1 osa riisiä ja 2 osaa vettä tulkitaan eri tavoin suositulla keskustelusivustolla.
Lapsiperheiden suositulla vauva.fi -sivustolla käydään kiivasta väittelyä siitä, miten riisin ja veden suhde keittäessä jakautuu. Keskustelu alkoi jo vuonna 2008, eikä ota laantuakseen vielä tänäkään päivänä.
Ohjeen mukaan kattillaan pannaan 1 osa riisiä ja 2 osaa vettä. Keskustelun avauksessa pariskunta oli väitellyt siitä, kuinka paljon riisiä tulee laittaa, jos nestettä on 6 desilitraa?
Osa keskustelijoista on sitä mieltä, että riisimäärän ollessa 2 desilitraa, kuuluu vettä laittaa puolet enemmän, eli 4 desilitraa. Osa taas liputtaa sen puolesta, että riisimäärän ollessa 2 desilitraa, tulee vettä laittaa kaksikolmasosaa, eli 6 desilitraa.
IS kysyi Helsingin yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitokselta matemaattisen lähestymistavan asiaan.
- Jos mittana on tilavuus, niin silloin puhutaan osasta. Jos meillä on puolet ja puolet, niin silloin se menee yksi yhteen, laitokselta kerrotaan.
Laitoksen professorin mukaan oikeata kaavaa ei riisin keittämiseen silti ole olemassakaan.
- Se riippuu ihan riisin ominaisuuksista, paljon riisi imee itseensä vettä.
Samoilla linjoilla on myös julkkiskokki Sami Garam.
- 1 desilitra riisiä ja 2 desilitraa vettä, muuten menee riisi ylikypsäksi, Garam nauraa.
Vauva.fi -keskustelussa v

"IS kysyi Helsingin yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitokselta matemaattisen lähestymistavan asiaan".
Iltis nänhyt oikein vaivaa asian suhteen