V
viiden euron seteli
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Tulojen mukaan meilläkin:Tulojen mukaan meilläkin maksetaan, eli se, kummalla on rahaa, maksaa. Käytännössä kummallakaan ei jää palkasta juuri mitään tilille, sillä pyrimme maksamaan asunto- ja mökkilainat nopeasti ja siihen meneekin pääosa palkasta aina heti palkkapäivänä.
Tällä hetkellä minulla on viikko palkkapäivään ja tilillä on noin 70 euroa, enkä ole yhtään paniikissaRuokaan kahdelta hengeltä menee viikossa vähän yli 20 euroa, bussikortti on voimassa ja laskut on maksettu, joten viime kuukauden palkasta jäänee "säästöön" noin 50 euroa.
Käteisellä en minäkään ikinä maksa mitään, kortin kanssa elämä on mielestäni paljon helpompaa.
Järkevää tekstiä! Toisaalta taas huvittaa minkälaisen käänteen keskustelun sävy sai ...ei muuta kun "riitelemään" onko jollain viittä tonnia vai ei! Todella naurettavaa, vaikkakin ehkä joidenkin ontuvien esimerkkien valossa kirjoitettuna.
Itse olen elänyt n. puolet elämästäni kädestä suuhun, ja mikäs siinä, eletty on.
Mutta nyt näyttäisi että minusta taitaa tulla kitupiikki, kun sitä rahaa vihdoinkin on sen verran ettei ihan joka centtiä tarvitse venyttää..
Mutta kuten sanottu, tilanteen mukaan.