Ymmärrän, että kipu pelottaa, mutta äärimmäisen harva synnytys on kivuton. Toivottavasti ehdit saamaan puudutusta sen verran kuin tarvitset. Joku tuolla mainitsi, että pyysi jo synnärille kävellessään ensimmäiset puudutukset ja se toimi hänen kohdallaan hyvin. Kannattaa kuitenkin kuunnella itseään ja kokeilla, missä se kipuraja menee. Ensisynnytys on harvoin niin nopea, ettei mitään kivunlievitystä ehtisi saada. Monet kertoo, että epiduraalia pitää nimeltä pyytää. Tutustu vaikka kivunlievitysmenetelmiin ja mieti, mitä haluaisit käyttää. Ja jos silti sattuu liikaa, niin älä epäröi sitä epiduraalinkaan ottamista. Mua puhuttiin neulakammon vuoksi reilu tunti ympäri ennenkuin suostuin sitä ottamaan. Mutta ei sen laittaminen sattunut yhtään, kun ensin puudutettiin alue, mihin puudutusneula sitten laitettiin.
Muusta en osaa kuin sanoa, että toivo parasta, kun sulla ei vielä ole omakohtaista konkreettista kokemusta, minkä perusteella olis syytä pelätä jotain tiettyä asiaa. Son "herran hallussa."