tete: Kiitos mutta olen vähän "alaikäinen" vielä tuohon porukkaan, se toisaalta hiukan lisää tätä hullua olotilaani että olen suhteellisen nuori ja kuitenkin elämäntilanteessa jossa "normaalisti" ollaan yli nelikymppisenä. Monet ikäiseni ovat juuri saaneet tai odottavat esikoistaan, ehkä toista lastaan ja minä virittelen uutta painosta teinin ja esiteinien äitinä : /
Uskon kanssa tuohon kokemuksen tuomaan etuun mutta toisaalta huomaan miettiväni ja harkitsevani kaikkea ihan eri tavalla kuin silloin 15v sitten kun esikoista aloin odottamaan ja se tuo lisää epävarmuutta. Kun aikaisempia lapsia aloin odottamaan niin homma toimi periaatteella "kyllä tähän vielä yksi mahtuu" ja sitten vaan suosista antamaan mahdollisuutta vauvan tuloon kun taas nyt punnitsee ja pohtii joka ainoaa mahdollista asiaa ja stressaa kaikesta :ashamed:
Kaikista tyhmimmältä tässä tuntuu se, että on jo ehtinyt huomata ettei elämää voi mitenkään ennakolta suunnitella vaan asioita vaan tapahtuu -välillä hyviä, välillä ei-niin-kauhean-hyviä- mutta elämä jatkuu siitä huolimatta ja silti stressaa, pohtii ja miettii vielä vähän lisää. Voisi omata vähän enemmän sitä nuoruuden luottamusta (tai vastuullista huolettomuutta) ja jättää stressit vähemmälle mutta kun ei.
Olen kyllä vauvan kanssa pärjäämisen suhteen ihan luottavainen ja jaksaminen ei sinänsä pelota yhtään, vanhemmat neljä kun syntyivät alle kuuden vuoden sisällä ja siitä selvisin niin eiköhän nyt yhden kanssa jaksa vaikka välillä menisikin vähän yöt valvoessa, samanlaista "sarjaa" kun ei nyt ainakaan vielä ole suunnitteilla