Pitäisittekö vajaa 3v esikoisen päivähoidossa kun sisarus syntyy?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Valintoja valintoja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

Valintoja valintoja

Vieras
Lapsi ollut päivähoidossa vajaan vuoden kivassa päiväkodissa ja todella pitää siellä olosta, mitään ongelmia ei ole ollut. Joka aamu lähtee hymyssä suin kavereita näkemään. Kesällä on syntymässä perheeseemme toinen lapsi ja pitäisi päättää että jatkaako esikoinen osapäivähoidossa samaisessa päiväkodissa kesäloman jälkeen, niin että hoitopäiviä olisi vaikka 2per viikko. Itse en yhtään tiedä mitä tehdä, isän mielestä olisi hyvä jos lapsi kävisi päiväkodissa loman jälkeen edelleen, samoin ystävät ja isovanhemmat olleet tätä mieltä.

Muita joiden vanhempi lapsi pysynyt hoidossa toisen synnyttyä?

Lisättäköön että kotiäitinä uuden synnyttyä olisi näillänäkymin tarkoitus olla 1-1,5v.
 
En missään nimessä veisi hoitoon. Vauvahan on koko perheen ihana asia ja sen myötä esikoinenkin saa olla kotona nauttimassa vauva-ajasta. Osta esikoiselle oma vauva ja anna se sitten kun tulette vauvan kanssa kotiin. Lapsi saa hoitaa omaa vauvaansa kun sinä hoidat omaasi. Meillä toimi erinomaisesti vaikka esikoinen onkin poika :)
 
Totta kai! Jos kerran lapsi tykkää, miksi ihmeessä häntä pitäisi rangaista siitä, että teille tulee toinen lapsi?

Kyllä, meillä jatkoi esikoinen (aika samanikäinen kuin sun) tuossa tilanteessa hoidossa. Miksi ihmeessä ei olisi jatkanut? Lapsen paras kaveri oli samassa hoitopaikassa eikä meillä todellakaan mennä hoitoon hammasta purren. Hoitopäivät on jänniä, paljon tekemistä ja paljon kavereita. Lapselle olisi todellakin ollut rangaistus, jos olisin sanonut, että nyt et saa enää mennä.
 
Noi asiat riippuu aina siitä miten esikoinen reagoi siihen vauvan tuloon, eikä sitä voi etukäteen tietää. Jos esikoinen menee mielellään vielä syksylläkin hoitoon muutamana päivänä viikossa, niin siitä vaan, mutta jos on liian mustasukkainen vauvalle, niin sitten pitäisin kotona. Mutta kokopivähoitoa en missään nimessä jatkaisi.
 
itse olisin niin laiska, että en veisi, nauttisin kiirettömistä arkipäivistä kahden lapsen kanssa, vauva menee yleensä siinä sivussa kun esikoisen kanssa touhuaa.
 
En veisi hoitoon kun ei ole pakko, ehtii siellä riittävästi olla sittenkin, kun palaat töihin. Keksi muuta tekemistä ja lapsiseuraa esikoiselle esim. puistoista, kerhoista, muskarista jne.
 
Meillä on 3 vuotias kaksi kertaa viikossa hoidossa, minä olen vauvan kanssa kotona. Tykkää mennä hoitoon ja saa siellä leikkiä ikäistensä kanssa, meillä kun ei lapsiperhekavereita, tai kavereitakaan ole.
 
No meillä esikoinen 2v10kk jatkoi 2 päivää vkossa ihanalla pphoitajalla, kun vauva syntyi.

Meillä ei ole ketään lapsikavereita muuten, joten lähinnä samanikäisen seuran/rakkaiden kavereiden takia jatkaa hoitoa.
 
Noi asiat riippuu aina siitä miten esikoinen reagoi siihen vauvan tuloon, eikä sitä voi etukäteen tietää. Jos esikoinen menee mielellään vielä syksylläkin hoitoon muutamana päivänä viikossa, niin siitä vaan, mutta jos on liian mustasukkainen vauvalle, niin sitten pitäisin kotona. Mutta kokopivähoitoa en missään nimessä jatkaisi.
 
Mä en ole kauhean innokas kerhoilija tms, eli vois jäädä vähän harvaan tuollaiset käynnit. Parilla kaverilla on lapsia joista on seuraa sillointällöin kun keretään treffaamaan.. Ja tietenkään ei olisi kokopäivähoidossa, vaan sen max. 2pv viikossa, elikkä vaikka ti ja ke päivät ja muut päivät meidän kanssa kotosalla. Hoitoon viennin ja haun noina päivinä hoitaisi isä joka menee töihin, eli kiirettä ei sillä saralla mulla ja vauvalla olisi.
 
Ottaisin kotihoitoon.
Meillä lapset ovat oikeasti viihtyneet tarhassa yms, mutta vanhempien ollessa kotona ovat halunneet olla kotona, eli tarhassa hyvä, mutta kotona paras.
(tosin ovatkin olleet tarhassa vasta 3-5v alkaen)
 
Pitäisin hoidossa puolipäiväisenä ja vain osan viikkoa. Kiva se on esikoiselle päästä leikkimään kavereiden kanssa eikä tarvitse kotona katsella väsynyttä äitiä joka ei jaksa leikkiä vaan joutuu menemään kuopuksen ehdoilla. ;)
 
Pari päivää viikossa on just sopiva, siinä tulee kuitenkin paljon kotonaoloa vauvan ja äidin kanssa, mutta pääsee näkemään kavereitakin. :)
 
Itsellä sama tilanne, mutta en ole viemässä lasta hoitoon enää äippäloman alettua. Vaikka meneekin hyvillä mielin päiväkotiin, viihtyy oma lapseni hyvin myös kotona ja puistossa ja kerhossa on seuraa lapselle (samoin ihan jo naapurustossakin).
 
Meillä jatkoi esikoinen 2pv/vko tutussa päiväkodissa kun kuopus syntyi. Ei haluttu menettää ihanaa päivähoitopaikkaa (yksityinen, eli ei hoitotakuuta) ja tahdottiin että kuopuskin aikanaan pääsisi samaan paikkaan (jo hoidossa olevien sisarukset etusijalla). En myöskään nähnyt järkeväksi ottaa lasta hoidosta ja kuitenkin kiikuttaa kerhoon tms., missä ei olisi tuttuja kavereita ja hoitajia. Oli meille ihan paras ratkaisu, lapsi viihtyi hoidossa kavereitten kanssa ja toisaalta viihtyi kotipäivinä kotona vähän rauhallisemmissa ympyröissä.
 
Sinä yks kirjoittaja siellä "hei", oletko tosiaan sitä mieltä, että vauvan tulo perheeseen on toiselle lapselle rangaistus. Hei haloo, sehän on elämää. Mielestäni sen on rangaistusta kun viedään lapsi hoitoon ja äiti on vauvan kanssa kotona.
 
Päiväkodit tuskailee mihin ne päivähoitojonossa olevat lapset tungetaan, ja vanhemmat tuskailee että veisinkö sen piltin 2 päiväksi viikossa huvittelemaan päiväkotiin, ko se niin tykkää muista lapsista.

Mikä tässä kuvassa taas on vikana..
 
[QUOTE="vieras";28321454]Sinä yks kirjoittaja siellä "hei", oletko tosiaan sitä mieltä, että vauvan tulo perheeseen on toiselle lapselle rangaistus. Hei haloo, sehän on elämää. Mielestäni sen on rangaistusta kun viedään lapsi hoitoon ja äiti on vauvan kanssa kotona.[/QUOTE]

Onko sekin rangaistus, jos lapsi viedään kerhoon?
 

Yhteistyössä