mietteliäs
Asumme mieheni kanssa omassa kodissa, talous on kunnossa, miehellä on koulutusta vastaava työ, parisuhde toimii ja meille on tulossa odotettu vauva kuun lopulla.
Mutta mies on ollut usemman vuoden masentunut ja syönyt nyt masennuslääkettä 1,5 vuotta. Viime aikoina on ilmoittanut, ettei lääke toimi ja että häntä masentaa. Itsestäni tuntuu, että miehen masennus johtuu liian suurista tavoitteista - kun kaiken tulisi olla täydellistä ja kun ei ole niin hän "masentuu". Hän sanoo masennuksen suurimman syyn olevan se, että hän lihoaa, vaikka on vielä normaalipainon rajoissa. Työ ei täysin tyydytä, sekin voisi olla parempi, vaikka on koulutusta vastaava ja palkka kohdillaan. Huonolle päälle hän saattaa tulla jos kotona ei ole täysin siistiä tai tukka ei mene kuten hän haluaisi. Itsestäni nämä masennuksen ja pahanolon syyt ovat älyttömiä ja hänen tulisi olla tyytyväinen siihen, mitä hänellä on. Mutta hän itse vaan kaivaa vikoja kaikesta. Haluaisin, että hän on onnellinen, mutta hänen mielestään teen hänet vähemmän masentuneeksi, jos pidän kodin siistinä ja autan häntä laihtumaan. Itsestäni ongelma on syvemmällä: asenteessa elämään. Tuntuu, että kun on asiat liian hyvin niin sitten takerrutaan pienimpiinkin ongelmiin. Pitäisikö elämässä tulla jotain suurta pahaa, kuten syöpä, ennen kuin hän osaisi arvostaa sitä mitä hänellä on?
Toinen asia on hänen temperamenttiutensa. Eli hän on hyvin temperamenttinen ja koska masentunut/huono olla, niin hän on usein pahantuulinen ja tiuskii ja hermot menee, ihan turhista asioista. En tiedä, miten minun tulisi siihen suhtautua, meneehän siinä itseltäkin hermo...ja sitten sanon, että aikuisen tulisi hillittä itsensä. Myöhemmin hän katuvana pyytelee anteeksi ja tuntee itsensä huonoksi. Lähinnä huolettaa tulevan lapsen kannalta, mitä siitä tulee kun isä on jatkuvasti huonolla päällä ja sen myötä välillä epäreilu. En haluaisi, että lapsi oppisi isänsä tavoille...
Onko vinkkejä, kuinka voisin auttaa miestäni?
Mutta mies on ollut usemman vuoden masentunut ja syönyt nyt masennuslääkettä 1,5 vuotta. Viime aikoina on ilmoittanut, ettei lääke toimi ja että häntä masentaa. Itsestäni tuntuu, että miehen masennus johtuu liian suurista tavoitteista - kun kaiken tulisi olla täydellistä ja kun ei ole niin hän "masentuu". Hän sanoo masennuksen suurimman syyn olevan se, että hän lihoaa, vaikka on vielä normaalipainon rajoissa. Työ ei täysin tyydytä, sekin voisi olla parempi, vaikka on koulutusta vastaava ja palkka kohdillaan. Huonolle päälle hän saattaa tulla jos kotona ei ole täysin siistiä tai tukka ei mene kuten hän haluaisi. Itsestäni nämä masennuksen ja pahanolon syyt ovat älyttömiä ja hänen tulisi olla tyytyväinen siihen, mitä hänellä on. Mutta hän itse vaan kaivaa vikoja kaikesta. Haluaisin, että hän on onnellinen, mutta hänen mielestään teen hänet vähemmän masentuneeksi, jos pidän kodin siistinä ja autan häntä laihtumaan. Itsestäni ongelma on syvemmällä: asenteessa elämään. Tuntuu, että kun on asiat liian hyvin niin sitten takerrutaan pienimpiinkin ongelmiin. Pitäisikö elämässä tulla jotain suurta pahaa, kuten syöpä, ennen kuin hän osaisi arvostaa sitä mitä hänellä on?
Toinen asia on hänen temperamenttiutensa. Eli hän on hyvin temperamenttinen ja koska masentunut/huono olla, niin hän on usein pahantuulinen ja tiuskii ja hermot menee, ihan turhista asioista. En tiedä, miten minun tulisi siihen suhtautua, meneehän siinä itseltäkin hermo...ja sitten sanon, että aikuisen tulisi hillittä itsensä. Myöhemmin hän katuvana pyytelee anteeksi ja tuntee itsensä huonoksi. Lähinnä huolettaa tulevan lapsen kannalta, mitä siitä tulee kun isä on jatkuvasti huonolla päällä ja sen myötä välillä epäreilu. En haluaisi, että lapsi oppisi isänsä tavoille...
Onko vinkkejä, kuinka voisin auttaa miestäni?