Nyt jos näin kävisi, niin tuskin pitäisin. Tosin taitaisin keskeyttää raskauden, vaikka mies ei häipyiskään, jos nyt kävisi niin onnettomasti että raskaaksi tulisin.
[QUOTE="mies";27358388]Vaikka olenkin mies, niin mielestäni vastaus on tuohon aivan selvä. VAUVA PIDETÄÄN AIVAN EHDOTTOMASTI, vaikka sitten yksin![/QUOTE]
Sehän riippuu ihan tilanteesta, siis omasta elämäntilanteesta. Neljääkymppiä lähestyvänä kolmen lapsen yksinhuoltajana jo pelkkä ajatus uudesta raskaudesta on pahin painajainen, mutta jos ei olis lapsia vielä ollenkaan, niin varmasti pitäisin lapsen.
[QUOTE="mievain";27358495]Jos teillä olisi jo lapsi, pitäisitkö sen jos miehesi lähtisi? Jaksaisitko hoitaa häntä?[/QUOTE]
Jaksaisin tietysti. Mutta minä en halua enempää lapsia, ja olen kaiken voitavan tehnyt estääkseni lisälapsien tulon (paitsi lakannut harrastamasta seksiä), joten miksi minun pitäisi pitää ei toivotun raskauden lopputulos?
Pitäisin. Lapsen pystyy kasvattamaan yksinkin. Jos ois jostain syystä semmonen tilanne että yksinään lapsen kanssa jäänti ois kertakaikkisen mahdotonta niin sit antaisin adoptioon.
Mun mieli ei kestäis aborttia, oon ihan liian herkkä ja itteni tuntien en koskaan pääsis siitä yli. Eka raskaus mulla päätty keskenmenoon ja senkin otin todella raskaasti ja yks päivä meni siihen, että itkin ja olin ihan järkyttyny siitä, että miten pahalle se voi tuntua. Toisinaan mietin jos, kaikki oliskin menny hyvin niin, miltä tuo lapsi näyttäisi.
[QUOTE="letukka";27358689]ystäväni mukaan siihen tottuu ajan kanssa.[/QUOTE]
Varmasti tottuu, kaikkeen tottuu ajan myötä.
Mutta kyllä se kaihertaisi mielessä pitkään ja olisi kivinen polku omantunnon kanssa.
Ja nimenomaan sen takia, että abortti ei olisi tehty "oikeista" syistä.
Mikä sitten on riittävä syy, sehän on jokaiselle henkilökohtainen asia.