Punajäkälä...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Diflucan
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Sain eilen postitse vastauksen koepalasta ja koepalanäytteissä todettiin ainoastaan lievä kroonistyyppinen tulehdus, mutta ei valkojäkälää tai punajäkälää. Kärsin nähtävästi vain jatkuvasta ja ärhäkästä hiivatulehduskierteestä, johon ei ainakaan toistaiseksi syksyllä aloitettu hiivanestolääkitys ole purrut. Toivotan sinulle voimia ja jaksamista sekä enemmän hyviä kausia sairautesi kanssa.

Onnea sinulle! kaiken muun kanssa pärjää, kun ovat hoidettavissa. Syövästä ei viitti puhuakaan, mut jäkälätaudit ovat syvältä. Siis vielä kerran:hyvä että edes joku sai vapautuksen :D.

Mulla puolen vuoden hiivakierre ja kipu alapäässä ja nyt pääsen perjantaina 2.7. tutkimukseen.Epäilen vahvasti sen olevan jompaa kumpaa jäkälää.Luulisin että valkosellaista. Suoraansanottuna KETUTTAA! On nopeasti edennyt. Minä myös syön tyrniöljykapseleita, ja jotain Immunoglucan -pillereitä. Lisäksi huuhtelen merisuolavedellä ja öljyän jättihelokin öljyllä. On ollut tähän asti ainoat keinot jotka auttaa todella kutinaan ja kihelmöintiin. Ja ei maksa hirveästi. Sipaisen sitä myös muualle:kasvoihin ja dekolteelle. Olen huomannut että minullä ärsyyntyy sellaisista voiteista, jotka sisältävät silikoneja, kuten ceridal-öljystä ja perusvoiteista.

Tsemppiä kaikille.Jos vaan muistan niin kerron sit perjantaina kuin käy. Kait se lääkäri osaa jotain sanoa jo heti, vaikka pitäähän se koepalan tuloskin odotella. Mahtava kesäloma, varsinkin sen koepalan ottamisen jälkeen :'(((
 
Viimeksi muokattu:

Voi itku mikä lääkärreissu!!!!Gyne lotrasi alapään väkevällä (en oikeasti tiedä minkä prosenttista, oli vaan väkevämpää kuin se jolla tavallisesti penslataan, ja he puhuivat väkevästä.Tuskin kuitenkaan sitä yli 90%) etikkahapolla, ja se turposi ja kuori ihon ja oli niin helvetin kipeä pari päivää ettei mitään rajaa....Oli kuulkaa hurjan näköinen. Gyne arveli mikroskopoinnin perusteella ettei näytä valkojäkälältä, kuulemma enemmän HPV:ltä. Siksi etikkahappo käsittely. Mutta mun mielestä leesiot eivät ole siittään parantuneet. Ja seksitön kesäloma jakuu.....23.7. tieto.
 
Viimeksi muokattu:
Ostin eilen luontaistuotekaupasta omega 7 tyrniöljykapseleita ja aion kokeilla niitä nyt aluksi ison paketin ja jos niistä on apua iholle ja limakalvoille niin jatkan niiden käyttöä. Epätoivoisena on valmis tarttumaan kaikkiin mahdollisiin oljenkorsiin, joista voisi mahdollisesti saada apua...

Luin mainoksen jossa luvattiin hyvää ihoa Bioteekin helokkiöljykapseleilla ,vaikka ihoni oli suhtkoht hyvä ,syötyäni 4 kapselia päivässä noin puolitoista kuukautta minulle puhkesi tosi ärhäkkä punajäkälä ympäri kehoa.Enkä kuulemma ole ainoa en tiedä sitten ,en ole koskaan sairastanut mitään ihottumaa.Mutta en enää laita helokkiöljyä suuhuni.
 
löysin tohtori tolosen artikkeli helokki- ym öljyistä. Eli sun olis pitänyt ottaa myös kalaöljyä helokin lisäksi. Lähdenpä tästä ostamaan kalaöljyä ja helokkiöljyä.....

Helokkiöljy - Artikkelit - Tohtori Tolonen
 
Viimeksi muokattu:
Voi itku mikä lääkärreissu!!!!Gyne lotrasi alapään väkevällä (en oikeasti tiedä minkä prosenttista, oli vaan väkevämpää kuin se jolla tavallisesti penslataan, ja he puhuivat väkevästä.Tuskin kuitenkaan sitä yli 90%) etikkahapolla, ja se turposi ja kuori ihon ja oli niin helvetin kipeä pari päivää ettei mitään rajaa....Oli kuulkaa hurjan näköinen. Gyne arveli mikroskopoinnin perusteella ettei näytä valkojäkälältä, kuulemma enemmän HPV:ltä. Siksi etikkahappo käsittely. Mutta mun mielestä leesiot eivät ole siittään parantuneet. Ja seksitön kesäloma jakuu.....23.7. tieto.

Lääkäri soitti koepalavastauksista: ei onneksi ollut jäkäliä, mutta HPV löytyi ja kroonistunut tulehdus.Lääkäri meinas heittää mut näiden kans yksin ihmetteleen (on muuten vieläkin tosi tulehtunut ja kipeä), mut vaadin hoitoa!!Aikoi laittaa uuden ajan kotiin etikkapenslausta varten, mutta tulehdukseen ei määrännyt mitään.Kokemuksesta tiedän että aika menee sikakauas. Kurkistelen kukkaroon ja tilaan ajan Gynekoon. Kenelle sinne kannattais mennä?

Mitä hoitoa teille muille on määrätty/suositeltu kroonistuneeseen tulehdukseen tuossa ulkosynnyttimien alueella? Tahtoisin tietää mikä siihen auttaa..
 
Viimeksi muokattu:
Jos alapää on saanut hiivatulehduksen, se voi olla seurausta myöskin lääkekuurin käytöstä. Sivuoire, joka kutiaa ja on alapää ihan tulessa. Olen kokenut aivan samaa. Mutta viisastuin jossain vaiheessa kun virtsatietulehdus oli uusiutunut useia kertoja. Pyysin lääkäriltäni kuurin lopuksi hiivan estolääkityksen myös. Ihme kyllä, tilanne rauhoittui ja tulehdukset eivät toistaiseksi ole uusiutuneet.En koputa puuta vieläkään, sillä punajäkälä oka minulla on todettu kaikkialla muualla ihollani. Se on "helvetillinen" kutina, jota ei saisi raapia. kyhmyjä nousee joka puolelle. Histamiini nappi kerran päivässä auttaa ja ihovoiteet rauhoittaa. ataraxin käyttö iltaisin kutitti enemmän vaan. Luin pakkauksen ohjeista mm. että sivuvaikutuksena ilmenee kutinaa. kyllähän se rauhoittaa, mutta ei ehkäise kutinaa, lisää vaan. Joten suosittelen ottamaan lääkkeidenkin käytössä oman kokemuksen ja tarkan lääkeseurannan käyttöön. Kaikilla lääkevalmisteilla on myöskin sivuvaikutuksensa. Ceridal öljy alapäähän suihkeena myöskin rauhoittaa. Pidä kirjaa käyttämistäsi rasvoista. eivät kaikki sovi kaikille ihotyypeille. tämä on sitä elämänkoulua! Tsemppiä syksyyn!
 
Alkuperäinen kirjoittaja punajäkälä;10837997:
Minulla pnajäkäläihottumaan auttoi etanavoide, jota saa luontaistuotekaupasta. Iho rauhoittui noin viikon kuluessa voiteen käytön aloittamisesta.

Sinulla ilmeisesti punajäkälä iholla, eikä limakalvoilla? Mitenkähän limakalvot kestäisi etanavoidetta?
 
Etsimme psoriasiksesta kärsiviä henkilöitä haastateltaviksi erilaisiin artikkeleihin. Kerro, miten psoriasis on haitannut Sinun elämääsi ja oletko saanut siihen apua?

Tarinat julkaistaan nimellä. Korvaamme haastattelusta 50 euron lahjakortin.

Jätä yhteystietosi ja kerro hieman itsestäsi:
Projektipäällikkö Marika Hiltunen, Kaufmann Agency Helsinki Oy,
marika.hiltunen@kaufmann.fi tai puh. 050 34 97 405.
 
Gynekologi suositteli Physiogel nimistä voidetta, jota saa apteekista ilman reseptiä. Voide poistaa kutinaa ja hoitaa ihoa. Olen kokeillut voidetta alakertaan nyt muutaman päivän ja täytyy sanoa, että voide todella poistaa kutinan. Ostin kokeeksi pienen voiteen, mutta ostan ehdottomasti seuraavalla kerralla ison voiteen. Kannattaa kokeilla !
Minulle annettiin tänään triptyl lääkettä ,uskon sen olevan jonkinlaista hermosärkyä,tulee välillä aaltomaisena kipuna ja häviää.Tämä toistuu peräkkäin monta kertaa.Sitten on kauhea polton tunne.Lähden apteekkiin ja katson mikä auttaa....Auttaako mikään??? ;(((
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä