pettämisen jälkeen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja alusta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

alusta

Vieras
Mieheni petti minua vuosi sitten, ja pitkän ja raastavan kriisin jälkeen pääsimme sovintoon ja päätimme jatkaa yhdessä. Minä annoin anteeksi, koska ns. lieventäviä asianhaarojakin löytyi. Ongelmana on nyt se, että en saa asiaa pois mielestäni, vaikka aikaa on tosiaan kulunut jo noin vuosi. Tuntuu, että kun olen anteeksi antanut, pitäisi myös toimia niin ettei muistuttele asiasta. Kuitenkin huomaan jatkuvasti piruilevani miehelle, lisäksi en luota häneen vieläkään vaikka haluaisin. Tutkin puhelinta jatkuvasti (luvan kanssa, en salaa), jos työpäivä venähtää puolikin tuntia olen varma että taas on jotain jne. Tämä tekee pikkuhiljaa kummatkin hulluksi. Miten saisin itseni ruotuun??
 
Oletteko käyneet perheterapeutilla?
Luottamusta on vaikea saada takaisin ja jatkuva paranoidisuus kyllä tekee kipeäksi. Ammattiapu on näitä tapauksia varten.
Ei kaikesta tarvitse selvitä omin avuin.
 
Kun "astia" särkyy, sen voi kyllä korjata jopa yhtä pitäväksikin kuin oli alkuperäinen jos on tahtoa ja tarmoa, mutta säröt on ja pysyy.
Opettele elämään uutena ihmisenä, sillä tulevaisuudessakin olet historiasi tuote ja koet elämää aivan toisin , siis hyväksy se niin et menetä ihmisyytäsi.
 
Meillä oli sama tilanne ja aikaa tapahtuneesta on reilu pari vuotta. Vajava kaksi vuotta kesti, että pääsin asian kanssa jokseenkin sinuiksi. Sitä ennen olin enemmän tai vähemmän hajalla. Mutta... vieläkin minussa on pieni epäilyn siemen, sinisilmäisen naisen silmät vaihtoivat väriä. Jos olen nähnyt tämän petturikumppanin olevan taas paikkakunnalla, nousevat tuntosarvet pystyyn ja olen valppaana. En voi tälle asialle mitään. Kuten joku sanoi, säröt siihen kuppiin jäävät, vaikka sen ehyeksi saisikin. Sen sanon, että yleisestikin olen vielä tällä hetkellä haavoituvampi kuin ennen, jos puoliso lähtisi aidan toiselle puolelle.
 
Minä yritin aikoinani antaa pettämisen anteeksi. Asia sovittiin, ja olimme yhdessä vielä monta vuotta. En kuitenkaan koskaan unohtanut loukkausta, eikä luottamus palautunut. Piruilu ja naljailu kuuluivat meidänkin elämäämme tuolloin. En kerta kaikkiaan osannut jättää asiaa sikseen. Aina riidellessä palasimme tuohon asiaan. Lopulta jätin miehen. Vuosia myöhemmin kuulin, että hän oli tosiaan pettänyt minua ihan loppuun asti.

Nyt kun seurustelen luotettavan ja uskollisen miehen kanssa, ymmärrän, että pettäminen on kunnioituksen ja rakkauden puutetta, eikä sellaista tarvitse sietää. Olen tavallaan iloinen, että minulla on kokemus uskottomasta miehestä ja siitä, miten itse suhtauduin siihen. Tuntuu taivaalliselta, kun nyt on mies, jonka menemisistä ei koskaan tarvitse olla huolissaan. En voinut kuvitella, että tällaistakin voi olla!

On suurenmoista, jos pystyy todella sydämessään antamaan anteeksi. Itsestäni tiedän, että en siihen kykene, mutta en soimaa itseäni siitä. Tsemppiä sinulle, kuuntele sydäntäsi, se kertoo, mikä on oikea ratkaisu!
 
Olisi mielenkiintoista tietää mikä on lieventävä asianhaara ? Ilmeiseti viittaat sillä itseesi että et käyttäytynyt siten kuin kiltin pikku vaimon täytyy ja olet nyt sitten itsekin sitä mieltä että tottahan mies silloin voi mennä vieraisiin.

Kuinka voit vielä mennä miehesi kanssa sänkyyn kun hänelle on ilmeisesti aivan sama kuka hänen himonsa tyydyttää ? Ehkä sinun pitäisi arvostaa itseäsi ihmisenä ja naisena hieman enemmän.
 
Lieventävänä asianhaarana ei ole oma huono käytökseni, vaan miehen terveyden osittainen menetys. Tämä on ollut suuri kriisi meille kummallekin, ja asian hyväksyminen on vaatinut paljon aikaa. Alkuaikoina minä otin huomaamattani ja vahingossa liian kanaemomaisen asenteen; olin hoitaja ja äiti miehelleni, vaikka hän toistuvasti puhui että ei halua minusta hoitajaansa. Tämän kaiken seurauksena hän siis petti, uskoakseni pitkälle pönkittääkseen egoaan ja paikatakseen romahtanutta itsetuntoaan. Kun minä vielä lisäksi olin kuin mikäkin äiti, tapahtui näin.
 
No, tuo on kyllä minunkin mielestäni ihan lieventävä asianhaara.
Yleensähän pettämisellä ei ole mitään tekemistä seksin kanssa, vaan pettäjän itsetunnon.
Moni mies sanoo rakastajattarelleen, että syynä on köyhä seksielämä, mutta totuus on useimmiten varmasti, että kotona ei ole siinä mitään vikaa.
Mutta kun kyse on itsetunnon pönkityksestä, niin kukapa mies julistaisi pitkin maailmaa, että se johtuu köyhästä itsetunnosta, vaan valitsee mieluummin vaikka esim. "vaimo ei anna painaa kakkoseen"- teeman. Tarkoitushan on saada vahvistusta eikä sääliä.

Kun minä sain mieheni kiinni pettämisestä, annoin myöskin anteeksi juuri tuon takia. Epäillessäni pettämistä koin, että mikään ei voisi olla pahempaa kuin että mies pettää, ja päätin että eroan heti kun todisteet ovat tarpeeksi pitävät. Kun kupla puhkesi, näin että mieshän siinä on se heikko osapuoli enkä minä itse. Minua jopa huvitti kuinka katkera ja peloissani olin miestä kytätessäni, ja kuvittelin että kaikki johtuu 20 senttiä liian leveästä takamuksestani tai siitä että "en pessyt hiuksiani sunnuntaina, voi minua". En olisi tosin jäänyt jos mies ei olisi rukoillut ja pyytänyt, mutta kun hän senkin teki niin jääminen oli helppoa.

Koin tosin saaneeni tietää tarpeeksi, eli mies jäi ns. verekseltään kiinni. Epäilen, että josko minun olisi vaikeampi unohtaa, (tai lakata asiaa miettimästä-eihän sitä koskaan unohda) jos olisi vielä monia avoimia kysymyksiä jäljellä..kuten kenen kanssa ja milloin..ja jos olisi pienikin tunne siitä että mies on jättänyt VIELÄ jotain kertomatta. Varmaan onkin, mutta ainakin uskon jo häntä.

Neljänkympin kriisi taisi olla kyseessä, ja en viitsi jättää vanhenevaa siippaani aloittamaan elämäänsä alusta yhden mokan vuoksi, varsinkin kun hän itse tuntuu sitä eroa niin pelkäävän.

Kyylääminen voisi muuten ap:llakin loppua kun tulet sinuiksi sen asian kanssa, että oikeasti mies on heikko, etkä sinä.

Ennen kiinnijäämistä mies voi olla tosi kylmäverinen ja laskelmoiva paskiainen, mutta kiinnijäätyään ne on yleensä kuin orpoja koiranpentuja. Johtuu siitä että tosuus valkenee ja kupla puhkeaa. Jotenkin tuntui, että hänkin jopa toivoi sisimmässään jäävänsä kiinni. Päättelin sen siitä, että hän teki ihan älyttömän tyhmiä mokia yrittäessään salailla asiaa.
 
Tiinalle:oikeassa olet!Näin se on.
Se että on heikko ja turhamainen,niin ok mutta mitäpä sitä enempää sietämään.Pettäminen=ahneutta-saan tuonkin jos haluan tai turhamaisuutta-olen ollut sairas ja tarvitsen itselleni nyt tätä sänkyjuttua koska vaimo on äitini..huhhuh.uskoo ken tahtoo...
 
Alkuperäinen kirjoittaja nainen:
Pettäminen=rakastan sinua mutta en halua sinua enää....
Eipäs nyt höpötetä. Joillakin vaan sydän on NIIN laaja että sinne mahtuu monta rakasta ja mummut ja paapat ja kissat ja koirat ja kanat ja isot puut ja naapurienkin lapset, jotkut vaan on sellaisia että ne rakastaa ja rakkauteen voi kuulua esin seksi suhde ; )> joidenkin rakkaus on vakilaa toisten vapautta.
 
Meillä kävi niin että mieheni petti minua useiden vuosien ajan, pitkän ajan kuluessa. En tiennyt asiasta ja petin sitten itsekin. Nyt hän tuntee suurta katkeruutta ja vihaa minua kohtaan ja antaa ymmärtää että minun tekoni on ollut loukkaavampi ja murskaavampi kuin hänen.

Tuntuu niin kummalliselta miksi toisen pettäminen ei olisi niin merkittävää vain sen takia että minä en ottanut sitä loukkaavana.

Ahdistavaa...
 

Yhteistyössä