pettämisestä

haluaisin muutamiin kysymyksiin vastauksia. toivoen asiallista keskustelua.

miten olette selvinneet siitä kun puoliso pettää? miten se tapahtui (pettäminen)? miten saitte tietää? mitä sen jälkeen?

oletko itse pettänyt, ja oletko saanut anteeksi?

miten suhteelle on käynyt tuollaisen jälkeen, oletteko vielä yhdessä?

minun mieheni sairastui masennukseen n. 6 kk sitten. diagnoosi saatiin muutamia kuukausia sitten, ja alkoi lääkkeiden syönti. on pahoinpidellyt minua, ja vaipunut sen vuoksi syvemmälle masennukseen, työt rassaavat yms yms.

on nyt n. 3 viikon ajan ollut ihan pohjalla. sanoi, että tuntuu että mikään ei tunnu miltään, siis yhtään mikään. tietää, että rakastaa minua, mutta ei tunne mitään. on nyt pari kertaa lähtenyt kotoa niin että on ollut muutaman yön pois. edellisellä kerralla viime viikolla ei tullut ke töistä kotiin, ja to kävi vain hirveässä humalassa (ehkä muutakin vetäneenä) hakemassa rahaa, ja lähti jatkamaan "juhlimista". puhuttiin erostakin, hän tosin vihaisena kun oli niin sekaisin, ja sanoi että haluaa erota lopullisesti. lähti kotoa, ja oli soittanut muutamille ihmisille ja kertonut, että ollaan erottu.

tuli kuitenkin häntä koipien välissä kotiin pe, ja saatiin sovittua. aloitetaan puhtaalta pöydältä ja koitetaan saada hänet terapiaan. on kuitenkin koko viikon ollut todella kiukkuinen ja ihmeellinen ja eilen selvisi että miksi.

hän oli pettänyt. torstaina. lähtenyt illalla baarista jonkun akan luo, ja poistunut sieltä kun hommat oli hoidettu.

sanoi, että hänestä tuntui silloin to, että meidän välillä kaikki on ohi, ja että hän ei enää aio palata kotiin. hän oli iskostanut päähänsä siinä sekavuustilassa, että ei olla enää, ja millään ei muutenkaan ole mitään väliä... luuli, että hänen työt loppuu yms. sanoi to kun kävi kotona, että millään ei ole mitään väliä enää, ja mikään ei tunnu miltään ja kukaan ei enää voi auttaa, että nyt ollaan niin pohjalla...
ei muista tapahtuneesta paljoakaan, ja sanoi,että kun heräsi pe kaveriltaan, alkoi morkkistamaan, ja tajusi, että haluaa tulla kotiin.

voi tällä hetkellä todella huonosti, ja nyt kun kertoi, ja näkee miten kärsin, voi vielä huonommin. lupasin auttaa hoitojen kanssa, mutta miten voin unohtaa tuon pettämisen?

itken vaan koko ajan, ja mielikuva "heistä" pyörii silmien edessä...

kertokaa omat tarinanne, miten olette selvinneet, vai oletteko? voiko tuollaista antaa anteeksi? voiko suhde jatkua?

kirjoitin sen vuoksi taustaa, koska aina kaikki ei ole niin mustavalkoista...

kiitos jo etukäteen, vastaukset tulevat todellakin tarpeeseen...

 

Olen pettänyt ihanaa miestäni, tunnustanut ja yhdessä ollaan edelleen. Mutta tuntuu, että se pettämisjuttu on edelleen meidän välissämme ja ehkä vielä enemmän minun puoleltani. Tuntuu, etten pysty antamaan itselleni anteeksi ja jatkamaan elämää mieheni kanssa.

 

Olen pettänyt ja olen onneksi saanut myös anteeksi.

Tarina lyhykäisyydessään on se että petin armottomassa humalatilassa aivan suhteemme alkumetreillä. Jäin puoli vuotta myöhemmin kiinni sillä olin kirjoittanut pettämisestäni tälle foorumille josta mies sen sitten luki. Olin siis unohtanut selaimen auki ko. ketjun kohdalle.

En uskaltanut itse kertoa miehelle koska hän olisi ensinnäkin jättänyt minut (mitä siis en misään nimessä halunnut sillä tajusin kyllä tehneeni emämokan) ja toiseksi koin että minun tulee itse kantaa se raskas taakka loppuun saakka harteillani koska itse olin sen taakan harteilleni aiheuttanut. Olin aidosti aivan hajalla TODELLA pitkään.

Periaatteessa oli helpotus että mies sai tietää, toisaalta en olisi halunnut että hän joutuu käymään sen kärsimyksen läpi jonka tekoni aiheutti.

Mies odotti muistaakseni muutaman viikon ennen kuin kertoi minulle että tietää koska halusi itse ensin ihan yksinään miettiä asiaa ja käydä sitä läpi. Olen niin jumalattoman häpeissäni edelleenkin tapahtuneesta ja toivon ettei mies kerro tempustani koskaan kenellekään vaikka toisaalta olien kyllä kaiken nöyryytyksen ansainnut.

Mies pystyi siis antamaan onneksi anteeksi ja olen totisesti ollutkin anteeksiannon arvoinen. Eikä tulisi pieneen mieleenikään enää muualle vilkuilla.

Solmimme kihlat noin kuukausi kiinnijäämiseni jälkeen ja sen jälkeen olemme muuttaneet yhteen, menneet naimisiin ja kasvattaneet vielä perhettäkin.

Me olemme päässeet 99% asian yli, mutta 100% tuskin koskaan pääsemme. Ainahan tuollainen kaihertaa mutta onneksi se on enää vain. ns. paha muisto eikä sitä sen enempiä enää pohdita.

 

No, eipä tota voi edes pettämiseks sanoa. Enemmän olisin huolestunut miehen masennuksesta ja väsymyksestä kuin typerästä kännipanosta. Mutta jokainen tyylillään. Jos sä koet teidän suhteen suurimmaksi ongelmaksi tämän suuren pettämissession, ole hyvä vaan. Tiedät kai kuitenkin, että masennus on tappava sairaus.

 

vee:lle

oon kaikista eniten huolissani Hänestä. oon tänään jo soittanutkin hänen psy.sairaanhoitajalle, joka soittaa minulle jossain vaiheessa... mies sanoi, että nyt haluaa apua, eikä haluu minuu menettää... rakastan häntä niin paljon, ja näen kuinka hänkin kärsii... ja haluan edelleen auttaa, ja hänet kuntoon.

siksi kirjoitinkin tuohon tuota taustaa, ettei kaikki vastaukset täällä olisi tyyliä JÄTÄ SE SIKA!...

 

Joo, ei tosiaan mustavalkoista...mutta mutta.. hyvällä tuurilla tapahtumat jopa pysäytti sun miehen ja ammattiavulla ja omalla tahdolla ym.. kaikki päätyy "lopulta hyvin" ja paskalla tuurilla susta tulee miehesi hoitaja, säälijä ja ainainen ymmärtäjä.. Kokemusta on sen verran, että itse tekisin niin, että irrottautuisin vastuusta ja ehdottaisin esim. asumuseroa siihen asti kunnes mies saa elämään otetta ja asioita saadaan käytyä läpi omilla tahoilla.. Muutenkin voi olla vaikeaa arvioida tilannetta selkeästi siinä tilassa missä on koko ajan, suosittelisin siis "kärpäsenä katosta"-tarkastelua asiaan.. Voimia!!

 

en antas anteeksi on sekavuus tila mikä hyvänsä. aina löytyy pettäjän mielestä hyvä syy pettää. nyt miehes sai syyn: sekavuus,masennus, hänen mielestä olitta eronnu. mies hoitoon!! mieti ihan oikeasti haluatko jatkaa ihmisen kans joka petti sinua? koska tuo sekavuus tila voi tulla viellä monta,monta kertaa. ittehän päätöksen teet jäätkö kynnysmatoksi vai jatkatko omaa elämää.

 

kiitos kaikille vastauksista... en vaan tiedä mitä ajatella. äsken soitin hänelle, ja pyysin, että tulisi töistä suoraan kotiin, että voitaisiin puhua, ni tokas vaan, että kerkes just sopia menevänsä pelaamaan jalkapalloa kavereidensa kanssa sanoin etten nyt osaa käsitellä tätä yksin, että olisi kiva puhua, ni vastaus oli et ai, nytkö laitat mut valitsemaan. ja ku sanoin et minä koitan koko ajan auttaa, ja soitin sairaalaankin, et kuka minuu sit auttaa jaksamaan ja käsitteleen tätä, ni vastaus oli et ai nyt rupeet syyllistämään... et ei oikein ees annan mahollisuutta antaa anteeks eikä paljoo haluja jää auttaa....

jään aina toiseks!

 

kertokaa vielä muutkin kokemuksianne... tää vaan pyörii päässä, en saa rauhaa...

 

En ottais asiaa niin raskaasti, jos miehesi ei nyt ole ihan terve. Yrittäisin saada hänet hoitoon.

 

Jos tuo käytös on jatkunut jo puoli vuotta ja mies on pahoinpidellytkin sua niin mielestäni kannattaa jo alkaa ajatella itseäsi ja enennenkaikkea lapsia! Muista että heille on todella traumaattista seurata teidän riitojanne, väkivaltaa ja miehesi käytöstä. Jos mies ei suostu hoitoon, hakisin sinuna eroa. Silloin ainakin joutuisi seinää vasten ja olisi pakko tehdä asialle jotain. Miehesi asia on hakea itselleen apua! Ihme jos ei siihen kykene kun kykenee töissäkin käymään. On siis toimintakykyinen, ei apaattinen kuten masentuneet yleensä.

 

puhuttiin eilen asioista. mies katuu niin kovin, ja on todella pahoillaan. sanoi, että toivoo, ettei nuin ois ikinä käynyt. puhuttiin myös meistä. ja pakkohan se oli todeta, että viime kuukausien ajan ollaan ajauduttu tosi kauas toisistamme. mies sanoi, että hänestä on tuntunut, et minä vaan ajaudun kauemmaksi, ja hän ei pysty pitämään kiinni, vaikka kuinka haluaisi... ja hänestä on tuntunut pidemmän aikaa, ettei tämä mein suhde välttämättä kestä, koska läheisyys on kadonnut, ja mikään ei tunnu miltää (myös masennuksen vuoksi, johon on mennyt vaan syvemmälle myös meidän tilanteen takia).

kertoi eilen kaiken tapahtuneesta. olivat olleet baarissa kamujen kanssa, mies tolkuttomassa humalassa, ja lähteneet vielä jatkoille. jatkoilla joku muikki oli pyytänyt miestä mukaan kun hän käy kotonaan lähistöllä jotain hakemassa, kun ei uskalla siellä yksin yöllä liikkua. mies oli lähtenyt. muikin kotona olivat istuneet ja jutelleet kaikenlaisista asioista, ja mies oli muutamaan kertaan sanonut et pitäis varmaan lähteä takaisin. muikki oli mennyt viereen istumaan, ja siitä se oli lähtenyt. ei kuulemma ollut ollut mitään "läheisyyttä" eikä sellaista halipusi meinikiä, vaan nopeahko *ano ja sit ku siitä ei ees humalatilan vuoksi tullut mitään, mies oli kiskonut vaatteet päälle ja sanonut et eiköhän lähetä. muikki ei ollut ees enää lähtenyt mukaan, vaan jäänyt kotiin. ei halunnut puhelinnumeroa, eikä ees kysynyt uudelleen näkemisen mahdollisuudesta. mies sanoi, ettei hänellä ollut käynyt mielessäkään mitkään seksihommelit, että hän ei ollut sellaista lähtenyt hakemaan.

puhuttiin eilen, niin hän sanoi, että oli ajatellut tosissaan ettei tule enää kotiin ikinä. oli myös siitä erosta puhunut muillekin, oli ajatellut että mein suhe on loppu. kun hän silloin to kävi kotona, niin sanoi ennen kuin lähti että haluaa erota, ja illalla kun soitin ja kysyin vielä asiaa niin sanoi että niin se on, haluaa erota.

pe aamuna kun oli herännyt kamunsa luota, ja oli muistanut mitä tapahtui, niin morkkikset olivat tulleet, ja hän oli tajunnut, että haluaa vain ja ainostaan minut ja olla minun kanssa... tuli silloin pe aamupäivällä kotiin.

eilen sovittiin että unohdetaan kaikki, keskitytään vaan meihin ja siihen että saadaan hänet kuntoon, aika psykiatrille on jo varattu ensi viikoksi. nukuttiin vierekkäin, ja ensimmäistä kertaa kuukausiin tunsin aitoa läheisyyttä.

näen että hän katuu, ja uskon että pystyn antamaan anteeksi, unohtamiseen menee vielä aikaa... mutta haluan olla hänen tukena paranemisen tiellä, ja uskon että meidänkin suhde tulee vielä entiselleen, ellei vielä jopa paremmaksi. kuukausien ajan on huonosti mennyt, nyt itsekin tajuan, kuinka kaukana toisistamme olemme olleet.

kiitos teille vastauksista ja ajatuksista =)

 

kysyisin vielä, että miten toimisitte tuollaisessa tilanteessa? antaisitteko anteeksi? vai olisiko se edes pettämistä? vaikka pahalta itsestä tuntuukin, että toinen on ollut jonkun muun kanssa?

 

kysyisin vielä, että miten toimisitte tuollaisessa tilanteessa? antaisitteko anteeksi? vai olisiko se edes pettämistä? vaikka pahalta itsestä tuntuukin, että toinen on ollut jonkun muun kanssa?

Pitäisin pettämisenä, mutta pystyisin ymmärtämään tilanteen ehkä paremmin noilla taustoilla, kuin jos kaikki olisi ollut hyvin...
Asian pystyy antamaan anteeksi, mutta unohtamaan ei koskaan.
Voi olla, että parhaimmassa tapauksessa suhteenne muuttuu tämän jälkeen jopa paremmaksi jos halua korjata asiat löytyy.
Itseäni on petetty, ja olen voinut antaa asian olla, kun olen kysynyt kaikki yksityiskohdat. Kun olen tiennyt mitä on käynyt, ei ole mielikuvitukselle jäänyt varaa. Itkenyt, huutanut ja haukkunut. Kun olen saanut sen henkisen paskan pois, olen voinut jatkaa siitä paremmin eteenpäin.
Kyllä se siitä helpottaa jos molemmilla on halua korjata asia.

 

Siis eikö kännipanoa luokitella pettämiseksi??:O

 

kysyisin vielä, että miten toimisitte tuollaisessa tilanteessa? antaisitteko anteeksi? vai olisiko se edes pettämistä? vaikka pahalta itsestä tuntuukin, että toinen on ollut jonkun muun kanssa?

Pitäisin pettämisenä, mutta pystyisin ymmärtämään tilanteen ehkä paremmin noilla taustoilla, kuin jos kaikki olisi ollut hyvin...
Asian pystyy antamaan anteeksi, mutta unohtamaan ei koskaan.
Voi olla, että parhaimmassa tapauksessa suhteenne muuttuu tämän jälkeen jopa paremmaksi jos halua korjata asiat löytyy.
Itseäni on petetty, ja olen voinut antaa asian olla, kun olen kysynyt kaikki yksityiskohdat. Kun olen tiennyt mitä on käynyt, ei ole mielikuvitukselle jäänyt varaa. Itkenyt, huutanut ja haukkunut. Kun olen saanut sen henkisen paskan pois, olen voinut jatkaa siitä paremmin eteenpäin.
Kyllä se siitä helpottaa jos molemmilla on halua korjata asia.

mun oli myös pakko saada tietää kaikki yksityiskohdat juuri sen vuoksi, ettei asiaa tarvitsisi pyöritellä omassa päässään joka kantilta tietämättä silti mitä on tapahtunut oikeasti. eilen mies kertoi ihan kaiken, ja nyt ei tarvitse pohtia kävikö niin tai kävikö näin.