Pidän kysin hampain kiinni parisuhteestamme ja miehestäni

  • Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
koska en ikinä haluaisi joutua tilanteeseen, jossa lapsi saa äiti- tai isäpuolen, joka ei rakasta lasta täydestä sydämestään. Tai joka edes pikkuriikkisellä tavalla kohtelisi lastani viileästi.

Nyt meillä menee parisuhteessa hyvin ja rakastan miestäni, mutta on ollut aika, jolloin tasan tuo ajatus sai jatkamaan liittoa. Onneksi sai, koska näemmä vaikeuksista voi päästä yli ja kumppaniin voi rakastua uudelleen.
 
"Päivi"
Hienoa että jotkut osaavat vielä arvostaa ydinperhettään. Vaikeiden aikojen jälkeen suhde on aina vahvempi. Ja tiedän kyllä mitä tarkoitat uudestaan rakastumisella, sitä osaa katsoa vanhaa puolisoaan uusin silmin. :)

Huomaa heti kateellisuuden noista vastauksista...
 
:)
Mä olen miettinyt ihan samaa, en haluaisi että lapseni joutuisivat koskaan olemaan toisesta vanhemmasta erossa pitkiä aikoja, näkisivät vain joka toinen vkloppu tai jotenkin näin. Ja kaikkeni teen että näin ei pääse koskaan käymään. Mutta jos tilanne olisi niin huono että lapsetkin kärsisivät vanhempien huonosta olosta, niin kai se olisi silloin parempi erota kuin antaa kaikkien kärsiä. Toivon että en koskaan joudu sitä miettimään ja mieheni kanssa jaksamme toisiamme rakastaa niin myötä kuin vasta mäessä.:)
 
Khimaira
[QUOTE="Päivi";24513992]Hienoa että jotkut osaavat vielä arvostaa ydinperhettään. Vaikeiden aikojen jälkeen suhde on aina vahvempi. Ja tiedän kyllä mitä tarkoitat uudestaan rakastumisella, sitä osaa katsoa vanhaa puolisoaan uusin silmin. :)

Huomaa heti kateellisuuden noista vastauksista...[/QUOTE]

Miten se uudelleen rakastuminen tapahtuu?
Miten vuosien saatossa tapahtuneet ikävät asiat ja parisuhteen karikot oikeasti unohdetaan ja pystytään jatkamaan eteenpäin nähden puoliso uudessa valossa?

Millä tavalla se on kateellisuutta jos kokee niin ettei oma parisuhde ole siinä jamassa että kannattaa jatkaa? Miksi ydinperhe on se jonka vuoksi kannattaa unohtaa oma onnellisuutensa?
Onko parempi erota sitten kun lapset ovat isoja?
 
Niin, ymmärrän kyllä aloituksen ja idean siitä että parisuhteen eteen pitäisi tehdä kaikkensa että se toimii eikä erota heppoisin perustein. Siis että kaikki mahdollinen pitäisi yrittää ensin ennen eroa. Mutta jos toinen osapuoli päättää lähteä niin ei siinä auta että toinen pitää kiinni kynsin ja hampain? Aina nuo asiat ei ole itsestä kiinni.. Ja joskus se ero voi olla parempi lastenkin kannalta (jos toinen vanhemmista väkivaltainen, alkoholisti tms.)
 
"vieras"
Näin ajattelen minäkin :). Olen kerran eronnut. Lapsille tuli erittäin vaikea äitipuoli ja he ovat kärsineet niin monin tavoin ;(. Ovat itse jo isoja ja sanovat toivovansa, että eivät itse joutuisi eroamaan. Nyt olen naimisisissa ollut jo pitkään enkä eroa yhteisen lapsemme vuoksi, vaikka olisi vaikeaakin. Ja totisesti teen kaikkeni, että suhde toimii :). Alkoholi- tai väkivaltatilanteet ym. olisivat sitten toinen tarina.

Ensimmäistä eroani kadun vieläkin. Emme yrittäneet tarpeeksi. Emme käyneet parikäynneillä tms. Minä jotenkin luovutin... ;(.
 
"onnellinen"
Itse voi huokaista helpotuksesta, koska parisuhde on onnistunut. Juuri senkin takia, että lapsillamme on ollut erittäin seesteinen lapsuus ja nuoruus. Mutta onhan se itsellekin mahtava juttu että yksi ja ainoa riittää ja minä riitän hänelle. Tästä jatketaan samaan malliin seuraavatkin vuosikymmenet.
 
"vieras"
Niin no. Itehän mietin eron aikoihin, että hermoromahduksen saanut äiti jota kännissä hakataan ja kadotaan viikoiksi minne sattuu, ei ihan käy siitä "ehjästä ydinperheestä".

Ja ajatella, jos sattuisin vielä joskus löytämään pojalle isäpuolen, joka tarjoaisi rakkautta ja turvaa meille. Olishan se ihan kamalaa, kun geneettisesti olis eri porukkaa.

On kyllä hiukan naivi alotus.
 
Khimaira
[QUOTE="vieras";24514053]Näin ajattelen minäkin :). Olen kerran eronnut. Lapsille tuli erittäin vaikea äitipuoli ja he ovat kärsineet niin monin tavoin ;(.
.[/QUOTE]

Mistä se äitipuoli tuli?
 
"vieras"
Avioliitossa on kyse rakkaudesta ehkäpä noin kahden prosentin verran. Loppu on tahtomista. Ihan niin kuin vihkivalassa sanotaan. Ei kai kukaan kuvittele, että ihmiset voivat olla kymmeniä vuosia yhdessä ja joka päivä rakastumiskemikaalien huuruissa.

Minäkin ajattelen niin kuin ap. Tässä 15 vuoden parisuhteen aikana on ollut kaksi sellaista tilannetta, että olen vakavasti harkinnut eroa. Mutta enemmän kuin oma loukattu ylpeyteni (kyse ei ollut pettämisestä, ei väkivallasta tms.) vaakakupissa painoi perhe. Ja nyt vuosien perspektiivillä voi vain todeta, kuinka yhdentekeviä nuo kaksi eroajatukseen johtanutta tilannetta sitten kokonaiskuvassa ovatkaan olleet. Vaikka silloin olivat tosi isoja juttuja, joiden ylipääsemiseksi joutui tekemään töitä.
 
  • Tykkää
Reactions: fortunate
"Päivi"
Miten se uudelleen rakastuminen tapahtuu?
Miten vuosien saatossa tapahtuneet ikävät asiat ja parisuhteen karikot oikeasti unohdetaan ja pystytään jatkamaan eteenpäin nähden puoliso uudessa valossa?

Millä tavalla se on kateellisuutta jos kokee niin ettei oma parisuhde ole siinä jamassa että kannattaa jatkaa? Miksi ydinperhe on se jonka vuoksi kannattaa unohtaa oma onnellisuutensa?
Onko parempi erota sitten kun lapset ovat isoja?
Eihän teistä kumpikaan ole ollut parisuhdekirja kainalossa syntynyt, et sinäkään. Molemmat olette mokailleet pahasti, millä lailla ja miksi, pitää teidän selvittää. Kun ymmärrätte miksi olette käyttäytyneet kuten olette ja miten voitte välttää sitä jatkossa, on hyvä alku! Ei kukaan halua olla ikävä ihminen, olosuhteet tuovat ikäviä piirteitä esiin. Ne ikävät asiat unohtuvat pikkuhiljaa, kun tilalle tulee enemmän mukavia asioita. Anteeksipyytämisen taito on hyvä olla ihmisellä. Kaikkien ihmisten onnellisuus lähtee itsestä ja ydinperheessä on paljon onnellisuutta tuovia asioita, kuten se että saa jakaa arjen ja yhteisen vanhemmuuden. Osaatko yhtään analysoida, miksi uskot että olisit eron jälkeen onnellisempi? Kun olosuhteet muuttuvat? Voiko niitä muuttaa ilman eroa? Ehkä vapauden ja flirttailun huuma on hetken kivaa, mutta siis jatkossa, mistä onnellisuus tulee? Ja sitä paitsi kysehän on nyt koko perhettä koskevasta asiasta ja kaikkien onnellisuudesta, ei yksin sinun.
 
Khimaira
[QUOTE="Päivi";24514150] Ehkä vapauden ja flirttailun huuma on hetken kivaa, mutta siis jatkossa, mistä onnellisuus tulee? Ja sitä paitsi kysehän on nyt koko perhettä koskevasta asiasta ja kaikkien onnellisuudesta, ei yksin sinun.[/QUOTE]

:O
Tää meni sanattomaksi..Kyllä mun onnellisuuuteni vaikuttaa koko perheeseen- samalla tavalla kuin miehen onnellisuus vaikuttaa koko perheeseen. ja lapset huomaavat teeskentelyn tai sen että jotain on pielessä.
Se on helppo sanoa ellei ole ollut hankalassa tilanteessa :snotty:
 
Khimaira
[QUOTE="Päivi";24514150]Eihän teistä kumpikaan ole ollut parisuhdekirja kainalossa syntynyt, et sinäkään. Molemmat olette mokailleet pahasti, millä lailla ja miksi, pitää teidän selvittää. [/QUOTE]

Kerros miten mä olen mokaillut :confused:
 
ydinperhe rules
Kyllä se vaan niin on että ydinperhe on se ainoa ja oikea ja tervein perhemalli. Sitten vingutaan kun ukko hakkaa, pettää, ryyppää, mutta kun sen voi valita millaisen miehen kanssa niitä lapsia alkaa tekemään, kunhan on ensin kunnolla toiseen tutustunut.
 
Kyllä se vaan niin on että ydinperhe on se ainoa ja oikea ja tervein perhemalli. Sitten vingutaan kun ukko hakkaa, pettää, ryyppää, mutta kun sen voi valita millaisen miehen kanssa niitä lapsia alkaa tekemään, kunhan on ensin kunnolla toiseen tutustunut.

Mitäs sitten kun vaikka 10v päästä mies masentuu ja alkoholisoituu ja alkaaki väkivaltaiseksi kännipäissään. 20v yhdessäolon jälkeen miehellä onkin suhde.. kappas mistäs tuon olis voinu silloin tietää.. Koskaan kun ei ole varmuutta siitä mitä 10 tai 15v päästä tapahtuu.
 
En mä kyllä kynsin ja hampain takertuisi ihmiseen joka ei esim. rakastaisi minua.
Lasten pitää asua ihmisten kanssa jotka rakastavat heitä, sama pätee kyllä aikuisiinkin.

Omat vanhemmat kun erosivat niin se oli helpotus koska heidän suhteensa oli siinä pisteessä että oli aika päästää irti.
 
  • Tykkää
Reactions: chrissy ja Pinki

Yhteistyössä