N
näinpä taas meillä
Vieras
Meillä on 8 kk ikäinen vauva, jonka hoitoon mieheni on osallistunut erittäin vähän jos lainkaan. Ja lapsen syntymän jälkeen välimme ovat olleet muutenkin erittäin tulehtuneet. Joko miestä ei kiinnostanutkaan perhe elämä tai ei vain saanut haluamaansa huomiota enää, mene ja tiedä.
En ole kulkenut lapsen syntymän jälkeen missään yksin. Lapsi on ollut minulla mukana jokapaikassa, jopa kampaajalla. Mies on katsonut lasta about viis kertaa parin tunnin ajan. Nukutan vauvan, herään öisin, herään hänen kanssa aamuisin ja leikin päivisin. Yleensä lähdemme päivisin käymään jossain kaksistaan kun mies ei nouse sängystä (pelaa pelikonetta tai on töissä öisin) tai ei vain puhu meille.
Mutta kuitenkin;
Ilmoitti tänään tunnin varoajalla lähtevänsä kaverinsa synttäreille.. Mä raivostuin ihan hiivattiin ja sanoin että soittaa siinä tapauksessa raivoraittiille ja uskovaiselle äidilleen ottaako hän lapsemme hoitoon. No, sehän soitti ja ne sitten yhdessä pohtivat millaisen pirttihirmun kynsiin mieheni on joutunut, kun ei pääse kaverinsa luo. Äitinsä ei ottanut hoitolaista vastaan (en ois kyllä tosissani antanutkaan kun ei ole hoitanut lasta ollenkaan, mieheni olisi vienyt).
No mieheni ilmoitti sitten että me eroamme ja tää oli tässä. Nyt istuu marttyyrina sohvalla liikahtamatta, kai se on sitten hyvä tapa osoittaa mieltä.
Oli menossa ensin äidilleen yöksi, mutta sanoin etteikö oikeasti ymmärrä ettei kyse ole hänestä tai minusta, vaan siitä ettei lasta voi jättää vain kotiin ja itse häipyä. Hänen mielestään se onkait mun homma huolehtia.
Hieno mies, nakkaa lapsensa pois kotoaan kaverin synttäreiden takia. Elämän arvot kohdillaan.
En ole kulkenut lapsen syntymän jälkeen missään yksin. Lapsi on ollut minulla mukana jokapaikassa, jopa kampaajalla. Mies on katsonut lasta about viis kertaa parin tunnin ajan. Nukutan vauvan, herään öisin, herään hänen kanssa aamuisin ja leikin päivisin. Yleensä lähdemme päivisin käymään jossain kaksistaan kun mies ei nouse sängystä (pelaa pelikonetta tai on töissä öisin) tai ei vain puhu meille.
Mutta kuitenkin;
Ilmoitti tänään tunnin varoajalla lähtevänsä kaverinsa synttäreille.. Mä raivostuin ihan hiivattiin ja sanoin että soittaa siinä tapauksessa raivoraittiille ja uskovaiselle äidilleen ottaako hän lapsemme hoitoon. No, sehän soitti ja ne sitten yhdessä pohtivat millaisen pirttihirmun kynsiin mieheni on joutunut, kun ei pääse kaverinsa luo. Äitinsä ei ottanut hoitolaista vastaan (en ois kyllä tosissani antanutkaan kun ei ole hoitanut lasta ollenkaan, mieheni olisi vienyt).
No mieheni ilmoitti sitten että me eroamme ja tää oli tässä. Nyt istuu marttyyrina sohvalla liikahtamatta, kai se on sitten hyvä tapa osoittaa mieltä.
Oli menossa ensin äidilleen yöksi, mutta sanoin etteikö oikeasti ymmärrä ettei kyse ole hänestä tai minusta, vaan siitä ettei lasta voi jättää vain kotiin ja itse häipyä. Hänen mielestään se onkait mun homma huolehtia.
Hieno mies, nakkaa lapsensa pois kotoaan kaverin synttäreiden takia. Elämän arvot kohdillaan.