Pieni vauva ja parisuhde kuihtumassa..

[solmussa]

Kauhea tilanne.. Meillä on vauva ja parisuhteemme, rakkaan lapsemme perheen kulmakivi, on tuhon partaalla ja perhe hajoamassa sen myötä. Nyt on turha spekuloida sitä, että miksi ihmeessä teimme vauvan, jos suhde on näin heikolla pohjalla tai muuta sellaista, koska vauva on nyt tässä ja tilanne on mikä on ja jotakin tälle tilanteelle pitää tehdä.

Rakastan kyllä miestäni ja olisin valmis tekemään kaikkeni parisuhteemme ja perheemme eteen, mutta mies on asian suhteen todella passiivinen. Toisaalta ajattelen, että minun pitäisi sietää passiivisuutta ja omin voimin tehdä kaikki voitava, jotta lapsellamme säilyisi perhe ja hän saisi kokea edes varhaislapsuudessaan ehjää perhe-elämää ilman vanhemmalta toiselle pompottelua. Myös itseäni ahdistaa suunnattomasti ajatus siitä, että joutuisin jakamaan lapsen miehen kanssa vuoro viikoin. Tahdon olla lapseni kanssa päivittäin, enkä puolittaa häntä kenenkään kanssa ja siksi olisi tärkeää, että saisimme perheemme pysymään ehjänä ja onnellisena. Mies haluaa samaa, mutta ongelma on siinä, että mies ei tunnu tajuavan, että ilman toimivaa parisuhdetta me emme voi elää perheenä onnellisesti; jos meidän suhteemme on huono, kuinka voisimme yhdessä olla perhe, tai ainakaan onnellinen perhe?

Olemme etääntyneet toisistamme niin henkisesti, kuin fyysisestikin, eikä mies osoita mitään intoa parisuhteemme eteen. Hän vaikuttaa siltä, että hän on luovuttanut. Minä haluaisin tehdä kaiken voitavan, jotta ainakin sitten, jos kaikki menisi pieleen, tietäisin yrittäneeni kaikkeni. Mutta nyt alkaa kypsyttää se, ettei miestä kiinnosta tippaakaan ja minultakin alkaa mennä maku; en halua rinnalleni miestä, joka ei edes halua yrittää korjata suhdettamme. Ja toisaalta en uskalla luovuttaa, koska pelkään tekeväni väärin lastamme kohtaan... Ja toivon, että ehkä suhteemme korjaantuu tästä ajan kanssa itsestään.. mutta en oikein jaksa uskoa siihen.

Olen yrittänyt aktiivisesti, mutta mies tuntuu valuvan vain etäämmälle.. Ja nyt mietin, että jos minäkin luovuttaisin. Heräisikö hän sitten? Vai menisikö kaikki entistä huonommaksi? Vai entä jos vaan jättäisin hänet saman tien? Olisiko siinä herätystä hänelle, vai tuhoaisinko sillä vaan lopullisesti jotain, minkä olisimme voineet sittenkin pelastaa?

Päätös on todella vaikea, koska nyt minun on ajateltava lasta. Millä valinnoilla voisin edesauttaa sitä, että lopputulos olisi varmasti paras mahdollinen lapsellemme? En odota löytäväni tältä palstalta viisasta tietäjää, joka osaisi kertoa oikean vastauksen ja ratkaista ongelmani, mutta ehkä joku on kokenut jotain samankaltaista ja osaa antaa jotain näkökulmaa ja vinkkejä tähän umpisolmuun. Toistaiseksi ratkaisuni on ollut se, että "katsotaan nyt, miten tilanne kehittyy..." Mutta kuinka kauan sellaista voi katsella ja odottaa? Koska olisi päätösten aika? Ja mitä tässä edes pitäisi päättää?

 

[niinpäs]

Jos nyt keskittyisit lapseen ja omaan jaksamiseesi ihan rauhassa. Mihinkään ei ole kiire, pääset pois koska tahansa, ei ole viikonpäivää/ vuodenaikaa jolloin ainoastaan ero on sallittua. Ihan samoin olisi rehellisesti kannattanut punnita sitä lapsen hankintaakin aikoinaan...

Otat selvää mihin vaikuttaa se että lähdet lapsen kanssa, mistä syistä tasan tarkkaan lähtisit, mikä nyt tökkii? Mitä se on kun yksin olet 24/7 lapsen kanssa, mikä olisi paremmin kun se passiivinen mies olisi poissa jaloista?

Onko mikään hyvin nyt? Miksi et lähtisi saman tien? Olisiko vielä parasta eka joulu sitkistellä yhdessä? Lapsi ei siitä vielä mitään muista kuitenkaan.

Erolapsireppanoita on pilvin pimein, joukkoon mahtuu.

 

[no]

Sait hyvän vastauksen edelliseltä, kiire ei todellakaan ole. Se Joulupäätös olisi myös hyvä.

Minua kiinnostaa tarkemmin tietää, että millä tavalla mies on passiivinen. Kerro joitakin lauseita hänen sanomana ja kerro miten hän toimii silloin, kun hän ei mielestäsi toimi oikein sinua tai perhettä kohtaan. Avaudu enemmän ongelmasta.

Onko hän tietokoneella? Kenties pelaamassa? Kavereiden kanssa?

 

[feliz navidad]

Vauvan syntymä on ihan aina kriisi parisuhteelle, koska vauvan synnyttyä ei olla enää vain mies ja nainen, vaan myös isä ja äiti. Niiden uusien roolien hakeminen on vaikeaa eikä se ole helppoa kummallekaan osapuolelle.

Ehdotan, että hakeudutte parisuhdeterapiaan käymään läpi parisuhdettanne. Erittäin usein kyse on siitä, että on ongelmia kommunikoinnissa. Jos kommunikointi saadaan kuntoon, niin parisuhdekin lähtee menemään paremmin ja turhat erot voidaan välttää.

Kun olet koko ajan kotona, niin se on erityisesti ensimmäisen lapsen kohdalla äidille aikamoinen shokki. Työkavereita ei ole, omat ystävät on töissä ja tosi usein tuntuu, että melkein tukehtuu kotiin, kun ei ole keskusteluseuraa eikä mitään aikuiskaveria. Kun mies sitten tulee väsyneenä kotiin töistä, niin pettymys on äidille valtava, kun mies ei jaksakaan olla superenerginen eikä jaksa puhua äidin kanssa niitä näitä. Tosiasiassa mies usein käyttäytyy samalla tavalla kuin ennen vauvaakin, mutta erona on se, että vaimon näkökulma on muuttunut, koska hänen arkielämänsä on muuttunut enemmän.

Miehen puolustukseksi on sanottava, että naiset tosi helposti määräävät, että miten vauvaa pitää hoitaa. Naisen tapa hoitaa vauvaa on ainoa oikea ja jos isä tekee eritavalla, niin heti ollaan moittimassa, korjataa miehen jäljet jne. Ei ihme, jos mies passivoituu, koska jos tekee jotain, niin moititaan, jos ei tee mitään, moititaan silti. Helpompaa siis olla tekemättä mitään, kun saa haukut joka tapauksessa.

Kyse voi olla myös pelosta, jännittämisestä tai jopa masentuneisuudesta. Vauvaa saatetaan odottaa suurin odotuksin, mutta se todellisuus ja arjesta selviytyminen onkin kauhean paljon haastavampaa kuin se vauvan söpöys.

Kannattaa muistaa, että ihan kaikissa parisuhteissa on ylä- ja alamäkiä. Mikään suhde ei ole koko ajan uskomattoman ihanaa. Ne, jotka kuvittelevat elämän olevan pelkkää ihanaa parisuhdetta, ovat niitä, jotka vaihtavat kumppania 1-3 vuoden välein.

Minulla on kaksi lasta ja äidiksi kasvaminen oli tosi rankkaa, vaikka kumpikin lapsi on ollut hartaasti toivottu. Siksi minä sanon täydestä sydämestäni, että keskity nyt vain olennaiseen: vauvaan. Pelkästään hänen hoitamisensa on rankkaa työtä. Eroon ehdit päätyä vielä myöhemminkin.

Jos perheessä on lapsi, niin vanhempien pitäisi yrittää kunnolla saada parisuhde toimimaan. Vasta sitten erotaan, jos mikään muu ei auta. Jos pariskunnalla ei ole lapsia, niin silloin voi erota pienemmistäkin syistä.

Ehdotan, että kirjoitat miehellesi kirjeen, jossa kerrot juuri nämä samat asiat, joita kerroit tässä keskustelussa. Toinen vaihtoehto on se, että näytät hänelle tämän viestiketjun ja pyydät häntä kertomaan, että mitä ajatuksia se hänessä herättää?

Ehkä miehesikin ajattelee eroa, mutta ei halua erota vielä vauvan ja ehkä sinunkaan takia. Hän ei ehkä vain tiedä, mitä pitäisi tehdä. Olette siis samassa tilanteessa, mutta katsotte asioita vähän eri tavalla ja vauva on ikään kuin teidän välissä. Voit tietysti miettiä, että miten olette riidelleet aikaisemmin ennen raskautta? Onko jotakin muuttunut vai onko mies aiemminkin käyttäytynyt samalla tavalla (ollut puhumatta)?

 

[Nokkaeläin]

Googletin vähän nettiä:

- Äidin ja isän masennusriski on suurin vauvan ensimmäisen ikävuoden aikana. Isillä masennusriski on suurin, kun vauva on 3-6 kk:n ikäinen

- Avioeroriski on suurin vauvan ensimmäisen ikävuoden aikana

Olisko teilläkin niin, että elätte vain tätä hetkeä, ettekä tajua, että oikeasti se pieni vauva on aikamoinen elämän mullistaja. Antakaa ajan kulua ja yrittäkää keskustella. Ei syyllistävää tai haukkuvaa puhetta, vaan sitä, että vaihdatte ajatuksia.

Moni ottaa eron ja ajattelee, että nyt ongelmat ratkeaa. Ei ne ratkea. Jos ei osaa ratkoa riitoja parisuhteessa, niin ei ne eron jälkeenkään ne taidot tule itsestään, vaan ne pitää opetella parisuhteessa. Toi on hyvä pointti, että miten olette riidelleet aikaisemmin. Jos ette ole osanneet keskustella asioista ja ratkaista erimielisyyksiä sopuisasti, niin miten sitten muka vauvan synnyttyä osaisi yhtäkkiä keskustella erimielisyyksistä kunnolla, sillä kumpikin vanhempi on väsynyt vauvan hoidosta, univelasta yms.

 

[..99..]

Myös itseäni ahdistaa suunnattomasti ajatus siitä, että joutuisin jakamaan lapsen miehen kanssa vuoro viikoin.

Ihan vaan tiedoksi, että pienen vauvan kanssa ei mitenkään voida suositella viikko+viikko -yhteishuoltajuutta. Pieni vauva ehtii siinä ajassa jo unohtamaan toisen vanhempansa. Kannattaa vaikka kysyä oman kotikunnan lastenhuoltoasioita hoitavalta henkilöltä, että mitä vaihtoehtoja tällaisessa tapauksessa.

Käsittääkseni toinen on lähivanhempi ja toinen etävanhempi, koska lapsella voi olla vain yksi osoite. On tärkeää vauvan perusturvallisuuden kehittymisen kannalta, että hänellä on yksi koti ja sitten esim. mies käy tapaamassa lastaan esim. joka toinen ilta jne. Sitähän suositellaan, että vauva voi olla yökylässä ikävuosiaan vastaavan määrän eli 1-v ikäinen yhden yön poissa, 2-v ikäinen 2 yötä peräkkäin poissa jne.

Kun tajuat tämän, niin ymmärrät sen, että jotta vauvan oikeus kumpaankin vanhempaan säilyy, niin yhteishuoltajuuden onnistuminen vaatisi jatkossakin teiltä kummaltakin todella paljon sietämistä. Voi vaikka miettiä, että miltä tuntuisi, että mies tulee uuden naisystävänsä kanssa hakemaan lastasi hoitoon isän hoitovuorolla. Vaikka eroatte, vanhemmuus säilyy ikuisesti ja ainakin 18 vuotta joudutte olemaan toistenne kanssa tekemisissä. Sen jälkeenkin valmistujaiset, häät jne ovat paikkoja, joissa joutuu ex-puolison kanssa tekemisiin.

 

[Havu]

Alle kaksivuotiaiden lasten vanhemmilta tulisi kieltää eroaminen kokonaan. Uusi vauva tuntuu aiheuttavan aina suuren kriisin parisuhteelle ja johtavan eron partaalle, ja monethan siihen valitettavasti luovuttavatkin.

Parisuhde tottakai muuttaa muotoaan, kun vauvasta tulee se tärkein asia. Ja niin se kuuluu ollakin. Mies usein hämmentyy uudesta vauvasta, pelkää ettei osaa osaa siitä pitää huolta, säikähtää äidin ja lapsen symbioosia ja tuntee jäävänsä perheestä kokonaan ulkopuoliseksi, minkä seurauksena vetäytyy ja muuttuu etäiseksi. Nainen taas usein kaipaisi tukea ja parisuhteen kukoistamista vauvanhoidon ohella, eikä kumpikaan oikein ymmärrä toistaan.

Usein miehet osallistuvat perhe-elämään vasta kun lapsi on vähän isompi, ja miehetkin "osaavat" jo tehdä jotain. Sitten alkaa taas parisuhdekin korjaantua kun mies saa taas tuntea olevansa osa perhettä.

Odota nyt ainakin vuosi, ennen kuin teet mitään lopullista. Kyllä se mieskin sieltä vielä herää.

 

[solmussa]

Tuo kirjeen kirjoittaminen on hyvä idea, sitä olen miettinyt itsekin. Toteutan sen ensitilassa. Monet ovat sitä mieltä, että ero on ihan jees, koska erolapsia on pilvin pimein. Mutta onhan maailmassa pilvin pimein paljon muutakin. Vaikkapa nälkää näkeviä tai kodittomia. Erolapset jäävät henkiin, mutta kyllä se jäljet jättää ja jokainen lapsi varmasti toivoisi, että saisi elää lapsuutensa onnellisessa perheessä yhdessä isän ja äidin kanssa. Haluaisin suoda sen lapselleni ja olen kyllä valmis tekemään kaikkeni sen eteen.

Miehen passiivisuus koskee oikeastaan vain parisuhdettamme ja sen kuntouttamista. Hän ei panosta minuun ja suhteeseemme. Hän panostaa kyllä perheeseen ja on läsnä lapselle ja elättää meidät, mutta minua hän ei juuri enää huomioi, eikä tee elettäkään meidän suhteemme korjaamiseksi. Hän ei esimerkiksi ota enää kainaloon tai silitä hiuksiani, kuten joskus ennen, kun makaamme sohvalla. En saa halausta tai suukkoa tavatessamme tai hyvästellessämme. Hän ei myöskään ole tehnyt kertaakaan aloitetta keskusteluun parisuhteemme tilasta. Hän on siis toisin sanoen jättänyt parisuhteemme heitteille, sitä tarkoitan passiivisuudella.

Mutta katsellaan nyt...

 

[Syksyllä syntynyt]

Monella naisella on odotuksia, joista mies ei tiedä.
Mies luulee, että kaikki on hyvin kun vaimo on siinä ja lapsikin on siinä, on koti ja sapuskaa, joskus pullo kaljaa, puhtaat kalsarit ja suihkunkin voi ottaa. Hän ei pyydä tai osaa odottaa enempää, mutta eukkokultapas osaakin.

Hän odottaa kaunista ja innostavaa puhuttelua, mielipiteen vaihtoa, rakkauden tunnustuksia, joskus lahjan tai kukkia, maininnan vaimon sievästä ulkonäöstä, kehumista aikaansannoksesta kun sentään lapsi on saatu aikaiseksi.

Moni nainen olisi onnellisempi kun hänet havaittaisiin, rekisteröitäisiin pari kertaa päivässä jollakin tavalla. Ei riitä, että sanoo lihasopan olevan hyvää, sen pitää olla jotain koskettavampaa, jotain enemmän, ainutlaatuista ja omaa.

Miksi miesparka ei tajua, ettei sen jonkin antaminen vaimolle maksa yhtään mitään ja se tekisi omankin elämän paremmaksi.

Ei riitä, että keskustelee talousasioista, pitää ollaan kuulolla ja kiinnostunut kun vaimo puhuu. Pitää osata ilmaista kiitollisuttaan ja joskus onneaan kun juuri tätä mistä on näin hyvin onnistanut. Jos vaimo on huusholli-ihminen, siitä olisi kiva saada tunnustusta, saati kodista, kivasta leipomuksesta, puhtaasta matosta, hyväntuoksuisesta vaimosta ja lapsesta, jonka ympärillä pyörii naisen lähes jokainen ajatus.
Jos mies vain selaa lehteä tai rönötää television äärellä kun vaimo odottaa myötä-elämistä ja onnen jakamista, ei tule asuvoinen olo onnistumaan.


On vielä niinkin, että vaikka vaimo kertoo miehelleen nämä toiveensa, mies ei siltikään ymmärrä. Mies pitää näitä asioita niin vähäisinä, etteä ei edes keskity ajattelemaan mitä hänele sanotaan. Hän luulee, että jos ei lyö, ryyppää ja käy vierailla, se on kaiken maailman autuus naiselle. ei ei pojat, ei se riitä. Se on vain pohja ,mjolle herkkä suhde rakennetaan.

Jos on kuin Mietaan Juha, joka tokaisi vaimolleen näin:" Käyn huusis, ajattele sinä sillä aikaa ittes märjäksi", niin eipä taida onnen kellot perheessänne kalkattaa.

Jossain tätyisi oikein kouluttaa miehiä kohtaamaan nainen ja elämän ihanat vivahteet kun se ei ole kummenpaa. Vaimo täytyy ottaa lukuun, hänen pitää tajuta, ottaa mukaan ja rekisteröidä joka hetki, että hän on huoneessa. Kun on juuri saanut lapsen, nainen on erittäin herkillä. Joskus mies ei ole niin lasta halunnutkaan ja hänen eristetään naisen ja lapsen maailmasta, silloin on soppa usein valmis.

Yritä ilmaista paremmin mikä sinun liitostasi puuttuu. Mitä oikein odotat mieheltä Voisiko se olla jotain tämän tapaista?
Voisiko joku mies kokeilla välittämääni vaimon tyydyttämistekniikkaa ja kertoisi esim. viikon kuluttua miten se toimii. Veikkaan poutasäätä.

 

[no]

Monella naisella on odotuksia, joista mies ei tiedä.
Mies luulee, että kaikki on hyvin kun vaimo on siinä ja lapsikin on siinä, on koti ja sapuskaa, joskus pullo kaljaa, puhtaat kalsarit ja suihkunkin voi ottaa. Hän ei pyydä tai osaa odottaa enempää, mutta eukkokultapas osaakin.

Hän odottaa kaunista ja innostavaa puhuttelua, mielipiteen vaihtoa, rakkauden tunnustuksia, joskus lahjan tai kukkia, maininnan vaimon sievästä ulkonäöstä, kehumista aikaansannoksesta kun sentään lapsi on saatu aikaiseksi.

Moni nainen olisi onnellisempi kun hänet havaittaisiin, rekisteröitäisiin pari kertaa päivässä jollakin tavalla. Ei riitä, että sanoo lihasopan olevan hyvää, sen pitää olla jotain koskettavampaa, jotain enemmän, ainutlaatuista ja omaa.

Miksi miesparka ei tajua, ettei sen jonkin antaminen vaimolle maksa yhtään mitään ja se tekisi omankin elämän paremmaksi.

Ei riitä, että keskustelee talousasioista, pitää ollaan kuulolla ja kiinnostunut kun vaimo puhuu. Pitää osata ilmaista kiitollisuttaan ja joskus onneaan kun juuri tätä mistä on näin hyvin onnistanut. Jos vaimo on huusholli-ihminen, siitä olisi kiva saada tunnustusta, saati kodista, kivasta leipomuksesta, puhtaasta matosta, hyväntuoksuisesta vaimosta ja lapsesta, jonka ympärillä pyörii naisen lähes jokainen ajatus.
Jos mies vain selaa lehteä tai rönötää television äärellä kun vaimo odottaa myötä-elämistä ja onnen jakamista, ei tule asuvoinen olo onnistumaan.


On vielä niinkin, että vaikka vaimo kertoo miehelleen nämä toiveensa, mies ei siltikään ymmärrä. Mies pitää näitä asioita niin vähäisinä, etteä ei edes keskity ajattelemaan mitä hänele sanotaan. Hän luulee, että jos ei lyö, ryyppää ja käy vierailla, se on kaiken maailman autuus naiselle. ei ei pojat, ei se riitä. Se on vain pohja ,mjolle herkkä suhde rakennetaan.

Jos on kuin Mietaan Juha, joka tokaisi vaimolleen näin:" Käyn huusis, ajattele sinä sillä aikaa ittes märjäksi", niin eipä taida onnen kellot perheessänne kalkattaa.

Jossain tätyisi oikein kouluttaa miehiä kohtaamaan nainen ja elämän ihanat vivahteet kun se ei ole kummenpaa. Vaimo täytyy ottaa lukuun, hänen pitää tajuta, ottaa mukaan ja rekisteröidä joka hetki, että hän on huoneessa. Kun on juuri saanut lapsen, nainen on erittäin herkillä. Joskus mies ei ole niin lasta halunnutkaan ja hänen eristetään naisen ja lapsen maailmasta, silloin on soppa usein valmis.

Yritä ilmaista paremmin mikä sinun liitostasi puuttuu. Mitä oikein odotat mieheltä Voisiko se olla jotain tämän tapaista?
Voisiko joku mies kokeilla välittämääni vaimon tyydyttämistekniikkaa ja kertoisi esim. viikon kuluttua miten se toimii. Veikkaan poutasäätä.

Tämä vastaus on aivan täydellinen napakymppi, kiitos, kun jaksoit kirjoittaa.
Tämä vastaus kannattaa kehystää jokaisen miehen huoneentauluksi.

 

[HH]

Tämä vastaus on aivan täydellinen napakymppi, kiitos, kun jaksoit kirjoittaa.
Tämä vastaus kannattaa kehystää jokaisen miehen huoneentauluksi.

No kehystä.

 

[5iis]

Hän ei esimerkiksi ota enää kainaloon tai silitä hiuksiani, kuten joskus ennen, kun makaamme sohvalla.

Erehdyksissään silittelee väärää päätä?

 

[no]

No kehystä.

Kyllä pitäisi kehystää.

otus, nimeltä nainen, osaa aina yllättää, koskaan et opi tietämään mitä hän ajattelee, et voi olla varma miten hän reagoi, voit tulla haukutuksi luuseriksi ja vaikka miksi, seuraavassa hetkessä olet ok,

elämä ei tule tylsäksi naisen kanssa, kun elämää eletään tunteella, niin sanoja ei säästellä, on kuin koskea laskisi veneellä, vähän voit ohjailla, mutta suunta on selvä.

 

[solmussa]

Osuvia vinkkejä miehelle... Kiitos niistä, mutta nyt tarvitsisin vinkkejä itselleni. Mies ei ole vinkeistä kiinnostunut. Olen toki kertonut hänellä, kuinka tärkeää olisi lämpö, läheisyys, kaunis sana silloin tällöin ja lähtöpusu aamulla töihin lähtiessä. Mutta kuten sanoin, mies on passiivinen, eikä jaksa yrittää. Joskus satunnaisesti hän saattaa sen suukon muiskauttaa tai yöllä sägyssä selkääni silittää muutaman sekunnin, mutta se siitä sitten.

Miten minun kannattaisi toimia? Tiedän kyllä, mitä miehen pitäisi tehdä, mutta mitä ihmettä MINÄ voin enää tehdä?

 

[no]

Osuvia vinkkejä miehelle... Kiitos niistä, mutta nyt tarvitsisin vinkkejä itselleni. Mies ei ole vinkeistä kiinnostunut. Olen toki kertonut hänellä, kuinka tärkeää olisi lämpö, läheisyys, kaunis sana silloin tällöin ja lähtöpusu aamulla töihin lähtiessä. Mutta kuten sanoin, mies on passiivinen, eikä jaksa yrittää. Joskus satunnaisesti hän saattaa sen suukon muiskauttaa tai yöllä sägyssä selkääni silittää muutaman sekunnin, mutta se siitä sitten.

Miten minun kannattaisi toimia? Tiedän kyllä, mitä miehen pitäisi tehdä, mutta mitä ihmettä MINÄ voin enää tehdä?

No sinun pitää sanoa nuo ohjeet miehelle, ymmärrettävästi. Ilman syyttelyä ja hermostumista. Tarpeeksi monta kertaa.

 

[solmussa]

Olen sanonut, mutta ei auta. Enkä minä haluaisi joutua kerjäämään kohteliaisuuksia ja läheisyyttä. Haluan, että mies koskee minuun ja sanoo jotain kaunista ihan omasta tahdostaan, eikä minun käskystä. Ja sitä paitsi tuntuu, että aina jos olen jotain "ohjeita" miehelle antanut, hän ei missään nimessä tee niin kuin pyydän, koska hän sanoo sen tuntuvan teennäiseltä sen jälkeen, kun olen ensin pyytänyt häntä tekemään niin.

Tänään yritin keskustella miehen kanssa ja passiivisuus ilmenee myös näissä keskusteluissa... Minä aloitan keskustelun ja sanon, että minulla on paha olla tässä suhteessa, kun välillämme on niin huono ilmapiiri ja ehdotan, että tekisimme asialle yhdessä jotain. Mies ei lähde mukaan keskusteluun. Hän vaan kuuntelee (tai en edes tiedä kuunteleeko?) mykkänä kun minä puhun. Eikä hän sitten sano juuri mitään. Vastaa vaan lyhyesti kysymyksiini kyllä tai ei. Kysyin, haluaako hän edes yrittää enää saadaa tätä toimimaan ja hän vastasi, että joo. Mutta ei tee yhtään mitään.. Tuntuu todella pahalta, kun ei toista oikein voi pakottaakaan ja toisaalta olisi kauheaa rikkoa perhe, ennen kuin olemme todella yrittäneet..

No, nyt ei varmaan auta muuta, kuin yrittää itse tehdä parhaansa ja antaa hieman ajan kulua. Katsotaan vaikka sinne vuoden loppuun ja jos siihen mennessä ei ole mitään parannusta, on varmaan aika lopettaa koko suhde. En odota, että jouluun mennessä suhteemme olisi täydellinen, mutta siihen mennessä olisi pakko tapahtua jotain edistystä. Edes hieman parempi ilmapiiri, hieman enemmän hellyyden osoituksia ja hieman vähemmän mökötystä.

Mietin tässä kahta vaihtoehtoa omaksi toimintamalliksi.. Toinen olisi se, että keskittyisin itse olemaan mallikelpoinen vaimo ja odottaisin, josko hän seuraisi esimerkkiäni. Ja toinen vaihtoehto olisi se, että pistäisin homman poikki nyt samantien ja sanoisin, että minä en jaksa enää yrittää, tämä loppuu nyt. Ehkä se laittaisi ukkoon vauhtia. Mutta toisaalta siinä saattaa olla liian suuri riski.... Hohhoijaa. Tympäisee jo koko aihe itseänikin.

 

[solmussa]

Semmoinen asia eilen keskustellessamme tuli ilmi, että mies on mm. siitä syystä ollut tympääntynyt, kun hän on töistä kotiin tullessaan joutunut latomaan tiskit koneeseen ja tekemään ruokaa. Hän toivoisi, että kun hän painaa raskaan typäivän meitä elättääkseen, että minä viitsisin pitää kodin siistinä ja laittaa ruoan valmiiksi, kun hän tulee töistä. Kaipa se on kohtuullinen vaatimus... Jotenkin olen vaan ollut pienen vauvan kanssa niin perkeleen väsynyt ja valvomisesta sekaisin, että enpä ole ollut mikään kodinhengetär.. Vauvan hoidon lisäksi saan hoidettua pyykit ja pidettyä keittiön kutakuinkin kunnossa, mutta ruoan laitto on jäänyt miehen harteille. En enää tiedä, mikä on oikein ja mikä väärin.. Olenko minä laiska vai vaatiiko mies liikaa? No, yritän nyt sitten sitä, että teen sen ruoan joka päivä valmiiksi. Josko siitä tunnelma kohenisi.

 

[no]

Juuri näitä tietoja halusin, koska muuten en voi ajatella tilannettanne.

Nyt vaikuttaa siltä, että teitä molempia masentaa. Sinua masentaa miehen passiivisuus ja miestä masentaa sinun vaatimukset. Näihin yhdistettynä kodinhoito, vauvanhoito, työt, velvollisuudet, valvominen. Ei ole ihme, että olette masentuneet tilanteeseen.

Älä nyt loukkaannu, mitä sanon, sillä se on vain minun ehdotus tilanteen korjaamiseksi ja sanon niistä asioista, jotka vaikuttavat elämäänne. Mies ei kai ymmärrä tosiaankaan sitä, että hän joutuu tekemään ruokaa ja tiskaamaan tullessaan töistä kotiin ja hän ajattelee, että sinun pitäisi jaksaa tehdä ne ja sinun vaatimukset sitten hellyydestä tuntuvat kai kohtuuttomilta. Tällä kohtaa ymmärrän kyllä miestä; hän voi olla ihan oikeasti tympääntynyt tilanteeseen.

Minun mielestäni sinä saisit miehen osallistumaan kotitöihin ja hellittelyyn laittamalla omaa elämääsi kuntoon. Sinun pitää alkaa huolehtia omasta jaksamisestasi , niin mieskin jaksaa paremmin. Teidän tuskaantuminen ja masentuminen johtuu siitä, että te kulutatte voimavaranne ja entistä vaikeammaksi se menee keskinäisellä syyttelyllä ja väsyneenä ei jaksakaan muuta kuin hakea syitä muista, siis molemmat.

Aloita päiväsi uudelleen suunnittelulla ja pyri siihen, että vauvan valvoessa hae ensin keinoja siihen ja pyri itse nukkumaan yöllä, siihen auttaa päivällä reipas ulkoilu, siitä saa happimyrkytyksen ja yölläkin nukuttaa molempia paremmin. Juttele jonkun ellin kanssa käytännön rutiineista tunti tunnilta ja yritä aluksi tehdä joitakin helppoja ruokia isoja annoksia. Esim. keittoa viiden litran kattilallinen kerralla, että siitä riittää toiseenkin päivään. Eli ei sinun tarvitse sitä ruokaa tehdä edes joka päivä ja onhan teidänkin syötävä sitten myöhemmin vauvan kanssa samaa ruokaa. laita nyt ensin oma elämä kuntoon. Tästä voisi jatkaa muut... tsemppiä, hyvä kun kysyit apua)

 

[hox]

Semmoinen asia eilen keskustellessamme tuli ilmi, että mies on mm. siitä syystä ollut tympääntynyt, kun hän on töistä kotiin tullessaan joutunut latomaan tiskit koneeseen ja tekemään ruokaa. Hän toivoisi, että kun hän painaa raskaan typäivän meitä elättääkseen, että minä viitsisin pitää kodin siistinä ja laittaa ruoan valmiiksi, kun hän tulee töistä. Kaipa se on kohtuullinen vaatimus... Jotenkin olen vaan ollut pienen vauvan kanssa niin perkeleen väsynyt ja valvomisesta sekaisin, että enpä ole ollut mikään kodinhengetär.. Vauvan hoidon lisäksi saan hoidettua pyykit ja pidettyä keittiön kutakuinkin kunnossa, mutta ruoan laitto on jäänyt miehen harteille. En enää tiedä, mikä on oikein ja mikä väärin.. Olenko minä laiska vai vaatiiko mies liikaa? No, yritän nyt sitten sitä, että teen sen ruoan joka päivä valmiiksi. Josko siitä tunnelma kohenisi.

Teidän ongelmat ovat täysin normaaleja juttuja pienen vauvan perheessä. KUMPIKIN joutuu venymään ja se aiheuttaa väsymystä. Olen 100 % varma, että kumpikin teistä kokee, että antaa itse perheelle enemmän kuin toinen!!! Kun lähtee vastakkainasetteluun kisaamaan, että sun pitäis tehdä enemmän... sä et tee ikinä mitään... aina mä joudun tekemään sun puolesta... Miten sen saisi käännettyä sellaiseksi, että te kumpikin olette ikäänkuin perheyritys, jossa jokaisen pitää tehdä asioita sen tarkemmin miettimättä, että kuuluuko just tämä mun tehtäväksi, koska tekipä asiat kuka tahansa, niin se on perheen hyväksi viime kädessä.

Minusta on hienoa, että olet saanut miehen kuitenkin vastaamaan jotakin. Mies saattaa pelätä vastaamista ja teillä kummallakin saattaa olla epämääräistä tunnetta, että ei välttämättä osaa ihan tarkkaan sanoa, että mikä ottaa päähän, joten miten voi sanoa, että mikä mättää, kun ei itsekään tiedä. Erityisesti miesten voi olla vaikea analysoida tunteitaan. Miestäkin helpottaisi, jos hän tajuaisi, että tämä on väliaikainen vaikea vaihe eikä se kestä ikuisesti. Miehen voi olla vaikea nähdä, että vaimo on välillä itkuinen, välillä ihan täynnä onnea vauvasta, välillä kaipaa hellyyttä, välillä ei edes haluaisi nähdäkään miestään jne.

Minusta te tarvitsette vertaistukea. Olisiko ystäväpiirissänne ketään toista, jonka voisi kutsua kahville ja voisi jutella, että miten he ovat selvinneet raskaasta alkuvaiheesta? Silloin miehesikin tajuaisi, että vauvanhoito ja kodinhoito eivät ole vain naisen juttuja. Toisaalta ymmärrän ihan täysin miestä siinä, että vaimon ja vauvan elättäminen on rankka juttu miehelle. Tekee duunipäivän, tulee sotkuiseen kotiin, tilillä liian vähän rahaa, vaimo kiukkuinen ja mankuu hellyyttä, vauva taas kitisee koko illan, seksiäkään ei ole tarpeeksi...

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että älä nyt mitään eroa mene ottamaan tässä vaiheessa. Teidän pitää opetella perheenä olemista ja se ei ole opettelua, että erotaan ja jätetään asiat selvittämättä. Ottakaa tarvittaessa vaikka siivooja tai pyytäkää apua vanhemmiltanne, sisaruksiltanne, kavereilta tai vaikka maksetulta lastenhoitajalta, että pahinta sumaa saadaan purettua pois.

 

[Normi]

Juuri näitä tietoja halusin, koska muuten en voi ajatella tilannettanne.

Nyt vaikuttaa siltä, että teitä molempia masentaa. Sinua masentaa miehen passiivisuus ja miestä masentaa sinun vaatimukset. Näihin yhdistettynä kodinhoito, vauvanhoito, työt, velvollisuudet, valvominen. Ei ole ihme, että olette masentuneet tilanteeseen.

Aha. Palstan tsykoloki ratkaisi taas homman masennuskortilla. Tiedoksi. Masennus, väsymys ja vitutus ovat eri asioita. Ei kukaan halua kuulla jankutusta/nalkutusta siitä mitä pitäisi tehdä, miten pitäisi olla jne.

Ap. Etsi HS:n arkistosta, tai kirjastosta juttu jossa käsiteltiin vauvaperheiden kasvavaa erobuumia. Siinä oli muistaakseni myös vinkkejä ensiapuun. Taisi olla eilisessä lehdessä. Siinä asiantuntiat olivat sitä mieltä, että erot tapahtuvat liian helposti. Myös kriisin käynyttä pariskuntaa haastateltiin. Heitä oli auttanut muistaakseni kirkon perhetukikeskus. tms.

Vauva, vaikka olisi ns helppo vauva, saattaa uuvuttaa äidin ja koko perheen ja/tai viedä keskittymiskyvyn niin, ettei oikein osaa ryhtyä muuhun kuin siihen pakolliseen vauvan tarpeiden tyydyttämisen. Vauva on vielä ilmeisesti niin pieni, ettei yön yli hoito tule kysymykseen, mutta olisiko teidän mahdollista lähteä vaikka mökille, missä arjen rutiinit eivät rasita? Sinne voisi ottaa lapselle hoitajan, että saisitte illalla saunoa, syödä hyvin, ottaa ehkä pari lasia viiniä tai olutta ja ennen kaikkea keskustella. Voisitte vaikka sopia, ettette puhu asioista joista yleensä tulee riita, vaan ihan muista jutuista. Kun saatte keskusteluyhteyden auki, vaikka perhetyöntekijän avulla, niin sitten puhutte ongelmistanne enemmän.

Vauvan side isäänsä katkeaa helposti, jos ero tapahtuu vauva-tai taaperoiässä.

 

[up]

Minua kiinnostaa tarkemmin tietää, että millä tavalla mies on passiivinen. Kerro joitakin lauseita hänen sanomana ja kerro miten hän toimii silloin, kun hän ei mielestäsi toimi oikein sinua tai perhettä kohtaan. Avaudu enemmän ongelmasta.

Miksi? Oletko perheasioiden asiantuntija? Vai luuleko olevasi. En nimittäin usko, että useasti suhteissa epäonnistunut ihminen kykenee neuvomaan muita. Näin ollen, nuo kysymyksesi ovat puhdasta sairaanloista uteliaisuutta.

 

[up]

Juuri näitä tietoja halusin, koska muuten en voi ajatella tilannettanne.

Ei siis ole todellista DDDD Uteliaisuus on aivan pohjaton kuilu! Vink.vink. Ei sinun tarvitse ajatella tuntemattomien ihmisten tilannetta. Vapauta pääsi omalle tilanteellesi.

 

[no]

Minä en olisi sekuntiakaan tällä palstalla, jos se olisi uteliaisuudesta kiinni. Ei kiinnosta muiden elämät; minä haluan vain auttaa. Minä näen selkeästi tilanteen, kun saan joitakin vihjeitä käyttäytymisestä. Minulla on kyky asettua muiden asemaan ja kokemukseni tilanteista auttaa minua tulkitsemaan niitä. Heti minun perässäni kirjoitti nim. "hox" , uskoisin, että hän on sama ihmine, joka kirjoitti eilen "miesten huoneentaulun"?. Siis aivan loistava kirjoitus oli "hox":lta ja hän otti esille juuri niitä asioita, jotka täydensivät minun vastaustani. Olen aivan varma, että ap sai ohjeita, jotka kantavat häntä ja hänen miestään pitkälle. Apua kannattaa pyytää sinne kotiin pahimmaksi ajaksi.

 

[lip lap]

Kun vauva alkaa nukkua yöt kunnolla, se yleensä vaikuttaa koko perheeseen positiivisella tavalla. Jos vauvalla on uniongelmia, niitä voi alkaa ratkoa esim. unikoulun kautta, kun vauva on 6 kk:n ikäinen. Tiedän omasta kokemuksestani, että pelkkä väsymys yövalvomisten takia voi viedä lähelle eroa. Mietipä kuitenkin sitä, että millaista se olisi, että joudut muuttamaan pois ja joutuisit sen jälkeen olemaan KAHDESTAAN vauvan kanssa. Olen itse ollut miehen työmatkan (ulkomailla) aikaan yksin kotona kahden pienen lapsen kanssa oksennustaudissa ja silloin tuntui, että en kertakaikkiaan pysty hoitamaan lapsia kotona.

 

[Ennustan, tunnustan]

Minä en olisi sekuntiakaan tällä palstalla, jos se olisi uteliaisuudesta kiinni. Ei kiinnosta muiden elämät; minä haluan vain auttaa. Minä näen selkeästi tilanteen, kun saan joitakin vihjeitä käyttäytymisestä. Minulla on kyky asettua muiden asemaan ja kokemukseni tilanteista auttaa minua tulkitsemaan niitä. .

Eikö kiinnosta. Pyh. Seli seli.
Et näe, vaan LUULET näkeväsi. Auta itseäsi näkyjesi mukaan. Tuo oli hyvä pointti, että millä resusseilla luulee auttavansa muita kun oma elämä aivan sekaisin. Hae itsellesi apua. Et ole terve!!!!