peräsuolenlaskeuma?
- Viestiketjun aloittaja niisku78
- Ensimmäinen viesti
vielä kerran äidiksi
Mulla oli aikoinaan vuosia sitten tunne, että aivan kuin joku vetäisi narusta alamahaani ja mun täytyi nojata eteenpäin, että pystyin olemaan.
Monesti ajattelin, että tää liittyy jotenkin kuukautiskiertoon, mutta kun "kohtaukset" alkoi tulla eri ajankohtina kiertoani, niin säikähdin.
Menin lääkäriin=>sisätutkimus=>lääkärin mielestä ummetusta => kilpirauhasen vajaatoiminnastani johtuvaa heidän mielestään=> ei siis apua.
Sitten alkoi tulla ilmavaivoja ja tunne, että vaikka olit juuri käynyt vessassa, niin tuntui että suolessa on vielä jotain.
Taas lääkäriin=> tuloksetta...
Lopulta asia oli siinä pisteessä, että mulla oli tunne, että on hätä mutta vaikka kuinka "pungersin" niin mitään ei tullut.
Katsoin alapäätäni ja siellä pongotti sellainen pallukka alasegmentillä (jonka olin jo huomannut vuosia sitten, muttei siinä kuulemma ollut mitään ihmeellistä).
Menin nyt yksityiselle ja sain sieltä lähetteen lantiopohjan tutkimus ja hoitoyksikköön keskussairaalaamme.
Sain ajan ja mut "läpivalaistiin" elikkä tehtiin (olisko ollut?) defegorafia, jossa heti todettiin suuren suuri peräsuolen laskeuma. Hoitaja sanoi, ettei ole todellakaan ihme jos on jonkinmoisia ulostusvaikeuksia.
Sitten mulle annettiin aika gynelle.
Diagnoosina rectosele= peräsuolenlaskeuma, joka täytyy leikata jossain vaiheessa (kolporrafia), mutta jos haluat vielä lapsia tehdä (varsinkin alateitse) , niin ne ensin ja vasta sitten leikataan.
Mulla syiksi sanottiin; huono peritty kudostyyppi, 3 alatiesynnytystä, kilpirauhasen vajaatoiminnasta johtuva ajoittainen ummetus/huono aineenvaihdunta sekä ylipaino.
Sanottiin, että jos pärjään asian kanssa henkisesti niin ei mitään kiirettä leikattavaksi, kun muutenkin olen vielä niin nuori ja ajatuksenahan olisi, että tuo leikkaustulos aina kestäisi lopun elämän.
Leikkaustulos ei kuulemma aina välttämättä ole paras mahdollinen.
Elikkä henkistä puolta rassaa se, että täytyy välillä vessassa isommilla asioilla käydessä painaa sitä pallukkaa, että uloste lähtee liikenteeseen.
Diagnoosista on yli 2v ja nyt olen raskausviikolla 28 ja odotusaika on mennyt todella hyvin kaikista peloistani huolimatta.
Mutta tuleva synnytys hieman pelottaa...
Toivottavasti tämä kertomukseni hieman selvensi sinulle tätä asiaa.
Monesti ajattelin, että tää liittyy jotenkin kuukautiskiertoon, mutta kun "kohtaukset" alkoi tulla eri ajankohtina kiertoani, niin säikähdin.
Menin lääkäriin=>sisätutkimus=>lääkärin mielestä ummetusta => kilpirauhasen vajaatoiminnastani johtuvaa heidän mielestään=> ei siis apua.
Sitten alkoi tulla ilmavaivoja ja tunne, että vaikka olit juuri käynyt vessassa, niin tuntui että suolessa on vielä jotain.
Taas lääkäriin=> tuloksetta...
Lopulta asia oli siinä pisteessä, että mulla oli tunne, että on hätä mutta vaikka kuinka "pungersin" niin mitään ei tullut.
Katsoin alapäätäni ja siellä pongotti sellainen pallukka alasegmentillä (jonka olin jo huomannut vuosia sitten, muttei siinä kuulemma ollut mitään ihmeellistä).
Menin nyt yksityiselle ja sain sieltä lähetteen lantiopohjan tutkimus ja hoitoyksikköön keskussairaalaamme.
Sain ajan ja mut "läpivalaistiin" elikkä tehtiin (olisko ollut?) defegorafia, jossa heti todettiin suuren suuri peräsuolen laskeuma. Hoitaja sanoi, ettei ole todellakaan ihme jos on jonkinmoisia ulostusvaikeuksia.
Sitten mulle annettiin aika gynelle.
Diagnoosina rectosele= peräsuolenlaskeuma, joka täytyy leikata jossain vaiheessa (kolporrafia), mutta jos haluat vielä lapsia tehdä (varsinkin alateitse) , niin ne ensin ja vasta sitten leikataan.
Mulla syiksi sanottiin; huono peritty kudostyyppi, 3 alatiesynnytystä, kilpirauhasen vajaatoiminnasta johtuva ajoittainen ummetus/huono aineenvaihdunta sekä ylipaino.
Sanottiin, että jos pärjään asian kanssa henkisesti niin ei mitään kiirettä leikattavaksi, kun muutenkin olen vielä niin nuori ja ajatuksenahan olisi, että tuo leikkaustulos aina kestäisi lopun elämän.
Leikkaustulos ei kuulemma aina välttämättä ole paras mahdollinen.
Elikkä henkistä puolta rassaa se, että täytyy välillä vessassa isommilla asioilla käydessä painaa sitä pallukkaa, että uloste lähtee liikenteeseen.
Diagnoosista on yli 2v ja nyt olen raskausviikolla 28 ja odotusaika on mennyt todella hyvin kaikista peloistani huolimatta.
Mutta tuleva synnytys hieman pelottaa...
Toivottavasti tämä kertomukseni hieman selvensi sinulle tätä asiaa.
Kiitos vastauksestasi.Odotan kolmattani viikkoja 34+3 ja rupesin pelkäämään synnyttämistä alakautta. En juuri itse synnytystä mut sitä mitä mun alapäälle tapahtuu sen jälkeen.
Olen koko raskausajan pitänyt sitä ummetuksena, kunnes luin noita juttuja ja tajusin et vaikka mahani on löysällä uloste ei vaan meinaa tulla ulos, kunnes painaa emättimestä ja saa ponnistuksen "osumaan" oikeaan kohtaan.Mulla on myös karmeet suonikohjut alapäässä ja emättimessä joku pallukka. Ilmavaivat on ongelmana ollu jo pitkään ja sellanen painontunne alapäässä.esim.trampoliinia ei voi hyppiä,kun tuntuu et alapää tippuu!
Olen koko raskausajan pitänyt sitä ummetuksena, kunnes luin noita juttuja ja tajusin et vaikka mahani on löysällä uloste ei vaan meinaa tulla ulos, kunnes painaa emättimestä ja saa ponnistuksen "osumaan" oikeaan kohtaan.Mulla on myös karmeet suonikohjut alapäässä ja emättimessä joku pallukka. Ilmavaivat on ongelmana ollu jo pitkään ja sellanen painontunne alapäässä.esim.trampoliinia ei voi hyppiä,kun tuntuu et alapää tippuu!
vielä kerran äidiksi
Kun olet synnyttänyt ja synnytyksestä kulunut n. 1/2 vuotta on aikaisintaan aika arvioida tilannettasi, sillä pitää antaa aikaa palautua lihaksistolle.
Mene ihmeessä vaikka yksityiselle gynelle ja pyydä saada itsellesi lähetettä tutkimuksiin.
Tuo defegorafia eli läpivalaisu on kivuton, nopea ja ehkäpä varmin tämän asian tutkimiseen.
Tätä ongelmaa kun ei välttämättä näe kokenut gynekään päältä päin. Mulle nimittäin alkuraskauden tutkimuksen tehnyt lääkäri ihmetteli, että hänen mielestään paikat eivät nyt ihan niin pahalta näyttäisi, että ihan täytyisi leikata
Mutta mulla on tosiaan iso laskeuma ja se pitää joskus (ei kiirettä) korjata leikkauksella.
Muistutan sinua vielä, että voimistuta lantiopohjan lihaksiasi synnytyksen
jälkeen, ohjeita saat varmasti neuvolastasi :wave:
Lisätietoja löytyy hakusanoilla rectosele,rectoseele ( ja rectocele)
kirjoitusmuodosta riippuen. Näillä hakusanoilla löydät mm. kuvan (oisko ollut keski-suomen sairaanhoitopiirin artikkeli), jossa näet mikä tämä vaiva on ja myöskin siinä on hyvä selostus asiasta.
Kaikkea hyvää sinulle ja onnea tulevaan synnytykseen :flower:
Mene ihmeessä vaikka yksityiselle gynelle ja pyydä saada itsellesi lähetettä tutkimuksiin.
Tuo defegorafia eli läpivalaisu on kivuton, nopea ja ehkäpä varmin tämän asian tutkimiseen.
Tätä ongelmaa kun ei välttämättä näe kokenut gynekään päältä päin. Mulle nimittäin alkuraskauden tutkimuksen tehnyt lääkäri ihmetteli, että hänen mielestään paikat eivät nyt ihan niin pahalta näyttäisi, että ihan täytyisi leikata
Mutta mulla on tosiaan iso laskeuma ja se pitää joskus (ei kiirettä) korjata leikkauksella.
Muistutan sinua vielä, että voimistuta lantiopohjan lihaksiasi synnytyksen
jälkeen, ohjeita saat varmasti neuvolastasi :wave:
Lisätietoja löytyy hakusanoilla rectosele,rectoseele ( ja rectocele)
kirjoitusmuodosta riippuen. Näillä hakusanoilla löydät mm. kuvan (oisko ollut keski-suomen sairaanhoitopiirin artikkeli), jossa näet mikä tämä vaiva on ja myöskin siinä on hyvä selostus asiasta.
Kaikkea hyvää sinulle ja onnea tulevaan synnytykseen :flower:
Omasta kokemuksestani voin kertoa, että peräsuolen laskeuma voi tuntua inhottavana pullistumana emättimen aukossa, pahemmissa asteissa suoli saattaa pullottaa jo ihan ulkonakin. Lantionseudussa ja varsinkin emättimessä tuntuu siis painetta alaspäin, ja kipua varsinkin kuukautisten aikaan. Jos on paljon jalkeillaan niin oireet tietysti pahenevat. Itselläni koko lantionseudun sisäelimistö sai pysyviä vammoja ja ikään kuin putosi alaspäin täysin järjettömän ja pitkän ponnistusvaiheen johdosta. Kun siis liian suurta mötikkää piti väkisin tunkea liian ahtaista paikoista ulos. Synnytyksestä on nyt kaksi vuotta ja kipuja on edelleen, eikä prognoosi ole kovin lohduttava, sillä nämä vammat kuten kaikki naisille yleensäkin alatiesynnytyksissä tulevat vauriot pahenevat ajan kanssa ja viimeistään vaihdevuosi-iässä. Sitten viimeistään kirurgin pöydälle, ellei laskeumista ole suurta haittaa jo aiemmin.
Itse asiassa naisille tulevat sisäelinten vammat ovat varmasti paljon yleisempiä kuin mitä puhutaan tai haluttaisiin edes tietää tai myöntää. Ollaanhan vasta aivan hiljattain alettu puhumaan esimerkiksi virtsanpidätyskyvyn heikkenemisestä, mikä on varsin yleistä ennen kaikkea alatiesynnyttäneillä naisilla. Eihän mikään muu koettelemus ole yhtä raju ja saa aikaan yhtä pahaa venymistä ja repeilyjä kuin alatiesynnytys. Erään tutkimuksen mukaan jopa 20 % ensisynnyttäjistä saa jonkinasteisia vaurioita peräsuolen puolelle, jotka vaikuttavat siis ulostamiskykyynkin muusta elämästä puhumattakaan. Luku on varmasti paljon suurempi virtsarakon puolelle vaurioituneiden kanssa, mikä näkyy lähinnä korkeina lukuina Tena-mainoksissa.
Lantionpohjan lihasjumppa edesauttaa elimistön palautumista, johon tosiaan alatiesynnytyksen jälkeen täytyy varata minimissään puoli vuotta, mieluummin vuosi ennen kuin elimistö on niin palautunut kuin se nyt voi olla. Mutta jos on kyse todellisista laskeumista, niin valitettavasti lihasjumpalla et pysty paljoa vaikuttamaan asiaan.
Itse asiassa naisille tulevat sisäelinten vammat ovat varmasti paljon yleisempiä kuin mitä puhutaan tai haluttaisiin edes tietää tai myöntää. Ollaanhan vasta aivan hiljattain alettu puhumaan esimerkiksi virtsanpidätyskyvyn heikkenemisestä, mikä on varsin yleistä ennen kaikkea alatiesynnyttäneillä naisilla. Eihän mikään muu koettelemus ole yhtä raju ja saa aikaan yhtä pahaa venymistä ja repeilyjä kuin alatiesynnytys. Erään tutkimuksen mukaan jopa 20 % ensisynnyttäjistä saa jonkinasteisia vaurioita peräsuolen puolelle, jotka vaikuttavat siis ulostamiskykyynkin muusta elämästä puhumattakaan. Luku on varmasti paljon suurempi virtsarakon puolelle vaurioituneiden kanssa, mikä näkyy lähinnä korkeina lukuina Tena-mainoksissa.
Lantionpohjan lihasjumppa edesauttaa elimistön palautumista, johon tosiaan alatiesynnytyksen jälkeen täytyy varata minimissään puoli vuotta, mieluummin vuosi ennen kuin elimistö on niin palautunut kuin se nyt voi olla. Mutta jos on kyse todellisista laskeumista, niin valitettavasti lihasjumpalla et pysty paljoa vaikuttamaan asiaan.
vielä kerran äidiksi
Vaikka tuo pullistuma onkin mulla suuren suuri, niin onneksi liikuntaan ei oo mitenkään vaikuttanut, elikkä ei tunnu painontunnetta tai hankausta.
Eikä tää mun pullistuma tule "ulos", joten ihan tuolla emättimen sisäpuolella olla möllöttää.
Onhan tosi, ettei tässä minunkaan tapauksessa mitkään lantiolihasjumpat enää tätä paremmaksi tee, muttei pahene kuitenkaan, joten kannattaa niitä harjoittaa! :attn:
Pelkään aivan sairaasti tulevaa synnytystä ja pyysinkin neuvolatädiltä, että jospa saisin äitipolikäynnillä (ehkä viikoilla 36-37) jutella kokeneen kätilön kanssa, kun tää asia mua niin kovasti mietityttää.
Neuvolatäti sanoi, että suurin muutos tapahtuu varmasti mun kohdalla jo tässä odotusaikana eikä hirveästi usko siihen, että mun pelot kävis toteen ja koko peräsuolisto valuis ulos emättimen kautta.
No sanoi tietenkin,että tietty nää on taas sellaisia asioita, ettei hän voi mennä lupaamaankaan, etteikö jotain huonompaan suuntaan tapahtus, mutta epätodennäköistä.
Kaikki muut asiat on tällä kertaa kohdallaan ja järjestynyt (oleb yrittäjä), mutta tämä suunnaton tuska tästä tuntemattomasta synnytyksestä tän rectoselen kans vie välillä jo yöunet... :ashamed: :'(
Eikä tää mun pullistuma tule "ulos", joten ihan tuolla emättimen sisäpuolella olla möllöttää.
Onhan tosi, ettei tässä minunkaan tapauksessa mitkään lantiolihasjumpat enää tätä paremmaksi tee, muttei pahene kuitenkaan, joten kannattaa niitä harjoittaa! :attn:
Pelkään aivan sairaasti tulevaa synnytystä ja pyysinkin neuvolatädiltä, että jospa saisin äitipolikäynnillä (ehkä viikoilla 36-37) jutella kokeneen kätilön kanssa, kun tää asia mua niin kovasti mietityttää.
Neuvolatäti sanoi, että suurin muutos tapahtuu varmasti mun kohdalla jo tässä odotusaikana eikä hirveästi usko siihen, että mun pelot kävis toteen ja koko peräsuolisto valuis ulos emättimen kautta.
No sanoi tietenkin,että tietty nää on taas sellaisia asioita, ettei hän voi mennä lupaamaankaan, etteikö jotain huonompaan suuntaan tapahtus, mutta epätodennäköistä.
Kaikki muut asiat on tällä kertaa kohdallaan ja järjestynyt (oleb yrittäjä), mutta tämä suunnaton tuska tästä tuntemattomasta synnytyksestä tän rectoselen kans vie välillä jo yöunet... :ashamed: :'(
Minulla oli ensimmäisessä synnytyksessä tulleiden vammojen jälkeen täysin selvä, etten enää enempää pahenna vammojani uusilla alatiesynnytyksillä, ja olihan synnytys niin epäinhimillinen ja traumatisoiva kokemus, ettei senkään puolesta ollut mahdollista ajatella sitä. Osa vammoista rajoitti elämää niin pahasti, että jotain on jo nyt leikkauspöydällä korjattukin. Joten joka tapauksessa alatiesynnytys on kohdallani täysin mahdotonta, mutta en silti ole luopunut haaveista toisen lapsen suhteen. Raskausaika jännittää ja pelottaa ihan hirveästi, sillä lääkäreiden puolelta todella annettiin ymmärtää, että vaivat vain pahenevat raskausaikana, eikä sitä voi mitenkään estää.
Maalaisjärjellä ajateltuna, oli elimistö sitten miten venynyt tahansa aiemmissa synnytyksissä, alatiesynnytyksen ponnistusvaihe on nimenomaan se kaikista pahin, sillä silloin tietysti suurin venytys ja repeilyt kohdistuvat pahiten vammautuneille alueille, eikä vastaavaa voi kokea mitenkään vielä raskausaikana. Joten en osaa enkä pysty rohkaisemaan alatiesynnytykseen sillä mielestäni juuri alatiesynnytyksen aiheuttama stressi elimistölle on vammojen pahin aiheuttaja ja niiden pahentaja. Toisaalta itse tiedän, että joudun joka tapauksessa vielä lekurin pöydälle, ja siellä jo olleena synnytysvammojen vuoksi en osaa kauhistella sektiota ja sen riskejä. Tieto siitä, että sektio on minulle ainoa vaihtoehto jatkossa on myös mahdollistanut ajattelun ja haaveilun toisesta lapsesta.
Lisäksi olen kuitenkin valmis ottamaan riskin ja mahdollisesti nopeuttamaan vammojen pahenemista ja sitä seuraavia korjauksia tulemalla (mahdollisesti) raskaaksi. Tuon logiikan perusteella voi tietysti ajatella myös alatiesynnytystä vain vammojen pahentamisena ja nopeampana pääsynä leikkauspöydälle vammojen korjaamiseksi, koska sitä se varmasti tekee. Sen, miten pahaksi vammat tulevat näkee lopulta varmasti vasta synnytyksen jälkeen.
Mutta joka tapauksessa, haluan toivottaa tosi paljon jaksamista ja voimia tulevaan koitokseen laskeumista kärsiville ja alatiesynnytykseen piakkoin meneville, ja toivottavasti omat suht negatiiviset (varmasti ymmärrettävästi) ajatukseni eivät kauhistuta. Tärkeintä on se, miten itse kukin elimistönsä tuntee ja minkä tuntee oikeaksi itsellensä ja vauvallensa - niin pitkälle kuin sitä pystyy toteuttamaan, niin ei voi mennä kauhean paljon pieleen.
Maalaisjärjellä ajateltuna, oli elimistö sitten miten venynyt tahansa aiemmissa synnytyksissä, alatiesynnytyksen ponnistusvaihe on nimenomaan se kaikista pahin, sillä silloin tietysti suurin venytys ja repeilyt kohdistuvat pahiten vammautuneille alueille, eikä vastaavaa voi kokea mitenkään vielä raskausaikana. Joten en osaa enkä pysty rohkaisemaan alatiesynnytykseen sillä mielestäni juuri alatiesynnytyksen aiheuttama stressi elimistölle on vammojen pahin aiheuttaja ja niiden pahentaja. Toisaalta itse tiedän, että joudun joka tapauksessa vielä lekurin pöydälle, ja siellä jo olleena synnytysvammojen vuoksi en osaa kauhistella sektiota ja sen riskejä. Tieto siitä, että sektio on minulle ainoa vaihtoehto jatkossa on myös mahdollistanut ajattelun ja haaveilun toisesta lapsesta.
Lisäksi olen kuitenkin valmis ottamaan riskin ja mahdollisesti nopeuttamaan vammojen pahenemista ja sitä seuraavia korjauksia tulemalla (mahdollisesti) raskaaksi. Tuon logiikan perusteella voi tietysti ajatella myös alatiesynnytystä vain vammojen pahentamisena ja nopeampana pääsynä leikkauspöydälle vammojen korjaamiseksi, koska sitä se varmasti tekee. Sen, miten pahaksi vammat tulevat näkee lopulta varmasti vasta synnytyksen jälkeen.
Mutta joka tapauksessa, haluan toivottaa tosi paljon jaksamista ja voimia tulevaan koitokseen laskeumista kärsiville ja alatiesynnytykseen piakkoin meneville, ja toivottavasti omat suht negatiiviset (varmasti ymmärrettävästi) ajatukseni eivät kauhistuta. Tärkeintä on se, miten itse kukin elimistönsä tuntee ja minkä tuntee oikeaksi itsellensä ja vauvallensa - niin pitkälle kuin sitä pystyy toteuttamaan, niin ei voi mennä kauhean paljon pieleen.
vielä kerran äidiksi
kyllähän mä oikeasti tiedän, ettei tuolta synnäriltä lähetä alapää "entisissä kuoseíssa" kotia :ashamed:
Tässä tilanteessa on kai turha enää tehdä muuta kuin varautua vähintään ½vuoden h..vettiin synnytyksen jälkeen, kun alapää on kokonaan ulkona sijoiltaan...
Mulla onnex lapset (3 ennestään) olleet alle 3,6 kiloisia ja pienen pään omaavia ja ponnistusvaihe ollut lyhimmillään 4min., joten koitan pitää vielä jonkinlaista toivoa yllä.
Ymmärrän vieras ihan täysin kohdallasi ratkaisusi ja on ymmärrettävää, että tapauksessasi ei enää alatiesynnytys oikein viehätä.
Itselläni kaikki synnytykset ovat olleet helppoja ja nopeita, eikä 2 viimeisimmän muksun jälkeen ole ollut edes mitään ommeltavaa, joten siksi tuntuu vain niin hullulta pelätä näin hirveästi.
Ehkäpä nää paikat sitten väljeni jo ekassa synnytyksessä sen verran pahasti, ettei enää tarvii parsia mistään, kun kaikki on yhtä löllöä :/
Nyt on tullut niin paljon negatiivista (mikä sekin elämää), että toivoisin jostain todellakin kuulevani positiivisia kokemuksia, jos niitä sitten löytyy
Tsemppiä vieras elämääsi :flower:
Tässä tilanteessa on kai turha enää tehdä muuta kuin varautua vähintään ½vuoden h..vettiin synnytyksen jälkeen, kun alapää on kokonaan ulkona sijoiltaan...
Mulla onnex lapset (3 ennestään) olleet alle 3,6 kiloisia ja pienen pään omaavia ja ponnistusvaihe ollut lyhimmillään 4min., joten koitan pitää vielä jonkinlaista toivoa yllä.
Ymmärrän vieras ihan täysin kohdallasi ratkaisusi ja on ymmärrettävää, että tapauksessasi ei enää alatiesynnytys oikein viehätä.
Itselläni kaikki synnytykset ovat olleet helppoja ja nopeita, eikä 2 viimeisimmän muksun jälkeen ole ollut edes mitään ommeltavaa, joten siksi tuntuu vain niin hullulta pelätä näin hirveästi.
Ehkäpä nää paikat sitten väljeni jo ekassa synnytyksessä sen verran pahasti, ettei enää tarvii parsia mistään, kun kaikki on yhtä löllöä :/
Nyt on tullut niin paljon negatiivista (mikä sekin elämää), että toivoisin jostain todellakin kuulevani positiivisia kokemuksia, jos niitä sitten löytyy
Tsemppiä vieras elämääsi :flower:
\
Sattuneesta syystä (olen nainen) ei tuosta miesten vaivasta puhuttu enempää.
Itse kun kävin ko. tutkimuksissa, niin erikoissairaanhoitaja sanoi, että tämä vaiva voi olla myös miehillä, joten ei kannata ainakaan pidätellä ulostetta, vaan mennä sinne vessaan kun on hätä.Alkuperäinen kirjoittaja 30.04.2007 klo 12:14 Pete kirjoitti:
Sattuneesta syystä (olen nainen) ei tuosta miesten vaivasta puhuttu enempää.
leikatullakin
Tää ei varmaan ketään lohduta, mutta allekirjoittaneella kyseinen pullistuma vaikka lapseni syntyikin sektiolla. On kuitenkin lohduttavaa kuulla että muilla on samaa ongelmaa kun olen itseäni pitänyt jotenkin omituisena asian takia. Varsinkin työreissuilla ongelma ottaa pattiin kun maha toimii miten sattuu ja rauhallista vessahetkeä ei meinaa saada. Olisiko kellään jo leikatulla kokemuksia onko elämä helpottunut leikkauksen jälkeen ja miten pitkään toipumisessa meni?
Mulla (siis jolla lantionseudun sisäelimistö tosiaan myös aivan p.askana ja sisäelimet pullottivat ulos) kesti täysin #&%?$!*ä ja järjetöntä ponnistamista hieman yli tunnin, oli siis pitkittynyt. Ja vaikka ensikertalainen olinkin, niin oli siinä pukertaessa täysin selvää ettei sitä alatiesynnytystä olisi ikinä pitänyt eikä saanut tapahtua, niin luonnottamasta ja sairaasta tapahtumasta oli kyse.
nopeasti
mulla olleet nopeat ponnistusvaiheet; 11 min, 8 min ja 10 min ja 3,3- 3-7 kg painoiset lapset ja rectocele-vaivaa silti. Kudostyypistä pitkälti kiinni kenelle rectocele tulee.