Pohdintaa vuosia raskaudenkeskeytyksen jälkeen (ikä 40v)

[Ritva T]

myö: Tuttavapiirissäni on valitettavan paljon eronneita -kenelläpä ei- ja yhdekään uusi kumppani ei koe, että toisen lapsi olisi hänen, riippumatta siitä onko kyseessä yhdellä tai molemmilla lapset. Ja yhdessäkään tapauksessa kumppanin lapsen etu ei mene kaiken edelle. Onko se sitten itsekästä nykyaikaa vai onko tuttavapiirini poikkeuksellista?

Vai meinaat että jätän mieheni hänen lapsensa edun mukaisesti? Joskus muistan kuulleeni että perheen onnettomat aikuiset heijatuu onnettomiin lapsiin.

 

["jaana"]

minulle tehty 2 keskeytystä enkä kadu enkä mieti asiaa ollenkaan MUTTA minulla on 4 lasta tässä ympärillä pyörimässä, että ei voi yleistää että sitä aina katuu....

mutta jos olisin lapseton niin asia olisi aivan varmasti ihan eri.

 

[Ritva T]

Niin, en minäkään kadu tai halua tehtyä tekemättömäksi, pohdin vaan "mitä jos" - siitä koko ketju kai alkoi. Tietysti hävettää (miten niin tietysti?) ja toivon ettei moinen tahra olisi menneisyydessäni, mutta sen kanssa on pakko elää. Hittaisiko se vähemmän toisissa olosuhteissa vai enemmän niinkun joku aiemmin kirjoitti, ei voi tietää eikä ole oikeaa tai väärää tapaa reagoida.

Olen iloinen niiden puolesta jotka ovat asian kanssa sinut, yksin tai mahdollisesti lapsikatraan ympäröiminä

 

["äiti 44v"]

[QUOTE="niinpä";22254459]Olen 39-vuotias. Tein tasan 5 vuotta sitten abortin ex-mieheni kanssa. Olimme olleet 4 vuotta yhdessä. Lapsi ei sopinut HÄNEN suunnitelmiinsa. Erosimme. Nyt olen ollut 2 vuotta lapsettomuushoidoissa nykyisen mieheni kanssa. Olen ihan finaalissa. Ei tuu mitään. Vietin toissa yön tämän exäni luona, jolle tein abortin. Niih.[/QUOTE]

No sullapa menee vähän paskasti.

Minä lähinnä deletoisin exäni tai itseni tai molemmat tuossa tilanteessa. Miten halvatussa sä menet sen kanssa sänkyyn?

 

["Surusydän"]

Jokaisella on varmasti oma henkilökohtainen suhtautuminen siihen koettuun aborttiin. Osa näyttää katuvan ja osa ei. Mun oma kantani on se, että abortti on se piste lapsien teolle. Jos yhdestä pystyy luopumaan ei ole oikeutta enään uutta haluta. Mutta tää on mun henkilökohtainen suhtautuminen siihen aborttiin, enkä siis ajattele samalla tavalla heistä jotka ovat abortin läpi käyneet.

Koskeeko tämä kaikkia? Entä minä jolle keskeytys tehtiin oman terveyteni vuoksi. Sen jälkeen hoidot ja lääkärin lupa että voisin turvallisesti yrittää lasta? Itse nimittäin ajattelen juuri noin, minulla ei ole enää oikeutta. Ei vaikka teinkin mitä tein sen vuoksi etten olisi menettänyt kaikkea, eivätkä aiemmat lapset mahdollisesti äitiään. Ja raskaus oli mitä toivotuin, terveydelliset ongelmat kamala yllätys.

 

[Horuksen silmä]

[QUOTE="Surusydän";22274827]Koskeeko tämä kaikkia? Entä minä jolle keskeytys tehtiin oman terveyteni vuoksi. Sen jälkeen hoidot ja lääkärin lupa että voisin turvallisesti yrittää lasta? Itse nimittäin ajattelen juuri noin, minulla ei ole enää oikeutta. Ei vaikka teinkin mitä tein sen vuoksi etten olisi menettänyt kaikkea, eivätkä aiemmat lapset mahdollisesti äitiään. Ja raskaus oli mitä toivotuin, terveydelliset ongelmat kamala yllätys.[/QUOTE]

Kuten kirjoitinkin tämä ajatusmaailma koskee vain itseäni. Abortti on henkilökohtainen asia, joten koen sen myös henkilökohtaisella tasolla. Abortin jälkeen minun oikeuteni uuteen raskauteen on katkaistu, sillä se tuntuu itsestäni väärältä.
Muiden abortteihin en suhtaudu samalla tapaa.

 

[Ritva T]

Horuksen silmä: Onko sinulle tehty keskeytys?

 

["vieras"]

ks kirja
A Season to Heal
by Luci Freed

 

[yksi vain]

Vähän samaa ajattelin kuin edellinen. Kirjoitat hyvin fiksusti yleisesti ottaen, mutta toisaalta olet unohtanut sen seikan että jo silloin kun aloit seurustelemaan niin valitsit kumppaniskesi miehen jolla on lapsi. Tällöin teit jo valintasi että sinusta tulee jonkinlainen äitipuoli vaikket sitä termiä käyttäisikään. Itse koen että lapsi tarvitsee vahvaa hyväksyntää kaikilta aikuisilta joiden kanssa asustelee tai touhuaa päivittäin. Ei siis riitä että vain biologinen äiti ja isä toimivat näin. Muutoin lapsi alkaa ajattelemaan että hänessa on perustavaa laatua olevaa vikaa ja sitä ei olekaan niin helppo enää korjata. Yrittäisin siis parantaa suhdetta lapseen ja opetella rakastamaan häntä, oli hänen biologinen alkuperänsä mitä vain. Tämä vähentää mustasukkaisuutta aivan varmasti. Sitähän ajatuksesi osin varmaan ovat, mustasukkaisuutta lapsesta ja/tai lapsen äidistä. En tiedä tarkaan mitä paapomisella tarkoitat, mutta kyllä pienet lapset oikeasti tarvitsee syliä, haleja ja huolenpitoa. Useimmiten istuu vaan paremmin naispuolisille nämä hellyydenosoitukset. Itsekään en ole kovin hoitoviettinen mutta kyllä olen halunnut olla pehmoinen syli lapsille joten olen sen opetellut ja ajanmyötä muuttuu luontevaksi käytökseksi sekin.

 

[Ritva T]

Hei, olet varmaan oikeassa, "yksi vain", olen aikoinani jo ennen kun nykyistäni tapasin miettinyt minkä sille voi jos ei huvita paapoa ihmislapsia (juuri noin kuin asian ymmärsit) ja olin jo hyväksynyt ettei se ole minun juttuni. Tuskin olen ajatellut tuot paapomisasiaa tai äitipuoliutta kovinkaan paljon tavatessamme, enkä ihan allekirjoita että automaattisesti olisin äitipuoli, ei miehetkään automaattisesti ole isäpuolia. En myöskään koskaan halaile omien vanhempieni kanssa, ei kai vain ole kulttuuria ja perinnettä siihen. Sääli :-(.

 

[Ritva T]

vieras: ostetttu, kiitos!

 

["vieras"]

Unohda miehen siskon kommentit äläkä mieti niitä sen enempää kuin että pystyt heittämään ne taaksesi. Meillä miehen sisko on haukkunut järjestään kaikki veljiensä vaimot ja tyttöystävät. Sellaista ihmeotusta ei olekaan, joka ilman hänen haukkujaan pääsisi. Mitä "parempi" vaimo tai tyttöystävä, sitä suuremmat haukut ovat luvassa. Helppo kohde iskeä juuri tuollaiseen asiaan, jonka hän arvaa hiukan vaikeaksi tai ainakin sellaiseksi, joka mietityttää.

 

[Ritva T]

[QUOTE="vieras";22291115]ks kirja
A Season to Heal
by Luci Freed[/QUOTE]

Ostin ja luin, kohta luen uudestaan hitaammin ja tehden annetut tehtävät. Suosittelen keskeutuksen läpikäyneille jos yhtäänkään ahdistaa.