*Plussataan yhdessä ennen kesää<3*

-OLIVIA- kyseli piinailijoiden oireista. Hmm. No aika samaa huttua kuin aiemmin: sitä välivuotelua oli parina päivänä, sitten kaikennäköisiä nippailuja ja juilintaa vatsassa ja parina päivänä aiemmin oli nännit tosi arat, nyt ei mitään tuntemuksia sillä sektorilla. Ja ihan hirmuinen väsymys koko ajan, päiväunet maistuneet useampana päivänä ja illallakin meinaa simahtaa jo tosi ajoissa.

MUTTA, näitä samoja on ollut vähän joka kierrossa... tai siis ilman sitä vuotoa. Sen takia vahva tunne, ettei ole taas tärpännyt ja suunnittelen koko ajan "ensi kiertojen" sotasuunnitelmia... :) Tosin oireet vaihtelee mullakin vähän kierrosta toiseen, joten olisi tosi paha mennä sanomaan, mikä kuuluu asiaan ja mikä ei ja mikä ois ihan uutta. Ainut uutuus oli se ruskea vuoto, mitä oli myös ed. kierrossa yhtenä päivänä ja sitä ennen ei ikinä. Ois vaan niin ihana tietää, että oisko nää nippailut ja pikku vuotelut esim. jotain kiinnittymisyrityksiä vai jotain muuta. Jos vielä jatkuu mahdollisissa tulevissa kierroissa, niin pitää varmaan tutkituttaa tarkemmin.

Inhoan näissä asioissa epävarmuutta! Ois ihana suunnitella kaikkia vauvajuttuja ja tehdä vaikka hankintojakin, mutta kun ei vaan voi tai uskalla. Onneksi on ne lähetteet tutkimuksiin vetämässä, että edes jotain valoa tunnelin päässä! :D Ja nyt ajattelin käydä lähiaikoina vähän verikokeissa sun muissa katsomassa, että kilpisarvot ja muut on kunnossa.

-OLIVIALLE- pahoittelut negasta. Ja tietenkin toivottavasti muuttuisikin plussaksi! Tai sitten täti tulisi pikaiseen ja pääsisi taas uusi yritys alkuun.

Kaikille plussapuhureita hurjasti! +++ :)

Ääk, mä en jaksa odottaa ensi viikkoon!
 
katjuliini joo siis soitin neuvolaan ja kerroin tilanteen et viides viikko alkamassa ja sit se siitä laskeskeli ja sanoi et tolla viikolla olis hyvä olla eka ultra ku silloin olisin 9.viikolla. Tai eka se ehdotti aikaisempaa viikkoa, mutta minulla on niin paljon töitä silloin niin ei sopinut. Siks otettiin toi seuraava viikko sitten..

Niin minun kavereillekkin on tuota 8.viikkoa ehdotettu. Kai se on täällä niin tapana :)
 
Okei, no hieno homma siun puolesta =)
viittiitkö sanoa yhtään että missä päin suomea asut?! vaikka ees lääni jos ei kaupunkia?
ihan mielenkiinnosta, koska meillä ei tosiaan pääse kun kuulemma vk 12 siihen ultraan ja vk 8tai9 on eka neuvolakäynti, mutta siellä kuulemma lähinnä jutellaan ja täytetään papereita.
 
Täällä Länsi-Uusimaallahan minä asustelen, 65 kilometrin päässä Helsingistä :) Ja kyselin eilen muilta kavereiltani, jotka asuvat muilla paikkakunnilla niin melkein kaikilla on ollut juuri viikolla 8-9 ensimmäinen ultra-aika. 1 oli vasta viikolla 10 eka kerta.. mut siis en tiiä sitten miten se menee..

Mut katjuliini sulla on sitten enemmän nähtävää kuin minulla ku sun ultra on sitten 3 viikkoa mun jälkeen niin pikkuinen on jo sitten vähän isompi.. :)

Musta oli ihana kun varasin aikaa niin ku neuvolatäti laskeskeli päiviä ja sano et ensi viikon tiistaina pikkuisen sydän alkaa ensimmäisen kerran pamppailemaan :heart:

Mites muiden tilanne etenee? Nyt halutaan lisää hyviä uutisia!!! :)
 
Tervetuloa uusille! :)

Ja plussatuulia jännäilijöille, jospa nyt saatais oikea plussavyöry aikaiseksi!! =)

Täällä ei mitään uutta eikä ihmeellistä, pupuiltu ahkerasti, toivotaan että tuottais tulosta. Ovis on joko mennyt, meneillään tai tulossa tai jättää tulematta, ei tiiä kun ei oo oikeen edes kerennyt tunnustella itseään työn ja muiden kiireiden keskellä, ajatukset on ollut vähän muualla kun vauvapuuhissa onneksi ollaan kuitenkin keretty heilutella lakanoita.. :heart: "Jännäys" aikoja odotellessa.. :D
 
Loretta TERVETULOA MUKAAN!! :wave: Pistä tarvittavat tiedot niin lisätään listalle! Eli yk:han teillä mitä ilmeisemmin on 1, mutta ikä ja moneskos lapsonen haaveissa! =) Kokonais kp:t voi päivittää myöhemmin kun tiedät mitä ne on! Plussatuulta sinnekkin paljon !d=)b
 
*Plussataan yhdessä ennen kesää<3*


SUNNUNTAI 3.4.2011

KUUMEILIJAT

nimim........YK/YV..............KP..............ikä..........toive


Nasu81.................yk 8….........................kp 34/26…....................29…....................... 1.
satuh83….............yk 4….........................kp 33/32-34..................27.......................... 1.
Pänä.....................yk 20..........................kp 31/26-34.................28…........................ 1.
-OLIVIA-................yk 3............................kp 31/28-30.................26........................... 1.



-Karpalo-..............yk 5/tjot.....................kp 29/28-31.................28........................... 1.
Katie85.................tjot.............................kp 28/??......................25............................ 1.
Manda86..............yk 4….........................kp 28/27-28.................24…......................... 1.
Tirtsa....................yk 7............................kp 27/32-34.................26............................ 2.
Sinin.....................yk 1............................kp 27/34......................28……....................... 2.
Matte07.................................................kp 27/47....................................................... 2.
Moonbride..........yv 2........................... kp 27/?? .......................20….…...................... 1.
inskun..................yk 2............................kp 23/28.......................21............................. 2.
tsintsin.................yk 3............................kp 23/??.......................19............................
LiLy_ ....................yk 2............................kp 22/??.......................19….......................... 1.



Vattunen..............yk 4............................kp 17/35-38…..............21............................ 2.
Ansku83..............yk 4.............................kp 15/32-37.................27............................ 1.
Sokruli..................yk 4............................kp 14/25-30.................23……….................... 1.
Sunflower11........yk 4............................kp 12/26-31.................................................. 3.
Lilli88....................yk 3............................kp 11/??.........................23............................ 1.
platina..................yk 2............................kp 11/??......................................................... 2.



Carda...................yk 3.............................kp 6/28-30....................27........................... 3.
Nippe78...............yk 3.............................kp 6/24.........................32............................ 2.
LuvLucy................tjot..............................kp ?/??.........................23........................... 1.
Mlii.......................yk0(pillerit jätetty pois 20.2.11)......................27............................ 1.
Ninnan....................yritys alkaa myöhemmin keväällä.................30........................... 5.
Loretta..................yk1.............................kp?/??...........................??............................ ?.




PIINAILIJAT


Pänä.........................Dpo17
-OLIVIA-...................Dpo17
-Karpalo-...................Dpo12




TAUSTALLA

Lara--




HAAMUILIJAT - RKTT





PLUSSANNEET :heart:

Padmerine.........yk6kk.....kp40/33....................................27.3.
Katjuliini.............yk1.........kp 31/28..........28............ 2. ....28.3.










Lyhenteet:
* yk/yv = yrityskerta/-kierto/yritysvuosi
* kp = kiertopäivä
* dpo = päivät ovulaation jälkeen
* tjot = tulee jos on tullakseen
* RKTT = raskaana kunnes toisin
todistetaan





 
Viimeksi muokattu:
^ Lykkyä ovisbongailuihin! :)

Terve uusille!

Mullakin jomottelee tai oikeen kuumottaa alavatsaa, eli enteilee varmaankin tätskyä. Selkä kanssa tätimäisen kipeä. Jos on tullakseen, niin mieluiten vasta huomenna tai ylihuomenna, niin sais lut.vaiheen pysymään ihan ok pitkänä. Jos täti tulee, niin heti sen poistuttua ajattelin käydä veritesteissä katsomassa joitakin perusarvoja. Osais vaan pysyä sekin akka poissa, murrr! :kieh:
 
Ansku83 ootpa kivan pääsiäispinon meille taiteillut!! :heart:

Täällä, tuli äsken weecee reissulla punertavaa tuhrua paperiin "tosi limaista" hyi. Mitä tää nyt on? Eihän se nyt tätiä voi vielä enteillä?? Muistelin juuri että viime kierrostahan oli kp35 päivänkestävää tuhrua, ja täti tuli vasta yli kp60.... Mitäs tämmönen välivuoto sit oikeen meinaa?
 
LiLy kiitos! =) KINNITTYMISTÄ??!!!!!
Okei, sen verra takas...oliks ovista jo havaittu? :D Mie oon taas täällä innoissani ku tornado leirintäalueella muitten hyvistä oireista! Ku ei ite voi viel piinailla ni piinaillaa sit muitten puolesta! :D
 
Hieno pääsiäispino! :flower:


Täällä jännäillään tuleeko täti vai mitä tulee :eek: Masutuntemuksia on ja tänään ollut maha ihan sekaisin, mutta se taitaa mennä jonkun ruuan tai vatsataudin piikkiin kun miehellä sama homma. :x

En vielä uskalla testailla, ainakin muutama päivä pitää odottaa.|O En edes tiedä tarkalleen mikä kiertopäivä on menossa kun oli se kumma välivuoto, mutta luulenpa että ne ei kuitenkaan menkat olleet vaan jotain muuta.


Miten muuten muilla, kun plussaatte, aiotteko milloin kertoa läheisille? Itse aion pitää tiedon salassa mielellään ultraan asti, mutta jos tulisi vaikka keskenmeno niin kertoisin siitä. :)
 
Viimeksi muokattu:
Ansku: ei oo ovista havaittu, ei oo kerenny oikeen tunnustella itseään sen tarkemmin eikä ovistikutkaan oo ollu käytössä, eli voihan se olla että menny jo, mutta on täällä kyllä peittoja heiluteltukkin sitä tahtiin...:LOL:
 
LiLy, sen verran, mitä tein tutkimusta asian tiimoilta voi välivuoto merkkailla montaakin asiaa. Tosissaan kiinnittyminen tai sen yritys se kaikista mieluisin tottakai. Muita vaihtoehtoja esim. ärsyyntyneet limikset (liian) ahkerasta pupuilusta, liian alhainen keltarauhashormoni, huonot kilppariarvot tai esim. pahimmassa tapauksessa endo. Myös ovisvuodot ovat monilla yleisiä. Limaisuus voisi tottakai viitata siihen? :)

Itsellä tätituntemukset vatsasta ja selästä väistyneet, nyt todella rauhallista. Voisi merkata joko hyvää tai huonoa, vaikea sanoa. Joskus justiinsa päivää/paria ennen tädin saapumista rauhoittuu, vaikka sitä ennen on ollut reippaita poltteita. Joskus taas polttelu jatkuu tätiin asti. Joskus ihan hiljaista kunnes hanat aukeaa. Eli paha mennä sanomaan. Tottakai peukut on pystyssä, mutta jalat maassa. Jälleen olen onnistunut löytämään metallin maun, heikotuksen, pyörrytyksen, tänään alkoivat jälleen tissikivut jippijei Ja leukaan on tullut finni, mitä ei koskaan oikein mulla tapahdu. Mutta toisaalta voi tosissaan enteillä tätiä nämä kaikki. :kieh:

Kysymykseen mahdollisen raskauden kertomisesta. Pimittäisin itse tietoa ainakin toooosi kauan, jos vain malttaisin. Parille kaverille voisin kertoa, jotka muutenkin yrityksestäni tietävät. Muuten olisin hysshyss. Kun kuitenkin mitä vain voi tapahtua.
 
Ansku83: mulla tulee varmaan 31 pvä kierto:( Tänään on ollut sellaista rusehtavaa valkovuotoa, jonka takia en sitten lähtenyt ostamaan testiä tänään. Eli eiköhän toi vuoto enteile huomiselle kp1:stä... :( menkkajomotuksia ei ole vielä ollut, mutta heti kun ne alkaa, niin hanatkin varmasti aukeaa... Mulla on kyllä pistellyt jännästi vatsaa tässä vkl ajan, mitä en muista että muissa kierroissa olisi ollut näin selvästi.
Kokoajan toivon että tää ruskea valkovuoto olisi vaan jotkut valemenkat, mutta sitten taas järki tulee mukaan kuvioihin ja olen varma, että täti tulee huomenna...
 
Hei! Minä voisin tulla mukaan teidän ketjuun, jos vaan vielä mahtuu :) Ehkäisy jätetty poissa viime kuun 25. päivä, joten kiertoa en oikein vielä tiedä.. Mutta siis kp 9/?? tällä hetkellä menossa. Ikää on vielä 25, tuossa kesällä 26 pärähtää mittariin! Esikoinen olisi haaveissa :heart:

Jos kaikki menee ok ja mulla olisi ovulaatio tämän viikon lopussa, niin mulla on siitä viikon päästä kekkerit, joilla normaalisti pitäisi juoda (itseasiassa miehen 29v. synttärit:heart:), niin onko järkeä tehdä testiä ennen tuota viikonloppua ja jos on nega, niin juoda jonkun verran? Vai pitäisikö vain tyytyä joka tapauksessa vain alkoholittomaan siideriin tmv. juomiin?

Tämä on niin uutta ja ihanaa, niin kaikki kysymykset risteilee päässä:ashamed:
 
Tervetuloa uusille! Täällä onkin paljon uusia nimiä. Ite en hetkeen kerenny kirjottamaan, taustaillut olen kyllä :)

Olivialle tätipahikset ja tsemppiä uuteen kiertoon!

Moonbride kyseli mahdollisen raskauden kertomisesta... Mä en kertoisi omastani ennenkun maaginen 12 vkoa olisi täynnä. Edellisestä (joka siis meni kesken 9+2 :( ) oltiin kerrottu molempien vanhemmille ja molemmat kahdelle parhaalle ystävälle. Km:n jälkeen tuntui kamalalta joutua kertomaan sekin kaikille, vaikka tietysti kaikki osasi olla tosi ymmärtäväisiä. Seuraavalla kerralla en kuitenkaan haluaisi joutua kokemaan samaa, joten vasta 12. viikolla aiottaisiin kertoa.

ON: Ei yhtään mitään. En tiedä oliko ovis jo vai eikö ollut, epämääräisiä masutuntemuksia on kyllä ollut pitkin keskikiertoa. Nyt kuitenkin jo kp 29 eikä mitään tätienteilyä. Sellanen fiilis, et tästä tulee taas pitkä kierto, GRRRR! Huoh.
 

Yhteistyössä