***PIKKUKAKKOSTA TOIVOVAT Vol.24***

Nyt kyllä oikeasti pitäisi saada plussia tähänkin kuuhun. vai rupeaako plussia ropisemaan kuun lopussa ;)



ON Vitisit että pitää olla oikeasti niin TYHMÄ, että menee lukemaan noita odotuspuolen juttuja. Pitää siis mennä kääntämään veistä sydämmessä. Kun kirpaisee niin kovin ettei itse ole raskaana ja saisi kokea kaikki odotuksen ihanuudet ja vaivat. Okei eihän meillä ole vasta menossa vasta kuin yk 3 virallisesti mutta eipä nuo meidän tjotailukaan tuottanut tulosta vaikka sillä mentiin sellainen reilu 2 vuotta :headwall:
välillä kyllä olen jopa miettinyt että jos ei nyt yritetäkkään kakkosta kun pitäisi uusi työpaikkakin saada, olisihan se vähän hölmöä jos samantien kun työn on saanut ilmoittaa jäävänsä mammalomalle. Mutta sitten kumminkin välillä sillä asenteella että paskat jos tulen raskaaksi niin so what!

tiedän että omassa kohdalla paino vaikuttaa asiaan kovasti kun ylipainoa on reippaasti, painonpudotuskin on toistaiseksi tauolla kun oli vähän ongelmia. Nyt pitäsi saada uusi motivaatio painon pudotukseen, mutta se on kadoksissa.päivittäin ajattelen että ensiviikolla aloitan ja nyt todellakin olen asennoitunut siihen että ensi maanantaina alkaa uusi elämä ja toivottavasti SE myös pitää.
muutenhan minussa ei ole mitään vikaa terveydellisesti vaikka ylipainoa onkin veriarvot hyviä, mutenkin fyysinen olemus on hyvä. mutta eipä tuo näytä mitään vaikuttavan asiaan.
kohta olen vuoden syönyt raskausajan vitamiinejäkin eipä niilläkään näytä olevan minkäänlaista vaikutusta.Mitä apukeinojan sitä suraavaksi ottaisi käyttöön, alkoholia kun en käytä, enkä pahemmin käytä särkylääkkeitäkään, en edes tupakoi.
mieskin kylläkin on ylipainoinen mutta ei edes yhdessä suostu paino pudottamaan, poltaa ja käyttää todella harvoin alkoholia. eli meidän kohdalla taitaa tuo ylipaino olla syy.
Mutta kyllä oikeasti osaa masentaa yritys joten itse ainakin ymmärrän pitkään yrittäneiden surua, turhautumista ja kaipuuta.
Siis onnelinen olen kyllä tuosta esikostakin jonka alkuunsaantiin meni 3½ vuotta, ilmoitti tulostaan silloin kun heitin jo kirveen kaivoon ja olin jo asennoitunut siihen ettei meille ensimmäistäkään suoda niin viikko siitä eteenpäin tein positiivisen testin. vaikkei siihen aikaan seksiä meillä ollut kuin n.kerran kuussa suhdeongelmien vuoksi ja eikä ovis edes ajoittunut tuohon yhdyntä kertaan.eli voisi sanoa että hyppysiittiöstä neiti on alkunsa saanut. :D
välillä on miehellä sellaisia kausiakin ettei tahdo seksiä harrastaa joten olen hänelle sanonutkin että siittiöt kohta muuttuvat sammakoiksi jos ei kasseja välillä tyhjennä.
pisin aika meidän suhteessa on ollut jopa ilman seksiä 3 kuukautta.Pelkästään mies pisti hanttiin asiassa.

no kyllä nyt tuli purkautuminen ja oikein novelli,pahoittelut siitä :O :ashamed:
 
Oikein hyvää viikonlopun alkua kaikille! Vielä 8 tuntia töissä ahertamista ja sen jälkeen viikonlopun viettoon =)

Tosiaan plussia tänne yhteisöön kaivattaisiin ja kipeästi, onhan kohta marraskuun puoliväli , mutta jospa niitä sitten loppukuusta alkaisi tulemaan rytinällä ;)

ON: täällä taas tänä aamuna testattu 2 täysin puhdasta negaa ja kuitenkin nyt jo kp 38 on meneillään...ainut toive onkin että ne menkat tänään alkaisi, jottei kierto alkaisi taas venymään :| huoh..ei sitten ainakaan marraskuun lapsosta meille ole tulossa..
Mutta nyt vasta lähdössä sitten yk3 seuraavassa kierrossa, joten ei tosiaankaan pidä vaipua epätoivoon :)
 
Viimeksi muokattu:
********TIISTAI 15.3. 2011************



PIINAILIJAT:
(näillä kuumeilijoilla kiertopäivissä mennään jo yli normaalin kierron tai pitäisi kahden viikon sisällä tulla plussa tai menkat)

Kellukka..................poika 03/08...................kp 41/28-31 *yk 5
Viola80...................tyttö..............................kp 37/31 *yk3
Aurora81................esik. 08/09.....................kp 35/30 *yk7
Maria-08..................esik. 12/08...................kp 42/37 *yk2
Heidi-80..................poika 08/08....................kp 32/27-34 *yk 7
Tiitulainen...............tyttö 06/09.....................kp 23/28 *yk 6
Ando......................poika 04........................ kp 23/28 yk 3
magda....................tyttö 11/09.....................kp 23/31 *yk 5
Kamomilla -81........ tyttö 12/08.....................kp 34/42 *yk18
Pistepirkko..............tyttö 12/07.....................Kp 19/28 *yk 8
Kinkula...................poika 09/09....................kp 16/28-34 *yk 9 (3)

MUKANA MYÖS:
kierto aluillaan, alle puolivälin.

Vouhis....................poika 01/03...................kp 14/27-28 *yk 5
Nauruprinsessa........poika 09/08...................kp 14/28 *yk 3
valle........................esik. 06/08....................kp 13/30-35 *yk 8
Neiti Näpsän äiti......tyttö 10/08.....................kp 11/32 *yk 3
Sannuli88...............tyttö 05/10.....................kp 10/30 *yk 3
inskun....................tyttö 04/09.....................kp 4/28 *yk2
Toimistomyyrä........tyttö 01/07.....................kp 1/26-28 yk 3
LittleStar.................tyttö .............................kp X/X *yk0
aliisa10...................poika 07/10....................kp X/X *yk0
Hannaliina...............tyttö 05/10.....................kp X/X *yk0





TAUSTAILEMASSA:
Hoodrat
ellen-......................poika 11/09
Myrskytuulii.............poika 11/06
Tash......................esik. 05/10
Viuhti10..................esik. 03/10.
Lara--....................poika 09/10
orkidea-.................tyttö 12/10
Maira.................... poika 06/10
Astre.....................tyttö 06/09
Aiska.....................poika 01/08
tellervo.................esik.08/07



PLUSSANNEET 2011:

Helmikuu2011:
Matilda-08 (yk3),AJ (yk3), Miina84 (yk4), Villany (yk1), Minnuska89 (yk 13)


Tammikuu2011: Salaisiahaaveita(yk 2), Ninnu-liini (yk6), Äippää (yk 2), Mirage (yk 4), Salainen toive (yk2), Nessu86, Dirty Dancing (yk9-10), Neiti Nöttiäinen (yk3), kikka89, Danone81 (yk3)
 
Viimeksi muokattu:
tulenpa tänne hiljaisuuden keskelle kertomaan kuulumisia että se mun gyne meni hyvin. Ei mitään vikaa missään, kohdun limakalvo riittävän paksu ja ovis kuulemma viikonlopun tai ma-ti aikana. Imetysaikaa ei kannata laskea kovin vakavasti edes mukaan yritysaikaan vaan nyt olis ikään kuin vasta yk3 menossa, kun on kolmas imettämätön kierto menossa. Huoh.. kärsivällisyyttä toivotti ja hyvää kevättä :D.

Mitäs muille kuuluu?
 
*huoh*
Mä oon tässä jo noin viikon ajan ihmetellyt että miten noi mun kiertopäivät ja sijoitus listalla ei ollenkaan vastaa mun oloja.
No nyt eilen sitten tajusin käyttää ovulaatiolaskuria, ylipäätään tarkistaa mun kiertopäivät, kun mä olen koko tämän kierron ajan laskenut ihan väärin niitä, odottanut ovulaatiota viikkoa aikaisemmin kuin mitä se on ollut, ja käytännössä meillä on sitten toimittukin "liian aikaisin", eli varsinaisen ovulaation aikana ei kyllä ole tapahtunut yhtään mitään!

Hieman pännii, muttei kuitenkaan kamalasti. Tässä on nimittäin sellainen hassu sattuma, että jos olen tästä kierrosta tullut raskaaksi, LA olisi sama kuin esikoisella. No, en usko moiseen sattumaan lainkaan ja jään odottelemaan että menkat viikon kuluttua alkaa ja päästään kohti yrityskiertoa 19!

...kuinkahan kauan tätä enää viitsii edes yrittää...
 
Kinkula Mukavaa että gyneltä tuli hyviä uutisia.. :) Nyt vain peittoja heiluttelemaan..! :D

Kamomilla Yk19 kyllä kuulostaa rankalta.. :/ Mutta toivotaan parasta.. Yritittekö esikoista kauan?

ON
Nega testattu tänään eli menkkoja odotellessa.. ARGGHH!!
 
Huomenia :)

Täällä on kp 12 ja yk5 menossa. Täti porhalsi ensimmäistä kertaa koskaan 3päivää etuajassa. Syynä taisi olla hiihtolomainen vierailu ystävän luona, jolla oli aivan ihana 6kk vanha poika :heart: Siinä vauvaa sylitellessä oli mitä ihmeellisempiä tuntemuksia vatsanpohjassa ja sitten porhalsikin jo tätikin paikalle. Jostain ihmeen syystä en edes pahasti pettynyt vaan olo on ollut kumman seesteinen ja odottava koko tämän kierron. Ensimmäistä kertaa koko tänä vuonna on ollut nyt oviksen aikaan aivan selviä juilimisia vasemmassa muniksessa ja halutkin ovat jotain aivan expodentaalista :p
Toivon siis että tuo vauvelin näkeminen ja parin päivän ajan pienen ihmisenalun elämän seuraaminen olisivat tehneet mun kropalle sen tarvittavan ;)

Collins uutisesi suorastaan pysäyttivät :'( Voimia oikein kovasti, toivottavasti kipu ja suru helpottavat mahdollisimman pian.


Kinkula sullahan olikin hyviä uutisia gyneltä ja se yk3 kuulostaa kyllä paaaaaaljon paremmalta kuin yk8 =)

Mä koitan uskaltaa kuumeilla tässä kierrossa ja olla siis täälläkin aktiivisempi. Oikeastaan mulla on semmoinen olo kyllä tällä kertaa, etten kerta kaikkiaan voi olla kuumeilematta ja sitten taas toisaalta pelottaa jo etukäteen, miten pahalta se nega tällaisen olotilan jälkeen tuntuukaan... Huoh... on tämä kanssa...
 
Viimeksi muokattu:
Kamomilla: Tsemppiä kovasti!

Kinkula: Kiva tosiaan, että hommat on niinku pitääkin. Siitä on hyvä jatkaa ;)

Neiti näpsän äiti: auvautuminen auttaa ja helpottaa aina :heart:

Tänne ei kuuluu eikä tunnu enää mitään ihmeitä. Paitsi että olen ihan järkyttävän pahalla tuulella koko ajan. Mikä on outoa, sillä menkkojen ei pitäisi ihan vielä alkaa ja yleensä muutun kiukkuiseksi vasta n. 3 päivää ennen...

Plussia kehiin, eikös juu!!!!

Mukavaa ja rauhaisaa sunnuntaita kaikille!
 
Se, että meillä on jo näin monta yrityskiertoa takana, ei tunnu meidän mielestä niinkään rankalta. Hetkittäin se huvittaa, hetkittäin sitten taas tuntuu turhalta ja toivottomalta. Tähän syynä on se, että me tutkimusten jälkeen jo tiedetään mistä tää homma kiikastaa ja ollaan tehty päätöksemme sen suhteen, ettei oikeisiin hoitoihin lähdetä. Joku voisi ehkä sanoa että löyhässä hirressä roikkuminen on siis oma valinta. Tälle toisen lapsen tekemiselle täytyy asettaa jokin takaraja, jolloin sitten päätämme homman lopettaa kokonaan, siihen asti mennään tjottaillen. No se ei nyt ole ihan vielä tämän tai seuraavankaan vuoden aikana.

Esikoista ei tehty näin kauaa, mutta yli vuosi oltiin kuitenkin ilman ehkäisyä eikä ehditty lääkäriin asti lapsettomuutta tutkituttamaan.
 
Vieläkö yksi yrittäjä mahtuisi mukaan? :wave: Hetken aikaa olen taustalla seurannut tätä ketjua ja jos nyt uskaltautuisi mukaan.
Meillä ennestään tyttö 01/07 ja nyt vihdoin uskaltauduttiin yrittämään toista, esikon kanssa takana hieman rankka alkutaival.
Jos oikein nuo merkinnät ymmärrän niin minulla olisi kp 0/26-28, tänä aamuna alkoi menkat ja harmitus oli suuri. No yritystä ei vielä ole takana kuin 2 kiertoa mutta pettymys oli yllättävän suuri :(
Kierukka minulta poistettiin tammikuun lopulla ja siitä asti ollut yritystä, minulla oli ihan säännölliset kuukautiset koko kierukan ajan..
 
Mulle voi laittaa kp 3. Olin kyllä ihan varma että olen raskaana ja torstaina sainkin testiin haamun ja tätikin oli myöhässä. On kyllä tosi kova vuoto ollu että oisko sitten kesken mennyt... Mutta nyt odotellaan uutta ovista ja uusia piinaviikkoja. :)
 
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

kinkula ihana kuulla että gyneltä tuli hyviä uutisia =)

toimistomyyrälle tervetuloa mukaan =) kiva jos tulisi juttuakin tänne enemmän, kun porukkaa tulee lisää =)

ON: tänä aamuna taas tehty täysin puhdas nega ja kp41 meneillään : / huoh..
mietinkin tänään sitä kun imetyksen lopettamisesta on "vasta" n. 7kk aikaa ja monesta paikasta olen lukenut että imetyksen lopettamisesta voi mennä vuosikin ennenkuin hormoonitoiminta palautuu, että voisiko se vielä tähän epäsäännölliseen kiertoon vaikuttaa noinkin paljon(?)
jospa sitä kesän jälkeen jo kroppa ja hormoonit alkaisi pelaamaan normaalisti ja sitten voisi tämä yrittäminenkin olla pikkuisen helpompaa =)
 
Tervetuloa toimistomyyrä! Reppaast vaan tänne kertomaan tuntemuksia niin saadaan pino taas virkeäksi!

maria-08, kärsivällisyyttä! Toivottavasti ei enää pitkään venyisi kierto.. ja tosiaan mulle gyne sanoi että imetyksen lopetuksesta voi alkaa laskea sitä vuoden yritysaikaa ja sitten vasta hakeutua hoitoon jos muuten tilanne on normaali eikä ongelmia ole. Tämä siis riippumatta kuinka kauan lasta on imetysaikana jo yritetty. Hermoja raastavaa mutta minkä teet, kroppa tarvitsee joillain kauemmin akaa palautumiseen imetysajasta!

(.) dpo2 saako jo alkaa listaamaan RASKAUS oireta :D.. Ihan kun muka olis mahdollista edes vielä, hohhoijaa! Jäitä hattuun mulle, kiitos!
 
Ollaan jo kuun puolivälissä, eikä yhtään plussaa!? Aika merkillistä, missä ne plussapuhurit oikein puhaltaa :confused: !!

Omassa mahassa oireet entisellään, nippailee ja vihloo ajoittain. Eikä sitten muuta, joten en tuosta vedä mitään johtopäätöksiä, muita kuin että voin ihan yhtä hyvin olla raskaana kuin kiertoni loppuvaiheilla menkkoihin valmistautumassa. Yritän pessimistisenä olla stressaamatta, ajattelematta koko asiaa. No sen nyt tietää sanomattakin miten se onnistuu...

Sen verran tässä on tikkuihin tullut turhaan pissittyä että ei hirveä hinku ole testailemaan liian aikaisin, joten olen asettanut kuun vaihteen itselleni takarajaksi, että silloin sitten jos vuoto ei ole alkanut ennen sitä. Jo ihan senkin takia, että ollaan työporukan kanssa lähdössä baanalle... Voi kumpa joutuisi keksimään jonkun ihanan falskin valheen miksei voisikaan ryypiskellä...
 
Heippa kaikki pikkukakkosesta haaveilevat, minäkin edelleen täällä taustalla, vaikka hiljaiseloa oon pitänyt. Lukenut olen pinon kyllä lähes päivittäin.

Mut saa edelleen pitää taustailemassa, yritys alkaa tässä kevään/kesän aikana kyllä, tällä hetkellä vielä ehkäsy (kondomi) käytössä. Tosin viime perjantaina kävi niin, ettei käytetty ehkäsyä ja eilen tunsin selvästi ovulaation eli noin 4vrk seksin jälkeen, montaks päivää ne simpat taas säilykään hengissä, muitaako joku? Kaippa tässä joku minimaalinen raskauden mahdollisuus siis voi olla, mutta tuskin kuitenkaan..

Meillähän yrityksen piti alkaa jo ihan virallisesti tässä kuussa jolloin esikon ja mahdollisen tulevan vauvan ikäeoksi tulis vähän reilut kaksi vuotta. Mulla kuitenkin työkuviot tällä hetkellä hieman epäselvät miten jatkuu kesän jälkeen niin ei olla sen vuoksi alotettu vielä yrittämistä. Oon myös hieman miettiny tota mahdollista ikäeroa, toisaalta kaksivuotias on niin pieni vielä, ja mietimnkin joutuuko hän olemaan liian iso liian pienenä jos vauva syntyisi hänen itsensäkin olllessa vielä taapero. Mitä muut ajattelee asiasta? Vauvakuume on ajoittain kyllä kova varsinkin nyt kun kevättä kohden mennään.. Mutta taustalla pysyn siis vielä kunnes toisin ilmoitan. Mukavaa kevättä kaikille :cool:
 
Viimeksi muokattu:
Oon myös hieman miettiny tota mahdollista ikäeroa, toisaalta kaksivuotias on niin pieni vielä, ja mietimnkin joutuuko hän olemaan liian iso liian pienenä jos vauva syntyisi hänen itsensäkin olllessa vielä taapero. Mitä muut ajattelee asiasta? Vauvakuume on ajoittain kyllä kova varsinkin nyt kun kevättä kohden mennään.. Mutta taustalla pysyn siis vielä kunnes toisin ilmoitan. Mukavaa kevättä kaikille :cool:
Moi kaikille pitkästä aikaa! Täällä hiljaiseloa sekä palstailussa että yrittämisessä. On ollut muuttorumbaa ja työkiireitä joten seksin harrastaminenkin on kokolailla nollassa. No välillä on varmaan hyvä pitää koko tästä yrittämisestä taukoa. Tohon kysymykseesi Ellen vain sinä tiedät teille oikean ratkaisun. Minä halusin 3-4 vuotta ikäeroa jo sen takia, että halusin että edes kerran saisin nauttia täysillä vauvan/taaperon kaikista kehitysvaiheista. Toisen kanssa kiire on tietysti jo tuplattu. Olin niin paljon nähnyt ja kuullut väsyneitä perheitä, etten halunnut olla yksi heistä. Sitten on niitä, jotka ajattelee että on kiva kun on pieni ikäero, jotta lapsella olisi leikkikaveri. Totta sekin, mutta itse uskon, että lapseni saa kavereita muutenkin ja jos lapset olisi eri sukupuolta, ei ne varmaan bestiksiä olis kuitenkaan. MUTTA nyt kun yrittäminen jatkuu ja jatkuu ja jatkuu niin olisin tällä kokemuksella ja murheen määrällä, mitä viime kuukausina olen yrittämisen takia tuntenut, aloittanut ehkä jo siinä vaiheessa yrittämisen kun lapsi oli 2, enkä vasta viime syksynä kun lapsi oli 2,5 . Ja mulla oli suuret suunnitelmat edetä vähän uralla ennen kakkosta, mutta hiljaista on silläkin rintamalla ;) .

Kiva että Kinkulalla oli gynellä kaikki hyvin :) !
Plussaonnea muille - meiltä se tässä kierrossa on melkein pyhä mahdottomuus.
 
Heippa!
täällä kp 15 ja yk 1
esikoinen täyttää tässä kuussa 3.v :)
Lehti valikoimaan kuuluu sisustuslehtien sijasta nyt vauva-lehdet ja kaikki raskaana olevat varmasti pelkäävät mua kun tuijottelen niiden mahoja kateellisena. mietittiin aika kauan ennen kun alettiin yrittämään koska piti mukamas sisäistää kaikki mahdolliset tulevat ongelmat tarkkaan, sitten mies sanoi että höpöhöpö..kaikki parhaat asiat on tapahtunut meille miettimättä kun ollaan annettu fiilisten viedä (mikä onkin totuus) ja tässä sitä ollaan. Olen maailman kärsimättömin ihminen että toivotaan onnistuvan pian, tai sitten elämä tahtoo opettaa pitkäpinnaisuutta-- hyvä ehkä sekin.katsotaan nyt.
 
Voi, että kun on kaunis ilma. Vähänkö on tuskaa tehdä sisällä töitä tällaisina päivinä :headwall:. Kivaa kun uutta porukkaa tulee mukaan!

ON: Jotenkin ei malltas millään oottaa, että kehtaa tehdä testiä. Vatsaa jomottelee välillä, mutta eilen huomasin, että mun daisarit on ihan oudon oloiset. Vähän niinku kirvelevät sisältä päin ja arat...:confused: Voilla olla taas niitä MR. Mieli Tepposen tekoja, mutta yleensä ennen menkkoja mun rinnat ei kauheesti oireile. Mutta kerrankos sitä. Laskin, että mulla olisi nyt dpo 11 tai 12, joten en edes tiedä voiko mitään oikeita raskausoireita edes vielä olla.


Näillä mennään. Super aurinkoista viikkoa!!!!

Ja Japaniin sympatiat, aika kauhee tilanne.
 
Miun on ihan pakko avautua jonnekkin jo!! :D
Eli viime marraskuun jälkeen jätettiin ehkäsyt pois, mä jätin pillerit jo kesällä (ei vaan sopineet), ihan sillä periaatteella että tulee jos tulee... Nyt viime menkat on ollu tammikuun 18. päivä ja kierto vaan veny ja veny... On suht säännölliset 26-28 kp.. Sinnittelin vielä ja pelkotilat alkas jo vallata mieltä, jotakin on vinossa ku negoja vaan pukkaa ja menkat on hukassa. Esikoinen vielä sairastu kovaan kuumeeseen viimme viikonlopulla, en lääkäriaikoja itelle ees ajatellu... ennenku tänään. Töihin menin ja ajattelin vielä että käympä apteekin kautta, jos se on nega niin samantien varailen aikaa lääkäriin.
Ja kappas vaan. Clearblue kertoikin että "raskaana. 1-2." :D :D
En oikein jaksa tajuta.
Ja esikoisen kanssa kävi miltei samalla lailla. Yritystä oli ja edeltävä kierto veny yli 45 päivään, mutta menkat tuli siinä välissä lopulta.
Mä halkeen!! :D
Tsemiä kaikille plussaa odottaville, ihanaa kevättä!
 
********TORSTAI 17.3. 2011************



PIINAILIJAT:
(näillä kuumeilijoilla kiertopäivissä mennään jo yli normaalin kierron tai pitäisi kahden viikon sisällä tulla plussa tai menkat)

Kellukka..................poika 03/08...................kp 43/28-31 *yk 5
Viola80...................tyttö..............................kp 39/31 *yk3
Aurora81................esik. 08/09.....................kp 37/30 *yk7
Maria-08..................esik. 12/08...................kp 44/37 *yk2
Tiitulainen...............tyttö 06/09.....................kp 26/28 *yk 6
Heidi-80..................poika 08/08....................kp 34/27-34 *yk 7
Ando......................poika 04........................ kp 25/28 yk 3
magda....................tyttö 11/09.....................kp 25/31 *yk 5
Kamomilla -81........ tyttö 12/08.....................kp 36/42 *yk18
Pistepirkko..............tyttö 12/07.....................Kp 21/28 *yk 8
Kinkula...................poika 09/09....................kp 18/28-34 *yk 9 (3)

MUKANA MYÖS:
kierto aluillaan, alle puolivälin.

Vouhis....................poika 01/03...................kp 16/27-28 *yk 5
Nauruprinsessa........poika 09/08...................kp 16/28 *yk 3
oohlalaa..................esik. 03/08...................kp 15/X *yk 1
valle........................esik. 06/08....................kp 15/30-35 *yk 8
Neiti Näpsän äiti......tyttö 10/08.....................kp 13/32 *yk 3
Sannuli88...............tyttö 05/10.....................kp 12/30 *yk 3
inskun....................tyttö 04/09.....................kp 6/28 *yk2
Toimistomyyrä........tyttö 01/07.....................kp 3/26-28 yk 3
LittleStar.................tyttö .............................kp X/X *yk0
aliisa10...................poika 07/10....................kp X/X *yk0
Hannaliina...............tyttö 05/10.....................kp X/X *yk0





TAUSTAILEMASSA:
Hoodrat
ellen-......................poika 11/09
Myrskytuulii.............poika 11/06
Tash......................esik. 05/10
Viuhti10..................esik. 03/10.
Lara--....................poika 09/10
orkidea-.................tyttö 12/10
Maira.................... poika 06/10
Astre.....................tyttö 06/09
Aiska.....................poika 01/08
tellervo.................esik.08/07



PLUSSANNEET 2011:

Maaliskuu2011:
RiverFlows (yk4)

Helmikuu2011:
Matilda-08 (yk3),AJ (yk3), Miina84 (yk4), Villany (yk1), Minnuska89 (yk 13)


Tammikuu2011: Salaisiahaaveita(yk 2), Ninnu-liini (yk6), Äippää (yk 2), Mirage (yk 4), Salainen toive (yk2), Nessu86, Dirty Dancing (yk9-10), Neiti Nöttiäinen (yk3), kikka89, Danone81 (yk3)
 
Tervetuloa uudet :flower:

Onnitelut plussanneille :flower:

Halauksia tarvitseville :hug:

Kinkula Hyvä että gynellä käynti toi mukanaan hyviä uutisia.

Kamomilla tsemppiä, on teillä kyllä loppujen lopuksi hyvä asenne odotuksen odotukseen, toivotaan että plussa tulee teille piakkoin. :hug: :heart:

ON sain viikonlopunan aikana purettua sydäntäni miehelle, lähinnä tässä vauva-asiassa.
No keskustelut on keskusteltu ihan hyvillä mielin ja tuottivat jopa tulosta. mies on ollut ihan erillainen keskustelun jälkeen. ja nyt kun mainitsin tulevasta oviksesta niin on peittoja heiluteltu jo nyt useasti kuin yleensä on edes kuukauden aikana. Ainoa ongelma on että olen lähdössä tytön kanssa kahdestaan laivalle huomenna niin eiköhän oviksen mahdollinen ajankohta ole la-su (?) ehkä nyt kyllä toivoisin että olisi vasta alkuviikosta niin voitaisiin hyödynnellä sitä kunnolla.
no katsotaan kastsotaan..:whistle:
O-testejä ajattelin reissuunki ottaa sen muutaman ja varmistella asiaa, vaikka hölmöltä se kuulostaakin.

nyt mentävä kun tyttö huutaa leikkimään. :)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä