J
justiisa noinnikkääsä
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Ntt:Alkuperäinen kirjoittaja been there:Alkuperäinen kirjoittaja Ntt:... ihmisellä on tosiaan taipumus hankkiutua ihmissuhteisiin, joissa voi toistaa lapsuutensa ihmissuhteitten ongelmia. Kuullostaa järjettömältä, mutta eipä ihminen mikään järkiolento olekaan.
No jos kysymyksessä ei ole järkiolento, ei silloin ole kyseessä ihminen.
Ihminen, jos kuka, on nimenomaan järkiolento. Tämä ominaisuus, kyky arvioida ja punnita tekojensa seurauksia ja olla toimimatta pelkän tunteen tai 'vaiston' varassa, erottaa meidän eläimistä.
Tuota vähän tarkennan.
Tarkoitin sitä, että moni ihmisen toiminta ei vaikuta järkevältä toisesta ihmisestä. Silti ihmisen toiminta on hänen omasta vinkkelistään järkevää. Vinkkelit voivat kyllä olla vinot, mutta se onkin ihan eri asia se.
Lapsenahan tehdään tulkintoja maailmasta, omista rooleista ja selviämisen keinoista täällä jne. Ne tulkinnat voivat palvella senhetkistä tilannetta, mutta ihminen ei kovin vähällä rupea arvioimaan tilannetta, roolejaan ja ajatusmallejaan myöhemmin uudestaan. Ei siksikään, että ne lapsuuden päätelmät häipyvät sinne pohjalle pimentoon vaikuttamaan, ei niitä vähillä tunnista sieltä enää. "Luonne on varhaislapsuudessa tehtyjen päätösten summa", kuten runoilija Eija Partanen kirjoittaa (ammatiltaan mielisairaanhoitaja). Ja lapsuudessa tehdään myös huomattava määrä väärinkäsityksiä, jotka eivät koskaan korjaannu, ja ne ihmisen tulevat toimimisen palvelevat sitten sitä väärinkäsitystä. Ulkopuolinen ei näe hommassa järjen häivää, mutta siitä toimijan omasta maailmankuvasta käsin tilanne voi näyttää ihan toiselta.
Se, että ihminen hakeutuu esim. huonoihin ihmissuhteisiin, joissa tulee esim. nöyryytetyksi uudestaan tai uudestaan, tai päätyy hoitajan rooliin uudestaan ja uudestaan, palvelee sille ihmiselle jotain vanhan mallin toteutusta. Tämä on se, mitä psykologit nimittävät tunnelukoksi, tapa toistaa huonoa kuviota. En sano, että se on hyvä tai että niin pitäisi toimia, mutta sanon, että sieltä pohjalla olevasta roolimallista käsin sen ymmärtää. Vaikkapa niistä lapsuuden täysistä väärinkäsityksistä käsin. Ja voidakseen purkaa systeemiä ihmiselle on ainakin eduksi, jos myös tunnistaa sen alkuperäisen kuvion, josta toimintatapa on syntynyt.
Monestihan toimii itse asiassa järjettömästi myös omasta mielestään, mutta kas kummaa toimii silti. Se voi olla myös se tapa, mitä joku kutsuu tunteella toimimiseksi, mutta kyllä sekin siellä jossain syövereissä perustuu ajatusmalliin, joka on olevinaan järkevä. Joskus koettuun maailmaan.
Ei esim. skitsofreenikon toiminta ole järkevää ulkopuolisesta. Mutta siinä maailmassa, missä hän itse elää, joka asia palvelee jotain tarkoitusta. Itse tautikin palvelee.
Tätä tarkoitin sillä, ettei ihminen ole järkiolento vaan psykologinen olento. Ei siis järkevä 'objektiivisesti', tai usein toisen vinkkelistä, vaan siitä omasta maailmastaan käsin. Maailma voi silti olla pahasti vinksahtanut, mutta harva sen itse näkee, kun siinä on koko ajan sisällä.
"Sille, joka löytää rajansa, on mahdollista ne ylittää", kirjoittaa samainen Eija Partanen
(Kirja "Ei itseään voi selittää", ihan tutustumisen arvoinen tekele!)
Ei ole tarvista lisätä mitään tai selitellä mitään, jos joku kirjoittaa noin täydellisen tekstin asiasta. Siihen riittää allekirjoitus ja "justiisa noinnikkääsä!" Ja olen nimenomaan saman oppisuunnan kannattja!