M
minä en
Vieras
[QUOTE="sasa";27065491]Kun nyt sattuu vain olemaan niin, että länsimaisissa käytöstavoissa pidetään kohteliaana katsoa keskustelukumppaniaan silmiin.[/QUOTE]
muista pahemmin katselleeni synnärillä ketään silmiin, mä tapitin aina sitä vastasyntynyttä
Kaikilta ihmisiltä se silmiin katsominen ei suju luontevasti; minä mukaanlukien. Siltikään en ole masentunut enkä erityisemmän epäsosiaalinenkaan.
muista pahemmin katselleeni synnärillä ketään silmiin, mä tapitin aina sitä vastasyntynyttä
Kaikilta ihmisiltä se silmiin katsominen ei suju luontevasti; minä mukaanlukien. Siltikään en ole masentunut enkä erityisemmän epäsosiaalinenkaan.
?
.....
Vieras
Lastensuojelu on apu ja tuki?
Olen työssäni nähnyt vähän enemmän juuri tuota painostusta ja suoranaista uhkailua "toimenpiteillä". Ja inhottavasti sanotaan esim. "on tietty oma päätöksesi haetko apua, MUTTA....".
Samoin minä,suosittelen hakemaan asianajajan itselleen.
Ilman sitä tuskin pärjää"koneistoa"vastaan. Oikeusaputoimistoon kannattais mennä käymään.
M
Mmale
Vieras
Tätä lukiessa tulee mieleen, jotta monikohan teistä oikeasti tietää aloittajan tilanteesta niin paljon,että voi sanoa suorilta että ammattilaiset on tulkinneet mahdollisen avuntarpeen ehdottomasti väärin. Ja kuinka moni teistä on huutanut samalla palstalla sosiaalihuollon toimettomuutta viimeaikaisissa surullisissa tapauksissa, oikein olette kaivelleet nimiä esiin ja vaatineet sosiaalitanttojen päätä vadille kun ei olla ajoissa puututtu.
Sehän on vaan normaalia, että alkavassa masennuksessa usein henkilö itse ei sitä tunnista, vaikka lähipiiri ja hyvässä lykyssä hoitohenkilöstö sen huomaisi.
Nythän on kyse vasta hoidon tarpeen arvioinnista, otat vaan rennosti ja hyvässä lykyssä voit saada esim kodinhoitajan avuksesi, tulet vielä todellakin arvostamaan sitä
Sehän on vaan normaalia, että alkavassa masennuksessa usein henkilö itse ei sitä tunnista, vaikka lähipiiri ja hyvässä lykyssä hoitohenkilöstö sen huomaisi.
Nythän on kyse vasta hoidon tarpeen arvioinnista, otat vaan rennosti ja hyvässä lykyssä voit saada esim kodinhoitajan avuksesi, tulet vielä todellakin arvostamaan sitä
V
"vieras"
Vieras
Monissa mielenterveyden häiriöissä sairauden tunto voi puuttua. Siksi on hyvä, että tilanne varmistetaan, vaikka henkilö itse ei kokisi sitä tarpeelliseksi. En nyt tarkoita, että ap:llä olisi tällainen häiriö, vaan tarkoitan sitä, että sossun on varmistettava tällaisetkin tilanteet, joissa ollaan vastahakoisia asioiden selvittämiselle.
O
owv
Vieras
Ei toimi.
Sossu voi kirjoittaa masis lappuihinsa ja sitä ei voi pois todistaa.
?
*****
Vieras
Kannattaa tehdä lain mukainen tietopyyntö lapsista. Siellä lukee kaikki, mitä on kirjoitettu ja niiden mukaan toimitaa.
Varaudu sitten pahimpaan niitä lukiessasi. Siellä voi olla aivan käsittämätöntä tekstiä faktana ja faktana se on otettava. Jos sinulta on esim. kysytty, että syötkö lääkkeitä tuohon masennukseesi ja olet vastannut, että et tietenkään niin papereissasi voi lukea, että jätät lääkkeesi syömättä.
Varaudu sitten pahimpaan niitä lukiessasi. Siellä voi olla aivan käsittämätöntä tekstiä faktana ja faktana se on otettava. Jos sinulta on esim. kysytty, että syötkö lääkkeitä tuohon masennukseesi ja olet vastannut, että et tietenkään niin papereissasi voi lukea, että jätät lääkkeesi syömättä.
V
"Vieras"
Vieras
Missään kohtaa ei ole kerrottu miksi kätilöt ottivat psykologiin yhteyttä. Sairastuin itse vaikeaan synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Synnärillä vietin viikon, en olisi halunnut lähteä sieltä. Sulkeuduin itkemään vessaan. Tätä kätilöt pitivät normaalina synnytyksen jälkeisenä herkkyytenä. Apua sain vasta neljä kuukautta synnytyksestä. Eikä tuolloinkaan missään vaiheessa puhuttu mitään lastensuojelusta. Päinvastoin korostettiin, että tämähän ei ole lastensuojelun asia. Sain apua neuvolan perhetyöntekijältä, neuvolapsykologilta, lääkäriltä masennuslääkkeet ja myöhemmin siirryin yksityiselle terapeutille, jolloin neuvolan "kontrolli" jäi kokonaan pois. Ja kyllä kerroin neuvolassa ihan avoimesti masentuneet tunteeni siitä, miten kuvittelin vetäväni lapsen vessanpöntöstä tai heittäväni ikkunasta - ajatuksia, joita en olisi toteuttanut.
Ennen toisen lapsen odotusta masennus uusiutui ja synnytyksen jälkeen aloitin mieliallääkkeet uudestaan (oli lopetettu raskauden ajaksi) synnörillä. Siihenkin kätilö totesi vaan, että aivan, teet niinkuin lääkärin kanssa olet sopinut. Neuvolassa kysyttiin normaalien käyntien yhteydessä, kuinkas mieliala, mutta kun mitään oireita tai ongelmia ei ollut, ei mitään apua tms tarjottukaan.
Vaikea siis kuvitella, että ihan ilman syytä olisi näin rajuihin toimin ryhdytty, kun tuntuu, että päinvastoin apua ei saa silloin kun sitä tarvitsisi.
Ennen toisen lapsen odotusta masennus uusiutui ja synnytyksen jälkeen aloitin mieliallääkkeet uudestaan (oli lopetettu raskauden ajaksi) synnörillä. Siihenkin kätilö totesi vaan, että aivan, teet niinkuin lääkärin kanssa olet sopinut. Neuvolassa kysyttiin normaalien käyntien yhteydessä, kuinkas mieliala, mutta kun mitään oireita tai ongelmia ei ollut, ei mitään apua tms tarjottukaan.
Vaikea siis kuvitella, että ihan ilman syytä olisi näin rajuihin toimin ryhdytty, kun tuntuu, että päinvastoin apua ei saa silloin kun sitä tarvitsisi.
[QUOTE="vieras";27064703]No onhan se nyt vähän erikoista, että keskustelukumppani ei ollenkaan ota katsekontaktia. [/QUOTE]
Niin on, kyllä se varmaan erikoiselta ja oudoltaa vaikuttaa. Mutta onko jokin rikos olla "outo tyyppi"? Itse tunnen paljonkin ihmisiä, jotka varmaan monen tuntemattoman mielestä saattavat vaikuttaa erikoisilta ja oudoilta, ja kai heilläkin on oikeus olla sitten vaikka outoja. Jonkun mielestä jopa sellainen voi olla outoa, jos lapsella on mielikuvitusystäviä (olin itse tämän vuoksi lapsena oudoksunnan kohteena). Ja pystyn hyvinkin kuvittelemaan ihan hyviä, hyvinvoivia koteja, jotka voivat jonkun mielestä vaikuttaa ongelmallisilta, oudoilta tai hälyttäviltä: jos huonejako on tehty jotenkin poikkeavasti, ihmiset nukkuvat vaikka patjoilla eikä ole sänkyjä, työpöydät ovat sekaisin tai kaikkialla lojuu kirjoja, jos seinillä on "outoja" tauluja tai jos lapset ovat saaneet levittää leikkinsä lastenhuoneen ulkopuolelle ja ottaa leikkiin mukaan myös muita kuin leluja (eikä leikkejä aina korjata päivän päätteeksi pois). Jonkun mielestä olohuoneeseen rakennettu (lasten) maja voi vaikuttaa pelkältä epäsiisteydeltä ja sekasotkulta. Vastasyntyneen vanhemmat saattavat päättää, että keskittyvät olennaiseen eivätkä siksi välitä muruista lattialla tai vesiväritahroista muovimatossa - ja siksi asunto vaikuttaakin jopa saastaiselta sellaisen silmiin, joka etsimällä etsii "huolestuttavia signaaleja".
Toki toivottavasti ei.
Meillä oli muuten esikoisen syntymän jälkeen ekalla neuvolan tapaamisella (sillä kotikäynnillä) asunto täynnä muuttolaatikoita, osa tavaroista väärillä paikoilla, kirjahylly lähestulkoon tyhjänä ja keittiössä väliaikaiset, vääränkokoiset verhot. Olimme juuri muuttaneet ennen vauvan syntymää eikä oikein tehnyt mieli ruveta sisustamaan siinä lasketun ajan kieppeillä. Kai joku olisi tuostakin sitten voinut vetää johtopäätöksen, että "ei ole arki hallinnassa" ja "ei ole kiinnostusta laittaa kotia" eli "saattaa olla masennusta". Lisäksi asunnossa oli jonkin verran kuluneisuutta, useiden edellisten asukkaiden jäljiltä.
Niin on, kyllä se varmaan erikoiselta ja oudoltaa vaikuttaa. Mutta onko jokin rikos olla "outo tyyppi"? Itse tunnen paljonkin ihmisiä, jotka varmaan monen tuntemattoman mielestä saattavat vaikuttaa erikoisilta ja oudoilta, ja kai heilläkin on oikeus olla sitten vaikka outoja. Jonkun mielestä jopa sellainen voi olla outoa, jos lapsella on mielikuvitusystäviä (olin itse tämän vuoksi lapsena oudoksunnan kohteena). Ja pystyn hyvinkin kuvittelemaan ihan hyviä, hyvinvoivia koteja, jotka voivat jonkun mielestä vaikuttaa ongelmallisilta, oudoilta tai hälyttäviltä: jos huonejako on tehty jotenkin poikkeavasti, ihmiset nukkuvat vaikka patjoilla eikä ole sänkyjä, työpöydät ovat sekaisin tai kaikkialla lojuu kirjoja, jos seinillä on "outoja" tauluja tai jos lapset ovat saaneet levittää leikkinsä lastenhuoneen ulkopuolelle ja ottaa leikkiin mukaan myös muita kuin leluja (eikä leikkejä aina korjata päivän päätteeksi pois). Jonkun mielestä olohuoneeseen rakennettu (lasten) maja voi vaikuttaa pelkältä epäsiisteydeltä ja sekasotkulta. Vastasyntyneen vanhemmat saattavat päättää, että keskittyvät olennaiseen eivätkä siksi välitä muruista lattialla tai vesiväritahroista muovimatossa - ja siksi asunto vaikuttaakin jopa saastaiselta sellaisen silmiin, joka etsimällä etsii "huolestuttavia signaaleja".
Toki toivottavasti ei.
Meillä oli muuten esikoisen syntymän jälkeen ekalla neuvolan tapaamisella (sillä kotikäynnillä) asunto täynnä muuttolaatikoita, osa tavaroista väärillä paikoilla, kirjahylly lähestulkoon tyhjänä ja keittiössä väliaikaiset, vääränkokoiset verhot. Olimme juuri muuttaneet ennen vauvan syntymää eikä oikein tehnyt mieli ruveta sisustamaan siinä lasketun ajan kieppeillä. Kai joku olisi tuostakin sitten voinut vetää johtopäätöksen, että "ei ole arki hallinnassa" ja "ei ole kiinnostusta laittaa kotia" eli "saattaa olla masennusta". Lisäksi asunnossa oli jonkin verran kuluneisuutta, useiden edellisten asukkaiden jäljiltä.
Muakin syynättiin ihan urakalla, kun olin joutunut yllättäen hätäsektioon rv30+, ja olin sekä omien komplikaatioiden että vauvan voinnin vuoksi erittäin huolissani. Ja mä oon ollu jokasen synnytyksen jälkeen muutenki tosi itkuherkkä ja joka kerta menny niin et oon valvonu 2-3vrk synnytyksestä (ei tuu uni) ja ollu sen takia vähän "sekava". Selitin tämän hlökunnalle mut ei ne halunnu ymmärtää, mun reagointi ei kuulemma ollu normaalia??
Mua ahdisteltiin aina kun olin vauvaa katsomassa (kai hoitajia oli "käsketty"), ja vielä kun päästiin kotiin niin tultiin eräältä taholta kotikäynnille. Mut sit pistin pelin poikki, sanoin et alkavat virallisiin toimiin jos on aihetta, jos ei niin jättävät mut rauhaan. No, keskusteltuaan mun miehen kanssa joka vakuutti kaiken olevan kunnossa, jättivät rauhaan onneksi!
Mua ahdisteltiin aina kun olin vauvaa katsomassa (kai hoitajia oli "käsketty"), ja vielä kun päästiin kotiin niin tultiin eräältä taholta kotikäynnille. Mut sit pistin pelin poikki, sanoin et alkavat virallisiin toimiin jos on aihetta, jos ei niin jättävät mut rauhaan. No, keskusteltuaan mun miehen kanssa joka vakuutti kaiken olevan kunnossa, jättivät rauhaan onneksi!
P
pööö
Vieras
Jos kyse on siitä että hoitopäätöksiä on tehty sillä perusteella että "musta tuntuu", on kyseessä hoitovirhe. Potilasasiakirjoista pitäisi selvitä ne syyt eli oireet joiden takia psykologin kanssa juttelu on koettu tarpeelliseksi. Hoitovirheen on tehnyt myös psykologi jos lausunnossa lukee tyyliin "poltilas ei katso silmiin, konsultoidaan lastensuojelua". (Psykologin epikriisit yleensä on varsin pitkiä ja seikkaperäisiä)
X
"Xxxxx"
Vieras
Sairaanhoitajat/kätilöt ovat kokeneet äidin käytöksessä jotain poikkeavaa, pyytävät psykologin paikalle.
Psykologi kokee äidin käytöksessä jotainpoikkeavaa, pyytää paikalle lastensuojelun.
Lastensuojelu kokee äidin käytöksessä jotain poikkevaa ja sopii tukitoimia.
Mutta ei mulla mitään oo, fasistivaltio prkl!
*onneksi yhteiskunta toimii, kiitos*
Psykologi kokee äidin käytöksessä jotainpoikkeavaa, pyytää paikalle lastensuojelun.
Lastensuojelu kokee äidin käytöksessä jotain poikkevaa ja sopii tukitoimia.
Mutta ei mulla mitään oo, fasistivaltio prkl!
*onneksi yhteiskunta toimii, kiitos*
H
hoitaja ja äiti
Vieras
Luuletteko oikeasti että terveyden- ja sosiaalihuollon työntekijöillä on joku erityinen aisti tai laite jolla voivat nähdä kaikkien ihmisten ja perheiden joukosta juuri ne oikeat apua tarvitsevat samantien vähän jututtamalla????
Homma toimii niin, että jos halutaan lastensuojeluun tehokkuutta ja löytää ne todelliset ongelma perheet TAI jopa ehkäistä suurempien ongelmien kehittymistä, tulee väistämättä myös hutilyöntejä. Eli silloin otetaan herkemmin ihmisiä tuen piiriin ja sieltä sitten karsiutuu pois ne jotka tukea ei tarvitse.
Harvemmin masentunut itse kääntyy ajoissa hakemaan apua tai vielä pahemmissa tapauksissa (tiedätte kyllä milaisissa) ongelmia piilotellaan viimeiseen asti. Aina valitettavasti apua ei ole saanut vaikka sitä on pyydetty ja se on toki aivan kamala juttu, mutta jos me halutaan toimiva lastensuojelu niin siihen kuuluu juurikin näin toimiminen: nopea reakointi pieniinkin epäilyksiin ja tuen tarjoaminen. Toinen kokee tuen tarjoamisen sitten mukavana ja toinen hyökkäyksenä ja leimaamisena.
Lastensuojelusta pitäisi saada pelottavuuden leima pois, en tiedä miten, jotta ihmiset uskaltaisivat kertoa reilusti tilanteestaan. Eihän se kivalta tunnu kertoa naapurille, että tännän en pääse puistoon kun tulevat lastensuojelusta käymään kahvilla...
Ikävää kun joku kokee vaikka neuvolatädin jaksamisen kyselyt ahdistavina. Kertokaa millä ihmeellä sen tädin pitäisi sitten saada selville ketkä sitä tukea oikeasti tarvitsee. Miltä tuntuu siitä tädistä kun se saa tietää myöhemmin, että äiti on vaikka surmannut lapsensa, eikä hän ole käynnillä kysellyt jaksamista vaikka äiti sanoi olevansa väsynyt?
Halutaan, että lastensuojelu toimii, mutta sitten ei kuitenkaan haluta..??
Psykologia kun ei ole mitään eksaktiatiedettä jossa voidaan ottaa verikoe ja sanoa, että nyt on paha anemia. Kaikki lähtee puhumisesta ja havainnoista, heti ei ole helppoa tehdä oikeita diagnooseja tilanteista.
Homma toimii niin, että jos halutaan lastensuojeluun tehokkuutta ja löytää ne todelliset ongelma perheet TAI jopa ehkäistä suurempien ongelmien kehittymistä, tulee väistämättä myös hutilyöntejä. Eli silloin otetaan herkemmin ihmisiä tuen piiriin ja sieltä sitten karsiutuu pois ne jotka tukea ei tarvitse.
Harvemmin masentunut itse kääntyy ajoissa hakemaan apua tai vielä pahemmissa tapauksissa (tiedätte kyllä milaisissa) ongelmia piilotellaan viimeiseen asti. Aina valitettavasti apua ei ole saanut vaikka sitä on pyydetty ja se on toki aivan kamala juttu, mutta jos me halutaan toimiva lastensuojelu niin siihen kuuluu juurikin näin toimiminen: nopea reakointi pieniinkin epäilyksiin ja tuen tarjoaminen. Toinen kokee tuen tarjoamisen sitten mukavana ja toinen hyökkäyksenä ja leimaamisena.
Lastensuojelusta pitäisi saada pelottavuuden leima pois, en tiedä miten, jotta ihmiset uskaltaisivat kertoa reilusti tilanteestaan. Eihän se kivalta tunnu kertoa naapurille, että tännän en pääse puistoon kun tulevat lastensuojelusta käymään kahvilla...
Ikävää kun joku kokee vaikka neuvolatädin jaksamisen kyselyt ahdistavina. Kertokaa millä ihmeellä sen tädin pitäisi sitten saada selville ketkä sitä tukea oikeasti tarvitsee. Miltä tuntuu siitä tädistä kun se saa tietää myöhemmin, että äiti on vaikka surmannut lapsensa, eikä hän ole käynnillä kysellyt jaksamista vaikka äiti sanoi olevansa väsynyt?
Halutaan, että lastensuojelu toimii, mutta sitten ei kuitenkaan haluta..??
Psykologia kun ei ole mitään eksaktiatiedettä jossa voidaan ottaa verikoe ja sanoa, että nyt on paha anemia. Kaikki lähtee puhumisesta ja havainnoista, heti ei ole helppoa tehdä oikeita diagnooseja tilanteista.
Asiat voi hoitaa niin monella tapaa. Minusta on tehty lastensuojeluilmoitus, kun sain esikoisen. Toimenpide perusteltiin synnärillä asiallisesti, enkä kokenut mitenkään loukkaavaksi. Syynä siis oli, että jos taustalla mt-ongelmia, ilmoitus lähtee automaattisesti (ja olin kärsinyt masennuksesta juuri ennen raskautta). Sossut kävivät kerran meillä kotona, joimme kahvit ja katselivat miten olen lapsen kanssa. Ei tarvetta jatkotoimenpiteisiin, mutta kehottivat kyllä olemaan rohkeasti yhteydessä mikäli alkaa tuntua siltä. Jäi hyvä ja luottavainen fiilis
Toinen kokemukseni on erilainen. Tilanne ei johtanut ls-ilmoitukseen, mutta sen "uhka" kyllä leijui ilmassa käsinkosketeltavana. Koin koko keskustelun ajan, että sanomisiani tulkittiin tahallisesti väärin, ja niistä etsittiin ties minkälaisia piilomerkityksiä. Osa puheistani taas sivuutettiin täysin. Koin tilanteen äärimmäisen ahdistavana ja uhkaavana. Tuntui, että mitä tahansa sanomaani voidaan käyttää minua vastaan. Ei olisi tullut mieleenikään kertoa tälle henkilölle mistään oikeista ongelmista, kun jo ihan arkipäiväisistä normaaleista asioista väänneltiin epänormaaleja.
Aihe on merkittävämpi kuin voisi luulla. Sillä, kuinka "koneisto" ottaa ensikontaktin perheeseen, luodaan joko luottamuksen tai pelon ilmapiiri. Ja se ilmapiiri hyvin pitkälti määrittelee sen, kuinka hyvin tai huonosti perhettä voidaan auttaa. Ap:lle sanoisin, että ota vaan rohkeasti sossut kotikäynnille, heillä on usein enemmän maalaisjärkeä kuin psykologeilla
He myös näkevät sinut luontaisessa ympäristössäsi rennompana ja luontevampana kuin psykologi, joka tapaa asiakkaan makaamassa sairaalassa. Jos teillä on kaikki hyvin, he sen kyllä pikaisesti toteavat.
Toinen kokemukseni on erilainen. Tilanne ei johtanut ls-ilmoitukseen, mutta sen "uhka" kyllä leijui ilmassa käsinkosketeltavana. Koin koko keskustelun ajan, että sanomisiani tulkittiin tahallisesti väärin, ja niistä etsittiin ties minkälaisia piilomerkityksiä. Osa puheistani taas sivuutettiin täysin. Koin tilanteen äärimmäisen ahdistavana ja uhkaavana. Tuntui, että mitä tahansa sanomaani voidaan käyttää minua vastaan. Ei olisi tullut mieleenikään kertoa tälle henkilölle mistään oikeista ongelmista, kun jo ihan arkipäiväisistä normaaleista asioista väänneltiin epänormaaleja.
Aihe on merkittävämpi kuin voisi luulla. Sillä, kuinka "koneisto" ottaa ensikontaktin perheeseen, luodaan joko luottamuksen tai pelon ilmapiiri. Ja se ilmapiiri hyvin pitkälti määrittelee sen, kuinka hyvin tai huonosti perhettä voidaan auttaa. Ap:lle sanoisin, että ota vaan rohkeasti sossut kotikäynnille, heillä on usein enemmän maalaisjärkeä kuin psykologeilla
He myös näkevät sinut luontaisessa ympäristössäsi rennompana ja luontevampana kuin psykologi, joka tapaa asiakkaan makaamassa sairaalassa. Jos teillä on kaikki hyvin, he sen kyllä pikaisesti toteavat.Alkuperäinen kirjoittaja hoitaja ja äiti;27066444:
Yksi ongelma on se, että tarjottu apu on kovin kaavamaista. Aina ei ole kyse "ongelmaperheistä" tai edes "tuen tarpeesta". Osalle perheitä paras ja sopivin apu olisi esimerkiksi jokin tietty PALVELU, jonka he voisivat TILATA - eli ei niin, että he ovat tuettavia ja autettavia kohteita, vaan voivat itse myös määrittää sen, mitä tarvitsevat ja tilata sen palveluna, ei tukitoimina. Tällaisia tilanteita olisivat esim. synnytyksen jälkeinen uupumus/väsymys, perheen sairastelusta tms johtuva käytännön avuntarve (kuten ostokset, lasten vieminen puistoon, siivousapu...).
Jo se, että nykyisin kaikki apu ilmeisesti on saatavilla vain lastensuojelun kautta vääristää tilannetta jo mielikuvienkin tasolla. Tarvitseeko lapsi tosiaan erityistä SUOJELUA, jos kyse on vain siitä, että koliikkivauvan kanssa valvonut äiti haluaisi nukkua joka päivä pari tuntia, tai jos vanhempien sairauden vuoksi perhettä auttaisi se, jos joku voisi hoitaa kauppa-asiat, lasten päiväkotiin viemiset ja ehkä illalla ulkoilut?
O
Oho, en tiennytkään!
Vieras
[QUOTE="vieras";27066066]Monissa mielenterveyden häiriöissä sairauden tunto voi puuttua. Siksi on hyvä, että tilanne varmistetaan, vaikka henkilö itse ei kokisi sitä tarpeelliseksi. En nyt tarkoita, että ap:llä olisi tällainen häiriö, vaan tarkoitan sitä, että sossun on varmistettava tällaisetkin tilanteet, joissa ollaan vastahakoisia asioiden selvittämiselle.[/QUOTE]
Onko sossut mielenterveyden hoidon ammattilaisia? Hekö tekevätkin tutkimukset jos jotain epäillään?:O
Onko sossut mielenterveyden hoidon ammattilaisia? Hekö tekevätkin tutkimukset jos jotain epäillään?:O
J
juuri niin
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Oho:
He tekevät. Tai voivat tehdä dg:n niihin papereihin ilman, että sitä voi kumota.
H
hoitaja ja äiti
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;27066673:
Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Valitettavasti kaikki lapsiperheiden tuki, oli se sitten vaikka kaupassakäynti apua, menee lastensuojelun alle. Meidänkin perheessä kävi niin, että ikävä setä (lue ääliö) lähenteli lastani ja tämän vuoksi meidän perheestämme tehtiin lastensuojeluilmoitus ja olemme lastensuojelun asiakkaita. Ilmoituksen teko on automaattinen juttu ja kaikki apu jota tilanteeseen saamme on lastensuojelun toimia. Mutta näin pöljästi se byrokratia vaan menee. Nimenmuutos olisi ehdottomasti mielestäni tarpeen, lastensuojelulla on pelottava kaiku.
Se, että sairaalassa otetaan yhteyttä lastensuojeluun ja työntekijät tulevat juttelemaan on juurikin tarkoitus olla tilanne jossa selvitellään millaisia apuja perheen ympärille voitaisiin rakentaa mikäli tarpeen (kaupassa käyntiä, siivousta tms) joissain tapauksissa selviää, että tarvitaan järeämpiäkin apuja (eli mitä toivoit). Ihmisen lähestymisenhän ei ole tarkoitus olla mikään pelottava hyökkäys vaan ihan vaan tilanteen selvittelyä, jossa voi tuoda esille näitä toiveitaan "avuista" kotiin. Ammattitaidosta on sitten kiinni kuka työntekijä osaa mitenkin hyvin esittää asiansa olematta tuomitsija ja virkaintoilija. Joskus taas ihminen kokee lähestymisen hyökkäyksenä esitti asian miten hyvin vain.
Mutta todella harmi siis on, että kaikki kulkee lastensuojelu sanan alla. vaikka toisaalta sanahan se vain on (mutta ikävä leima).
Ja ainahan se mukavampaa olisi jos avun pyytäminen lähtisi ihmisestä itsestään, mutta jotenkin se on meille ihmisille välillä kovin vaikeaa (vaikka ei olisikaan masentunut tai muuta).
Ä
äide
Vieras
Ja höpönhöpön. Jos näin on sinulle käynyt ota heti yhteyttä potilasasiamieheen. Diagnoosi kumotaan ja sossu saa tuntuvat sapiskat.
S
sama on
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja äide;27066798:
Juu. On otettu yhteyttä eikä sitä millään saa kumotuksi.
U
uutena sanana
Vieras
lastensuojelun rinnalla voisi olla vaikka perheapu. Sieltä saisi sitä tilapäistä apua siivouksen, lasten ulkoiluun tms. mitä pehe itse kokisi tarvitsevansa jossain poikkeuksellisessa elämäntilanteessaan.
Lastensuojelu olisi sitten puhtaasti sitä valvontaa ja "kyttäämistä" niissä tapauksissa kuin järeämpää suojelua tarvittaisiin.
Lastensuojelu olisi sitten puhtaasti sitä valvontaa ja "kyttäämistä" niissä tapauksissa kuin järeämpää suojelua tarvittaisiin.