Poikaystävä jätti opintonsa ja...

[Neuvoton]

En käsitä, miksi tämä eteen tullut käänne tuntuu minusta niin musertavalta. Kukaan ei ole vahingoittunut ja pahempaakin on koettu, mutta silti tuli eräänlainen umpikuja-olo.

Tilanteeni on siis se, että olen seurustellut jo pidempään pikkuisen itseäni vanhemman miehen kanssa. Rakastuimme alunperin samankaltaisten kiinnostuksenkohteiden, yksiin osuvan huumorintajun ja elämänarvojen vuoksi. Kaikki alkoi ystävyydestä; hän auttoi minua vaikeassa elämäntilanteessa ollen tukena. Huomasimme jonkin ajan kuluttua rakastuneemme toisiimme.

Olimme molemmat ammattikorkeakouluopiskelijoita. Minä valmistuin, ja suunnittelen parhaillaan alani jatko-opintoihin hakeutumista. Poikaystäväni sen sijaan hakeutui ensin työpaikkaan jonka piti olla tulonlähde opiskelujen oheen. Sellainen työ siis, jossa ollaan vain vähän aikaa. Työ ei vastaa poikaystäväni opiskelemaa alaa. Kyseessä on työ, jota pidetään yleisesti ammattialahierarkian aivan alimpaan rakoon kuuluvana. Alalle haetaan jatkuvasti uusia työntekijöitä, ja vaihtuvuus on suurta. Palkkaus on kehno ja työ stressaavaa. Tein itse tätä alaa muistuttavaa työtä joskus reilun kuukauden pahassa rahapulassani, mutta huomasin sen olevan henkisesti niin kuormittavaa, että olin lyhyidenkin päivien jälkeen apea ja väsynyt. Palkkakin oli niin huono, että sillä ei olisi yksi ihminen tullut toimeen, vaikka tein jatkuvasti 7-8 h:n päiviä. Oli stressaavaa laskea joka työpäivän jälkeen paljonko ansaitsin ja paljonko kertyi provisiota. Työntekijöitä vahdittiin kuin pikkulapsia.

Luojalle kiitos, pääsin sittemmin työhön jossa on hyvä säännöllinen tuntipalkka, jolle on oma TES, jossa tuntee itsensä hyödylliseksi, ja jossa esimiehet ovat järkeviä ja alan pelisäännöt tuntevia.

Luulin poikaystäväni työskentelyn olevan opiskelijalle tyypillistä lyhytkestoista sorttia. Mutta hän tykästyikin firmaan niin, että sai sieltä vakituisen pestin. Enää hän ei kylläkään tee aivan samoja työtehtäviä, ja saa pienehköä, mutta säännöllistä kuukausipalkkaa.

Poikaystäväni ilmoitti nyt hylänneensä aiemman urahaaveensa, alan jota opiskeli amk:ssa. Vielä pari vuotta sitten hänen tekemisissään oli todellista intohimoa, ja hän puhui jatkuvasti jatko-opinnoista ja työllistymisestä. Nyt hän on hylännyt kaiken sen.
En ole vielä tavannut yhtäkään amk:ssa tai yliopistossa opiskellutta, joka olisi vaihtanut opintonsa ja ammattinsa videovuokraamon tai puhelinmyynnin tyyppisen työn vuoksi, mutta poikaystäväni kohdalla näin on käynyt.Ymmärtäisin kyllä tilanteen, jos hän olisi halunnut vaihtaa opiskelualaa.

Hänen nykyisessä työpaikassaan ei ole mahdollisuuksia edetä, ja firman toimiala on hyvin kapea ja paljolti sellaista "nappikauppaa" vailla suurempaa hyötyä yhteiskunnalle. Poikaystäväni tuntee suurta lojaaliutta firmalle, ja pitää sitä aivan yhtä varteenotettavana kuin vaikkapa atk-alan yrityksiä tai vakuutusyhtiöitä.

Olin suunnitellut tulevaisuutta miehen rinnalla, joka on hankkinut itselleen pätevyyden ja joka on kiinnostunut urallaan etenemisestä. En tarkoita tällä mitään pyrkyryyttä, mutta minusta on tärkeää, että on kouluttautunut johonkin ammattiin, oli se sitten putkimies tai kirurgi. Ymmärtäisin kyllä, jos hän haluaisikin vaihtaa alaa, mutta hän sanoo, ettei aio enää ikinä opiskella, ja että tulee jäämään firmaan todennäköisesti hamoihin eläkepäiviin asti.

Luulen, ettei monikaan olisi kovin iloinen, jos puoliso jättäisi opinnot tahallaan kesken ryhtyäkseen vaikkapa marketin kassaksi. Poikaystäväni on laittanut nyt muodollisen tittelin, "kivan työporukan", huomattavasti nuoremmilta alaisilta saadun ihailun, pomon imartelun ja säännöllisen, mutta työmäärään nähden pienen kuukausitulon kaiken muun edelle.

En tiedä miten suhtautua. Miten tässä tilanteessa eteenpäin? Olin ennen sellaisen miehen puoliso, jolla oli tulevaisuudensuunnitelmia, haaveita, etenemisunelmia ja joka opiskeli itselleen tutkintoa. Nyt olen sellaisen miehen puoliso, joka ei tule koskaan etenemään urallaan, ja joka on vakituinen työssä, jota kaikki pitävät opiskelijoiden väliaikaisratkaisuna. Tähän varmasti joku sanoisi, että "voisihan mies loukkaantua vakavasti ja estyä opiskelemasta jne". Mutta kyse ei ole nyt sellaisista asioista, vaan omasta valinnasta.
Ongelmia aiheuttaa myös se, että minun on vaikea sulattaa firman tapoja hoitaa asioita, en esimerkiksi hyväksy heidän palkanmaksuperiaatteitaan. Tämäkin kummittelee mielessäni, ja riitelemme hänen puolustaessaan käytäntöjä jotka ovat minusta väärin.

 

[Onnistuva mies.]

Mutta jos miehelle ei olekaan tärkeintä palkanmäärä.

Kyllä työssäviihtyminen on se jaksamisen edellytys.

Kokoajan eteneminen varmasti tulee tressaamaan.

 

[Muori]

Jospa hän huomasi, ettei tuo ala kuitenkaan olekaan hänelle sopiva pitkällä tähtäimellä. Olette kuitenkin vielä nuoria ja mieli ehtii muuttua moneen kertaan. Opiskele sinä, saavuta unelmasi ja anna hänen tehdä omat valintansa. Hän kuitenkin osaa opiskellakin ja pystyy siirtymään niin halutessaan uudelleen opiskelijaksi. Näin teki myös poikani, jolla itseasiassa on nyt kaksi ammattia. Ei nyt mitään huippupalkattuja (brutto n. 26-30 t/v) mutta kuitenkin sellaisia, että töitä löytyy ja hän viihtyy niissä molemmissa. Toinen tosin henkisesti niin raskas ala, etä siitä on hyvä välillä pitää breikkiä.

 

[eräsperäs.]

On se rankkaa...ettei mies elä ja ole niin kuin sinä satut haluamaan..

 

[mirhami]

On se rankkaa...ettei mies elä ja ole niin kuin sinä satut haluamaan..

Onpa tyhmä kommentti nimimerkiltä, jolla on välillä perusteltuja ja fiksujakin juttuja.

Mikä sitten on ap:n suurin pelko? Se, että miehen elämä on sellaista, ettei elämätapa salli perheen perustamista, tai se ei ainakaan tue sitä?

Vai se, että nolottaa aina sosiaalisissa tilanteissa, kun poikaystävän "ammatti" on niin surkea?

 

[eräsperäs.]

Onpa tyhmä kommentti nimimerkiltä, jolla on välillä perusteltuja ja fiksujakin juttuja.

Mikä sitten on ap:n suurin pelko? Se, että miehen elämä on sellaista, ettei elämätapa salli perheen perustamista, tai se ei ainakaan tue sitä?

Vai se, että nolottaa aina sosiaalisissa tilanteissa, kun poikaystävän "ammatti" on niin surkea?

Hyvä että fiksuja juttuja on edes välillä. Monilla ei ole koskaan.

Aloittajan poikaystävän ammatissa ei ole mitään vikaa. Yksikään ammatti ei ole surkea, ellei sitä itse surkeaksi tee. Samoin yksikään ammatti ei itsessään ole hyvä tai hieno, ellei sitä hyvin tai hienosti hoida.

Aloittajan ongelma tiivistyy siihen, ettei poikaystävä tee kuten hän haluaa, eikä tee hänen mielestään oikeita valintoja. Oli se sitten tyhmästi sanottu tai ei, niin siitä se kenkä tuntuu kovasti puristavan.

 

[mirhami]

Hyvä että fiksuja juttuja on edes välillä. Monilla ei ole koskaan.

Aloittajan poikaystävän ammatissa ei ole mitään vikaa. Yksikään ammatti ei ole surkea, ellei sitä itse surkeaksi tee. Samoin yksikään ammatti ei itsessään ole hyvä tai hieno, ellei sitä hyvin tai hienosti hoida.

Aloittajan ongelma tiivistyy siihen, ettei poikaystävä tee kuten hän haluaa, eikä tee hänen mielestään oikeita valintoja. Oli se sitten tyhmästi sanottu tai ei, niin siitä se kenkä tuntuu kovasti puristavan.

Mä ainakin ymmärsin, että poikaystävän työ ei ole sellaista, jota hän tekee ylpeänä vaan sellaista, jota hän tekee, koska hänen elämänsä on näköalatonta.

On siis mielestäni eri asia olla ylpeä ja tyytyväinen, että on vaikkapa ammattitaitoinen pölynimurikauppias, kuin vain elää ja raataa työlle, jonka juttu on enemmän sille omistautuminen kuin ammattitaito. Ja nuoren ihmisen elämään kuuluu omasta mielestäni vielä jokin käsitys eteenpäin menemisestä eikä elämästä, joka vain polkee paikallaan. Ymmärsin, että poikaystävän työ on kuin hamsteri juoksemassa juoksupyörässä.

Ymmärrätkö eräsperäs. nämä ajatukselliset erot? Eikö saisi toivoa, että toisella olisi tulevaisuudensuunnitelmia tai edes jokin alue elämässään, jossa hän haluaisi kehittyä?

 

[Lapsellisia haaveita]

Tässähän on se klassinen "kasvoimme erilleen" -tilanne. Nainen huomaa, ettei mies olekaan hänen unelmiensa prinssi, vaan tyytyy olemaan sammakko.

Aikansa nainen kun sitä pureksii - huom. ap., älä pyri toista muuttamaan, ainoastaan itseäsi voit muuttaa - hänen on päätettävä, kelpaako sammakko, vai pitääkö se sammakko jättää ja lähteä prinssijahtiin. Taitaa olla jälkimmäinen tilanne kyseessä.

Enkä minä pidä AMK-opiskeluja niin suuressa huudossa, että niistä pitäisi ihan statusta jo opiskeluaikana itselleen rakentaa. Hanki itsellesi tohtorin pätevyys ja pari dosentuuria, sitten voidaan keskustella vakavasti, kuka on hyvä alallaan.

 

[eräsperäs.]

Eikö saisi toivoa, että toisella olisi tulevaisuudensuunnitelmia tai edes jokin alue elämässään, jossa hän haluaisi kehittyä?

Saa toivoa. Vaatia taas ei saa.

Jos miehen valinnat ja näköalattomuus eivät vastaa omia aloittajan toiveita, niin silloin lienee aika suunnata toiveet ja näköalat muualle.

Toista et voi muuttaa, et opiskella hänen puolestaan, et hakea uutta työpaikkaa hänen puolestaan, etkä voi määrätä tai pakottaa ketään kehittymään tai tekemään tulevaisuudensuunnitelmia.

Ainoa mitä voit tehdä, on hyväksyä toinen sellaisena kuin hän on, tai lopettaa suhde.

 

[Samanlaista nähnyt]

AP, ymmärrän tunteesi. Minustakin olisi vaikea suhtautua, jos poikaystäväni yhtäkkiä lopettaisi opiskelut ja ilmoittaisi ryhtyvänsä hanttihommiin. Siinähän ei ole kyse vain tulotason laskusta, vaan myös siitä, että kumppani ei olekaan sellainen kuin on luullut. Olit luullut seurustelevasi miehen kanssa, joka on kunnianhimoinen, ahkera ja jakaa elämänarvosi - naisen silmissä erittäin puoleensavetäviä ominaisuuksia miehessä. Ja nyt hän haluaakin aivan muuta. Sinänsä on mielestäni ymmärrettävää, etteivät kaikki pidä opiskelusta, ja osalle ihmisistä ihan oikeasti sopii paremmin toisenlainen työ. Oikeastaan on vain hyvä, etteivät ihmiset opiskele muita vain miellyttääkseen; ihmisen pitää saada tehdä omat valintansa. Jos jollekulle tuntuu tärkeämmältä, että on hyvä työporukka ja alaisten ihailua, niin se on hänen valintansa. Mutta kumppanille tällainen tulee tietenkin pettymyksenä.
Sinuna yrittäisin puhua poikaystäväsi kanssa hyvin avoimesti ja empaattisesti ja selvittää, miksi hän päätyi tällaiseen ratkaisuun. Ehkä hän todellakaan ei viihtynyt opiskelemallaan alalla vaan toteutti vain esim. vanhempiensa unelmaa. Et varmaankaan halua, että hän eläisi sillä tavalla. Keskustelu voisi auttaa sinua ymmärtämään hänen näkökulmansa.
Pidemmällä tähtäimellä sinun täytyy miettiä, muuttuuko elämänne tästä paljon. Vaikuttaako poikaystäväsi alanvaihdos sinuun? Estääkö se teitä esim. saavuttamasta haluamanne elintason (jos esim. olitte haaveilleet omakotitalosta, onko siihen nyt varaa? onko tämä sinulle/teille tärkeä elämäntavoite)? Vai jatkuuko elämä entisellään? Voisiko tilanne jopa osoittautua hyväksi, jos sinusta tulee uranainen ja poikaystäväsi voi tukea sinua kun hänen oma uransa ei ole yhtä tärkeä? Tällaisen näkee vain ajan kuluessa, joten ehkä sinun ei kannata tehdä mitään äkkinäisiä päätöksiä suhteenne suhteen.

Täytyy vielä mainita, että olen nähnyt samantapaisia tapauksia. Ne eivät valitettavasti ole päättyneet hyvin. Toisessa tapauksessa nainen jätti miehen, kun tälle riitti vuodesta toiseen hanttihommat eikä ollut minkäänlaista kunnianhimoa. Toisessa tapauksessa pari on vielä yhdessä, mutta miehen kunnianhimottomuus rasittaa suhdetta. Mutta teille voi käydä toisin.

 

[Neuvoton]

Enkä minä pidä AMK-opiskeluja niin suuressa huudossa, että niistä pitäisi ihan statusta jo opiskeluaikana itselleen rakentaa. Hanki itsellesi tohtorin pätevyys ja pari dosentuuria, sitten voidaan keskustella vakavasti, kuka on hyvä alallaan.

Toivon, ettei tämä keskusteluketju mene taas samaan naurettavaan, lapselliseen ja tuloksettomaan yliopisto vs. ammattikorkeakoulu-väittelyyn. Jos siihen ryhdytään, heitetään lapsi pesuveden mukana. Ammattikorkeakoulusta saa pätevyyden ja ammattitaidon moniin sellaisiin ammateihin, joita yliopistossa ei opeteta.

"Kuka on hyvä alallaan". Mitä tämä kommentti merkitsee? Eihän esimerkiksi yliopistossa opiskellutta filosofian tohtoria tai amk:sta valmistunutta sairaanhoitajaa voi verrata toisiinsa tai ajatella, että jompi kumpi on parempi. Molemmat tekevät arvokasta työtä, mutta keskenään niin erilaista, ettei niitä voi verrata toisiinsa.

AMK ei myöskään ole mikään umpikujakoulu, joka estää ihmisen etenemisen urallaan. Itsekin olen menossa kohti maisteritutkintoa, vaikka olen suorittanut amk-tutkinnon, ja olen tavannut monta FM:ää, KtM:ää jne. joilla on esim. medianomin tai tradenomin tutkinto taustallaan. Koen molempien korkeakoulumuotojen rikastuttavan elämääni. Amk antoi käytännön oppia, kun taas yliopisto-opinnot teoreettisempaa ja analyyttisempaa puolta.

Minusta on pääasia, että ihminen tuntee vetoa jollekin alalle, haluaa tulla siinä hyväksi, ja hankkii itselleen koulutuksen, oli kyseessä sitten ala jota opiskellaan ammattioppilaitoksessa tai yliopistossa. Yhteiskunnassa tarvitaan kaikilta asteilta valmistuneita alallaan päteviä ihmisiä.

Minulle on nimen omaan kova pala se, että poikaystäväni on heittänyt kaiken kouluttautumiseen ja itsensä kehittämiseen liittyvän nyt romukoppaan. Nimimerkki "Samanlaista nähnyt" on juurikin oikeassa siinä, että pettymykseni liittynee siihen, että poikaystäväni elämänarvot ja tavoitteet paljastuivatkin tyystin toisenlaisiksi kuin mitä olen ymmärtänyt niiden olevan.

Totuus on myös se, että mikäli hänen palkkansa tulee olemaan sitä mitä se nyt on, monien elämän hankintojen tekeminen tulee olemaan vaikeaa. Hän sanoo, ettei tarvitse rahaa, mutta se on tämänhetkinen tilanne. Entä viiden vuoden päästä? Minusta on myöskin tyhmää tehdä "hyväntekeväisyyttä" työnantajalle hyväksymällä pienemmän palkan kuin mitä ansaitsisi vain lojaaliussyistä. Poikaystäväni on joskus sanonut ihan kirkkain silmin tiedostavansa, että työmäärän perusteella hänen kuuluisi saada enemmän, mutta että hän "kyllä ymmärtää, kun firma on vasta muutamia vuosia sitten aloittanut" jne.
En ole itsekään mitenkään ylellisen elämän perään, mutta haaveilen joskus asuvani omistusasunnossa, ja että rahaa jäisi sen verran taskunpohjalle, että olisi varaa harrastaa ja silloin tällöin matkustaa, ettei tarvitsisi kieltäytyä aivan kaikista houkutuksista ja ettei esim. pyykkikoneen hajoaminen suistaisi taloudelliseen katastrofiin. Poikaystäväni palkalla ei olisi mahdollista esimerkiksi ostaa asuntoa. Onhan se masentava ajatus, jos ajattelee, ettei tilanne tule siitä koskaan muuttumaan.

Aina kun yritän tuoda näkökulmiani esille, poikaystäväni sytyttää riidan. Asiasta on tähän mennessä ollut turha yrittää keskustella. Ala jota hän opiskeli, oli hänen itsensä valitsema, sillä hänen vanhempansa olisivat halunneet hänet toiselle alalle. Hänellä on ilmiselviä lahjoja opiskelemalleen alalle, ja on surullista katsoa vierestä, kun hän jättää ne käyttämättä. Hän on pärjännyt hyvin opiskellessaan ja saanut tunnustusta tekemistään jutuista.

Se tuntuu vähän hassulta, että monet opiskelevat päästäkseen pois hampurilaispaikasta tai telemarkkinoinnista, mutta poikaystäväni on valinnut aivan päinvastoin. En ole ihminen joka arvottaa ammatteja, mutta nyt ei ole edes kyse alasta, johon voisi liittää sellaisia ominaisuuksia kuin ammatitaito jne.

 

[Sheldon]

On vaikea pukea ajatuksia sanoiksi vieraalla kielellä, mutta yritän kuitenkin sanoa sinulle ap, että on niin monenlaista tapaa olla hyvä jossain, ja akateemisuus on yksi ja toinen voi olla vaikka hyvä ammattimies jollain eritysalueella. Esim. joku voi olla taitava ja itseään arvostava - ja arvostettu - puuseppä tai sähköalan ammattilainen. Arvostan itse todella paljon, kun sellainen tulee meille ja tekee ammattityön asiallisesti ja taidolla, arvostan heitä todella. Arvostan kyllä vaikka kemistiä tai ekonomia tai juristia, mutta täytyy sanoa, että taitavaa puuseppää arvostan jopa vielä enemmän. Se on minun mielipiteeni ja nyt tarkoitan vain sanoa, miten erilaisia me ihmiset olemme ja se, millainen meistä on tavoittelemisenarvoista myös.

Entä jos alkaisit kannustaa miestäsi johonkin kädentyön ammattiin. Hän voisi nauttia siitä ja samalla hän sitten kääntyisi pois tuosta nappikaupasta hyvään, käytännön ammattiin, joka saattaisi innostaa häntä ja viedä todella mennessään, paljon enemmän kuin se tähänastinen opiskelu alalla, joka ei annakaan hänelle tarpeeksi tyydytystä. Se, miten teille käy, on sitten ns. sen ajan murhe. Mutta tekisit sen vaikka lähimmäisenrakkaudesta... jos ei muusta.

 

[A&J]

Hmh. Minulla on AMK tutkinto ja olen ihan kohtuupalkkaisessa työssä IT-alalla. Esimiehelläni on "vain" ammattikoulututkinto ja hän on yksi pätevimmistä esimiehistä, joita olen urallani tavannut. Koulutus, tai sen vähyys, ei todellakaan estä ihmistä pääsemästä korkeaankin asemaan. Nykyaikana innovatiivisuus, persoona ja se paljon puhuttu verkoistoituminen merkkaavat paljon enemmän.

Omalla miehelläni ei ole mitään koulutusta. Hän kävi ammattikoulua, mutta lopetti sen kesken. Myöhemmin hän opiskeli oppisopimuksella jonkunlaisen tutkinnon, mutta ei työllistynyt sille alalle mitä opiskeli. Hänen nykyinen työpaikkansa ei ole kummoinen, mutta hän on onnellinen ja se on minulle tärkeintä. Mies ei ole tyhmä, eikä laiska. Pikemminkin sellainen "käsillä tekijä", joka ei malta istua paikoillaan, vaan haluaa päästä nikkaroimaan

Entä se talouspuoli sitten? Ostimme ensin pienen yksiön. Saimme lapsen ja ostimme kaksion. Lapsen kasvaessa rivitalokolmion. Nyt meillä on kaksi lasta ja omakotitalo. Rahaa ei ole paljon, mutta vähitellen omaisuutta on kuitenkin päässyt kertymään. Nykyään pitäisi olla se omakotitalo heti työuran alettua, 25 vuotiaana - tai jopa nuorempana. Me pääsimme siihen vaiheeseen vasta nyt, 32 vuotiaina. Ihan hyvän elämän olemme silti eläneet ja terveitä lapsiakin tähän maailmaan saattaneet. Sanoisin, että olemme jopa onnellisempia kuin monet muut, vaikka meillä kummallakaan ei ole "uraa" ja olemme joutuneet venyttämään penniä.

Ei se huono työpaikka ole mikään este talohaaveille. Se vaatii vain suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Ainakin teillä molemmilla on töitä ja toisenne. Minusta olisi outoa erota rakastamastani ihmisestä vain sen vuoksi, ettei hän ole halukas opiskelemaan tai luomaan uraa. Eivät kirjat tai silkkipuvut tee ihmisestä parempaa, enkä voisi kuvitellakaan tällaisten asioiden olevan ykköskriteereitä miehen valinnassa. Pitkän päälle on tärkeintä, että arjjessa on mukavaa.

 

[Neuvoton]

^Mutta ammattikoulututkintokin on tutkinto, joka antaa pätevyyden tiettyihin tehtäviin.

Olisin todella iloinen, jos poikaystäväni päättäisi mennä esimerkiksi johonkin ammatilliseen oppilaitokseen. Ja olen" Sheldon", kanssasi samaa mieltä siitä, esim. käsityöammateissa olevat alallaan taitavat ihmiset ovat erittäin arvostettavia. Omassa tuttavapiirissäni on muutama tällainen henkilö, ja ihailen aina silmät pyöreinä heidän tekemiään juttuja.

Mutta poikaystäväni on kieltäytynyt tästäkin. Kysyin häneltä, että eikö sitten vaikka oppisopimus, jos minkäänlainen oppilaitos ei kiinnosta...? Mutta hän ei kuulemma halua opiskella lainkaan. Hänen ei kuulemma tarvitse, kun työpaikalla on nyt niin "kivaa".

Pelkään hänen joutuvan joskus tilanteeseen, jossa firman toiminta päättyy ja hän joutuu työttömäksi. Kyseisellä alalla noita yrityksiä kun ilmestyy ja katoaa, se ei ole kovin jämerä ala. Poikaystäväni ei ole sellainen ihminen, joka olisi käsistään kätevä ja pystyisi siten työllistämään itsensä. Ja koska firman ala on niin kapea ja huonosti arvostettu, mietin millaiset mahdollisuudet hänellä lopulta olisi saada töitä keskeytetyn tutkinnon ja tämän työkokemuksen pohjalta? Tilanne on siis vähän sama, kuin jos olisi vaikka henkilö X joka on opiskellut 3 v. nelivuotisesta amk-tutkinnosta, jättänyt sen sitten kesken, eikä omaa juurikaan oman alansa työkokemusta. Henkilö X menee vaikka galluphaastattelijaksi, on siellä kolme vuotta ja joutuu sitten työttömäksi.

Pelkään siksikin, koska tunnen muutamia tapauksia, joissa joku on päässyt johonkin firmaan töihin pelkän osaamisensa perusteella ilman minkäänlaista tutkintoa. Kun firma on saneerannut, nämä kouluttamattomat on laitettu ensimmäisinä pihalle. Uudelleen työllistyminen on ollut vaikeaa siitä huolimatta että heillä saattaa olla vuosia takana samalla työnantajalla tai hyvä portfolio esittelemässä töitään. Joka paikassa tie on noussut pystyyn siinä vaiheessa kun on kysytty muodollista pätevyyttä. Pari tapausta on joutunut lähtemään opiskelemaan nelikymppisenä, mikä ei ole siinä vaiheessa ollutkaan helppoa, kun on lapsia jne. He ovat kironneet sitä, miksi eivät opiskelleet siinä vaiheessa kun se olisi vielä ollut olosuhteiden puolesta helppoa.

Omakaan taloudellinen tilanteeni ei ole varma. Opiskelen ja teen sen ohessa ihan mukavasti palkattua osa-aikatyötä, mutta koska työ ei edusta opiskelualaani, eikä palkka ole sellainen jolla eläisi pidemmän päälle, joudun minäkin tulevaisuudessa pohtimaan uusia ratkaisuja. Lisäksi ala jota opiskelen työllistää tekijänsä freelancereiksi.

 

[Sirkku)))]

Olette nuoria. Vaikka mitä vielä edessä.

Ole tyytyväinen kuitenkin, että poikaystäväsi tekee töitä ja on innostunut.

Moni tuskailee sen vuoksi, että kumppani heittää kaiken sikseen ja alkaa juomaan tai käyttelemään muita aineita.

Ei elämän tarvitse olla noin paineistettua, kuin mitä itsestäsi kirjoitat. Ehkä kaikki ei vaan jaksa samalla tavalla.

Kaikki voi vielä muuttua ihan erilaiseksi. Sun on nyt vaan tehtävä itsellesi selväksi, haluatko olla tämän kaverisi kanssa vai jatkatko yksin eteenpäin omaa linjaasi. Jos tämä asia häiritsee sinua todella paljon, niin voithan irrottautua hänestä.

Sinun ei pidä alkaa esitellä poikaystävällesi yhtään mitään, mitä hänen pitäisi mielestäsi ruveta tekemään tai mikä olisi mielestäsi hänelle hyväksi. Sellainen vain etäännyttää teitä toisistanne, koska se tuo niin selvästi esiin sen, kuinka erilaisia sitten olette. Hän luo oman elämänsä itse. Jos hän tällä hetkellä tykkää tehdä tällaista hommaa, on sillä tulevaisuutensa tai ei, niin se on täysin hänen oma valintansa. Älä yritä muuttaa häntä, se ei onnistu, vaan ahdistutte kumpikin.

Kaverisi voi vielä lähteä opiskelemaankin, vaikka viiden tai kymmenen vuoden kuluttuakin. Kaikki on mahdollista. Ei elämää voi kaavoittaa kauhean tarkasti. Tai sitten hän ei opiskele koskaan enää mitään ja sillä siisti.

 

[Neuvoton]

Minua mietityttää myös se, mitä ratkaisu kertoo poikaystäväni tavoista toimia? On totta, että hänen henkilöhistoriaansa, tai ainakin siihen osaan mitä minä olen itse ollut todistamassa, kuuluu hätiköityjä ratkaisuja, holtitonta rahankäyttöä jne. Hän esimerkiksi jätti yhtenä kesänä kesätyöpaikan hakematta ja päätti nostaa opintotukea. Hän ei kuitenkaan opiskellut, vaan käytti tuet opiskelun nopeutumatta yhtään, mikä puolestaan johti tukikuukausien loppumiseen kesken ja taloudellisiin vaikeuksiin. Nyt kyseessä on hänen ensimmäinen päivätyönsä työharjoittelun ja kesätöiden ulkopuolella, ja hän vannoo sille ikuista uskollisuutta. Amk ei ole ainoa kesken jätetty oppilaitos, vaan hänen historiastaan löytyy myös kahden vuoden opiskelun jälkeen kesken jätetyt lukio-opinnot.

Mietin, kielivätkö tällaiset ratkaisut laajemmaltikin jostain pitkäjänteisyyden puutteesta, kyvyttömyydestä viedä asioita päätökseen?

Ja miten tulevaisuudessa, voiko häneen luottaa tilanteissa, jotka vaativat pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä ja malttia? Vai onko hän kuin tuuliviiri?

 

[kiinnostunut]

Ymmärrän, että olet jo nimimerkkisikin mukaisesti neuvoton, mutta mitä ihmettä haluat meiltä? Haluatko tavallaan lupamme kanssa jättää hänet? Tai vakuutuksen, ettei sinun pidä jättää häntä, ettei tämä syy "riitä"? Tai varmuuden - niin, mistä ? Mitä väliä on sillä, mitä me sanomme. Yksi vakuuttaa, että tuo on kauheaa, kasvatte erillenne ellette jo olekin, toinen vakuuttaa, ettei opiskelu ole kaikki ja koko elämä, kolmas, että voihan sitä opiskella myöhemminkin. Mutta mitä teet näillä kaikilla mielipiteillä?

 

[Pottu]

AP:n ongelma on se, että poikaystävän status ei ole tarpeeksi korkea. Hän halusi korkeakoulutetun miehen, kaksi lasta ja omakotitalon ja koiran. Nyt näyttää siltä, että ei saakaan korkeakoulutettua miestä ja huonomman palkan vuoksi täytyy pahimmassa tapauksessa tyytyä kerrostaloon eikä koiraankaan ole varaa. Elämä on...

 

[Neuvoton]

Ymmärrän, että olet jo nimimerkkisikin mukaisesti neuvoton, mutta mitä ihmettä haluat meiltä? Haluatko tavallaan lupamme kanssa jättää hänet? Tai vakuutuksen, ettei sinun pidä jättää häntä, ettei tämä syy "riitä"? Tai varmuuden - niin, mistä ? Mitä väliä on sillä, mitä me sanomme. Yksi vakuuttaa, että tuo on kauheaa, kasvatte erillenne ellette jo olekin, toinen vakuuttaa, ettei opiskelu ole kaikki ja koko elämä, kolmas, että voihan sitä opiskella myöhemminkin. Mutta mitä teet näillä kaikilla mielipiteillä?

En halua kuulla valmiita pakettiratkaisuja tilanteeseeni, vaan mielipiteitä ja näkökantoja. Miksi ihmiset ylipäätään kirjoittavat foorumeille? Olen vielä nuori ihminen, ja oletan esim. saavani vanhempien ja kokeneempien ihmisten näkökantoja ja jopa kokemuksia, joiden kautta peilata omaa tilannettani.

Suhteen päättäminen ei ole koskaan mustaa valkoisella, vaan siihen liittyy paljon asioita. Keskustelu auttaa purkamaan omia fiiliksiä ja saamaan uusia ajatuksia.

 

[kiinnostunut]

En halua kuulla valmiita pakettiratkaisuja tilanteeseeni, vaan mielipiteitä ja näkökantoja. Miksi ihmiset ylipäätään kirjoittavat foorumeille? Olen vielä nuori ihminen, ja oletan esim. saavani vanhempien ja kokeneempien ihmisten näkökantoja ja jopa kokemuksia, joiden kautta peilata omaa tilannettani.

Suhteen päättäminen ei ole koskaan mustaa valkoisella, vaan siihen liittyy paljon asioita. Keskustelu auttaa purkamaan omia fiiliksiä ja saamaan uusia ajatuksia.

Tarkoitukseni ei ollut nälväistä. Olin aidon kiinnostunut siitä, kun tämä keskustelu on vähän hankalaa jo siksikin, kun et voi antaa tarkempia tietoja poikaystäväsi työstä, sekin toisi lisää näkökulmaa, että mitä ihmettä hän tekee. Kaikkea mahdollista tässä jo mietin, mikä mahtaa olla tämä kumma duuni, joka on ihastuttanut hänet näin perinpohjin, mutta jota sinä et pysty hyväksymään, etkä näe alan tulevaisuutta hyvänä jne. Mitä hän mahtaa tehdä? Mutta koska et voi antaa tarkkoja tietoja, vastauksetkin jäävät tällaisiksi oletuksiksi ja monet ovat menneet ihan metsään arvailuineen liian alhaisesta koulutuksesta ja hei kyllä puusepät sitten ovat taitavia-hommaan. On vaikea vastata, kun tämä on vähän tällaista arvausleikkiä.

Ja sitten oma persoonasi, että miksi ajattelet niinkuin ajattelet. Millaisesta perheestä tulet itse? Mistä nämä arvosi lähtevät vai ovatko ne edes arvoja jotka sinut näin tolaltasi ovat saaneet... emme oikein pääse pitemmälle, kun monet yksityskohdat tiedoista puuttuvat.

 

[no]

On vaikea tilanne. Minusta olette aivan eri maailmoista. Tuntuu sille, että noin erilaiset tavat hoitaa asioita ei johda hyvään lopputulokseen. Sinun ap pitää oppia hyväksymään toinen omana itsenään, mutta auttaisiko se edes tässä tilanteessa.

 

[katse peiliin vie]

Jätä miesystäväsi. Teistä ei paria tule.

Sitten, pohdi itseäsi. Pohdi oikein kunnolla.

Opettele uskomaan, että kelpaat kyllä. Ihan itsenäsi. Ei sinun tarvitse olla sen-ja-sen-vaimo, ole ihan itsesi vain.

Nimittäin kun jätät miesystäväsi, löydät kyllä uuden. Totta kai varmistat, että hän on "järkevä" eli mahdollistaa sinulle taloudellisesti asioita sen aijaan että joutuisit elättämään häntä. Kuten myös hänellä "sattumalta" on sopiva koulutus. Mutta vaikka teet rationaalisen analyysin, niin aina voi tulla lunta tupaan.

Varaa siis omaan itseesi, se on aina lopulta se paras turva.

 

[no]

Jätä miesystäväsi. Teistä ei paria tule.

Sitten, pohdi itseäsi. Pohdi oikein kunnolla.

Opettele uskomaan, että kelpaat kyllä. Ihan itsenäsi. Ei sinun tarvitse olla sen-ja-sen-vaimo, ole ihan itsesi vain.

Nimittäin kun jätät miesystäväsi, löydät kyllä uuden. Totta kai varmistat, että hän on "järkevä" eli mahdollistaa sinulle taloudellisesti asioita sen aijaan että joutuisit elättämään häntä. Kuten myös hänellä "sattumalta" on sopiva koulutus. Mutta vaikka teet rationaalisen analyysin, niin aina voi tulla lunta tupaan.

Varaa siis omaan itseesi, se on aina lopulta se paras turva.

pidän tästä vastauksesta, järkeilemälläkin voi saada lunta tupaan metrin.

 

[mirhami]

Minua mietityttää myös se, mitä ratkaisu kertoo poikaystäväni tavoista toimia? On totta, että hänen henkilöhistoriaansa, tai ainakin siihen osaan mitä minä olen itse ollut todistamassa, kuuluu hätiköityjä ratkaisuja, holtitonta rahankäyttöä jne. Hän esimerkiksi jätti yhtenä kesänä kesätyöpaikan hakematta ja päätti nostaa opintotukea. Hän ei kuitenkaan opiskellut, vaan käytti tuet opiskelun nopeutumatta yhtään, mikä puolestaan johti tukikuukausien loppumiseen kesken ja taloudellisiin vaikeuksiin. Nyt kyseessä on hänen ensimmäinen päivätyönsä työharjoittelun ja kesätöiden ulkopuolella, ja hän vannoo sille ikuista uskollisuutta. Amk ei ole ainoa kesken jätetty oppilaitos, vaan hänen historiastaan löytyy myös kahden vuoden opiskelun jälkeen kesken jätetyt lukio-opinnot.

Mietin, kielivätkö tällaiset ratkaisut laajemmaltikin jostain pitkäjänteisyyden puutteesta, kyvyttömyydestä viedä asioita päätökseen?

Ja miten tulevaisuudessa, voiko häneen luottaa tilanteissa, jotka vaativat pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä ja malttia? Vai onko hän kuin tuuliviiri?

Miten hänen perheensä suhtautuu noihin hänen ratkaisuihinsa? Tukeeko hänen perheensä periaatteessa häntä, antavatko edes hiljaisen hyväksynnän pyöriä noissa elämän ratkaisuissa vai onko perhe tuomitseva?
Mielestäni perheen asenteella voi olla hyvin paljon merkitystä.

Tässä kyökkipsykologin analyysi: poikaystäväsi mielestä opiskelu oli hänelle vaativaa. Hän ei kuitenkaan ole osannut kohdata tätä asiaa, se on hänelle vaikea asia, josta hän ei osaa puhua. Hän meni siitä, mistä aita on matalin eli valitsi tuon surkean työn jossa häntä nyt tarvitaan ja arvostetaan. Hänellä ei ole kovin hyvä itseluottamus, mistä kertoo juuri se, että hän tarvitsee korvilleen tuota mannaa tuosta surkeasta työstä, että on hyvä ja tarvittu henkilö.

Vaikuttaa siltä, että hän ei ole osannut ratkaista vaikeita asioita elämässään muulla tavoin kuin pakenemalla.

 

[Pattitilanne]

Minua mietityttää myös se, mitä ratkaisu kertoo poikaystäväni tavoista toimia? On totta, että hänen henkilöhistoriaansa, tai ainakin siihen osaan mitä minä olen itse ollut todistamassa, kuuluu hätiköityjä ratkaisuja, holtitonta rahankäyttöä jne. Hän esimerkiksi jätti yhtenä kesänä kesätyöpaikan hakematta ja päätti nostaa opintotukea. Hän ei kuitenkaan opiskellut, vaan käytti tuet opiskelun nopeutumatta yhtään, mikä puolestaan johti tukikuukausien loppumiseen kesken ja taloudellisiin vaikeuksiin. Nyt kyseessä on hänen ensimmäinen päivätyönsä työharjoittelun ja kesätöiden ulkopuolella, ja hän vannoo sille ikuista uskollisuutta. Amk ei ole ainoa kesken jätetty oppilaitos, vaan hänen historiastaan löytyy myös kahden vuoden opiskelun jälkeen kesken jätetyt lukio-opinnot.

Mietin, kielivätkö tällaiset ratkaisut laajemmaltikin jostain pitkäjänteisyyden puutteesta, kyvyttömyydestä viedä asioita päätökseen?

Ja miten tulevaisuudessa, voiko häneen luottaa tilanteissa, jotka vaativat pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä ja malttia? Vai onko hän kuin tuuliviiri?

No nyt ollaan pääsemässä varsinaiseen asian ytimeen. Et sinä niinkään miehen ammatinvalinnasta ole huolissasi vaan juuri tuosta siitä yli mistä aita matalin mentaliteetista jonka olet ilmeisesti haistanut miehessäsi. Viimeisin tempaus oli vain uusin muistutus siitä. Olenko oikeassa jos otaksun että aikaisemmat hätiköidyt ratkaisut olet ehkä laittanut nuoruuden piikkiin, mutta vuosien karttuessa keskeneräisiä projekteja ja impulsiivisia helppoja ratkaisuja ei voi enää kuitata nuorella iällä? Olet voinut ajatella että mies on aikuistunut ja löytänyt vihdoinkin oman tiensä, ja nyt olet joutunut toteamaan että mikään ei olekaan muuttunut.

Olen tuntenut opiskelijoita joille opiskelujen alkuajat ovat olleet mukava ja mielenkiintoinen jakso mutta kun valmistuminen alkaa häämöttää ja vaatimukset kovenevat, iskevät suorituspaineet, paniikki ja lamaannus. Usko omiin kykyihin hoitaa homma kunnialla loppuun haihtuu taivaan tuuliin. Tunnistan nuo tuntemukset myös itsessäni, niin opiskeluaikoinani kuin nyt myöhemmin työelämässä. Mies on ehkä tuntenut samoin ja kyllästynyt tuohon alati toistuvaan avuttomuuden tunteeseen ja siksi vannoo ettei ikimaailmassa enää aio opiskella. Liikaa vaatimuksia! Hänelle ei työssään makseta paljoa mutta luultavasti ei paljoa vaaditakaan ja kaikki ovat tyytyväisiä hänen työpanokseensa.

Minusta on ihan järkevää miettiä onko teillä loppujen lopuksi samat päämäärät ja maailmankatsomus. Ei tässä ole kyse mistään omakotitalo ja koira lässytyksistä, vaan parisuhteen kannalta ihan perustavanlaatuisesta asiasta. Se että mies suuttuu jos otat asian puheeksi kertoo jo paljon. Hän varmasti tietää että sinulle on ollut pettymys huomata ettei hän olekaan se ihminen joksi olet häntä luullut.