T
Turhautunut
Vieras
Eli tilanne on se, että poikaystäväni käytös muuttui aivan parissa minuutissa, ja nyt ollaan siinä tilanteessa etten saa ottaa häneen yhteyttä viikkoon.
Kolme päivää sitten hän tuli ihan normaalisti kotiin töistä ja oli hirvittävän hyvällä tuulella. Minä kuitenkin tein siinä jotakin kouluprojektiani enkä hirveästi sitten osallistunut tähän hassutteluun, eikä siinä mitään, hän alkoi selata jotakin nettisivuja iPadistaan.
Tilanne kuitenkin muuttui ihan yllättäen kun yritin kysellä hänen työpäivästään, eikä vastausta kuulunut. Lopulta kysymysten jälkeen hän totesi vain, ettei jaksa puhua kanssani juuri nyt joten minun täytyy antaa vain olla. Hieman hämmästyneenä kysyin että mitä on tapahtunut, teinkö tai sanoinko jotain mistä hän loukkaantui ja onko hän vihanen ja vastaus kaikkeen oli, että "en tiedä miksi olen tällä tuulella" ja että "ei mikään oo huonosti". Lopulta kysyin että haluaako hän olla yksin ja vastaus oli myönteinen. Lähdin siitä sitten omalle asunnolleni yöksi hieman huonoilla fiiliksillä, koska kaikki mitä hän sen illan aikana minulle sanoi tuli todella töykeästi ja kylmästi.
Seuraavana päivänä, eli toissapäivänä, hain sitten oman takkini hänen asunnoltaan ja kyselin että mitkä ovat fiilikset yms. ja oli vieläkin pahalla päällä, koska haluaa kuulemma tilaa. "Mä haluan vaan tilaa! Tilaa, tilaa ja tilaa. Sitä mä haluan!". No okei, tottakai ihminen haluaa tilaa, mutta tämä töksäytti sitten että viikkoon hän ei halua olla mun kanssa MISSÄÄN TEKEMISISSÄ. Ollaan oltu tosi tiiviisti yhdessä toki ja ollaan asuttu käytännön syistä yhdessäkin, mutta tällä hetkellä mullakin on oma asunto, mutten nyt hirveästi ole täällä asustellut. Vielä loppuun hän totesi että "No tottakai meillä on joku ongelma, jos mä en halua olla sun kans tekemisissä viikkoon. Ei se oo parisuhdetta."
Mä nyt tottakai haluan antaa hänelle tilaa, koska en ehkä ole sitä osannut antaa tai ajatella hirveästi aiemmin, mutta onko tämä nyt ihan reilua? Musta tuntuu tosi pahalta olla pitämättä mitään yhteyttä, koska mietin vaan että onko tämä jotain eroa enteilevää touhua. Jos tietäisin että kyse on vaan siitä, että hän haluaa hetken hengähtää niin kaikki olisi okei, mutta mä en tiedä yhtään mitään hänen ajatuksenkulustaan tällä hetkellä. Kannattaako vain nyt odottaa hänen yhteydenottoaan ja antaa tilaa ja jos alan kysellä että onko tässä takana jotakin vakavempaa, niin mahtaakohan vain ahdistua lisää? Tuntuu vain paskalta olla itse koko ajan ahdistunut ja ajatukset pyörivät tilanteessa koko hereilläoloajan, kun ei oikein tiedä mistä tämä kaikki lähti ja miksi ihmeessä.