Puhuin taas miehen kanssa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Venakko Milanna
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
hoya bella , olen jonkin verran lukenut, mutten mikään asiantuntija ole. Minusta on vaan törkeetä, kun joka ikinen ihminen täällä vaan solvaa Milanaa... Nytkin jo kahdeksan sivullista pelkkää haukkumista. Mä kai sitten käsitän nämä jutut ihan toisella tavalla kuin muut, on olemassa kulttuurierojakin ja olen ollut tekemisissä virolaisten kanssa. Heitä ei voi mielestäni verrata suomalaisiin oikein missään asiassa, huumorintajukin on ihan erillainen (ainakin minun tuntemilla virolaisilla/ulkomaalaisilla). Siksi ehkä täällä näistä jutuista nouseekin kauhee halo, kun äiti ei olekaan kotihoitajana aina hellan ääressä ja kysele täällä maailman helpoimman nakkikastikkeen ohjetta.
 
Mies teki talon:D

Se kyllä teki Älvärin firma ja mieskö hoita, oujee, ehkä äiti hoita lapsia, mä en lapsia jäättä jos ei täällä äitiä ole....

Enkä paisko tavaroita ilman että menee totallisesti kaikki hermot että jatkuvasti saman jutun selitän että tee ja tee ja tee jotain, ei lapset noin voi elää sellaisessa talossa joka ei ei lopun asti tehty, mä ostan kaikki taloon, rakennus tavarat, ruoat, lasten tarvikkeet ja muuta, niin miks se ihanaa mies ei jaksa mitään, siitäkö mä haluan elämässä? Vaimo näyttää persettä kaikille, perustaa firmat tekee rahaa ja mies vaan ei jaksa, no ei helvetti, en ole sorry robotti, niin ja nyt vihdoinkin sanoin kaikki mitä on päässä ja jopa on enemmänkin

Jos jos teillä on rahaa millä mällätä, niinkuin olen käsittänyt miksette palkkaa remppamiehiä tekemään remppaa ? Kaikkien hermot säästyisivät.
 
Olisko sulla Savanna samanlaiset aatokset teidän avioliitosta jos sitä "miljonääriä" ei olis sua liehittelemässä? Olisit vaan kerrankin miehellesi kiltti ja antaisit hänelle mahdollisuuden löytää itselleen parempi puoliso. Ja sulle tekee todella hyvää tipahtaa maan pinnalle kun "miljonääri" ei olekaan sitä mitä kuvittelet. Sulla on pahasti pissiä päässäsi ja tulet vielä katumaan sekoilujasi.
 
hoya bella , olen jonkin verran lukenut, mutten mikään asiantuntija ole. Minusta on vaan törkeetä, kun joka ikinen ihminen täällä vaan solvaa Milanaa... Nytkin jo kahdeksan sivullista pelkkää haukkumista. Mä kai sitten käsitän nämä jutut ihan toisella tavalla kuin muut, on olemassa kulttuurierojakin ja olen ollut tekemisissä virolaisten kanssa. Heitä ei voi mielestäni verrata suomalaisiin oikein missään asiassa, huumorintajukin on ihan erillainen (ainakin minun tuntemilla virolaisilla/ulkomaalaisilla). Siksi ehkä täällä näistä jutuista nouseekin kauhee halo, kun äiti ei olekaan kotihoitajana aina hellan ääressä ja kysele täällä maailman helpoimman nakkikastikkeen ohjetta.

Mä en ainakaan osaa ottaa enää tuollaista käytöstä minään kulttuurierona.

Ja onhan ap jo monta kertaa tässä ketjussa sanonut et miks on tehny asioita,eikä oo niis kyl sanonu et siks ku on virolainen syntyjään.Turhaa siis sinäkään etsit syytä siitä.
 
hoya bella , olen jonkin verran lukenut, mutten mikään asiantuntija ole. Minusta on vaan törkeetä, kun joka ikinen ihminen täällä vaan solvaa Milanaa... Nytkin jo kahdeksan sivullista pelkkää haukkumista. Mä kai sitten käsitän nämä jutut ihan toisella tavalla kuin muut, on olemassa kulttuurierojakin ja olen ollut tekemisissä virolaisten kanssa. Heitä ei voi mielestäni verrata suomalaisiin oikein missään asiassa, huumorintajukin on ihan erillainen (ainakin minun tuntemilla virolaisilla/ulkomaalaisilla). Siksi ehkä täällä näistä jutuista nouseekin kauhee halo, kun äiti ei olekaan kotihoitajana aina hellan ääressä ja kysele täällä maailman helpoimman nakkikastikkeen ohjetta.

En näe kaikkea tässä haukkumisena ja yritän miettiä mitä rakentavaa tähän voisi kommentoida. "Hyvältä kuulostaa! Pysy vaan naimisissa miehesi kanssa ja pyöri vapaa-aikasi bilettämässä miljonäärin kanssa joka kosii sinua joka tapaamisellasi. Kotona kannattaa toki huutaa ja heitellä miestä tavaroilla sekä valittaa palstalla kuinka ahdistunut on kun mies ei koskaan tee mitään." Jotenkin vaan ei kuulosta hyvältä tuokaan, liekö tämä "jos noin pahalta tuntuu niin ota ihmeessä ero niin saatte kumpikin rakentaa elämänne sellaiseksi kun haluatte" loppupelissä oikeasti haukkumista vai ihan käytännön neuvoja vain? Jos oma siskoni tai ystäväni kertoisi minulle tuollaisesta elämästään niin varmasti sanoisin hänelle sitä samaa, ihan kaikella hyvällä vain.
 
Mies teki talon:D

Se kyllä teki Älvärin firma ja mieskö hoita, oujee, ehkä äiti hoita lapsia, mä en lapsia jäättä jos ei täällä äitiä ole....

Enkä paisko tavaroita ilman että menee totallisesti kaikki hermot että jatkuvasti saman jutun selitän että tee ja tee ja tee jotain, ei lapset noin voi elää sellaisessa talossa joka ei ei lopun asti tehty, mä ostan kaikki taloon, rakennus tavarat, ruoat, lasten tarvikkeet ja muuta, niin miks se ihanaa mies ei jaksa mitään, siitäkö mä haluan elämässä? Vaimo näyttää persettä kaikille, perustaa firmat tekee rahaa ja mies vaan ei jaksa, no ei helvetti, en ole sorry robotti, niin ja nyt vihdoinkin sanoin kaikki mitä on päässä ja jopa on enemmänkin

Sähän sinne haalit jatkuvasti lisää hommaa,millon uusit uusia tapetteja,teetät uutta keittiöö uuden päälle,uudet kalusteet,porrastolppia keskelle olkkaria jne.
Ehkei se mies sitten vaan enää jaksa..Ja ehkä se mies sittenkin kokee pienen kolauksen siinä kohtaa ku vaimo myy seuraansa.

Ja kyllä,sairas ihminen saa lyntättyä toisen sairaan ihmisen niin maanrakoon ku olla ja voi.Apua te tarviitte,ja lapset myös.Ei voi olla heilläkään kovin hyvä olla.
Äiti tuputtaa materiaa ja mollaa heidän isää.
 
Tulee tosi surullinen olo, kun miettii Savannan miestä, että kuinka sille tulisi varmaan tosi paha mieli, jos täältä näitä vaikka jonkun vinkkaamana kävisi lukemassa :(.
 
"vieras", jep jep... Kannattaa jokanen lause lukea ihan tavaamalla, niin voit sitten viilata pilkkua.

Ja juu, mä lopetan tämän keskustelun tähän, en jaksa tuhlata enää energiaa tähän. Haukkukaa ihan rauhassa, näihin ketjuihin en enää sotkeudu kun ei siitä ole mitään apua..
 
Kyllä ihan normaali lukeminen riittää näissä jutuissa, eikä tarvii ees pilkkua viilata..
 
En näe kaikkea tässä haukkumisena ja yritän miettiä mitä rakentavaa tähän voisi kommentoida. "Hyvältä kuulostaa! Pysy vaan naimisissa miehesi kanssa ja pyöri vapaa-aikasi bilettämässä miljonäärin kanssa joka kosii sinua joka tapaamisellasi. Kotona kannattaa toki huutaa ja heitellä miestä tavaroilla sekä valittaa palstalla kuinka ahdistunut on kun mies ei koskaan tee mitään." Jotenkin vaan ei kuulosta hyvältä tuokaan, liekö tämä "jos noin pahalta tuntuu niin ota ihmeessä ero niin saatte kumpikin rakentaa elämänne sellaiseksi kun haluatte" loppupelissä oikeasti haukkumista vai ihan käytännön neuvoja vain? Jos oma siskoni tai ystäväni kertoisi minulle tuollaisesta elämästään niin varmasti sanoisin hänelle sitä samaa, ihan kaikella hyvällä vain.

Sulle vielä vastaan, että ihmiset voi käsittää nämäkin asiat juuri noin että siellä perheessä nyt heitellään joka päivä niitä tavaroita ja huudetaan... Ja joka päivä hän on ryyppäämässä miljonäärin kanssa kun vaan silmä välttää, eikö?
 
hoya bella , olen jonkin verran lukenut, mutten mikään asiantuntija ole. Minusta on vaan törkeetä, kun joka ikinen ihminen täällä vaan solvaa Milanaa... Nytkin jo kahdeksan sivullista pelkkää haukkumista. Mä kai sitten käsitän nämä jutut ihan toisella tavalla kuin muut, on olemassa kulttuurierojakin ja olen ollut tekemisissä virolaisten kanssa. Heitä ei voi mielestäni verrata suomalaisiin oikein missään asiassa, huumorintajukin on ihan erillainen (ainakin minun tuntemilla virolaisilla/ulkomaalaisilla). Siksi ehkä täällä näistä jutuista nouseekin kauhee halo, kun äiti ei olekaan kotihoitajana aina hellan ääressä ja kysele täällä maailman helpoimman nakkikastikkeen ohjetta.

No harva täällä solvaa. Suurin osa yrittää olla järjen äänenä Milannalle. Tuskin ap tätä aloitusta siksi teki, että kuulisi vain, että kiva, hyvin menee, tosi hyvä. Ja hei, mulla on myös virolaisia suvussa, mutta ihmettelen tuota touhua silti ja hekin ihmettelisivät, jos lukisivat.

Tuo kirjoituksesi viimeinen lause, et varmaan edes itse usko tuohon?
 
En näe kaikkea tässä haukkumisena ja yritän miettiä mitä rakentavaa tähän voisi kommentoida. "Hyvältä kuulostaa! Pysy vaan naimisissa miehesi kanssa ja pyöri vapaa-aikasi bilettämässä miljonäärin kanssa joka kosii sinua joka tapaamisellasi. Kotona kannattaa toki huutaa ja heitellä miestä tavaroilla sekä valittaa palstalla kuinka ahdistunut on kun mies ei koskaan tee mitään." Jotenkin vaan ei kuulosta hyvältä tuokaan, liekö tämä "jos noin pahalta tuntuu niin ota ihmeessä ero niin saatte kumpikin rakentaa elämänne sellaiseksi kun haluatte" loppupelissä oikeasti haukkumista vai ihan käytännön neuvoja vain? Jos oma siskoni tai ystäväni kertoisi minulle tuollaisesta elämästään niin varmasti sanoisin hänelle sitä samaa, ihan kaikella hyvällä vain.

Sulle vielä vastaan, että ihmiset voi käsittää nämäkin asiat juuri noin että siellä perheessä nyt heitellään joka päivä niitä tavaroita ja huudetaan... Ja joka päivä hän on ryyppäämässä miljonäärin kanssa kun vaan silmä välttää, eikö?

kiitos:hug:
 
Siis millainen mies ei suuttuisi tai pahottaisi mieltään siitä, että vaimo suunnittelee tai leikittelee ajatuksella hyppäämisestä toisen miehen matkaan? Vaikka olisi kuinka toisesta kulttuurista, niin ei sitä voi miksikään huumoriksi kääntää.
 
Milanna, mitä mieltä sun mies on tästä teidän tilanteesta?

Yritin puhua, se sanoi tee mitä haluat, mä sanoin että ahaa näin sä aina haluat pelastaa parisuhdetta, kiva juttu, mut ei mitään nukun tänään täällä olohuonessa, se ei välitä minusta niin miks mun pitää aina olla perässä ja jotain tehdä sen eteen jos nyt mä olen joka on vihainen kaikista
 
Sulle vielä vastaan, että ihmiset voi käsittää nämäkin asiat juuri noin että siellä perheessä nyt heitellään joka päivä niitä tavaroita ja huudetaan... Ja joka päivä hän on ryyppäämässä miljonäärin kanssa kun vaan silmä välttää, eikö?

Meillä heiteltiin tavaroita ja huudettiin,mies "piti hauskaa" ja pakeni paskaa oloa.Ei halunnut muka satuttaa,siksi lähti kotoota bilettään.
Joka päiväistä tuo ei toki ollut,mut se oli silti liikaa.

Puhuminen ja asioiden selvittely oli hemmetin hankalaa,ku siihen pisteeseen viimein päästiin.
Ei siinä auttanut ku mennä itseensä ja miettiä mitä teki väärin,tulla toista vastaan et saatiin liitto toimimaan.
Nyt kun nuo ajat alkavat olemaan taakse jäänyttä,niin näen miten sairasta meidän touhu on tosiaanki ollut.Kärsittiin molemmat,ja sit siihen viel lasten kärsimys päälle:/
 
Yritin puhua, se sanoi tee mitä haluat, mä sanoin että ahaa näin sä aina haluat pelastaa parisuhdetta, kiva juttu, mut ei mitään nukun tänään täällä olohuonessa, se ei välitä minusta niin miks mun pitää aina olla perässä ja jotain tehdä sen eteen jos nyt mä olen joka on vihainen kaikista

Viime viikolla sanoit, että et halua puhua vielä miehen kanssa kun olet niin vihainen tai jotain.

Kuvitteletko, että asioista puhutaan just silloin kun sulle sattuu sopimaan?
 
Yhteistyössä