Puhutteko lapselle positiivisesti exän uudesta?

Blondi
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.04.2006 klo 11:53 -piija- kirjoitti:
Meillä ei puhuta isästä ollenkaan, lapsi on vielä pieni eikä ymmärrä. En tiedä mitä vastata kun kysyy. Ei oikein viitsisi sanoa että isäsi ei halunnut sinua tunnustaa kun ei halunnut maksaa elatusmaksuja. Mutta en ala kaunistella enkä valehdella. Kyllähän poika saa kuulla totuuden koska niin moni tietää tästä asiasta, sukulaiset yms.
Mieti uudemman kerran, ennenkuin kerrot moisia totuuksia lapselle. Voit pilata lapsesi elämän ja itsetunnon - ja miksi? Ihan vain omaa katkeruuttasi. Lapselle ei tarvitse kertoa ikäviä asioita syntymästä ja isästä, jos ei ole myös jotain hyvää kerrottavaa. Anna lapsellesi jotain hyviä muistoja isästään, vaikka hän ei isäänsä näkisikään. Ei kukaan halua tietää olleensa ei toivottu. Olethan sinäkin varmaan nähnyt siinä miehessä jotain hyvää aikoinaan, koska olet lapsen saanut hänen avullaan maailmaan?! Ammenna hyvistä ajoista jotain hyviä asioita lapselle kerrottavaksi. Jokainen pieni poika haluaa, että hänellä on edes jonkinlainen isä jossain. Vaikka vain haaveissa.
 
Blondi
Lasteni isän uusi kumppani ei ole halunnut olla kanssani missään tekemisissä ja on kieltänyt sen myös ex-mieheltäni. Silti yritän olla kommentoimatta tätä uutta negatiiviseen sävyyn. Joskus on vaikeaa olla sanomatta mitä ajattelee - kieltä purren se onnistuu, kun lasten asioiden hoitaminen on hankalaa miehen kanssa, koska hänelle ei saa edes soittaa. Uusi kumppani kun kokee nöyryytyksenä sen, että mies puhuu lastensa äidin kanssa lasten asiosta. Saan toki laittaa tekstiviestejä jos on TODELLA tärkeää asiaa (esim. lapselle sattunut jotain)ja mies on luvannut vastata niihin HETI kun ENNÄTTÄÄ, kunhan en laita niitä viikonloppuisin tai heidän loma-aikoinaan. Ja uskokaa tai älkää, nämä ohjeet olen saanut lasteni isältä juuri näillä sanoilla!
 
Punapää
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.04.2006 klo 19:36 Blondi kirjoitti:

Onko todella niin että tämän uuden naisen takia exäsi ei ole tekemisissä kanssasi?
Voitko käsi sydämmellä vannoa ettet ole edes heidän suhteen alkuaikoina ottanut lasten isään yhteyttä "ärsyttääksesi" esim.heidän ollessa lomalla?
Voihan asia tietysti olla noin kuin kirjoititkin, mutta yleensä luulis näillä uusillakin kumppaneilla olevan käytökseensä jokin syy!!??
Meillä ainakin MIES inhoaa exäänsä NIIN paljon(valehtelun,pettämisen yms.takia) ettei halua olla pakollisia kuvioita enempää tekemisissä lasten äidin kanssa.Luulekohan se ukon exsä nyt sit et minun takia eivät yhteyksiä pidä?? :LOL:
Meilläkin exsä alussa yritti tehdä "tikusta asiaa", mutta mies sanoi ettei tarvii soitella jos ei oo oikeeta asiaa..Minusta tuollainen oli kyllä aika säälittävää!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 10.04.2006 klo 11:51 peuhu kirjoitti:
\Oletko tullut vahingossa raskaaksi ja isä ei ole lasta halunnut? Jos et kerran ala lapselle asioita kaunistelemaan niin muista nyt ihmeessä mainita myös että tulit raskaaksi vastoin isän tahoa( siis JOS asia on niin)
Äiteen pikku tuhma munasolu varasti iskän viattoman siittiön? Niinhän se menee tietysti. Äitee ei tahtonu lapsi-rakas sitten tappaa sinua, mutta iskä olis halunnu. Katos sinähän et ollut vielä mitään muuta ku solumöykky silloin. Älä sit ihmettele, jos joku sanoo että vauva mahassa, solurykelmä se on ja se voidaan vaan ottaa veks koska vaan...

[/quote]

Kyllä minä ainkin aikuisena ihmisenä tunnen että minulla on velvollisuus huolehtia omasta ehkäisystä JOS en halua lapsia ja vaatisin kyllä kondomin käyttöä jos en muuta ehkäisyä käyttäisi.Mun mielestä jos tulee raskaaksi vastoin miehen tahtoa ei pidä olettaa että hän yht´äkkiä haluaisikin lapsen lyhyen tuttavuuden kanssa.Mä en ainakaan haluaisi lasta miehen kanssa jota en rakasta(seksi ja rakkaushan usein ei ole sama asia).Tunnen monia naisia jotka hankkiutuvat raskaaksi lyhyen tuttavuuden kanssa ja pistävät miehen maksamaan seuraavat 18 vuotta.Mun mielestä se on väärin, jos itse haluaa lapsen niin pitäisi sit myös itse huolehtia siitä niinkuin käsittääkseni piija on tehnyt ja hatun nosto hänelle siitä.

[/quote]

Minä tulin raskaaksi ehkäisystä huolimatta -niinkin voi käydä. Onko vastuu mielestäsi silloin vain minun? No tässä tapauksessa niin on joka tapauksessa käynyt (isyyttä ei ole tunnustettu eikä isä ole tekemisissä), mutta valtion elatusavun otan silti ja se tulee myös tarpeeseen.

Mielestäni vastuu ehkäisystä on myös yhtä paljon miehen harteilla. Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.

Lapselleni aion kertoa aikanaan totuuden, mutta kaunistellusti. Kenenkään lapsen ei pitäisi kuulla, ettei ollut toivottu. Jokaisen ihmisen elämä on yhtä arvokas. Ja tämä oma pieni muruni on ihana!!!
 
Hei punapää,kyllä se nauru vielä maittaa,mutta miten mahtaa sitten olla kun itsestäsi tulee exä,jonain kauniina päivänä. Ja jos teette vielä lapsenkin niin varmasti nauru on makeaa,kun yrität soittaa ja pyytää apua ex-ukoltasi,mutta se sanoo "älä tee tikusta asiaa ja soittele meille!",verevä brunette kainalostaan. Pilkka käy usein omaan nilkkaan,ehkä olet vielä liian nuori käsittämään sitä mahdollisuutta.. :p
 
Kyllä minun lapset on toivottuja ja rakastaen odotettuja, kun tekee päätöksen jatkaa raskautta niin silloinhan lapset on toivottuja. Ei se muuta tilannetta miksikään jos on käynyt vahinko eikä miestä kiinnosta. Kyllä minä kerron lapsilleni että he ovat toivottuja minulle, isomalle on asiat kerrottu totuudenmukaisesti ja hän on ollut isänsä kanssa tekemisissä. Lapsi on itse saanut tutustua ja muodostaa kuvan millainen ihminen hänen isänsä on. En tarkoituksella puhunut mitään pahaa miehestä,lapsen mummo (isän oma äiti) on tehnyt sitä riittävästi. En ole koskaan estänyt tapaamisia ei vain tunnu kiinnostavan. Lapsi tapaa mummoa säännöllisesti omasta halustaan ja hyvä niin.
 
Mistäs tiedät Punapää,ettei miehesi tapaile salaa exäänsä. Yleensä vain tulenpalava intohimo aiheuttaa tuollaista "inhoa".. Jos miehesi OIKEASTI vihaisi ex-naistaan,hän ei välittäisi noin jankuttaa inhoaan. Selvästi yrittää peittää tunteensa miehille tyypilliseen tapaan,ne ovat juuri noin hölmöjä!! Avaa silmäsi. :LOL:
 
peuhu
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.04.2006 klo 21:50 Eija kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 10.04.2006 klo 11:51 peuhu kirjoitti:
\Oletko tullut vahingossa raskaaksi ja isä ei ole lasta halunnut? Jos et kerran ala lapselle asioita kaunistelemaan niin muista nyt ihmeessä mainita myös että tulit raskaaksi vastoin isän tahoa( siis JOS asia on niin)
Äiteen pikku tuhma munasolu varasti iskän viattoman siittiön? Niinhän se menee tietysti. Äitee ei tahtonu lapsi-rakas sitten tappaa sinua, mutta iskä olis halunnu. Katos sinähän et ollut vielä mitään muuta ku solumöykky silloin. Älä sit ihmettele, jos joku sanoo että vauva mahassa, solurykelmä se on ja se voidaan vaan ottaa veks koska vaan...
Kyllä minä ainkin aikuisena ihmisenä tunnen että minulla on velvollisuus huolehtia omasta ehkäisystä JOS en halua lapsia ja vaatisin kyllä kondomin käyttöä jos en muuta ehkäisyä käyttäisi.Mun mielestä jos tulee raskaaksi vastoin miehen tahtoa ei pidä olettaa että hän yht´äkkiä haluaisikin lapsen lyhyen tuttavuuden kanssa.Mä en ainakaan haluaisi lasta miehen kanssa jota en rakasta(seksi ja rakkaushan usein ei ole sama asia).Tunnen monia naisia jotka hankkiutuvat raskaaksi lyhyen tuttavuuden kanssa ja pistävät miehen maksamaan seuraavat 18 vuotta.Mun mielestä se on väärin, jos itse haluaa lapsen niin pitäisi sit myös itse huolehtia siitä niinkuin käsittääkseni piija on tehnyt ja hatun nosto hänelle siitä.

[/quote]

Minä tulin raskaaksi ehkäisystä huolimatta -niinkin voi käydä. Onko vastuu mielestäsi silloin vain minun? No tässä tapauksessa niin on joka tapauksessa käynyt (isyyttä ei ole tunnustettu eikä isä ole tekemisissä), mutta valtion elatusavun otan silti ja se tulee myös tarpeeseen.

Mielestäni vastuu ehkäisystä on myös yhtä paljon miehen harteilla. Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.

Lapselleni aion kertoa aikanaan totuuden, mutta kaunistellusti. Kenenkään lapsen ei pitäisi kuulla, ettei ollut toivottu. Jokaisen ihmisen elämä on yhtä arvokas. Ja tämä oma pieni muruni on ihana!!!

[/quote]

Jos tulee raskaaksi ehkäisystä huolimatta niin tilannehan on toinen, tarkoitin niitä naisia jotka VALEHTELEE käyttävänsä ehkäisyä mutta eivät käytäkään, se on mun mielestä tosi väärin.Tilannehan on tosi hankala jos ehkäisystä huolimatta tulee raskaaksi ja päätös pitäisi tehdä pidetäänkö lapsi vai ei, jos ehkäisy on molempien vastuulla silloin myös päätös lapsen pitämisestä pitäisi myös olla molempien ,JOS äiti haluaa pitää lapsen ja isä ei , kummanpäätöstä sitten pitäisi kunnioittaa??Siksi vastuu ehkäisystä on mielestäni naisella ja päätös pitää lapsi (jos ei käyttänytkään ehkäisyä) on hänen eikä miestä pitäisi mielestäni rangaista siitä ja tämähän on vain minun MIELIPIDE sitä en tiedä mikä paras ratkaisu näissä kinkkisissä tilanteissa olisi. :whistle:

Hienoa että olet niin kypsä että lapselle kerrot "paremman" version isästään koska lapsihan on syytön teidän "sähläyksiin" ja elatusapusi olet ansainnut siinä missä muutkin , onneksi meillä on tälläinen systeemi että isättömätkin lapset elatuavun. :flower:
 
Punapää
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.04.2006 klo 22:27 Hymiö kirjoitti:
Hei punapää,kyllä se nauru vielä maittaa,mutta miten mahtaa sitten olla kun itsestäsi tulee exä,jonain kauniina päivänä. Ja jos teette vielä lapsenkin niin varmasti nauru on makeaa,kun yrität soittaa ja pyytää apua ex-ukoltasi,mutta se sanoo "älä tee tikusta asiaa ja soittele meille!",verevä brunette kainalostaan. Pilkka käy usein omaan nilkkaan,ehkä olet vielä liian nuori käsittämään sitä mahdollisuutta.. :p
Lapsi on jo ja ikääkin 27 et ihan teini en ole!!! :D
Mieheni inhoaa exäänsä ihan tämän oman käytöksen takia..Varmaan minuakin jos olisin yhtä typerä, mut kun en ole!!! :LOL:
Ei ole tapana #&%?$!* niin kuin joillakin!!!
 
Punapää
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.04.2006 klo 22:36 Matriarkka kirjoitti:
Mistäs tiedät Punapää,ettei miehesi tapaile salaa exäänsä. Yleensä vain tulenpalava intohimo aiheuttaa tuollaista "inhoa".. Jos miehesi OIKEASTI vihaisi ex-naistaan,hän ei välittäisi noin jankuttaa inhoaan. Selvästi yrittää peittää tunteensa miehille tyypilliseen tapaan,ne ovat juuri noin hölmöjä!! Avaa silmäsi. :LOL:
No höpö höpö!Ei todellakaan tapaile..Ollaan naimisissa ja lapsikin on ja exäkin on tahollaan naimisissa ja välimatkaakin on!
Mieheni on vaan niin jämy luonteeltaan ettei sulata valehtelua,unohda asioita ja anna anteeksi!!
Teot oli exän taholta niin törkeitä etten kyllä ihmettelekkään...
 
firoels
Tunnen monia naisia jotka hankkiutuvat raskaaksi lyhyen tuttavuuden kanssa ja pistävät miehen maksamaan seuraavat 18 vuotta.Mun mielestä se on väärin, jos itse haluaa lapsen niin pitäisi sit myös itse huolehtia siitä niinkuin käsittääkseni piija on tehnyt ja hatun nosto hänelle siitä.
Sehän on selvä että sinä tunnet. Tietysti. Näin ollen myös kaikki naiset ovat sellaisia kuin mitä sinä tunnet. Tottahan toki vahinkolapsi on nimenomaan äidin häpeä ja maksettava, abortoitava lapsi nyt on vain pikkuruinen kasa limaa, verta ja semmoista. Äiti on itsekäs jos sellaisen haluaa kasvattaa. Munaa voi kyllä huljutella vaikka missä eikä kannata taakseen katsoa, jos viekas munasolu onkin ottanut siittiön kasvatettavakseen. Eihän siitä vahinkolaukauksesta syntynyt lapsikaan juuri ole ihmisarvoinen, varsinkaan jos tyttö tuli niin tyhjä tuli.

On se vaan tosi hassua, että jotkut ottavat vastuun myös noista äpäreistä, vaikka eivät niitä olisi alunperin maailmaan toivoneetkaan. vaikka toki se on isää kohtaan väärin, vain silloin kun isi antaa siittiölle luvan, niin hedelmöitys on oikein.
 
mut siis asiaan palatakseni... En tarkoituksella puhu pahaa miehen nykyisestä, mutta mutta... se ei ole aina niin helppoa. Mies häipyi vasta tosin n. 6 viikkoa sitten viikon vanhan laivatuttavuuden matkaan ja muutti tämän naikkosen luo sitten ihan virallisesti. En kyllä osaa siitä eukosta nätistikkään puhua, mutta lasten kuullen yritän olla neutraali. Eihän se toisaalta ollut sen opiskelijapimun vika että mun aviomies oli kypsää lihaa pettäjänä.
 
Tässä äitipuolen näkökulma miehen exästä: Alkuun olin hyvin mustasukkainen mieheni exälle, koska he olivat silloin ja ovat edelleenkin hyviä ystäviä keskenään. Minä olin se, joka teki tikusta asiaa ja ängin itseäni exän näkyville, jos hän tuli edes vaan käymään. Tietenkin hyvin laitettuna, 7v nuorempana, rypyttömämpänä ja kiinteämpänä kuin hän.
Kehitin itselleni suorastaan pakkomielteen tästä naisesta, joka on hyvin kaunis ja muodokas nainen. Oikein hävettää käytökseni kun niitä aikoja mietin, olin nuori ja typerä!!
Nykyään tulemme hyvin toimeen, olemme tavallaan yhtä suurta omituista perheyhteisöä kaikki. Isänpäivää ja synttäreitä olemme viettäneet yhdessä, voisi sanoa että olemme jollain tasolla jopa ystäviä. Soittelemme välillä keskenämme, ja onpa sitä tullut ihmissuhdemurheitakin jaettua hänen kanssaan puolin ja toisin. Se mikä meitä yhdistää, on rakkaat ja tärkeät ihmiset ympärillämme: mieheni ja heidän tyttärensä.

Arvostan suuresti mieheni exää, hän on ihana ihminen jolla on suuri sydän!!
 
peuhu
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.04.2006 klo 23:15 firoels kirjoitti:
Tunnen monia naisia jotka hankkiutuvat raskaaksi lyhyen tuttavuuden kanssa ja pistävät miehen maksamaan seuraavat 18 vuotta.Mun mielestä se on väärin, jos itse haluaa lapsen niin pitäisi sit myös itse huolehtia siitä niinkuin käsittääkseni piija on tehnyt ja hatun nosto hänelle siitä.
Sehän on selvä että sinä tunnet. Tietysti. Näin ollen myös kaikki naiset ovat sellaisia kuin mitä sinä tunnet. Tottahan toki vahinkolapsi on nimenomaan äidin häpeä ja maksettava, abortoitava lapsi nyt on vain pikkuruinen kasa limaa, verta ja semmoista. Äiti on itsekäs jos sellaisen haluaa kasvattaa. Munaa voi kyllä huljutella vaikka missä eikä kannata taakseen katsoa, jos viekas munasolu onkin ottanut siittiön kasvatettavakseen. Eihän siitä vahinkolaukauksesta syntynyt lapsikaan juuri ole ihmisarvoinen, varsinkaan jos tyttö tuli niin tyhjä tuli.

On se vaan tosi hassua, että jotkut ottavat vastuun myös noista äpäreistä, vaikka eivät niitä olisi alunperin maailmaan toivoneetkaan. vaikka toki se on isää kohtaan väärin, vain silloin kun isi antaa siittiölle luvan, niin hedelmöitys on oikein.
Ei tietenkään KAIKKI naiset ole samanlaisia , itse vääntelet asioita mutta siitä vaan jos hyvä mieli tulee :D

Niin kuin aikaisemmin kirjoitin niin mielestäni nainen on vastuussa omasta ehkäisystään tai jos ei kumpikaan ehkäise niin myös päätös pidetäänkö lapsi pitäisi olla molempien. On mielestäni epäreilua että molemmat on vastuussa ehkäisystä mutta kun päätetään pidetäänkö lapsi vai ei kun vahinko on päässyt käymään niin päätös olisikin vain naisen...musta se vaan on kummallista ja niinkuin sanottu tää on vain mun mielipide.
 
eräs
\
Alkuperäinen kirjoittaja 21.04.2006 klo 13:42 peuhu kirjoitti:
jos ei kumpikaan ehkäise niin myös päätös pidetäänkö lapsi pitäisi olla molempien.
Ai tätä nykyaikaa.
Joillekin nyt vaan abortti ei missään tapauksessa ole ratkaisu ja hyvä niin. Antaisitko itse miehen pakottaa itsesi sellaiseen?
 
niin moniko meistä olisi valmis aborttiin jos lapsen isä sitä vaatisi? Entäpä jos lapsi olisi toivottu mutta kävisi ilmi että tulossa on vammainen, mitäs jos toinen vanhemmista olisi sitä mieltä että kesken ja toinen ei halua aborttia, miten sitten toimitaan? Kyllä se vaan on niin että ainoa keino miehellä torjua ei-toivottuja-lapsia on pidättäytyminen tai vasektomia. Ehkäisystä huolehtiminen on molempien asia, lapsesta huolehtiminen on molempien asia, mutta äidillä on oikeus määrätä omasta kehostaan. Pikku vinkkinä niille naisille jotka ovat ottaneet miehen jolla on lapsia, koittakaa vain hyväksyä tilanne että niitä lapsia on olemassa tai sitten ottakaa vain sinkkumiehiä. Jännä muuten että isät harvemmin valittavat elareista, vaan uusperheissä naisia kiukuttaa että miehen rahat menee ahneille äideille.
 
peuhu
\
Alkuperäinen kirjoittaja 21.04.2006 klo 15:37 eräs kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 21.04.2006 klo 13:42 peuhu kirjoitti:
jos ei kumpikaan ehkäise niin myös päätös pidetäänkö lapsi pitäisi olla molempien.
Ai tätä nykyaikaa.
Joillekin nyt vaan abortti ei missään tapauksessa ole ratkaisu ja hyvä niin. Antaisitko itse miehen pakottaa itsesi sellaiseen?
En hekilökohtaisesti tekisi aborttia mutta jos mies ei lasta haluisi ei häntä pakottaisi tunnustamaan isyyttä, mulla ei ole mitään yksin tehtyja lapsia vastaan ja he ovat oikeutettuja elämään siinä missä parisuhteen lapsetkin. Vastustan vaan sitä että naisen on helppo toimia "kierosti " näissä asioissa ja todeta päälle miehelle että olisit pitänyt housut jalassa.
 
peuhu
\
Alkuperäinen kirjoittaja 21.04.2006 klo 17:11 -piija- kirjoitti:
Jännä muuten että isät harvemmin valittavat elareista, vaan uusperheissä naisia kiukuttaa että miehen rahat menee ahneille äideille.
Niin kyllä ne on pääasiassa naisia jotka täällä valittaa... ei kai täällä hirveesti miehiä liiku.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.04.2006 klo 00:51 Ritu kirjoitti:
Musta on väärin et haukutaan naisia,JOTKA haluaa/voi olla ns.äithahmoja muiden lapsille.Ei ole helppoa asettua ns.äidin-rooliin uutena puolisona ja sitä roolia tuskin kukaan haluaa oikealta äidiltä viedä!En ainakaan usko..Itse tiedän vaikken eronaiheuttaja ollutkaan etten ole syyttäviltä katseilta välttynyt!
Aina äitipuoli leimataan jotenkin pahaksi, vaikka hän olisikin se lasten ns."pelastaja"..AINA se uus ei oo pahis!!! =)
Hei, ei isän uusi ole lasten äiti tai äitihahmo. Lapsilla on vain yksi äiti ja se kannattaa muistaa! Äidin rooliin ei missään tapauksessa edes pidä yrittää asettua!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 02.05.2006 klo 21:37 Essu kirjoitti:

No justhan kirjoitin et tuskinpa äitipuolilla on tarkoituskaan äidin rooliin tunkea..Onko vikaa luetun ymmärtämisessä? :D
Joskus äideille on ilmeisen kova pala jos lapsi sattuukin pitämään äitipuolestaan, joka viitsii nähdä lapsen eteen vaivaa,harrastaa,kuuntelee,antaa aikaa...mitä lapsi ei oikealta äidiltään aina saa!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.04.2006 klo 19:36 Blondi kirjoitti:
Lasteni isän uusi kumppani ei ole halunnut olla kanssani missään tekemisissä ja on kieltänyt sen myös ex-mieheltäni. Silti yritän olla kommentoimatta tätä uutta negatiiviseen sävyyn. Joskus on vaikeaa olla sanomatta mitä ajattelee - kieltä purren se onnistuu, kun lasten asioiden hoitaminen on hankalaa miehen kanssa, koska hänelle ei saa edes soittaa. Uusi kumppani kun kokee nöyryytyksenä sen, että mies puhuu lastensa äidin kanssa lasten asiosta. Saan toki laittaa tekstiviestejä jos on TODELLA tärkeää asiaa (esim. lapselle sattunut jotain)ja mies on luvannut vastata niihin HETI kun ENNÄTTÄÄ, kunhan en laita niitä viikonloppuisin tai heidän loma-aikoinaan. Ja uskokaa tai älkää, nämä ohjeet olen saanut lasteni isältä juuri näillä sanoilla!
ohhoh.. oli kun mun kynästä... paitsi et pikkuhiljaa tilanne on alkanu helpottaa... tai itseasiassa ex on tullu järkiinsä ja pitää muhun ja poikaansa yhteyttä työpäiviensä aikana.. en tiedä et salaako yhteydenpidot nykyiseltään,eikä kiinnostakaan. se on heidän asiansa..
 
Blondi
\
Alkuperäinen kirjoittaja 05.05.2006 klo 12:01 NeitiKesäheinä kirjoitti:

Sen verran on meilläkin tullut ex vastaan, että työpäivän aikana ottaa yhteyttä jos on lapsiin liittyvää asiaa, esim. tapaamisista sopiminen, ja yleensä on ihan ystävällinenkin. Arvelen, että salaa nykyiseltään yhteydenpidon, mutta ei sillä minulle ole väliä - kunhan vain asiat hoituu!
 
Yhteistyössä