V
"vieras"
Vieras
Kirjoitan siksi, että joku samassa jamassa oleva tai ollut voisi saada lohdutusta,ettei ole yksin ja siksi, että joku voisi kertoa, onko netissä olemassa vertaistukea eli keskustelupalstaa tai blogia luonnehäiriöisen puolison uhreille. Narsismin uhreillla ei ole omilla "jäsensivuillaan" keskustelupalstaa. Tarina on seurava: olin 18-vuotias, kun tapasin miehen ravintolassa. Olin kokematon, lapsellinen, kiltti tyttö. Kotoa saanut erittäin huonon parisuhteen mallin: riitelyä koko lapsuuteni ajan isän ja äidin kesken. En saanut mitään evästyksiä seurusteluun ja miehistä ei saanut edes puhua ja poikaystävä ei tullut kuullonkaan. No, tämä ravintolatyyppi iski minut ja sai sänkyseuraa ja sain selville, että edellinen tyttöystävä oli hänet jättänyt. No, myöhemmin en ihmetellyt miksi. Alimme seurustella ja aluksi meni melko hyvin. Pääsin opiskelemaan ja mies seurasi minua opiskemaan samalle paikkakunnalle. Epäilin hänen olevan uskoton, kun asuimme välillä eri paikkakunnilla. Hän ei myöntänyt mitään. No, asetuimme asumaan yhdesä sitten ja mies ryyppäsi välillä aika rankasti opiskelujen ohella. Tässä välisä täytyy sanoa, että oma perheeni varoitteli minua alusta asti miehestä: oli liian vanha = 9 vuotta vanhempi kuin minä eikä vielä missään töissä=opiskeli. En välittänyt varoituksista. Rupesin tukemaan häntä opinnoissa, jotta hän saisi jotenkin opintojaan suoritettua= uhrauduin jo silloin. Hän opiskeli välillä ulkomailla ja silloin lähetin kirjeen, jossa ilmoitin erosta. Häneltä tuli itkuinen viesti, jossa vakuutti, ettei voi elää ilman minua. No, otin tyhmyyksissäni hänet takaisin tai ei se ollut tyhmyyttä vaan olin aivan lapsellinen ja koin riippuvuutta hänestä. Minulla ei ollut ketään muuta. Olin vieraalla paikkakunnalla opiskelemassa ja ketään sukulaisia eikä ystäviä ei siellä ollut. Tästä eteenpäin: Hän mottasi turpaan ainakin yhdesti ja sain mustan silmän. Silti jatkoimme. Valmistuin ja muutimme paikkakuntaa minun työni peräsä. Hänellä ei ollut mitään vakituista työtä vaan oli lähinnä ns. ikuinen opiskelija. Minulla käytännön asiat. Sitten aloin haluta lasta. Aivan ítsekkäästä syystä koska olin jo aika vanha ja tiesin, että en voisi yhtäkkiä löytää juuri sopivaa miestä, jos eroaisin. Tai niin ainakin ajattelin. Lapsi tehtiin. Seksielämä oli ollut todella huonoa, mutta sain houkuteltua mihen lapsen tekoon. Lapsi syntyi ja mies oli välillä pätkätöissä kunnes potkittiin sieltä pois. Oli laiska ja saamaton eikä jaksanut nousta aamulla ajoissa töihin. Elätin hoitovapaan jälkeen yksin käytännössä koko perhettä, sen jälkeen kun miehen liiton päiväraha loppui. Hän ei saanut Kelasta penniäkään. Vihdoin: 22 vuoden jälkeen minun mittani tuli täyteen. En jaksanut uhrautua enää. Olin aivan lopussa. Halusin erota. Pakotin miehen hommaamaan oman vuokrakämpän, koska olimme asuneet kokonaan minun omistamassani ja ostamassani kämpässä, jota mies ei ollut maksanut penniäkään. Olemme eron jälkeen yrittäneet sopia lapsen elatuksesta ja asumisjärjestelyistä, mutta helppoa ei ole ollut. Hän on täysin kykenemätön näkemään itsessään mitään virheitä vaan syyttää kaikista vaikeuksistaan muita. Lisäksi voi saada raivokohtauksia aivan mitättömistä asioista, jos jokin ei mene hänen mielensä mukaan. Narsisimin ja luonnehäiriön piirteet siis selvästi. Toisaalta voi olla ystävällinen ja "normaalin"oloinen. Yritimme ennen eroa pariterapiaa, mutta ei mitään hyötyä. Hän syytteli vain minua miten mistäkin ja se oli aivan turhaa. Olen ollut lähes vuoden psykoterapiassa, ja siellä sain hieman vahvistettua itsetuntoani. Mutta tuollaisen tyypin kanssa eläminen vaikka olemmekin erossa on äärimmäisen kuluttavaa ja raskasta. Olen monesti toivonut, että ajaisipa hän vahingossa kuolonkolarin, jotta minä ja lapsemme voisimme jatkaa elämää kuten normaalit ihmiset ja kaikessa rauhassa. Tätä raskautta ei voi tajuta muut kuin samantapaisin ripustautujan ja narsistin kanssa eläneet. Kyseessä on siis ripustautuja, ei mikään alfauros tai pettäjä. Hän on laskenut koko elämäsä minun varassani elämiseen ja kiinniroikkumiseen. Tuollaisesta tyypistä näyttää olevan tosi vaikea päästä eroon. KOhtalontoverit: voisitteko kirjoittaa, jos on antaa vinkkejä jaksamiseen tai tiedätte jonkun hyvän sivuston ja keskustelupalstan asiankäsittelyyn? Sain onneksi edes tällä palstalla avautua elämästäni. Olen nyt 44-vuotias ja jos joskus pääsen normaalin miehen kanssa parisuhteeseen, tuntuisi se lottovoitolta. En elättele enää suuria toiveita.
:heart:
Haleja ja voimia teille jotka tuota elämää joudutte elämään!