Poikaystäväni

[naisystävä]

Miten saisin poikaystäväni naisystävän mielestäni pois ettei se aiheuttaisi aina mulle pahaa mieltä? Eivät ole koskaan seurustelleet.
Esitteli vain sen mulle niin innoissaan, että pamahdin mustasukkaiseksi. Ja kun se siitä puhuu tai ovat soitelleet, tuntuu kuin aurinko tulisi pilven takaa.
Sanoo, ettei ole koskaan harkinnutkaan seurustelevansa sen kanssa, on kuullut muilta poikaystäviltään, että tämä on vähän huonomaineinen. Eikä ole kai ollut sitten tarpeeksi kiinnostustakaan.
Mutta silti silloin harvoin, kun jotain puhetta tulee tai tämä nainen on soittanut poikaystävälleni, niin päiväni menee pilalle ja tulee sanaharkkaa heti poikaystäväni kanssa ja mykkäkoulua ym.
Tällä naisella on muuten joku poikakaveri, mutta ei se tunnu mun oloa helpottavan.
Taidan olla tosi mustasukkainen tai kateellinen heidän hyvästä ystävyydestä.
Tämä ei ole meidän seurustelua horjuttanut, kuin ekalla kertaa, kun tosi ison metakan nostin. Sitten, kun se on selittänyt heidän suhdettaan, että mitään sen enempää ei ole, niin hän ei mieltänsä ole pahoittanut vaikka mä olen vielä kiukutellut.
Mutta tämähän ei ole silti kivaa, kun se tietää odottaa, että taas nousee tappelu. Ja se tietää, että paras kertoa, mulle jos he ovat jutelleet tai tavanneet, muuten alan epäilemään, että jotain on nyt tekeillä, jos hän ei kerro.
Itselläni ei ole koskaan ollut miestä vain ystävänä, ehkä tämä kimpaantuminen johtu siiitäkin.
Tai on mulla kyllä mielestäni huono itsetuntokin, sekin osaltaan voi vaikuttaa.
Mutta miten saisin tämän pois mielestäni ja ettei se heti aiheuttaisi mulle pahaa oloa, kun kuulen siitä naisesta.

Haluaisin oppia suhtautumaan normaalisti. Pitäisikö ajatella, että se on täysi paska, onkoon vaan vai kristillisesti voi, voi kyllä minä sinutkin hyväksyn ja haluaisin olla ystäväsi (joo, joo, kolmas pyörä taidan olla. Taitaa hänen 20 vuotinen ystävyytensä poikakaverini kanssa ohittaa mut. )

Voi mitä mä teen. Teenkö kuin missä surussa vaan, puhun tai kirjoitan itseni väsyksiin tästä asiasta.
Mutta kyllä uusi suhtautuminen auttaisi asiaa ja poistaisi tämänkin vaivan.

 

[Mies jolla naisia ystävinä]

Niinpä niin.

Minä uskon siihen, että ihmiset ovat ihmisiä ensi sijassa. Siispä naiset ovat minulle ihmisiä siinä kuin miehetkin, eivät ensi sijassa valloituksen kohteita ja potentiaalisia seurustelukumppaneita (en nyt saa ajatusta ihan järkevään muotoon, mutta ymmärtänette kyllä).

Siksipä minulla on naispuolisia ystäviä jotka ovat ""vain"" ystäviä (ironiset lainausmerkit siksi, että ystävyydessä ei ole mitään vähäteltävää). Ja vastaavasti, vaimollani on miespuolisia ystäviä.

Minusta ja hänestä tämä on täysin luonnollista eikä siinä ole mitään outoa.

Kai kyse on kasvatuksesta ja asenteesta: jos on aina asennoitunut niin, että miesten ja naisten väliset suhteet eivät kerta kaikkiaan voi olla muuta kuin seurusteluun/seksiin suuntaavia suhteita, niin eipä ihme, jos mustasukkaisuus yllättää.

Maailma olisi paljon avarampi, jos useampi meistä osaisi arvostaa vastakkaisen sukupuolen edustajia ystävina.

 

[minttu]

Itselläni suurin osa ystävistä on miespuolisia. Muutaman naisystävän olen tavannut mutta en tiedä onko heillä ollut vaikeuksia sulattaa ystävyyttä. Näiden miesten kanssa välillä ei todellakaan ole muuta enkä sellaista ole edes ajatellut.

Olet mielestäni siinä mielessä hyvässä tilanteessa että miehesi sentään on esitellyt sinulle tuon naisystävänsä. Aikoinaan kun itse seurustelin miehen kanssa jolla naispuolisia ystäviä oli, koskaan en heitä tavannut. Kieltämättä tunsin mustasukkaisuutta etenkin kun jossain vaiheessa mies kertoi että joskus ollut muutakin kuin pelkkää ystävyyttä mutta ei toiminut.

Miehesi on kuitenkin rehellisellä linjalla ja on avoin ystävyydestään. Jos heillä olisi muutakin niin eiköhän se olisi tapahtunut jo aikaisemminkin jos he ovat pidempään tunteneet. Mies on kuitenkin sun kanssas! Ei sun tarvitse ryhtyä ystäväksi tämän naisen kanssa..kunhan nyt tulet jotenkin toimeen

 

[alkuperäinen]

Kiitos molempien kannustavista teksteistä. Mulla ei ole koskaan ollut miestä ystävänä ja se tässä varmaan on paljolti syy suuttumiseeni. En tahdo ymmärtää, että nainen voisi olla miehelle vain ystävä. Toivottavasti asennoitumiseni ja suhtautumiseni paranevat ja siten mulla on parempi mieli.

 

[Susanna]

Miehillä on naisia ystävänä ja toistepäin. Sama onko seurusteltu vai ei.

Jos sinä alat tuosta mustasukkaiseksi niin voi elämän kevät!
Sinunko pitäisi olla ainut nainen miehesi elämässä?

Ystävyyttä ei katkaise kuule tyttöystävät eikä vaimot, siihen on sinun sopeuduttava, jos haluat miehesi pitää.

Mulla on erittäin hyvä ystävä, mies, joka on naimisissa. Meillä oli joskus aikanaan 3 vuoden suhde ja ystävinä ollaan säilytty ja säilytään varmaan aina.
Vaimo tästä kitisee ja saa aina riidan aikaiseksi, vaikka mitään suhdetta ei meillä olekaan. On jopa meinannut tulla ero tämän takia jo pariin otteeseen.

Enemmän itseluottamusta kehiin naiset!

 

[Onerva]

Minun miehelläni on paljon naisia ystävinä.Minulla myös miehiä. Osaan mieheni ystävistä olen tutustunutkin, mielestäni se on hienoa, koska silloin saan itsekin lisää tuttavia ja kavereita.

Erään miespuolisen ystäväni tyttöystävä yritti kaikkensa pilatakseen meidän ystävyytemme. Olen tuntenut kyseisen miehen lapsesta asti.Oli todella sääli, kun nainen jonka kanssa rakas ystävä seurusteli kymmenisen vuotta oli niin tyhmä. Loppujen lopuksi yhteydenpitomme tyrehtyi, koska empä enää viitsinyt mennä kylään/soitella kun tiesin että ei siitä hyvää seuraa. Kun ystäväni erosi, jatkoimme yhteydenpitoa jälleen.Nyt hänellä on vaimo, jonka kanssa tulemme mainiosti toimeen. Ei mitään ongelmaa jos esim.ystäväni kanssa lähdemme baariin ja vaimo jää kotiin, koska hän on järkevä ihminen ja ymmärtää, että olemme ystäviä.

Antaisin sellaisen neuvon, että antakaa puolisonne hengittää ja elää. Ja muistakaa elää sitten itsekin.On rikkaus, että on paljon ystäviä, seurustelut ja liitot voi kariutua, mutta oikea ystävyys säilyy ikuisesti.Itse ainakin tarvin ystäviäni, enkä heistä luopuisi mistään hinnasta. Ja sukupuolta ei ystävyys katso.

 

[PollyAnna]

Minun poikaystävälläni oli hyvä ystävä, joka on nainen. Kun me alettiin seurustelemaan, niin tämä nainen tuli reilusti luokseni, sanoi käsipäivää ja kertoi olevansa mieheni ystävä. Ja kysyi, että sopiiko se minulle että niin on jatkossakin? Sopi se, vaikka olenkin kauhean mustis. Tutustuimme sitten tämän naisen kanssa ja olemme jopa bailanneet yhdessä, ilman miestäni. Avoin ja reilu peli sen olla pitää!

 

[Guest]

Epäluotettava ihminen pettää jos on pettääkseen, oli hänellä millaisia ystäviä tahansa. Jotkut miespuoliset ystävät voivat olla joissakin tapauksissa jopa pahempia yllyttäjiä pettämiseen, kuin nainen ystävänä.

Tutustu naiseen ja koeta olla hänelle ystävä.

 

[suru]

Mun entisellä oli kans naispuolinen ""hyvä"" ystävätär. Sitten vaan kävi ilmi, että ex olikin koko ajan ollu tähän ihastunut ja lopulta muuttikin tämän luo.

Minä jäin sitten yksinäni asustelemaan ja odottamaan yhteistä vauvaamme. Yritin todellakin kaikkeni, jotta perheemme pysyisi koossa, mutta turhaan.

Ex siis muutti tämän ystävättären luo ja pian heillekin tuli vauva. Nykyään heillä on jo kaksi lasta.

Viisi vuotta siinä sitten kului, kun nyt pari kuukautta sitten tämä entiseni otti yhteyttä ja viesteili, että ""miksi jätin silloin hänet niin helposti"". Voi pyhä sylvi sentään!

Ei voi mitään, mutta niskavillat itsellä nousee pystyyn, kun kuulee sanat ""poikaystävän naispuolinen ystävä"".

 

[Samassa tilanteessa]

Olen samassa tilanteessa AP:n kanssa. Minulla se erona että mieheni ja hänen naisystävän ystävyys alkoi avioliittomme solmimisen jälkeen, eli minä olin kuvioissa ensin.

Olen aina aiemmin ajatellut että ihmiset voivat olla ystäviä keskenään ja sukupuolella ei ole väliä. Mutta mutta... olen nykyisin hirveän mustasukkainen ajasta, jonka mieheni viettää ystävätterensä kanssa ja minua ärsyttää heidän jokapäiväinen tekstailu. Olen tavannut naisen useita kertoja ja en voi itse sietää häntä, joten olen vielä enemmän ärsyyntynyt koko asiasta.

Olen nostanut suuria mustasukkaisuusriitoja ja kumpikin vakuuttaa minulle että he ovat vain erittäin läheisiä ystäviä ei muuta. Ei suhdetta, eikä kumpikaan ole kuulemma kiinnostunut toisesta seksuaalisesti. Uskon heitä, sillä heillä ei ole mitään syytä valehdella minulle ja tunnen mieheni naismaun ja hän ei todellakaan ole mieheni tyyppiä.

Mutta se ei estä minua olemasta mustasukkainen. Tunnen että en riitä miehelleni, kun hänen täytyy hakea 'sielun' ystäviksi toisia ihmisiä. Samalla vihaan itseäni, että olen niin lapsellinen etten pääse tunteesta eroon.

Huomautettakoon, että minulla on miespuolisia ystäviä, mutta he eivät ole minulle niin läheisiä kuin tämä nainen on miehelleni. Miten siis AP ja minä pääsisimme mustasukkaisuudesta eroon? Vinkkejä