Pikaisesti apua pähkäilyyn... koira vai ei?

Apua, koiran hankintaa on mietitty jo vuosia joka kantilta ja nyt vihdoin päätin sen hankkia. Tulossa spanielin pentu parin viikon päästä ja tavarat hommattu, mutta...

Koko asia mietityttää nyt tosi kovasti mitä lähemmäs se tulee ja viikonloppu oli uneton. Asun lasten (6 ja 9v) kanssa kolmestaan ja kaikki periaatteessa kunnossa, oma piha löytyy yms. mutta asia vaan on alkanut mietityttämään tosi kovasti nyt viime-metreillä onko se oikea ratkaisu. Käyn normaalisti virka-aikaan töissä joten koira on yksin mutta ei toki 9h kerralla kun lapsi tulee koulusta päivällä. Meillä on harrastuksia mutta ei kovin paljoa joten mitenkään joka ilta ei olla poissa ja koiran ulkoilutukseen on kyllä aikaa. Lisäksi on mietitty jo lasten kanssa harrastuksia ja muuta mitä koiran kanssa voi tehdä, sohvaperunaa siitä ei tule. Kuitenkin ne pakolliset kotityöt vie aikansa päivittäin ja kun perheessä ei ole toista aikuista jakamassa hommia, olen joskus aika väsynyt iltaisin.

Kissa meillä oli pitkään mutta kuoli 2 vuotta sitten, sen osalta ei ikinä ongelmia ollut etteikö olisi päässyt vkl-reissuun tms. koska pärjäsi päivän tai kaksi yksinkin. Koira on eri juttu... Kissasta ei kuitenkaan juurikaan ollut leikki/ulkoilu-seuraa eikä se tykännyt lapsista joten sitä ei enää hankita.

Olemme muuttaneet vuosi sitten uuteen kaupunkiin ja ystäviä ei täällä oikein vielä ole, joita koira varmasti toisi harrastusten yms. myötä lisää sekä mulle että lapsille. Itse myös kaipaan seuraa silloin kun lapset ovat isällään mutta toisaalta mietin, että mitä jos mahdollinen uusi mies on allerginen tai ei siedä koira-naisia... Valitettavasti ainakaan keskustelu-palstojen mukaan 35-v äiti lapsineen ja jos on vielä koira ei ole kovin haluttua seuraa. Toisaalta erosta on jo useampi vuosi eikä uutta ole ilmaantunut joten pelkästään sen takia ei kyllä tietenkään kannata jättää mitään tekemättä "mitä jos"-ajatuksella.

Eniten mietityttää kuitenkin koiran hoito loman tms. aikana. Mun vanhemmat eivät koiraa halua ottaa hoitoon joten jäljelle jää joku kaveri tai hoitola tms. Lomaviikkoja ulkomailla on 1 vuodessa eikä nyt pariin vuoteen ole juurikaan käyty missään esim. kylpylöissä, laivalla tms. mutta silti mietin koko ajan että jos nyt yhtäkkiä alkaisinkin käymään kovasti jossain ja koira tuntuisi vain taakalta. Haaveilen parin kuukauden tutkija-vaihdosta ulkomaille (työskentelen yliopistossa) joskus parin vuoden päästä mutta se saattaa olla mahdotonta toteuttaa koskaan rahatilanteen ja lasten takia, joten mitään varmaa estettä ei siis ole.

Lähinnä mietin tässä, että onko muilla ollut ajatuksia puolesta ja vastaan tai samanlaista "rimakauhua" lemmikin ottamisesta ja kertooko tämä epäröinti siitä ettei sitä kannata ottaa? Muistan, että mulla oli samanlaisia sitoutumisesta johtuvia ajatuksia ennen esikoisen syntymää/hankkimista.

 

Jos koiran otat niin koiran ehdoilla elät. Ei sitä voi jättää paskassa rypemään viikoksi jos haluaakin johonkin lähteä. Ja lapsen vastuulle sitä ei voi jättää myöskään.

Jos alat tosissaan pohtia tommosia että "Apua jos mulla on koira niin miehet ei tykkää" niin ei varmaan kannata sitä koiraa ottaa. Selvästi näyttäisi olevan tärkeämpiä asioita mielessä.

 

Ei kukaan varmaan ole jättämässä koiraa viikoksi "paskaan rypemään" kuten kirjoitit...

Kaipailen kokemuksia onko rimakauhu ja viimehetken pähkinä tavallista isomman muutoksen edessä, en niinkään kovin hölmöjä kommentteja...
Meillä tän piti olla jo selvä juttu mutta kuitenkin aiheuttaa nyt tätä viimehetken pähkäilyä

 

Olen päättänyt, että kun tästä nykyisestä koirasta aika jättää, en koskaan ikinä enää ota koiraa. En koskaan.

 

Mulla on ollut elämässäni 4 koiraa, enkä koskaan ole kokenut tuollaista rimakauhua. Ehkä se koira sitten tosiaan ei sovi teidän elämään, jos susta tuntuu että se on este kaikelle.

Noin muuten en näe viikon lomareissua vuodessa esteenä koiran hankinnalle, kun sen voi jättää ystävälle tai hoitolaan hoitoon. Sun lapset myös kasvaa koko ajan ja voivat muutamien vuosien päästä ottaa enemmän vastuuta koirasta kotona ollessaan jos sinä olet poissa.

 

No meillä ei kyllä ole ikinä ollut tuollaisia pohdintoja lemmikkiä hankkiessa. Meillä on jokainen lemmikki (joita ollut 6 viimeisen 20 vuoden aikana) ollut todella haluttu ja tiedostettu hyvin se että niihin kuuluu paljon sitoutumista ja esimerkiksi nuo reissut sun muut todellakin täytyy tehdä lemmikin ehdoilla. Meillä on onneksi aina ollut pari tuttua, jotka ovat ilomielin meidän koiria ja muita lemmikkejä hoitaneet. Kerran veimme matkan ajaksi koiran koirahoitolaan, mutta haettiin se sieltä pois 10 minuutin päästä koska ei kestetty sitä sinne jättää, kun oli niin julman näköinen häkki.

Paljonhan lemmikit sitovat muutenkin. Täytyy tiedostaa se, että koiralla voi olla käyttäytymispngelmia tai terveysongelmia jotka on sitten pakko hoitaa. Täytyy tiedostaa ettei koiraa tosiaan voi jättää pitkäksi aikaa yksin kotiin. Minä olin myös kahden lapsen yksinhuoltaja kun meillä koiria oli ja siihen kun olin alusta saakka tottunut, ei se tuntunut mitenkään lisätaakalta (vaikkei kumppania ollutkaan tehtäviä jakamassa).

Tuo mies-asiasi minua ihmetyttää. Ethän sä nyt voi tollasia miettiä. Joko sinä otat koiran ja ja kestät sen seuraukset että vaikka löytyisikin unelmamies niin koira on sinun perheenjäsen ja sitä et voi miehen takia hylätä vaikka mies ei koirista tykkäisi tai olisi koirille allerginen. Koiran täytyy tulla sulle ykkösenä, ei minkään miehen.

Ja sun täytyy myös tiedostaa, että et sä oikein tosta noin vaan voi lähteä muutamiksi kuukausiksi ulkomaille, jos sulla on koira. Pari viikkoa koira voi matkan ajan olla hoidossa, mutta et voi kiusata koiraa antamalla sitä jonnekin pitkiksi ajoiksi ja sen jälkeen palata kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Mietis nyt viellä. Et tunnu olevan ollenkaan varma haluatko sitoutua koiraan 100 prosenttisesti jopa yli 15 vuodeksi.

 

[QUOTE="jik";30583817]Olen päättänyt, että kun tästä nykyisestä koirasta aika jättää, en koskaan ikinä enää ota koiraa. En koskaan.[/QUOTE]

Mä oon samaa mieltä. Kunhan tästä nykyisestä aika jättää. Mutta nyt se on rakas karvakorva, vaikka huolta ja murhetta onkin ajoittain. Silti, kunhan sen aika tulee, uutta koiraa en hanki.
Osittain ajatukset johtuu myös siitä, että olen pettynyt itseeni koiran omistajana, ei ole ollut niin paljon aikaa ja viitseliäisyyttä kuin olisin toivonut.

 

Jos epäröit älä ota . Lapset sen ikäiset että koiran hoitoon et voi niitä sitouttaa. Odota 3-4 vuotta. Ottakaa kani sitä voi paijata.

 

Kiitos kommenteista!

Kyllä muakin tämä oma epäröinti ihmetyttää kun pitkään on pennun osto ollut mielessä ja tuntui ihan oikealta mutta nämä ajatukset tulleet ihan nyt vasta.

Mulla on ollut näitä ulkomailla-asumis haaveita jo 10 vuotta mutta ne eivät olleet lähelläkään toteutua. Nyt se on vielä epätodennäköisempää kun isä tuskin päästää lapsia kuukausiksi ulkomaille ja toisaalta en pysty yksin rahallisesti ja muutenkaan lasten kanssa lähtemään joten koiran ottoa ei sen takia kannata siirtää kun se lähtö on hyvin epätodennäköistä koskaan.

Mies asiaan liittyen tämä ajatus on tullut vasta nyt kun satuin eksymään suomi 24 keskustelupalstalle jossa tietty haukutaan kaikki yh:t pystyyn, samoin yli 30v naiset on jo kuulemma valmiita hautaan ja koirat-naiset ällöttäviä. Näiden yhdistelmä tietty se pahin. Kommenttien kirjoittajat siellä ei varmaan oo kovin tasokkaita eikä niitä kannata lukea mutta kyllä ne tekstit jollain tavalla sai miettimään että senkö takia en löydä uutta miestä että ikää on liikaa ja lapsetkin vielä, kun kuulemma alle 30v lapsettomat on kaikin tavoin parempia.

 

Ihan ensimmäisenä: älä KOSKAAN etsi miestä Suomi24:ltä. Siellä on koko Suomen paskin ihmisjoukko kokoontunut. Mitään Suomi24:n juttuja ei myöskään koskaan pidä ottaa tosissaan. Ei Suomi24:ää syyttä kutsuta Suoli24:ksi...

Mutta onko sulla muissakin suurissa päätöksissä samanlaista viimehetken epäröintiä? Tokihan se voi olla sussa vain joku piirteiin vain, että "liikaa" alkaa viimehetkellä jännittämään/ahdistamaan ja siksi kaikki alkaa epäilyttämään. Jos sulla ei muulloin tälläistä ole, niin sityen kuulostaisi vähän huolestuttavalta tämä koiran hankkiminen. Hieno sinänsä että mietit näitä asioita. Koira on iso sitoutuminen ja siitä täytyisi olla varma että siihen kanssa oikeasti sitoutuu. Selkeästi olet kuitenkin pitkään ja hartaasti asiaa miettinyt.

 

Ihan ensimmäisenä: älä KOSKAAN etsi miestä Suomi24:ltä. Siellä on koko Suomen paskin ihmisjoukko kokoontunut. Mitään Suomi24:n juttuja ei myöskään koskaan pidä ottaa tosissaan. Ei Suomi24:ää syyttä kutsuta Suoli24:ksi...

Mutta onko sulla muissakin suurissa päätöksissä samanlaista viimehetken epäröintiä? Tokihan se voi olla sussa vain joku piirteiin vain, että "liikaa" alkaa viimehetkellä jännittämään/ahdistamaan ja siksi kaikki alkaa epäilyttämään. Jos sulla ei muulloin tälläistä ole, niin sityen kuulostaisi vähän huolestuttavalta tämä koiran hankkiminen. Hieno sinänsä että mietit näitä asioita. Koira on iso sitoutuminen ja siitä täytyisi olla varma että siihen kanssa oikeasti sitoutuu. Selkeästi olet kuitenkin pitkään ja hartaasti asiaa miettinyt.

Joo, en ainakaan enää todellakaan lue mitään keskusteluja sieltä. :-/ Tosi ala-arvoista kommentointia, jossa kaikki eronneet on luusereita, yli 30-vuotiaat parhaat päivänsä nähneitä siiderivalaita ja yh:t tietty niitä pahimpia. Kukalie tommosta kirjoittaa, kun itse en ajattele ollenkaan että eronnut mies olisi huonompi kuin ei-eronnut tai koe itseäni 35v:nä mitenkään huonommaksi kuin nuorempana.

Kyllä mulla tätä viime-hetken rimakauhua on moneen asiaan, kuten tossa alussa sanoinkin niin ennen esikoisen syntymää oli isokin paniikki, joka tietty hävisi kerralla kun vauva sitten oikeasti tuli taloon. Paikkakunnan muutto siirtyi pari kertaa kun emmin ja jahkailin sitä ja samoin on käynyt jonkun työpaikan kanssa että pohdin kovasti varsinkin siinä hetkessä kun päätös on tehtävä. Sama on näköjään tämän asian kanssa... Johtunee siitä, että monet isot päätökset (esim. miehen valitseminen aikoinaan) ovat jälkeenpäin osoittautuneet vääriksi joten nyt kaikki uudet muutokset ja ratkaisut on hankalampia ja jossain määrin ahdistavia viimemetreillä

 

Kyllä mä löysin kunnollisen työssäkäyvän miehen vaikka olin yli 30v. koirallinen yh. Niin ja työtönkin vielä. Suhde on oikein hyvä ja molemminpuolista rakkautta on. En siis epätoivoissani takertunut ekaan kaksilahkeiseen joka mun kanssa halusi olla. Yksinkin oli hyvä. Tai siis lapsen ja koiran.

Kannattaa ottaa pentu loma-aikaan että saa sisäsiisteyskoulutuksen kunnolla alkuun. Ei ole kiva lapsille tulla kotiin jos talossa jätöksiä ja en pistäisi vielä noin pienten hommaksi siivota niitä.

Tsemppiä ja miksi ihmeessä kelpuuttaisit edes miehen jolle ei koira kelpaa? En mä ainakaan.

 

Vähän pisti silmään ettei kissa tykänyt lapsista...kohteliko lapset sitä huonosti ja retuuttivat miten sattuu? Toivottavasti ei.
Sellaista miestä ei kannata ottaa joka ei lemmikkiä hyväksy tokikaan. Ja miehet nimenomaan haluaa naisia joilla on lapsia eikä meitä lapsettomia.

 

Kyllä mä löysin kunnollisen työssäkäyvän miehen vaikka olin yli 30v. koirallinen yh. Niin ja työtönkin vielä. Suhde on oikein hyvä ja molemminpuolista rakkautta on. En siis epätoivoissani takertunut ekaan kaksilahkeiseen joka mun kanssa halusi olla. Yksinkin oli hyvä. Tai siis lapsen ja koiran.

Kannattaa ottaa pentu loma-aikaan että saa sisäsiisteyskoulutuksen kunnolla alkuun. Ei ole kiva lapsille tulla kotiin jos talossa jätöksiä ja en pistäisi vielä noin pienten hommaksi siivota niitä.

Tsemppiä ja miksi ihmeessä kelpuuttaisit edes miehen jolle ei koira kelpaa? En mä ainakaan.

En mä tiedä, itseäni ei kenenkään miehen koirallisuus häiritsisi mutta ehkä jos niitä olisi lauma kotona niin miettisin uudestaan. No, meille ei laumaa ole tulossa. Yksi vain.

Noi mun tapailu-kumppanit tai miehet joista olen ollut kiinnostunut on pääasiassa enemmän semmosia busines-miehiä tms. ja urheilijoita, joilla ei ole varmaan aikaa koiriin joten kenelläkään sellaista ei ole sattunut olemaan ketä olen treffannut. Lasten kanssa on toki kiva olla mutta näin neljän vuoden yksinolon jälkeen toivoisin kyllä jo kovasti kohtaavani oikean tyypin jonka kanssa jakaa elämää... Sen "löytyminen" johtuu lähinnä minusta ja siitä etten kelpuuta ketä tahansa tai tyydy siihen ihan kivaan, ihan eri juttu siis eikä nyt liity tähän koiran hankintaan.

Mutta ehkä joku mies (tai nainen) voisi ajatella sen lemmikkien omistamisen niin, etenkin koiran kohdalla, että se sitoo uutta tyttö/miesystävää liikaa eikä tämä pääse esim. treffeille tai yökylään jos sattuu, että lapset on poissa, millekkään viikonloppulomalle tms. kovin helposti, kaikkea sitä mitä nyt seurusteluvaiheessa tehdään. Ja mitä olen ymmärtänyt, niin miehet ajattelevat jäävänsä vikalle sijalle naisen elämässä, kun lapset ja se koirakin menee edelle eivätkä halua pelkäksi koirankusettajaksi kenellekkään. Ehkä tämä on pääasiassa se miksi koira-naiset ja yh:t ei ole suuressa huudossa mies-markkinoilla. En tiedä, arvailen vaan.

Itse en koe olevani niin "koira-nainen" tai "kissa-nainen" mitä noissa keskusteluissa tarkoitetaan, vaikka kissa meillä olikin ja koiristakin olen tykännyt koko ikäni. Siis siinä mielessä, että se olisi ihan henki ja elämä mulle. En halua nukkua eläimen kanssa ja muutenkin vaikka onkin perheenjäsen niin on koira/kissa eikä ihminen. Tykkään siististä kodista ja karvattomista vaatteista. Lapsiperheessä sitä siivottavaa riittää ja kissastamme lähti paljon karvaa mutta urhoollisesti imuroin päivittäin ja teippiharjalla putsailin vaatteet aina ennen töihinlähtöä.

 

Vähän pisti silmään ettei kissa tykänyt lapsista...kohteliko lapset sitä huonosti ja retuuttivat miten sattuu? Toivottavasti ei.
Sellaista miestä ei kannata ottaa joka ei lemmikkiä hyväksy tokikaan. Ja miehet nimenomaan haluaa naisia joilla on lapsia eikä meitä lapsettomia.

Tähän itsekin kiinnitin huomiota . Meillä 4 kissaa ja kaikki tykkäävät lapsista. Vanhin kissa on jo iäkäs ja oli meillä useita vuosia jo ennen lasten syntymää, silti hän tykkää lapsista kovasti.

 

Vähän pisti silmään ettei kissa tykänyt lapsista...kohteliko lapset sitä huonosti ja retuuttivat miten sattuu? Toivottavasti ei.
Sellaista miestä ei kannata ottaa joka ei lemmikkiä hyväksy tokikaan. Ja miehet nimenomaan haluaa naisia joilla on lapsia eikä meitä lapsettomia.

Ei kohdelleet huonosti. Kissa tuli mulle jo opiskeluaikana 15 vuotta sitten ja tottui olemaan mun ja mieheni "vauva" jolle huomiota ja syliä riitti rajattomasti. Oli tosi diiva persialaiskissa ja vaikka ihmisiä kohtaan ihana niin ei sietänyt muita kissojakaan vaan leikattuna narttunakin puri jokaista eläintä pihallamme ja jahtasi naapuruston kollit puuhun.

Kissi ei missään vaiheessa oppinut tykkäämään lapsista vaikka mitä yritettiin. Sähisi ja raapi jos liian lähelle tulivat, mutta sieti kuitenkin niin, että samassa huoneessa pystyi olemaan lasten kanssa. Koskea ei vaan lapset saaneet paitsi aikuisen sylissä.

 

Mulla on täällä käsi pystyssä. Kyllä, koiran ottamista ennen oli "rimakauhua". Sama homma toistui seuraavan koiran kohdalla. Eikä stressaaminen ole loppunut tähän, nyt koiran kanssa stressaan siitä, että saahan se tarpeeksi liikuntaa ja muita virikkeitä.

Mun mielestä se ei tarkoita sitä, että mun ei olisi kannattanut ottaa koiraa. Täytyyhän se miettiä kunnolla, mihin on sitoutumassa. Jaksaako oikeasti monta tuntia päivässä koiranhoitoa; liikunnat, koulutukset, harrastukset, hoitotoimenpiteet (turkki, iho, kynnet, hampaat jne), ruokinnat jne jne. En olisi voinut ottaa koiraa vain siksi, että ne ovat kivoja ja haluan sellaisen. Halusin varmistaa, että pystyn tarjoamaan sille mielekkään ja hyvän elämän.

Mitä tulee noihin matkustamisiin ja mies-juttuihin, niin kannattaahan nekin miettiä. Tutkijavaihtoon voi mennä myös tyyliin Ruotsiin tai Saksaan, jotka eivät ihan hirveästi Suomesta poikkea (mitä tulee koiran omistamiseen). Erikseen on muita maita, joihin en koiria veisi (erilaisia ulkoloisia liikkeellä ja ties mitä muita eläintauteja, isot rodut kielletty suurkaupungeissa jne). Itse olen ollut 3kk Ruotsissa ilman mitään (koiraan liittyviä) ongelmia. Samanlaista se arki oli siellä kuin täälläkin.

Mikäli olet hankkimassa koiraa joltain oikealta, vastuulliselta kasvattajalta, niin hän on varmaan myös arvioinut sinut sopivaksi omistajaksi koiralle. Itse uskaltaisin myydä sinulle pennun, sillä olet oikeasti pohtinut asiaa monelta kantilta. Koiralla tulee olemaan varmasti ihan hyvä elämä teidän perheessä!

 

En mä tiedä, itseäni ei kenenkään miehen koirallisuus häiritsisi mutta ehkä jos niitä olisi lauma kotona niin miettisin uudestaan. No, meille ei laumaa ole tulossa. Yksi vain.

Noi mun tapailu-kumppanit tai miehet joista olen ollut kiinnostunut on pääasiassa enemmän semmosia busines-miehiä tms. ja urheilijoita, joilla ei ole varmaan aikaa koiriin joten kenelläkään sellaista ei ole sattunut olemaan ketä olen treffannut. Lasten kanssa on toki kiva olla mutta näin neljän vuoden yksinolon jälkeen toivoisin kyllä jo kovasti kohtaavani oikean tyypin jonka kanssa jakaa elämää... Sen "löytyminen" johtuu lähinnä minusta ja siitä etten kelpuuta ketä tahansa tai tyydy siihen ihan kivaan, ihan eri juttu siis eikä nyt liity tähän koiran hankintaan.

Mutta ehkä joku mies (tai nainen) voisi ajatella sen lemmikkien omistamisen niin, etenkin koiran kohdalla, että se sitoo uutta tyttö/miesystävää liikaa eikä tämä pääse esim. treffeille tai yökylään jos sattuu, että lapset on poissa, millekkään viikonloppulomalle tms. kovin helposti, kaikkea sitä mitä nyt seurusteluvaiheessa tehdään. Ja mitä olen ymmärtänyt, niin miehet ajattelevat jäävänsä vikalle sijalle naisen elämässä, kun lapset ja se koirakin menee edelle eivätkä halua pelkäksi koirankusettajaksi kenellekkään. Ehkä tämä on pääasiassa se miksi koira-naiset ja yh:t ei ole suuressa huudossa mies-markkinoilla. En tiedä, arvailen vaan.

Itse en koe olevani niin "koira-nainen" tai "kissa-nainen" mitä noissa keskusteluissa tarkoitetaan, vaikka kissa meillä olikin ja koiristakin olen tykännyt koko ikäni. Siis siinä mielessä, että se olisi ihan henki ja elämä mulle. En halua nukkua eläimen kanssa ja muutenkin vaikka onkin perheenjäsen niin on koira/kissa eikä ihminen. Tykkään siististä kodista ja karvattomista vaatteista. Lapsiperheessä sitä siivottavaa riittää ja kissastamme lähti paljon karvaa mutta urhoollisesti imuroin päivittäin ja teippiharjalla putsailin vaatteet aina ennen töihinlähtöä.

Ymmärrän kyllä noikin aspektit. Itse taas olin aivan tyytyväinen vaan koiran ja lapsen kanssa ja miehen tulo elämään oli vaan lisäplussa.

Tottakai pitää harkita tarkkaan ja monelta eri kantilta kannattaako se koira hankkia. Itellä on ollut sen verran hyvät tukiverkot, et koiranhoitoapua on tarvittaessa aina löytynyt. Ja onhan noita hyviä koirahoitoloitakin.

 

[QUOTE="ger";30584040]Mulla on täällä käsi pystyssä. Kyllä, koiran ottamista ennen oli "rimakauhua". Sama homma toistui seuraavan koiran kohdalla. Eikä stressaaminen ole loppunut tähän, nyt koiran kanssa stressaan siitä, että saahan se tarpeeksi liikuntaa ja muita virikkeitä.

Mun mielestä se ei tarkoita sitä, että mun ei olisi kannattanut ottaa koiraa. Täytyyhän se miettiä kunnolla, mihin on sitoutumassa. Jaksaako oikeasti monta tuntia päivässä koiranhoitoa; liikunnat, koulutukset, harrastukset, hoitotoimenpiteet (turkki, iho, kynnet, hampaat jne), ruokinnat jne jne. En olisi voinut ottaa koiraa vain siksi, että ne ovat kivoja ja haluan sellaisen. Halusin varmistaa, että pystyn tarjoamaan sille mielekkään ja hyvän elämän.

Mitä tulee noihin matkustamisiin ja mies-juttuihin, niin kannattaahan nekin miettiä. Tutkijavaihtoon voi mennä myös tyyliin Ruotsiin tai Saksaan, jotka eivät ihan hirveästi Suomesta poikkea (mitä tulee koiran omistamiseen). Erikseen on muita maita, joihin en koiria veisi (erilaisia ulkoloisia liikkeellä ja ties mitä muita eläintauteja, isot rodut kielletty suurkaupungeissa jne). Itse olen ollut 3kk Ruotsissa ilman mitään (koiraan liittyviä) ongelmia. Samanlaista se arki oli siellä kuin täälläkin.

Mikäli olet hankkimassa koiraa joltain oikealta, vastuulliselta kasvattajalta, niin hän on varmaan myös arvioinut sinut sopivaksi omistajaksi koiralle. Itse uskaltaisin myydä sinulle pennun, sillä olet oikeasti pohtinut asiaa monelta kantilta. Koiralla tulee olemaan varmasti ihan hyvä elämä teidän perheessä![/QUOTE]

Kiitos! Kyllä koira olisi tulossa hyvältä ja pitkäaikaiselta kasvattajalta mutta ei hän tietysti ole asioista niin kysellyt mitä olen nyt tässä kertonut, varmasti luottaa siihen että aikuinen ihminen osaa tehdä päätöksen itse onko resursseja koiran ottoon vai ei... Ja sitähän minä tässä vielä pähkäilenkin

Lapset on murheen murtamia mutta luulen, että siirrämme pennun ottoa vielä hiukan, vaikkapa kesään tai ensi vuoteen, kunnes varmuus on 100%. Teen kaikki asiat elämässä niin huolella ja sitoudun satalasissa etten eläintäkään halua ottaa ellen ole ihan varma ratkaisun oikeellisuudesta

 

Ymmärrän kyllä noikin aspektit. Itse taas olin aivan tyytyväinen vaan koiran ja lapsen kanssa ja miehen tulo elämään oli vaan lisäplussa.

Tottakai pitää harkita tarkkaan ja monelta eri kantilta kannattaako se koira hankkia. Itellä on ollut sen verran hyvät tukiverkot, et koiranhoitoapua on tarvittaessa aina löytynyt. Ja onhan noita hyviä koirahoitoloitakin.

Kyllä, juuri tämä hoito-asia mietityttää eniten... Olen ollut vähän haluton parin viime vuoden aikana reissaamaan entiseen tapaan joten juuri nyt koira ei hoitopaikkoja juuri tarvitsisi mutta nyt kun taloudellinen tilanne on vähän parempi ja muut asiat elämässä tasapainossa niin kaikenlaiset pienet reissut (yö Tallinnassa, Tukholman risteily lasten kanssa, päivä Lintsillä ja Helsingissä yms.) olisi kivoja. Noista ei mihinkään koiraa voi ottaa mukaan ja vaikka onkin kyse vaan 1-2 vuorokaudesta kerrallaan lisää se tietty kustannuksia ja vaivaa+huolta jos jokaiseen pitää koira roudata hoitolaan.

Sehän tässä elämässä on kun ei koskaan tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi. Voihan olla, ettei niitä reissuja tule tehtyä sen enempää kuin nytkään ja tuo hoitopaikan puute on täysin turha stressi ja koira jää sen takia ottamatta... Toisaalta voihan se myös olla, että mun vanhemmat innostuukin koiran hoidosta kun siihen tutustuvat tai löytyy jotain uusia kavereita täältä vaikka koira-harrastusten kautta jotka mielellään ottavat sessen välillä hoitoon. Tai joku naapuruston tyttö joka voisi käydä kävelyttämässä jos on pitkä päivä ja jotain erityistä illalla ettei päästä lenkittämään...

 

Mielestäni pieni "rimakauhu" on ihan normaalia. Kyllä itsekin mietin että onkohan tämä nyt ihan järkevää. Tosi paljon lisätyötä tulee koirasta, siitä ensimmäisestä siis. Toinen tulee sitten siinä sivussa, ehkä tulet sen sitten myöhemmin huomaamaan
Mutta juuri nuo lomailut, työajat jne jne. Kaikki pitää miettiä koirienkin kannalta. Ja minulla on vielä ihan huippuhyvä hoitopaikka minne nuo voi lyhyellä varoitusajalla heittää, mutta silti se tuntuu pahalta. Uskon että meillä olisi koiranhankinnat jäänyt jos ei olisi tosi läheistä henkilöä joka oikeasti mielellään noita piskejä hoitaa. En pystyisi noita hoitolaan laittaa enkä ihan minkä tahans puoltutun hoiviinkaan niitä uskaltaisi jättää.
Ja sitten AINA pitää herätä normaalia aikaisemmin ja käydä lenkillä vaikka kuinka väsyttäisi, olisi kipeä tai olisi hirveä sää. Koirien kanssa tulee noita pakkopakkoPAKKO-juttuja jonkin verran, ja sitten välillä on huoli kun koira käyttäytyy oudosti eikä oikein tiedä että onko ohimenevää vai pitäisikö mennä eläinlääkärille jne. Pientä tuollaista päänvaivaa vähän väliä.

 

Miten olit sata lasissa jos pentu jo tulossa ja nyt perutkin. Ei ymmärrä

 

Ja lisää siivousta!!!

 

Miten olit sata lasissa jos pentu jo tulossa ja nyt perutkin. Ei ymmärrä

En tiedä. Tottakai olen miettinyt noita asioita mitä koiran hankintaan liittyy jo ennenkin monelta kantilta kuten kaikki koiran hankintaa suunnittelevat ja kaikki tuntui olevan ok mutta tämä epätavallisen voimakas epäröinti on tullut vasta nyt kuvioihin kun luovutus olisi alle 2 viikon sisällä...

En tosiaan osaa vastata siihen mistä se johtuu ja sitä tässä nyt ihmettelenkin, onko tämä jossain määrin "normaalia" rimakauhua isojen muutosten edessä vai onko tämä merkki siitä että koiran otto ei ainakaan nyt ole hyvä ajatus?!

 

Kiitos kommenteista!

Kyllä muakin tämä oma epäröinti ihmetyttää kun pitkään on pennun osto ollut mielessä ja tuntui ihan oikealta mutta nämä ajatukset tulleet ihan nyt vasta.

Mulla on ollut näitä ulkomailla-asumis haaveita jo 10 vuotta mutta ne eivät olleet lähelläkään toteutua. Nyt se on vielä epätodennäköisempää kun isä tuskin päästää lapsia kuukausiksi ulkomaille ja toisaalta en pysty yksin rahallisesti ja muutenkaan lasten kanssa lähtemään joten koiran ottoa ei sen takia kannata siirtää kun se lähtö on hyvin epätodennäköistä koskaan.

Mies asiaan liittyen tämä ajatus on tullut vasta nyt kun satuin eksymään suomi 24 keskustelupalstalle jossa tietty haukutaan kaikki yh:t pystyyn, samoin yli 30v naiset on jo kuulemma valmiita hautaan ja koirat-naiset ällöttäviä. Näiden yhdistelmä tietty se pahin. Kommenttien kirjoittajat siellä ei varmaan oo kovin tasokkaita eikä niitä kannata lukea mutta kyllä ne tekstit jollain tavalla sai miettimään että senkö takia en löydä uutta miestä että ikää on liikaa ja lapsetkin vielä, kun kuulemma alle 30v lapsettomat on kaikin tavoin parempia.

Naapurin siivooja 3 lapsen totaali yh ja 2 koiran emäntä löysi itselleen uuden puolison... ei huolta