vaikeus
Ihmettelen tuota paljon mainittua puhumisen vaikeutta.
On totta, että me jätkäseläjät ollaan vähän yksioikoisia toisinaan, mutta silti se on niin, että ihan samoja ihmisenongelmia sitä mekin käsitellään kukin tahoillamme, vaikkakin ehkä enemmän omassa ajukopassa kuin yleisillä foorumeilla.
Aika usein näkyy olevan sellainen asettelu, että on kertynyt ""paskaa pinoon"" parisuhteessa arjen harmauden myötä. Niitä juttuja, joista haluaisi sanoa, mutta jotka jää roikkumaan ja itse asiassa kertautumaan vittumittarissa. Kun sitten tulee ""se viimeinen pisara"" ämpärissä onkin jo aika paljon setvittävää.
Ja setvitäänkö sitten, vai kisataanko aitoon macho-feministi -henkeen siitä, kumpi on oikeassa tai kumpi vaikka tyhmempi?
Puhutaanko siis myös kokonaan täysin käsittämättömistä asioista puolin ja toisin, vai onko se sitä, että puhutaan aivan samasta asiasta kahdesta eri näkökulmasta, mutta ensin pitää voittaa se kisa?
Varmaan noita kaikkia. Itse olen ollut tosi vaikeassa suhteessa, jossa kaikki mitä tein tai sanoin, oli perseestä. Se johti siihen, että ei ollut paljon puhuttavaa, lopulta ei vitsinyt edes yrittää, kunhan edes sönkkääminen loppuisi siltä erää.
No, sehän meni sitten aikanaan vituralleen ja aikoja myöhemmin alkoi uusi suhde aivan eri pohjalta, mutta sama uudenkin oravan kanssa juostiin samaa pyörää. Missä siis mätti? Luovuttaako heti, kun näköjään kaikki ämmät on samanlaisia perkeleitä?
Sitten sitä juteltiin, kisoja käydään vieläkin, mutta kun ymmärrettiin tuo synonyymien henki asioiden tarkastelussa, huomattiin puhuvamme samoista asioista omilta kanteiltamme (mitä helvettiä muuta sitä muka voikaan kahtena eri ihmiskappleena?) ja vähennettiin sitä kisaamista -ja jo sopu löytyi.
Huomattiin myös, että kun tulee nurja mieli jostain, mikä on toisen aikaansaamaa, tulee se yleensä välittyneeksi toiseenkin. Jätkä hiljenee ja vetäytyy, tyttö jahtaa ja ihmettelee, mihin se lämpö ja läheisyys hävisi.
No, tässä on se kompastinkohta, jossa pitää herätä. Sanon tähän nyt jätkän kannalta:
Jätkän pitää antaa miettiä ensin itse hetken aikaa. Se tulee sitten ja on valmis, mutta ei nurkkaan ajettuna. Äiti ja rehtori tekivät sitä aikanaan ihan tarpeeksi. Sitten selvitellään.
Jos ei ymmärrä toista, asiaa pitää kertakaikkiaan tarkastella ja tutkia. Jos toinen ottaa rinnastetut esimerkit tyhmänä pitämisenä, tulee tehdä selväksi, että tarkoittaa eri yhteyteen sijoitettua versiota samasta ongelmasta ja että yrittä sitä kautta.
Pitää muistaa, että kumpikaan ei ole tyhmä. Mutta jos asioita ei edes yritä selvittää, se on suoraan typerää. Älkää antako periksi. En tarkoita toiselle, vaan asian selviämiselle. Muuten kaikki ajautuu menemään päin persettä. Alkaa ne naapurin avut ja sulot kiinnostaa ja niin edelleen.
Sen pituinen se!
On totta, että me jätkäseläjät ollaan vähän yksioikoisia toisinaan, mutta silti se on niin, että ihan samoja ihmisenongelmia sitä mekin käsitellään kukin tahoillamme, vaikkakin ehkä enemmän omassa ajukopassa kuin yleisillä foorumeilla.
Aika usein näkyy olevan sellainen asettelu, että on kertynyt ""paskaa pinoon"" parisuhteessa arjen harmauden myötä. Niitä juttuja, joista haluaisi sanoa, mutta jotka jää roikkumaan ja itse asiassa kertautumaan vittumittarissa. Kun sitten tulee ""se viimeinen pisara"" ämpärissä onkin jo aika paljon setvittävää.
Ja setvitäänkö sitten, vai kisataanko aitoon macho-feministi -henkeen siitä, kumpi on oikeassa tai kumpi vaikka tyhmempi?
Puhutaanko siis myös kokonaan täysin käsittämättömistä asioista puolin ja toisin, vai onko se sitä, että puhutaan aivan samasta asiasta kahdesta eri näkökulmasta, mutta ensin pitää voittaa se kisa?
Varmaan noita kaikkia. Itse olen ollut tosi vaikeassa suhteessa, jossa kaikki mitä tein tai sanoin, oli perseestä. Se johti siihen, että ei ollut paljon puhuttavaa, lopulta ei vitsinyt edes yrittää, kunhan edes sönkkääminen loppuisi siltä erää.
No, sehän meni sitten aikanaan vituralleen ja aikoja myöhemmin alkoi uusi suhde aivan eri pohjalta, mutta sama uudenkin oravan kanssa juostiin samaa pyörää. Missä siis mätti? Luovuttaako heti, kun näköjään kaikki ämmät on samanlaisia perkeleitä?
Sitten sitä juteltiin, kisoja käydään vieläkin, mutta kun ymmärrettiin tuo synonyymien henki asioiden tarkastelussa, huomattiin puhuvamme samoista asioista omilta kanteiltamme (mitä helvettiä muuta sitä muka voikaan kahtena eri ihmiskappleena?) ja vähennettiin sitä kisaamista -ja jo sopu löytyi.
Huomattiin myös, että kun tulee nurja mieli jostain, mikä on toisen aikaansaamaa, tulee se yleensä välittyneeksi toiseenkin. Jätkä hiljenee ja vetäytyy, tyttö jahtaa ja ihmettelee, mihin se lämpö ja läheisyys hävisi.
No, tässä on se kompastinkohta, jossa pitää herätä. Sanon tähän nyt jätkän kannalta:
Jätkän pitää antaa miettiä ensin itse hetken aikaa. Se tulee sitten ja on valmis, mutta ei nurkkaan ajettuna. Äiti ja rehtori tekivät sitä aikanaan ihan tarpeeksi. Sitten selvitellään.
Jos ei ymmärrä toista, asiaa pitää kertakaikkiaan tarkastella ja tutkia. Jos toinen ottaa rinnastetut esimerkit tyhmänä pitämisenä, tulee tehdä selväksi, että tarkoittaa eri yhteyteen sijoitettua versiota samasta ongelmasta ja että yrittä sitä kautta.
Pitää muistaa, että kumpikaan ei ole tyhmä. Mutta jos asioita ei edes yritä selvittää, se on suoraan typerää. Älkää antako periksi. En tarkoita toiselle, vaan asian selviämiselle. Muuten kaikki ajautuu menemään päin persettä. Alkaa ne naapurin avut ja sulot kiinnostaa ja niin edelleen.
Sen pituinen se!