Pimeneekö naisella pää, jos ei saa lasta vaikka olisi toivonut, enemmän kuin mitään muuta maailamassa?

[Odin]

Tällaisen väitteen olen kuullut ja lukenut monestakin paikasta, jopa romaaneista jotka on kirjoitettu kaksisataa vuotta sitten.
Vaurioittaako lapsettomuus niin kovin naisen sielua ja mieltä?

 

[Kreecher]

Kyllä minulla ainakin mitä luultavimmin olisi pimennyt vintti. Lapsenkaipuu oli kauhean voimakas jo teininä, vaivoin maltoin odottaa niinkin kauan kuin odotin. Onneksi maltoin.

 

[vieras]

ja mä sain lapsen ja toisenkin ja silti tyrin kaiken ja en ole onnellinen ja en halunnut tätä paskaa

 

[cothis]

No en mä tiedä, mutta mä tunnen yhden tapauksen joka on lapseton, jonka mies ei voi saada lapsia ja joka on ihan sekaisin päästään :headwall:

 

[Lumi-Marja]

Omalta osalta en osaa sanoa, kun lapsia on. Tiedän kuitenkin ihmisen, jolle näin kävi ja on nyt tuolla kirkkomaassa oman käden kautta lähteneenä. Tuska hänen sisällään oli käsittämätön ja apu ei yltänyt sinne pimeimipiin mielen sopukoihin. Eli kyllä se voi pimentää pään.

 

[vieras]

No en mä tiedä, mutta mä tunnen yhden tapauksen joka on lapseton, jonka mies ei voi saada lapsia ja joka on ihan sekaisin päästään :headwall:

se mies vaiko nainen

 

[vieraan puolesta]

No en mä tiedä, mutta mä tunnen yhden tapauksen joka on lapseton, jonka mies ei voi saada lapsia ja joka on ihan sekaisin päästään :headwall:

se mies vaiko nainen

Tässä lienee haettiin etä mies on lapsettomuuden syy heidän tapauksessa. tarviiko nussia sitä pilkkua!!

 

[Ayla]

Luin kerran jostain nimityksen "amputoitu äitiys".
Minusta se oli osuvasti sanottu, tahattomasta lapsettomuudesta siis. Itse valittu lapsettomanba eläminen on aivan eri juttu. Minut olisi lapsettomuus tehnyt katkeraksi ja onnettomaksi. Sain viimein lapsen ja vuosi vuodelta tajuan, miten onnekas olenkaan ollut, että sain hänet.

 

[KolmeKertaa]

Kyllä se elämän pahimpia kriisejä on, ihan varmasti.

 

[ys vieras]

Uskon että kyllä todellakin voi pimetä vintti siinä vaiheessa. Itsellä jo nytkin ihan hämäriä aatoksia tuppaa välillä kun emme ole lasta saaneet ja vasta vuosi yritetty. Siis meinaan sitä ettei pysty edes ajattelemaan / käsittelemään sellaista ajatusta ettei se onnistuisi ollenkaan.

 

[mie]

No en tiedä. Eiköhän se ole henkilökohtaista, miten asian ottaa. Meidän suvussa isotädilleni ja hänen miehelleen ei siunaantunut lapsia. Otti sitten sisarensa ainoan tyttären (=mummini) läheiseksi, vaikka ei se tietenkään sama asia ole. Mummini hoiti isotätiä (tämä jäi leskeksi nuorena) ihan vanhaan ikään asti. Isotäti testamenttasi koko suurehkon omaisuutensa mummilleni.

Varmasti ollut kipeä asia tämä lapsettomuus, mutta hän pääsi sen asian yli sen verran, ettei ainakaan järkeään menettänyt. Minäkin olin kouluikäinen tämän isotädin kuollessa ja muistan hänen olleen lapsirakas ihminen. Aina ei saa kaikkea mitä haluaa. Ehkä ennen ollut jotenkin suhtautuminen erilaista, on jotenkin kyetty jatkamaan, vaikka mitä kauheuksia elämässä koettu.

 

[umbrella-]

Varmasti on suuren kriisin paikka, mutta jos asian kykenee työstämään, kasvamaan sitä kautta henkisesti ja ihmisenä niin tuskin pimeästä ihmisestä voi puhua. Ehkä sellainen ihminen ymmärtää tästä elämästä taas jotain enemmän eri tavalla läpikäytyään tuollaisen ison surun.

 

[cothis]

No en mä tiedä, mutta mä tunnen yhden tapauksen joka on lapseton, jonka mies ei voi saada lapsia ja joka on ihan sekaisin päästään :headwall:

se mies vaiko nainen

Tässä lienee haettiin etä mies on lapsettomuuden syy heidän tapauksessa. tarviiko nussia sitä pilkkua!!

Joo, tuli kiire tupakalle Kummasti vaan tää nainen ei usko itsekään olevansa lisääntymiskykyinen, joten ei irrottaudu suhteesta vaan jatkaa miehen syyllistämistä. Tosin en tiedä miten nykyään se mies jaksaa, mä kun viilensin välini niihin kun tää nainen rupes syyttää mua hänen lapsensa viemisestä kun pamahdin paksuksi. Ja tosi tylysti, en mä vähästä hätkähdä mut ne sen jutut mulle ei ollu enää kovin terveitä ku odotin.

 

[jeps1]

Ei sitä tuskaa varmaan pysty kukaan muu kuin lapsettomuudesta kärsivä kokemaan. Saa olla aika vahva ihminen joka pystyy asian kanssa elämään ilman että tulee hetkellisiä romahduksia.
Joten uskon, että ihminen voi romahtaa tämän asian johdosta..ei ehkä taipaleen alkumetreillä vaan siinä kohden kun tulee ns lopullinen tieto ja varmuus asiasta.
Mutta miten mahtaa käydä sitten, kun kaikista diagnoseista huolimatta lapsi ilmoittaakin tulostaan ? Siis riemu on varmasti suuri, mutta miten se vaikuttaa psyykeseen kun ensin on vetänyt pohjamutien kautta ja sitten huomaakin ihmeen tapahtuneen.

 

[TUNDRA-arjen sankari-]

Vanhatätini on ollut luulosairas monta vuosikymmentä. Aikoinaan kyllä toivoi saavansa lapsia, mutta elämä päätti toisin. En tiedä liittyykö tuo luulosairaus siihen.

 

[jeps1]

Cothis: just toi onkin pelottavaa, kun lapsettomuudesta kärsivä ihminen rupeaa sekoittamaan asioita...Mulla on kans kaveri joka ei pystynyt käsittämään sitä ettei se ole minusta kiinni ettei heille tule lasta...välit viileni kummasti.

 

[Piipi Pöppiäinen]

jaa-a kyllä mulla varmaan osittain on pää pimentyny...en sitä kiistä etteikö tää ois mulle vaikea ja herkkä asia...välillä se "unohtuu" ja välillä on vaikeempaa ja itkuisia kausia

 

[minä]

Ei välttämättä tee. Tiedän yhden lapsettoman naisen joka hoiti meidän vauvaa. Ja tiedän toisenkin joka ei ole katkera eikä muutenkaan sekopää.

 

[Vieras]

Meillä lasten saaminen kesti monta vuotta ja hoidoilla lopulta tulivat. Oli lapsettomuuden lisäksi muitakin vastoinkäymisiä ja on pakko myöntää että mtt olisi saanut varmasti minusta vakkari-asiakkaan jos ei lasta olisi saatu. Kova kriisi oli vanhemmuuteen sopeutuminenkin lapsettomuusvuosien jälkeen, mutta helpompi kestää kuin se järjetön pelko että ei koskaan saa lapsia.

 

[V]

täällä palstaileva gitte on hyvä esimerkki.

 

[juu]

Minä olisin seonnut ihan totaalisesti Mulla oli ihan hirveä olo vielä silloinkin, kun neljännen jälkeen toivoimme viidettä ja siinä meni hetki ennenkuin tulin raskaaksi. Turha siinä on miettiä, että onhan meillä jo neljä lasta, kyllä se lapsen kaipuu on niiiiiiiin suuri, jos kovasti lasta haluaa. Ehkä jopa suurempi, kun tietää, mitä se on ja mitä tulee olemaan.

 

[Miuski harmailee]

Tunnen naisen, joka on omasta halustaan lapseton. Tai siis olisi tehnyt lapsen, jos olisi aikanaan hyvän miehen löytänyt. Oikea mies löytyi kuitenkin vasta yli neljäkymppisenä ja hän ajatteli, ettei halua lapselleen niin vanhoja vanhempia. On siis lapseton, akateemisesti koulutettu, johtavassa asemassa oleva, parisuhteessa elävä nainen. Hän elää tätä lapsettomuuden kriisiä läpi ja käy esim. ryhmäterapiassa siitä juttelemassa. Kyllä se lapsettomuus voi olla tosi vaikea asia!

 

[Orion-]

Kylläpä tuo vintti on vähä pimenemään päin, täytyy myöntää.

Mä en osaa kuvitella elämää ilman lasta! Mä en taho sitä, en en en en!!!! Ja siitäkinhän se ahdistus tulee, kun ei tiedä tuleeko sitä lasta ikinä, ja mihin hemmettiin mä sitten elämäni kulutan jos ei tule???

 

[Emiilia]

Meillä oli ex miehen kanssa yksi eron syy lapsettomuus. Yritettiin vuosi. Lääkärissä käytiin. Lääkäri totes että spermatesti eka ja sit jatketaan. Mies ei suostunut menee testiin. Lapsia ei tullut ja liitto alkoi rakoilla todella pahasti monesta muustakin syystä ja lopulta kaatui kokonaan. Kun oli muuttanut pois miehen luota ja haettu avioeroa kävi mies testissä. Hänessä ei ollut vikaa. Ilmoitti sen ivallisesti minulle päin kasvoja. Henkisesti oli aika rankaa puol vuotta sulatella ajatusta, että minusta ei koskaan tule äitiä. Ja jos niin todellakin olisi käynyt niin varmasti olisin viel enempi seko kuin nyt.

Nykyisen mieheni kanssa olemme saaneet ihan luomusti lapset ja exällä on nykyisen vaimonsa kanssa meidänn esikosita 2 kk nuorempi lapsi. Joten yhdessä ei saatu lasta, josta olen luojaaa kiittänyt niiiiin monesti, mutta molemmat saimme tahoillamme.

 

[Orion-]

No en mä tiedä, mutta mä tunnen yhden tapauksen joka on lapseton, jonka mies ei voi saada lapsia ja joka on ihan sekaisin päästään :headwall:

se mies vaiko nainen

Tässä lienee haettiin etä mies on lapsettomuuden syy heidän tapauksessa. tarviiko nussia sitä pilkkua!!

Joo, tuli kiire tupakalle Kummasti vaan tää nainen ei usko itsekään olevansa lisääntymiskykyinen, joten ei irrottaudu suhteesta vaan jatkaa miehen syyllistämistä. Tosin en tiedä miten nykyään se mies jaksaa, mä kun viilensin välini niihin kun tää nainen rupes syyttää mua hänen lapsensa viemisestä kun pamahdin paksuksi. Ja tosi tylysti, en mä vähästä hätkähdä mut ne sen jutut mulle ei ollu enää kovin terveitä ku odotin.

Musta rupeaa tuntuun, että en mä ehkä sittenkään niin pimeä tyyppi ole kuin olen luullu... Sentään pystyn kohtaamaan tämän suht järkevästi, enkä syyllistä ketään (paitsi itseäni).