Pelkään näitä pakkoajatuksia....

  • Viestiketjun aloittaja Sirpale
  • Ensimmäinen viesti
sama täällä
Hei Sirpale!!!

Anteeksi kun en ole kirjoittanut...täällä masista vieläkin, aloittelen lääkkeen nostoa kun vaan uskallan. Täällä ylä ja alamäkeä ja mielöttömiä väsymyskohtauksia, oikein pelottavia. Aamut yhtä tuskaa, illat parempia. Mites sulla?
 
Sirpale
Mulla taas illat välillä tosi ahdistavia, mutta aamut myös. Olo vaihtelee tosi paljon. Edelleen on sitä epätodellista oloa, etenkin kodin ulkopuolella, mm autoa ajaessa. Etkös sinäkin kärsinyt siitä..näin muistelen?? Se on sitten inhottavaa. välillä on jo ihan hyviä hetkiä, ja sit yhtäkkiä kesken kaiken saattaa tulla taas tuo epätodellisuuden tunne silmiin. Välillä mietin että eikö se outo epätodellinen tunne jätä mua ikinä rauhaan..Kamala jos kärsin siitä loppuelämän. sitä on tosi vaikea selittää..terapiassa ollaan siitä puhuttu, mutta en osaa sielläkään tarkkaan kuvailla miltä se tuntuu.
Tuo on jo hyvä merkki, kun sulla on illat parempia... :)

 
sama täällä
Hei Sirpale!

Miten menee...joo mulla tuli kans sitä epätodellista oloa, alussa oli koko ajan päällä ja välillä tosiaan havahtui, et hei oonko tosiaan täällä, kauhea tunne...Välillä vieläkin on tuota. Mä en ole päässyt vieläkään oikein edes väsäksi aikaa ajatuksista, siis noista kaikista mitä on ollut, jotenkin on ainainen pelko, koko ajan läsnä, tosi inhottavaa. Aloitan nyt traumaterapian, kun ei tuo masennus tunnu hellittävän.
 
Moi kaikille!Olen 05 toukokuussa synnyttänyt äitee kaiken piti olla hyvin kunnes rupesin sekoilemaan kauheita sekareita masennusta huutoa ja itkua en jaksanut mitään sydän löi 130levossa itkin usein mikä mun on inhosin vauvaani vaikka samalla rakastin toivottua poikaa...Mulle sanottiin raskausaikana että mulla on raskaus-diabetes ja sokereita seurataan se voi aiheuttaa sokereiden nousu ja lasku mieliala vaihtelua ja vapinaa mulla oli kaikki oireet plus siihen päälle hävis jaloista lihasvoimat sanottiin että kaikki johtuu siitä diabeteksestä!Raskauden jälkee sokerit palas normaaleiks mut paha olo jäi sisälle olin sekoomisen partaalla ja itkua riitti mikä mun on???!!!Kunnes mun veljen vaimo kekkas että pyydä ottamaan kilpirauhaskokeet ne otettiin ja selvis että mulla on kilpirauhasen liikatoiminta ihanaa nyt tiedän mikä mun on en ole tulossa hulluks ja joku uskoo vihdoin mua siinä toivossa oon syöny lääkkeitä pual vuotta että vihdoin paranen ja saan rauhan mieli on hieman rauhottunu mutta ei kokonaan.Selvis vahingossa kaks viikkoo sitte että ne lääkkeet ei tehookka koska mun elimistössä on tulehdustila ja mun omat veren vasta-aineet sotii mun kehoo vastaan nyt odotan pääsyä leikkaukseen kilpirauhasen kokonaan poistoon koska tää loppuu??? :( Eikä se olisi toi lääke juttu selvinny ellei mun oma lääkäri ois ollu lomalla ja sijainen pisti muuten vaa menemää niihi vasta-aine kokeisii varmuude vuoks...TÄÄ ON IHMISEN KIUSAUSTA!!!Oon turhaa ollu siinä uskossa että se on ohimenevää
 
Sirpale
Sama täällä:

Mulla kovin vaihteleva olo..Edelleen \|O
Aamut on kamalia, huh....Ja iltaisin tarvitsen jatkuvasti rauhoittavan että saan nukutuksi.
Mullakin pyörii jotenkin ajatuksissa nuo olot, aina vaan....Hetkeksi ne unohtaa, jos on jotain mielekästä tekemistä.Pelkään koko ajan että ne pahimmat olot vielä palaa. jokainen päivä on vieläkin aika epävarman oloista, toiset päivät tosi huonoja.
Ajoittain keskittymiskyky ihan kadoksissa...
 
sirpale
Sama täällä:

Oletko huomannut että lääke tavallaan turruttaa jollain lailla??
Kun musta tuntuu että en osaa nauttia oikein mistään. Puuhastelen ja harrastan kyllä, mutta asiat eivät tunnu enää tuolla sisimmässä miltään. Tai jotenkin kyky tuntea mielihyvää asioista, on laimentunut...joskin kadonnutkin ajoittain. Lenkkeilen ja käyn jumpalla... olen perheeni kanssa, mutta tuntuu kuin olisin robotti.
Äh...en osaa selittää....
 
sama täällä
Hei Sirpale

Tuota samaa mä olen ajatellut jo kauan...just samaa, ei voi nauttia, iloita eikä olla onnellinen, mutta sitä vaan kumminkin on ja tekee kaikkea...just mietin yksi päivä et olen jo aivan unohtanut millon olisin ollut viimelsi onnellinen ja miltä se tuntuu...
 
Minäkin pelkäsin
Hei kaikille,
en tiedä luetteko vielä tätä ketjua, kun nuo viestit oli jo muutaman viikon takaa, mutta kerronpa omankin tarinani. Synnytin esikoiseni toukokuussa 06 ja melkein heti (oikeastaan jo sairaalassa, mutta en tajunnut!) aloin saamaan paniikki- ja pelkotiloja ja mitä kummallisimmista asioista. Pelkäsin kovasti, että perheellemme tapahtuu jotain. Suurimmat pelkoni oli mieheni kuolema tai oma sekoamiseni tai kuolema, myös psykoosin (en oikein edes tiennyt mikä se on!) pelko kuului kuvaan. En uskaltanut olla yksin lapseni kanssa, sillä pelkäsin, että jos minulle tapahtuu jotain, niin lapsi jää yksin jne. Kohtauksen iskiessä tunsin itseni todella avuttomaksi sillä en pystynyt tekemään muuta kuin itkemään hysteerisesti. Sairauden alussa minulla ei myöskään ollut mielipidettä mihinkään enkä voinut katsoa televisiota, lukea lehtiä tai muutakaan mikä olisi suonut jonkun nautinnon. Pelkäsin, että jos nautin liikaa, niin minua "rangaistaan" niin, että jotain pahaa tapahtuu... Myös syöminen unohtui täysin. Aluksi luulin sairastuneeni paniikkihäiriöön, mutta jälkitarkastuksessa lääkäri totesi synnytyksen jälkeisen masennuksen puhjenneen. Olin niin onnellinen saadessani selityksen kaikelle, että kiittelin lääkäriä vuolaasti! :)
Hoidoksi sain Cipramil 20 mg lääkityksen, sekä opamaxia pahimpiin oireisiin. Ja lähetteen terapiaan. Lääkäri myös selitti minulle, että masennus johtuu hormonien aiheuttamasta epätasapainosta aivojen välittäjäaineissa. Toiset ovat tällaisille asioille herkempiä kuin toiset.
Ikävä kyllä sairauteni todettiin juuri ennen kesälomia, joten terapiani saatiin täällä pienellä paikkakunnalla alkuun vasta elokuussa. Onnekseni minulla oli hyvät tukijoukot (puhuin sairaudesta avoimesti lähipiirilleni!) ja sain kunnastani myös lähetteen läheisen kaupungin ensi- ja turvakotiin baby blues-yksikköön. Tämä olikin tarpeen sillä lääkkeiden aloitus pahensi oireitani noin 2-3 vkon ajan (pahimpana aikana käytin opamaxia tarpeen mukaan). Siitä sitten pikku hiljaa on alkanut parantuminen ja nyt oloni on jo huomattavasti parempi. Liityin myös Äimä Ry:n jäseneksi sillä mielestäni he tekevät tärkeää työtä tämän asian puitteissa. Synnytyksen jälkeinen masennus on ollut kauheinta ja rankinta mitä olen ikinä kokenut, vaikka osuuteni olen elämän heitoista kyllä saanut aiemminkin. Sairauteni alussa kaikkien pelkojen äiti, oli ajatus kaiken tämän menettämisestä. Tuli tunne, että nyt kun on elämältä saanut jotain näin rakasta (tytär joka istuu juuri sylissäni) ei haluaisi IKINÄ menettää sitä... ja siitähän se pelkojen tulva sitten rupesi kumpuamaan.
Toivon kaikille tämän sairauden kanssa kamppaileville voimia ja rohkeutta hakea apua ja toisaalta myös vaatia sitä, sillä aina sen avun saaminen ei välttämättä ole helppoa. Olkaa rohkeita ja avoimia, sillä tämä on sairaus, joka voi kohdata kenet tahansa, mutta josta myös aina parannutaan. Halauksia kaikille kanssasisarille!
 
Ei pelkoa
Hyvä sirpale,

ihanaa että ymmärrät hakea ja vastaanottaa apua. Itse olen syönyt läpi raskauden ja nyt äitiyden masennuslääkettä, enkä tulisi toimeen ilman.
Älä kuuntele arvostelijoita, he eivät todellakaan tiedä mistä puhuvat, korkeintaan purkavat omia pelkojaan ulos aiheen tiimoilta.

Masennus ja ahdistus lamaannuttavat, eikä elämä ole sen arvoista että tuhlaisit lääkkeiden pelossa päivät pakkoajatuksiin, kun apua saa.
ole sinnikäs lääkkeen kanssa, mulle soi vasta joku viides lääke kohdalle. Cipralex ei ole välttämättä helpoin aloitettava sivuvaikutuksiltaan.

Uskon että pääset olosi yli ja olet taatusi oloinesikin maailman paras äiti lapsellesi, luota siihen.

Minä olen maailman onnellisin, että mulla ei ole koskaan ollut kynnystä myöntää ettei kaikki ole hyvin. Kroonisesta masennuksesta huolimatta uskalsin tulla raskaaksi ja meillä on maailman suloisin ja tervein pieni poika.

Olen hengessä mukana ja koska vaan tukenasi, myös meilitse jos haluat.

Iso hali!

 
Sirpale
Huomenta!!

Sama täällä ja riitu...Miten menee??

Minä olen ajatellut että varaan ajan lääkäriin ja pyydän lääkkeen vaihtoa... ei tästä näin mitään tule. Olo aina vaan tosi iloton..
 
Hei!

Olen käyttänyt Cipralexia ensin kipukynnyksen nostattajana ja myöhemmin annosta nostettiin 10 -> 20 mg, kun minulla todettiin vakava masennus.
Cipralex on toiminut kohdallani moitteettomasti. Ei ole mitään sivuvaikutuksia, paitsi jos sen lopettaa keskenkaiken eikä vähitellen. Meinasi melkein henki lähteä, kun vieroitusoireet olivat niin kammottavat.

Kannattee käydä lääkärin juttusilla, jos tuntuu ettei lääkkeestä ole apua vaan päinvastoin siitä tuntuisi olevan haittaa. Itse olen kokeillut myös Efexorin ja Remeronin ja kummatkin aiheuttivat minulle hirveän ihottuman.

Jos joku haluaa kanssani kirjoitella, minut tavoittaa mailiosoitteesta: anna.claire@netti.fi

Kaikkea hyvää teille!
 
helene
Hei, itse sain parhaimman avun terapiasta, toki aloitin heti ciprelexinkin, mutta tärkeimpänä koin, että pääsin puhumaan. Tai en edes osannut puhua, mutta ammattilainen näkee jo kengän asennosta mistä puristaa. Terapia aloitti eheytymiseni, jossa Jumala näytti ja korjasi traumoja,kipuja,salaisia pelkoja,takertumisia, riippuvuuksia. Nyt olen vapaa, eheämpi, ilo on palannut. Saan elää Jeesuksen omana, Hän kutsuu sinuakin, hän rakastaa sinua.
 
Silloinhan se äiti todella hyvä äiti onkin, kun itsellä on noin paha olla että omat lapset ällöttää ja olo tuntuu tunteettomalta heitä kohtaan, ja kaikki tuntuu vain ahdistavalta ja pahalta, ja hän kykenee silti viimeisillä voimillaan ne omat lapset hoitamaan!!!

Tsemppiä sinulle Sirpale ja muillekin masentuneille! Kyllä sieltä vielä nousee, kun uskaltaa puhua lääkärille rehellisesti, syödä lääkkeet ja kertoa tuntemuksistaan ja tilanteesta myös perheenjäsenille. :hug:
 
Heippa Sirpale ja muut!

Täällä räpistellään välillä paremmassa ja välillä surkeammassa kunnossa. Elämässä tapahtuu tällä hetkellä kauheita asioita, joiden kulkuun en itse pysty vaikuttamaan. Tuntuu vaikealta seurata sivusta, kun ei ole mahdollisuutta auttaa. Koko kesän jatkunut tilanne alkaa syömään voimia niin paljon, että välillä ihan pelottaa.......Varaa Sirpale lääkäri itsellesi ja kerro ihan rehellisesti, miltä sinusta tuntuu.
 
Trauma
Masennus on patoutunutta vihaa, katkeruutta ja kateutta, hae apua terapiasta, ei pelkkä lääke mitään auta. Masis tulee takaisin, jos hoitaa pelkkiä oireita eikä syitä. Olen käynyt läpi joten puhun kokemuksesta. Eikä kannata väittää ettei tunne em.tunteita, en minäkään tuntenut ennenkuin terapeutti osasi johdatella. Terapia oli elämäni pelastusrengas, elämä on nyt IHANAA!!
 
sama täällä
Mä kuule käyn eri terapioissa, joten ei kannata puhua kun ei TIIÄ MISTÄÄN MITÄÄN. Kannattais lukea vähän aikaisempiakin viestejä eikä yhtä. Tiiän varmasti vähän enempi kun sä, kun ite hoitaja . Huomashan sen jo tuosta sun tekstistäkin ettei oikeen tietao ym...ole... =)
 
Mies
\
Alkuperäinen kirjoittaja 10.10.2006 klo 21:50 Trauma kirjoitti:
Masennus on patoutunutta vihaa, katkeruutta ja kateutta, hae apua terapiasta, ei pelkkä lääke mitään auta. Masis tulee takaisin, jos hoitaa pelkkiä oireita eikä syitä. Olen käynyt läpi joten puhun kokemuksesta. Eikä kannata väittää ettei tunne em.tunteita, en minäkään tuntenut ennenkuin terapeutti osasi johdatella. Terapia oli elämäni pelastusrengas, elämä on nyt IHANAA!!

En tarkasti osaa kuvailla mitä masennus on mutta mitään pelkkää patounutta vihaa se ei esimerkiksi ole.

Ihan fysiologisista syistä:

Kukaan ei sairastu tunne kipua, sairastu masennukseen ilman syytä.

Looginen selitys löytyy melkein mille tahansa oireelle.

Masennuksen paljon luonnollisempi selitys on siinä, että ruokavalio ja liikunta ja ihmissuhteet ovat päin #&%?$!*ä tai kasvatuksessa on menty sen verran pieleen, että tasapainoinen elämä on vaikeaa muodostaa.


Vaikea erottaa henkistä olotilaa ja fyysista kuntoa eroon toisistaan.

Ihminen ei toimi niin.

Vihaa voi tuntea ja silti hymyillä jatkuvasti(pusi pusi hali hali nami nami marco o ihana) asenteella.

PMS-oireista vihjasin, että ruokavalio on syynä näihin rajuihin PMS-oireisiin ja syvästi uskon, että yleinen terveys määrittyy nimenomaan ruokavalion kautta ja myös liikuntaa täytyy tietyssä määrin olla, kun staattinen työ on niin kovassa suosiossa tätä nykyä.

En ymmärrä myöskään, että miehen pitäisi sietää sitä, että nainen käyttäytyy kuin hullu lehmä ja ei osaa antaa mitään selitystä käytökselleen.

Ratkaisu on nimenomaan välittäjäaineissa ja siihen, että hormonitoiminta muuttuu ja jostain syystä elimistö vastustaa raskaaksi tulemista erittäin rajusti(tietynlainen reaktio mielestäni, että nainen ei ole terveässä tilassa saadakseen lapsen).

Naisten PMS-oireista ei puhuta ja sehän on suuri ongelma jo sinäänsä, ettei sen perimmäistä ongelmaa tutkita.

Lapsi kehittyessään tarvitsee omega-3 rasvahappoja, mitä otetaan äidin aivojen omega-3 varastoista.

Symbioottinen on lapsen ja äidin suhde ja mistä luulette lapsen aivojen kehittyvän?

Pyhästä hengestä?

Tietysti tälläistä asiaa on vaikea miettiä, kun lääkäritkään eivät sano suoraan, mikä on ongelma.

Valitettavasti on tätä päivää, että lääkäri määrää lääkkeen ja luullaan, että kaikki tulee heti kuntoon ja lääke on luonnollinen tapa hoitaa oireita.

Valitettavasti lääkeaineet eivät usein ole luonnollisia ihmiselle ja ilmaista lounasta ei saada lääketeollisuudessa.

En tarkoita, että homeopaattiset lääkkeitä tai muita vast. hölyn pöly tuotteet olisivat sen parempia.

Tarkoitan sitä, että pitää miettiä, mikä on ihmisen luonnollista ravintoa ja mikä ei ole.

Myönnän mineraalien ja vitamiinien olevan tärkeitä siinä mielessä, että nykyihminen ei syö eläinten sisäelimiä, eikä saa syödäkseen kuitupitoisia hedelmiä, jotka sisältävät c-vitamiinia paljon.

Eläinten sisäelimiä ei tosin voisi nykyään syödäkään paljon, kun massatuotannon myrkyt tislautuvat maksassa.

Genetiikalla on merkityksen ja keskushermosto, välittäjäaine ongelmat ovat kenties tälläisiä, mitkä altistaa masennukselle.

Jotenkin ei sovi päähän, että pelkkä huonon mielen tunteminen aiheuttaisi masennuksen vaan se, että siihen liittyy samalla huono ruokavalio/ruokahalu ja turvautuminen erittäin huonoihin ruokiin masennuksen hetkellä:

Tarkoitan juuri sokerisuklaita, salmiakki, jäätelöä, sokeri mehuja, limuja, karkkia ja tähän kun yhdistää romanttisen komedian niin nyyhkyttäminen ja ruoan mässäily on parhaimmillaan.

Kaikki nämähän on luonnottomia ruokia ihmiselle, joilla tilapäisesti masentunut helpottaa oloaan mutta ei millään tavalla korjaa ongelmaa.


 
trauma
sama täällä:lle paljastit juuri itsesi, kärsit aika syvästi juuri patoutuneesta vihasta ja pinnan alla kytevästä katkeruudesta. Katso peiliin, älä syytä olosuhteita tai muita ihmisiä.
 
sama täällä
Sanoo tietävä... :) Yleensä masentuneet ihmiset ovat kilteimpiä ihmisiä...ei katkeria niin kuin SINÄ.

Kannattais vähän opiskella enemmän, kaikkien elämässä ei ole samaa kuin sulla, neiti tietävä...
 
Sirpale
Sama täällä:

Mulla on äskettäin aloitettu uusi lääke, Cymbalta. Olo vielä kovin ankea, mutta jollain tapaa jo nyt tuntuu toisenlaiselta kuin tuo cipralex. Olen toiveikas =)
Ja tietty niitä tavallisia aloitusoireita:päänsärkyä, huimausta....


 
Sirpale
Yhdynpäs minäkin tähän terapia keskusteluun...

Itse käyn säännöllisesti psykoterapiassa, olen käynyt jo pitkän aikaa.Olen mennyt uskomattoman paljon eteenpäin itseni kanssa...ja todellakin olen opetellut käsittelemään tunteita terapeutin avulla.Helppoa se ei ole ollut. Mutta siltikin, en pärjää ilman lääkkeitä.

Ehkä en ole vielä niin vahva ja valmis sisäisen työskentelyni kanssa, että selviäsin ilman lääkkeen tukea. Toistaiseksi näin...mutta ehkäpä minäkin tästä eheydyn vielä joskus niin vahvaksi että selviän ilman lääkkeitä. Toivottavasti =)

Ja minun suurin syy masennukseen ja ahdistuneisuuteen, on juuri tuo minkä mies mainitsi: On menty metsään lapsuusajan kasvatuksessa.
 
valoa jo
Masennus on mullakin dignotisoitu ja syön cipralexiä. Terapiassa olen käynyt kuukausia ja pikkuhiljaa tuntuu että elämä alkaa helpottaa, keventyä. Masennuksen syvimmät juuret löytyivät lopulta vihasta äitiä kohtaan, mitä en ollut uskaltanut päästää pintaan, enkä ymmärtänyt. Olen ollut aina kiltti ja tunnollinen, reipas ja ahkera.
 

Yhteistyössä