Mitä teille muille kuuluu?
Meillä on moni asia muuttunut kahdessa kuukaudessa. Poikamme siirtyi 1,5 kk:a sitten kaupungin päiväkotiin (3-6-v. osasto, 17 lasta), jossa hoitohenkilökunta käyttää tukiviittomia. Lisäksi poikamme saa päiväkodissa viikottain erityislastentarhanopen henkilökohtaisen tuokion. Päätöksen tekeminen hoitopaikan vaihdosta tuntui aluksi todella vaikealta, mutta nyt jälkeenpäin voin todeta ratkaisun olleen oikea. Emme olisi saaneet yksityisessä hoitopaikassa puoliakaan näistä tuista, mitä nyt olemme onneksi saaneet.
Puheterapia on jatkunut säännöllisen epäsäännöllisesti viikottain. En tiedä, mistä on kiikastanut, mutta lapsemme on lähtenyt puheterapiassa vähän heikosti terapeutin juttuihin mukaan. Olemme saaneet tosi negatiivista palautetta lähes kerta toisensa jälkeen, ja olen kokenut palautteen henkisesti raskaana.
Kävimme yksityisellä psykologilla, joka arvioi pojan ongelmien olevan yksinomaan kommunikaation ja sitä kautta sosiaalisuuden puolella. Ensi viikolla menemme yksityiselle lääkärille, jolta toivomme saavamme lähetteen neurologisiin tutkimuksiin sekä c-todistukseen kelaan. Täälläpäin jonot neurologiselle ovat kuitenkin puolen vuoden luokkaa, että hyvin käy jos ennen kesää päästään. Onko teillä muilla kokemuksia 3-vuotiaan neurologisista tutkimuksista? Joskus olen kuullut, että kolmivuotiasta ei voi vielä luotettavasti tutkia. Psykologin mukaan pitää sulkea pois kromosomimuutokset ja tutkia aivosähkökäyrä. Kerrotteko viisaammat, että mitä näistä voi selvitä?
Toiveissa on saada pojalle henkilökohtainen avustaja päiväkotiin, joka käyttäisi kaikissa tilanteissa tukiviittomia ja ohjaisi erityisesti vapaan leikin tilanteissa. Viime viikkoina vapaat leikit ovat menneet pojaltamme toisten leikkien rikkomiseksi. Uskon, että kun ei osaa puhua, eikä oikein leikkiäkään, ainut tapa ottaa kontaktia kaveriin, on häiritä hänen leikkiään. Lisäksi yritämme saada kaupungilta tukiviittomaopetuksen kotiin.
Poikamme yrittää aiempaa aktiivisemmin toistaa kuulemiaan sanoja, mutta äänteiden tuottamisessa on kovasti pulmaa. Puhe on edelleen melkein yksinomaan yksittäisiä sanoja. Kiukkukohtaukset :kieh: ovat lisääntyneet, me vanhemmat emme aina ymmärrä mikä mättää. Monissa asioissa on tapahtunut kuitenkin hurjasti kehitystä. Ja uskon, että kaikella tällä varhaisessa vaiheessa annettavalla tuella helpotetaan tulevaisuutta.
Olen saanut valitettavasti huomata, ettei julkisella puolella kukaan neuvo tai tarjoa tukea. Kaikki on itse selvitettävä ja vaadittava. Näin on käynyt ainakin meidän tapauksessa. Jatkuva puhelinrumba vie kovasti aikaa ja voimia! Onneksi yksityisen kautta olemme saaneet asioita rullaamaan paremmin, mutta mitä se maksaa, en tiedä.
Jaksamista kaikille teille erityislasten vanhemmat!:hug: