Pidän kysin hampain kiinni parisuhteestamme ja miehestäni

Kyllä se vaan niin on että ydinperhe on se ainoa ja oikea ja tervein perhemalli. Sitten vingutaan kun ukko hakkaa, pettää, ryyppää, mutta kun sen voi valita millaisen miehen kanssa niitä lapsia alkaa tekemään, kunhan on ensin kunnolla toiseen tutustunut.

Eri mieltä. Pahoinvoiva ydinperhe on taatusti huonompi vaihtoehto lapsen kehityksen kannalta kuin rakastava uusperhe. Mutta uusperhettä perustettaessa molemmilta vanhemmilta vaaditaan ihan eritason sitoutumista kuin ydinperheen perustajilta. Toki lapsia hankittaessa pitää miettiä aina sitoutumista ja vastuunkantoa, mutta tämä koskee aivan erityisesti niitä, jotka ovat uusperhettä muodostamassa. Siihen pitää mielestäni sitoutua 120-prosenttisesti, eikä koskaan voi olla kyse vain itsestä, puolisosta ja omista lapsista vaan aina myös puolison lapsista. Ja tosiaan siitä, että kun lapsellinen valitsee itselleen uutta puolisoa, ei saa tyytyä vähempään kuin sellaiseen, joka ottaa omakseen koko paketin.

 

Mistä syntyy ne pahoinvoivat ydin- ja uusperheet? Entä onnelliset ydin- ja uusperheet? Kyllä kyse on ihmisen parisuhdetaidoista tai kyvystä opetella niitä. Ei se vaadi välttämättä uutta puolisoa, jos molemmat ovat sitoutuneet opettelemaan sitä onnellista yhteiseloa ydinperheessä. Ja ydinperheessä on niin paljon kiistattomia etuja, että se on kyllä vaivan väärti.

 

Erittäin hyvä kysymys!

Vaikka monia puolia puolisosta ei heti huomaa tai hän ei niitä näytä niin tuon kyllä huomaa hyväksyykö uusi puoliso ne lapset vai ei.

 

"Kynsin hampain" on tässä kuvaannollinen ilmaus. En usko, että aloittaja todellisuudessa olisi pakottamassa puolisoaan jäämään, vaan että hän itse tekee kaikkensa, jotta suhde toimisi ja molemmat olisivat mahdollisimman onnellisia. Näin ainakin itse ajattelen: nielen ylpeyteni, opettelen pois miestä ärsyttävistä tavoista, kiitän ja kannustan, vaikka itsellä olisikin huono päivä jne. Meillä tämä toimii molempiin suuntiin.

Ihan totta, että ei sitä voi tietää mitä viidentoista vuoden päästä tapahtuu. Saatanpa itse olla silloin eri mieltä ja vähät välittää suhteen kunnossapidosta. Enkä todellakaan kannusta ketään jäämään oikeasti huonoon ja/tai väkivaltaiseen suhteeseen, mutta ajattelin asiaa ns. normipariskunnan kannalta. Kovin moni kun tuntuu aika vähästä heittävän rukkaset nurkkaan. Korostan vielä, että väkivalta missään muodossa ei minusta ole "vähän".

Sillä välin pidän miehestäni kiinni kynsin hampain - hetkittäin myös kirjaimellisesti