[QUOTE="vieras";22351569]Oma jaksaminen tärkeää tietysti, mutta. Pieni lapsi tarvitsee vanhempiaan päivittäin ja nyt kun on kyseessä lapselle sattunut tapaturma eli lapsi on kipeä ja peloissaan, niin vanhempien tuki ja turva on ensiarvoisen tärkeää.
Sairaala on outo paikka ja hoitajat vaihtuvat ja tämäkin pientä lasta pelottaa. Anoppi varmaan ihan hyvää tarkoittaa, mutta heidän läsnäolo ei korvaa vanhempien läsnäoloa.
Kaikki tekee tietysti tavallaan ja minkä oikeaksi katsoo, mutta itse en voisi olla missään tapauksessa pois lapsen luota. Pieni vauva kulkee siinä mukana eikä asiasta kärsi. Äitiä tietysti asia verottaa sekä henkisesti että fyysisesti, mutta aika on kuitenkin lyhyt siihen nähden, että lapsi saa kaiken huolen ja turvan.
Itse olin aikoinani sairaalassa viikon 7 vuotiaana (kaaduin pyörällä pahasti). Vanhemmat olivat sairaalassa joka päivä, mutta kun lähtivät sitten iltapäivällä pois pitkän matkan ja toisen lapsen koulusta kotiintulon takia, niin oli kyllä turvaton olo. Isä otti tuon viikon vapaaksi töistä.
Ja olin kuitenkin jo 7v, että ymmärsin asian, mutta silti oli kamalaa olla sairaalassa yksin.[/QUOTE]
Mä oon kyllä ihan samaa mieltä, että vanhempien läsnäolo on tärkeintä, enkä usko, että edes pystyn olemaan poissa sairaalasta. Meillä on sairaalaan vaan matkaa 100km, että väkisin tulee päiviä, jolloin ei vaan pääse vierailuaikojen sisällä käymään, kun on esim. vauvan neuvolaa tai muuta kotikunnassa. Sillon on onneks mahdollisuus siihen, että joku muu lähipiiristä kuitenkin menee, ettei tule päivää, ettei kukaan tuttu käy. Onneksi meijän poika on tosi reipas, eikä vierasta, mutta tietysti vieras ympäristö ja kivut tekevät asiasta ikävämmän. Mutta tosiaan aika näyttää, miten homma alkaa meillä pyörimään...