

Mutta, koska miehellä on aina ollut tällaisia piirteitä, voisi ap hyötyä siitä, että perehtyisi neuropsykiatrisiin ongelmiin. Näistä on olemassa erittäin hyvä kirja nimeltään Tammenterhon tarinoita. Sitä markkinoidaa valmennuskirjana, mutta se on alunperin ollut neuropsykiatristen valmentajien työkirja, jossa askel askeleelta käydään läpi tyypillisimpiä neuropsykiatrisia ongelmia ja niiden ratkaisemiseen tähtääviä konkreettisia ratkaisuja. Se on selkeä kirja joka ei ylipsykologisoi, vaan esittää asiat käytännönläheisesti, koska kirjan kohderyhmään kuuluvat ihmiset nimenomaan näkevät kaiken konkreettisesti ja loogisesti, ja kaikki muu hienosäätö menee noin tunnetasolla yli hilseen.
Kirjan voi ladata ilmaiseksi netistä, ja se löytyy kirjastoista lääketieteen kurssikirjoista.

 

[vierailija]

....onhan aloitus provo, onhan???

Tämä on tämä yksi uusi provoilija, joka on erikoistunut pitkiin miestenhaukkumisvuodatuksiin. Keksii aina päivän-parin välein uuden, jossa jollekin mieshenkilölle on taas luotu uusia huonoja ominaisuuksia.

 

[bu ha ha]

Tämä on tämä yksi uusi provoilija, joka on erikoistunut pitkiin miestenhaukkumisvuodatuksiin. Keksii aina päivän-parin välein uuden, jossa jollekin mieshenkilölle on taas luotu uusia huonoja ominaisuuksia.

Mä kirjoittelin samoin sen toiseen ketjuun. Kohta taas saadaan kuulla "mutta kun tämä tarina on tosi"

 

[vierailija]

No onhan taas vastauksia. On olemassa paljon ihmisiä, joilla on neurologiassa pientä poikkeavuutta, mikä ilmenee nimenomaan tunteiden tunnistamisessa ja ilmaisemisessa, toisen ihmisen tunteiden tulkitsemisessa ja vuorovaikutustilanteissa. Muilla elämän osa-alueilla toimintakyky voi olla hyvä tai jopa erittäin hyvä, mutta läheisissä ihmissuhteissa nämä ihmiset eivät vaan pysty tunnetasolla luontaisesti kohtaamaan toista ihmistä. Koska älykkyys kuitenkin on usein vähintäänkin normaali, he pärjäävät pitkälle sillä, että pystyvät älyllisesti mallintamaan eri tilanteet ja sitä kautta toimimaan myös tunnetasolla. Jos tällainen ihminen saa selkeää tukea näissä tilanteissa, siis hänelle kädestä pitäen opetetaan sosiaalisesti hyväksytyt reagointimallit, hän pärjää aivan hyvin. Ilman tätä oppimista hän kompastelee läpi elämänsä sosiaalisissa suhteissaan kuin norsu posliinikaupassa, mikä alentaa itsetuntoa, lisää masennus- ja ahdistusriskiä sekä vihamielistä ja vetäytyvää käyttäytymistä toisiin ihmisiin, kun oma aito kokemus on se, ettei pärjää ihmissuhteissa vaikka kuinka yrittäisi.

Ihmisiä, joilla on neuropsykiatrisia ongelmia, on paljon, niin paljon että kun vähänkään avaa silmiään, tajuaa että moni hankala tyyppi on hankala siksi että elää ihan eri maailmassa kuin muut ihmiset siinä ympärillä. Toki aloittajan mies voi olla ihan vaan ylirasittunut ja uupunut ja masentunutkin, koska pienet lapset, talon rakentaminen ja siihen päälle työt ja harrastukset ovat iso pala purtavaksi kenelle tahansa, ja kenestä tahansa tulee silloin sellainen, ettei kestä enää mitään ylimääräistä meteliä, tekemistä ja fyysista rasitusta. Elimistö pakottaa ihmisen lepäämään, kun rasitustila käy liian suureksi.

Mutta, koska miehellä on aina ollut tällaisia piirteitä, voisi ap hyötyä siitä, että perehtyisi neuropsykiatrisiin ongelmiin. Näistä on olemassa erittäin hyvä kirja nimeltään Tammenterhon tarinoita. Sitä markkinoidaa valmennuskirjana, mutta se on alunperin ollut neuropsykiatristen valmentajien työkirja, jossa askel askeleelta käydään läpi tyypillisimpiä neuropsykiatrisia ongelmia ja niiden ratkaisemiseen tähtääviä konkreettisia ratkaisuja. Se on selkeä kirja joka ei ylipsykologisoi, vaan esittää asiat käytännönläheisesti, koska kirjan kohderyhmään kuuluvat ihmiset nimenomaan näkevät kaiken konkreettisesti ja loogisesti, ja kaikki muu hienosäätö menee noin tunnetasolla yli hilseen.
Kirjan voi ladata ilmaiseksi netistä, ja se löytyy kirjastoista lääketieteen kurssikirjoista.

Muista nyt keittöpsykologi että ap:n miehellä/ miehelle tuo hänen oma käytös ei ole ongelma. Vaan AP:lle.

Vai meinaatko että AP:n pitää alkaa miestään "valmentaa"? Eli siis muuttaa miestään hänelle sopivaksi?

Toinen vaihtoehto on että AP alkaakin kritisoinin ja mollaamisen sijaan hyväksyä ja ymmärtää miehensä piirteitä. Kun mies kokee tulevansa hyväksysytyksi omana itsenään voi olla että hän avautuu eikä vetäydy. Mutta jos miestä törkitään kokoajan "mikset ole sellainen ja tällainen" niin kyllä siinä terveempikin sulkee "korvansa".

Jos psykologiaa olet lukenut, tietänet että muut ei toisen muutokseen pysty. Eli vaikka Ap lukisi ulkoa tuon kirjan ja tuputtaisi sitä miehelleen - ei sillä tuskin aikaan mitään hyvää saataisi.

 

[tämän aloittaja]

Juurikin näin, että mieheni kykenee arkiseen kanssakäymiseen esimerkiksi työssään. En tiedä huomaako kukaan perheen ulkopuolinen hänen käytöksessään mitään outoa. Perheen sisällä nämä ongelmt näkyvät ja esimerkiksi hänen oma perheensä tunnistaa kyllä nämä samat ongelmat. Ja ihan lapsesta asti on ollut piirteitä näkyvillä.

Meidän ongelmat ovat tulleet esille/voimistuneet tietenkin lasten syntymän jälkeen. Kahden itsenäisen aikuisen suhteessa ne eivät tulleet esille sillä tavalla, että olisin tajunnut niiden vaikuttavan elämäämme näin suuresti. Kuvittelin, että lasten myötä täytyy omat tarpeet jättää taka-alalle ja ottaa vastuuta muista. Tottakai tämän hetkinen tilanne ja väsymys vaikuttavat osansa.

Tiedän myös, etten voi jatkaa tällaisessa suhteessa. En myöskään usko, että mieheni on onnellinen nyt. Uskon, että hänkin kärsii eikä ehkä tiedä miksi. Uskotteko siis, että hän olisi onnellisin vain yksin ollessaan? Tai ettei oppisi nauttimaan yhdessä olosta ja läheisyydestä? Normaalisti ihmiset kuitenkin haluavat olla vuorovaikutuksessa toistensa kanssa ja saavat siitä voimaa ja onnellisuutta elämäänsä. Ja näen, että lapsetkin tarvitsisivat yhteistä tekemistä ja kokemuksia. Myös kodin ulkopuolella.

Kiitos kirjavinkistä, perehdyn asiaan!

 

[vierailija]

Normaalisti ihmiset kuitenkin haluavat olla vuorovaikutuksessa toistensa kanssa ja saavat siitä voimaa ja onnellisuutta elämäänsä. Ja näen, että lapsetkin tarvitsisivat yhteistä tekemistä ja kokemuksia. Myös kodin ulkopuolella.

EI, EI, EI ole olemassa tuollaista normaalia!!

Juurikin introvertit ihmiset on niitä jotka ei onneaan saa jatkuvasta sosiaalisesta kanssa käynnistä. Miehesi joutuu työssä pakosta olemaan sosiaalinen ja se on hänelle ponnistus mitä luultavammin. Se että on introvertti, ei tarkoita etteikö osaisi käyttäytyä sosiaalisissa tilanteissa (kuten miehesi töissä) mutta ei vaan nauti niistä

Mitä lapset tarvitsee taas kerran riippuu lapsistakin. Sä nyt haluat oikoa että kaikki luonteet on ilmeisemmin samanlaisia kuin sinä- Näinhän ei ole, edes lasten kohdalla. Sinä voit tarjota lapsille niitä kokemuksia, isä voi tarjota sitä rauhallisuutta " joutilaisuutta" ettei aina tartte olla menossa suuna päänä.

Alkuun katsoppa vaikka tämä:

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/11/17/inhimillinen-tekija-introvertin-maailma

 

[.....]

Tiedän myös, etten voi jatkaa tällaisessa suhteessa. En myöskään usko, että mieheni on onnellinen nyt. Uskon, että hänkin kärsii eikä ehkä tiedä miksi. Uskotteko siis, että hän olisi onnellisin vain yksin ollessaan? Tai ettei oppisi nauttimaan yhdessä olosta ja läheisyydestä? Normaalisti ihmiset kuitenkin haluavat olla vuorovaikutuksessa toistensa kanssa ja saavat siitä voimaa ja onnellisuutta elämäänsä. Ja näen, että lapsetkin tarvitsisivat yhteistä tekemistä ja kokemuksia. Myös kodin ulkopuolella.

Kiitos kirjavinkistä, perehdyn asiaan!

Eivät kaikki kaipaa mitenkään erityisesti vuorovaikutusta tai sosiaalisia tilanteita tai mihinkään kotinsa ulkopuolelle. Monelle riittää ihan hyvin se oma pieni piiri tai jopa ihan vain oma seura ja ovat onnellisia siinä.

Lasten kannaltahan tuo on harmillista, jos isä ei osaa heihinkään luoda syvempää suhdetta eikä vietä heidän kanssa aikaa. Mutta en tiedä, miten tuota tilannetta nyt löhtisi muuttamaan. Ehkä yrittäisin alkuun saada miehen tajuamaan, miltä lapsista isän henkinen poissaolo ym vaikuttaa.

 

[vierailija]

No onhan taas vastauksia. On olemassa paljon ihmisiä, joilla on neurologiassa pientä poikkeavuutta, mikä ilmenee nimenomaan tunteiden tunnistamisessa ja ilmaisemisessa, toisen ihmisen tunteiden tulkitsemisessa ja vuorovaikutustilanteissa. Muilla elämän osa-alueilla toimintakyky voi olla hyvä tai jopa erittäin hyvä, mutta läheisissä ihmissuhteissa nämä ihmiset eivät vaan pysty tunnetasolla luontaisesti kohtaamaan toista ihmistä. Koska älykkyys kuitenkin on usein vähintäänkin normaali, he pärjäävät pitkälle sillä, että pystyvät älyllisesti mallintamaan eri tilanteet ja sitä kautta toimimaan myös tunnetasolla. Jos tällainen ihminen saa selkeää tukea näissä tilanteissa, siis hänelle kädestä pitäen opetetaan sosiaalisesti hyväksytyt reagointimallit, hän pärjää aivan hyvin. Ilman tätä oppimista hän kompastelee läpi elämänsä sosiaalisissa suhteissaan kuin norsu posliinikaupassa, mikä alentaa itsetuntoa, lisää masennus- ja ahdistusriskiä sekä vihamielistä ja vetäytyvää käyttäytymistä toisiin ihmisiin, kun oma aito kokemus on se, ettei pärjää ihmissuhteissa vaikka kuinka yrittäisi.

Ihmisiä, joilla on neuropsykiatrisia ongelmia, on paljon, niin paljon että kun vähänkään avaa silmiään, tajuaa että moni hankala tyyppi on hankala siksi että elää ihan eri maailmassa kuin muut ihmiset siinä ympärillä. Toki aloittajan mies voi olla ihan vaan ylirasittunut ja uupunut ja masentunutkin, koska pienet lapset, talon rakentaminen ja siihen päälle työt ja harrastukset ovat iso pala purtavaksi kenelle tahansa, ja kenestä tahansa tulee silloin sellainen, ettei kestä enää mitään ylimääräistä meteliä, tekemistä ja fyysista rasitusta. Elimistö pakottaa ihmisen lepäämään, kun rasitustila käy liian suureksi.

Mutta, koska miehellä on aina ollut tällaisia piirteitä, voisi ap hyötyä siitä, että perehtyisi neuropsykiatrisiin ongelmiin. Näistä on olemassa erittäin hyvä kirja nimeltään Tammenterhon tarinoita. Sitä markkinoidaa valmennuskirjana, mutta se on alunperin ollut neuropsykiatristen valmentajien työkirja, jossa askel askeleelta käydään läpi tyypillisimpiä neuropsykiatrisia ongelmia ja niiden ratkaisemiseen tähtääviä konkreettisia ratkaisuja. Se on selkeä kirja joka ei ylipsykologisoi, vaan esittää asiat käytännönläheisesti, koska kirjan kohderyhmään kuuluvat ihmiset nimenomaan näkevät kaiken konkreettisesti ja loogisesti, ja kaikki muu hienosäätö menee noin tunnetasolla yli hilseen.
Kirjan voi ladata ilmaiseksi netistä, ja se löytyy kirjastoista lääketieteen kurssikirjoista.

Kuten muutama muukin on ounastellut, ap:n mies vaikuttaa introvertiltä. Ja se nyt ei ole mikään neuropsloginen ongelma.

 

[tämän aloittaja]

Introvertti varmaankin ja ilmiselvästi, mutta ei selitä koko asiaa. Ei introvertti ihminen ole kykenemätön ilmaisemaan tunteitaan.

 

[vierailija]

Introvertti varmaankin ja ilmiselvästi, mutta ei selitä koko asiaa. Ei introvertti ihminen ole kykenemätön ilmaisemaan tunteitaan.

Olen introvertti, enkä koe kovinkaan helpoksi tunteiden ilmaisua. Ja ei, mielestäni en ole neuropsykologisesti sairas,

Varminnin minut saa sulkeutumaan pakottamalla minut olemaan sosiaalisempi ja avoimempi. Se ahdistaa "nurkkaan". Tunnen kyllä. Mutta en hihku riemusta tai "pillitä" helposti. Tiedän toki että yleinen olettamus on se että kaikkien pitäisi olla kovin tuntevia ja osoittaa ja näyttää niitä. Mutta entäs jos se ei vaan tunnu omalta jutulta?

Introvertti masentuu helposti. Osittain juuri siksi että "normaali" on se maailma jossa introvertti katsotaan jotenkin "omituiseksi". Masennus taas todistetusti aiheuttaa tunteettomuutta.

 

[Ofjdjdk]

Minun mieheni ja lapseni isä muuttui aivam sietämättömäksi. Alkoi tehdä omituisia asioita, lisäsi alkon käyttöä, riiteli kaikesta, eristäytyi, oli aina pois kotoa jne. Lopulta selvisi syy, depressio ja burnout koska oli yrittäjä. Ei osannut mennä lääkäriin.

 

[vierailija]

Tapa se. sillähän sä siitä pääset. Oma vikas että otit ees jonkun haisevan äijän

Sillä pääsee myös vapaudestaan näppärästi. Ei se ap mikään auer sentäs ole.

 

[AivanSama]

Ihmisellä on luontainen ja synnynnäinen tapa reagoida ja käyttäytyä, ja sen lisäksi lapsena myös ihan vanhempien kasvatuksella opitaan sellainen käytös, jolla yhteiskunnassa voi pärjätä ja tulla toimeen muiden kanssa. Vähän vaikuttaa siltä, että mieheltäsi on kasvatus jäänyt kesken, eikä hän edes yritä tulla muiden kanssa toimeen.

Koita takoa miehesi kaaliin, että nyt hänen on tsempattava käytöstään, ja että tällaisenaan tilanne on kestämätön. Ja sitten jos ei tuo auta, otat eron. Ei meistä kukaan voi elämässä linnoittautua omalle mukavuusalueelle, vaan sieltä on aina välillä tultava ulos jotta eläminen sujuu.

Hirveetä paskaa.
Introverttejä on ollut aina ja tulee aina olemaan. Se ei ole negatiivinen ominaisuus, jos ei viihdy ihmisten kanssa tai vilkkaassa ympäristössä.
Miehen persoonalla tuskin on mitään tekemistä hänen kasvatuksensa kanssa. Toisinaan me ihmiset olemme mitä olemme. Se on ihanaa ja sitä tulee pitää rikkautena.
Meidän kaikkien ei tarvitse olla sosiaalisia perhosia.

Kaikki voivat linnottautua omalle mukavuusalueelleen niin halutessaan ja se on ihan ok. Kullakin pitää olla tähän vapaus.

Itse olen sitä mieltä, että ihmisen on annettava rauhassa olla sitä mitä se on, niin kauan, kun se ei yleisesti häiritse kenenkään muun elämää. Nyt on käynyt niin, että AP on itse valinnut puolisonsa, lähtenyt tekemään lapsia ja rakentamaan taloa. Jälkikäteen on alkanut kaduttaa.
Joku voisi sanoa, että turha parkua, kun paskat on jo housussa.

 

[AivanSama]

Eivät kaikki kaipaa mitenkään erityisesti vuorovaikutusta tai sosiaalisia tilanteita tai mihinkään kotinsa ulkopuolelle. Monelle riittää ihan hyvin se oma pieni piiri tai jopa ihan vain oma seura ja ovat onnellisia siinä.

Lasten kannaltahan tuo on harmillista, jos isä ei osaa heihinkään luoda syvempää suhdetta eikä vietä heidän kanssa aikaa. Mutta en tiedä, miten tuota tilannetta nyt löhtisi muuttamaan. Ehkä yrittäisin alkuun saada miehen tajuamaan, miltä lapsista isän henkinen poissaolo ym vaikuttaa.

Toisaaltaan, normaalit ja ihanat lapset osaa olla aika ärsyttäviä, kun itse on totaalisen väsynyt ja poikki

 

[tämän aloittaja]

No onhan se ihanaa, jos voi olla juuri sellainen kuin on. Valitettavasti on niin, että lapset ja perhe tuovat myös vastuuta ja velvollisuuksia mukanaan. Kuinka näette, että mies saa vain olla oma itsensä ja omissa oloissaan ja minun tulee huolehtia kaikesta? Onhan meistä jokainen vastuussa oman perheensä ja puolisonsakin hyvinvoinnista?
Ja mainitsen nyt vielä selvennyksenä sen, ettei miestä pakoteta mihinkään ja hän ei osallistu kyläilyihin jne. Enää ei aina tule mieleen pyytääkään mihinkään, kun ei halua lähteä.

 

[AivanSama]

No onhan se ihanaa, jos voi olla juuri sellainen kuin on. Valitettavasti on niin, että lapset ja perhe tuovat myös vastuuta ja velvollisuuksia mukanaan. Kuinka näette, että mies saa vain olla oma itsensä ja omissa oloissaan ja minun tulee huolehtia kaikesta? Onhan meistä jokainen vastuussa oman perheensä ja puolisonsakin hyvinvoinnista?
Ja mainitsen nyt vielä selvennyksenä sen, ettei miestä pakoteta mihinkään ja hän ei osallistu kyläilyihin jne. Enää ei aina tule mieleen pyytääkään mihinkään, kun ei halua lähteä.

Sinä teit myös valinnan ja tiesit millainen miehesi on, eikö?

Kyllä, jokainen on vastuussa perheestään. Sanoit kuitenkin, että miehesi rakentaa teille parhaillaan taloa työnsä ohessa? On ihan oikeasti aika raskasta tehdä duunia aamusta iltaan ja viikonloppuisin. Se talonrakentaminen ei ole mitään puuhastelua. En sinällään ihmettele, jos miehesi on väsynyt ja pinna kireällä.
Se, että hän ei viihdy muiden ihmisten ympäröimänä ei varmaan tullut sinulle yllätyksenä, vai onko hän muuttunut yhtkäkkiä?

Ymmärrän kyllä, että talonrakennusprojekti on voimia vievää ja raskasta kaikille. Ehkä sinäkin nyt hiukan ylireagoit ja näet miehesi ehkä vähän huonompana jätkänä kuin mitä hän onkaan?

 

[vierailija]

No onhan se ihanaa, jos voi olla juuri sellainen kuin on. Valitettavasti on niin, että lapset ja perhe tuovat myös vastuuta ja velvollisuuksia mukanaan. Kuinka näette, että mies saa vain olla oma itsensä ja omissa oloissaan ja minun tulee huolehtia kaikesta? Onhan meistä jokainen vastuussa oman perheensä ja puolisonsakin hyvinvoinnista?
Ja mainitsen nyt vielä selvennyksenä sen, ettei miestä pakoteta mihinkään ja hän ei osallistu kyläilyihin jne. Enää ei aina tule mieleen pyytääkään mihinkään, kun ei halua lähteä.

Olen itse introvertti ja tunnistan myös halun olla itsekseni ja tehdä vain asioita jotka minua kiinnostavat. Niillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä introverttiyden kanssa. Ne ovat itsekeskeisyyttä, laiskuutta ja sellaista opittua toimintaa, että kun heittäytyy hankalaksi niin ristiriitoja välttävä puoliso tekee asiat mieluummin itse kuin lähtee riitelemään.
Siksi minulta ei liikene sun miehelle juurikaan sääliä pelkästään introvertin luonteen vuoksi, enkä usko että se on se perimmäinen ongelma. Introvertti ihminen kykenee syömään samassa tilassa muiden kanssa, kykenee ottamaan toiset huomioon ja kykenee ennakoimaan sen, mitä on tekemässä milloinkin. Introverttiys ei tarkoita raivokohtauksia, kykenemättömyyttä neuvotteluun tai sitä, ettei kestä omia lapsiaan. Introvertti on aivan yhtä vastuullinen omassa elämässään kuin ekstroverttikin. Aika yksinkertainen saa olla, jos ei tajua tekevänsä lapsia tai olevansa pankissa lainaneuvotteluissa. Turha kiukutella jälkikäteen jos ei sitten huvitakaan kantaa vastuuta valinnoista jotka itse teki. Se on vaan kypsymätöntä, lapsellista ja väärin.

Itseäni hävettäisi syvästi, jos minä olisin se perheen iso vauva, jonka oikkujen mukaan muiden pitää hissutella kusi sukassa ettei vaan mene hermo. Ja sitten siihen päälle vielä säälisin itseäni kun olen introvertti, ymmärtämättä kuinka paljon muut perheenjäsenet tekevät työtä tunteidensa ja päänsä kanssa että kaikilla olisi hyvä elämä. Nythän kuulostaa, että koko aloittajan perhe-elämä pyörii miehen mielentilojen varassa. Se ei ole hyväksi kasvaville lapsille eikä puolisolle, joista kukaan muu ei sitten perheessä saa olla vapautuneesti oma itsensä.

Ymmärrän että aloittajaa väsyttää. Hän joutuu kannattelemaan koko perheen tunneilmapiiriä. Sen täytyy olla tosi rankkaa, varmaan yksinhuoltajanakin pääsisi helpommalla, kun ei tarivitsisi lasten tunneryöppyjen lisäksi vielä miehenkin tunteita haistella ja ennakoida.