Pelkään, etten tulevaisuudessa osaa muodostaa yhteyttä lapseeni

Mä ymmärrän sinua. Voin kertoa, että huolesi ovat todennäköisesti suurelta osin turhia ja kuuluvat nimenomaan odotusaikaan ja uuteen elämänvaiheeseen valmistautumiseen. Itsekin olin raskaana huolissani kaikesta mahdollisesta ja mietin jopa lapsen pois antamista, sillä olin huolissani omista kyvyistäni ja jaksamisestani äitinä. Minulle tuli jopa raskausajan masennus (tosin tämä oli monelta osin seurausta muista asioista).

Minulla on jopa vähän saman tapainen tilanne kuin sinulla. Kouluttamaton mies kouluttamattomasta perheestä, jossa ainoan oikean työn katsotaan olevan nimenomaan suorittavaa. Mieheni mielestä esim. pojan JOUTUMINEN lukioon olisi paha paikka. Tempoilin pitkään oman maailmani ja lapsen isän maailman välillä. Kunnes lapsen synnyttyä tajusin, ettei meidän mielipiteillä ole väliä. Pääasia on, että lapsi on onnellinen ja tekee sitä mitä haluaa. Uskon, että näin sinäkin tulet ajattelemaan, kunhan saat sen vauvan syliisi ja elämääsi. Side rakentuu pikku hiljaa, mutta kuin huomaamattasi lapsen ehdoilla.

Hyvin se menee, ei kannata murehtia etukäteen :hug:

Tää oli mun mielestä hyvin selitetty

 

ja miten siellä opetustyössä,saatko yhteyden vaan niihin akateemisesti suuntautuneisiin lapsiin?
oikeasti, vähän heikolla pohjalla mielestäsi opintosi, jos on opintoa kahden yliopistotutkinnon verran ja myös työkokemusta.
en olisi uskonut, että noin heikoilla mennään.

 

En ymmärrä. Sinulla on sanojesi mukaan kaksi korkeakoulututkintoa ja silti vaikutat aika hmmm. vähemmän välkyltä.
Miten sinulla oli varaa opiskella kaksi korkeakoulututkintoa? opintotukea saa vain 70 kk.
Oletko ollut koskaan töissä?
Ja en todellakaan oikein ymmärrä, miten opettaja ja sosiaalialan lukenut voi kysyä jotain noin tyhmää.

No eipä yliopisto-opiskelu mitään suunnattomia taitoja vaadi, joten tuskinpa ne tutkinnot musta älykköä tekevät. Aloitin suoraan ensimmäisen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeen sosiaalityön pääaineopiskelun, mutta olen tehnyt tämän toisen tutkinnon suorittamisen ajan sekä opetustyötä että sosiaalipuolen hommia.

en vaan tajua. sori.
eikö siellä sosiaalipuolen hommissa näe, että ihmisen ympäristö muokkaa ihmistä, kaikilla meillä on lähes sama perimä. eipä paljon poikkea. sen mukaan millaiset kokemusket ja ympäristö meillä on, sen mukaan syntyvät hermoyhteydet ja osa niistä vahtivstuu, osa kuolee. sen mukaan mitä teemme ja missä harjaannumme.

Käsitän kyllä, että kaikkien muiden lasten tapaan mun lapseni tulee olemaan yksilö ympäristössään, mutta rationaalisuus ei oikein ole ollut lähiaikoina mulle kovin ominaista.

 

ja miten siellä opetustyössä,saatko yhteyden vaan niihin akateemisesti suuntautuneisiin lapsiin?
oikeasti, vähän heikolla pohjalla mielestäsi opintosi, jos on opintoa kahden yliopistotutkinnon verran ja myös työkokemusta.
en olisi uskonut, että noin heikoilla mennään.

Opiskelu ja äidiksi tulo ovat kaksi täysin eri asiaa, joilla ei juurikaan ole tekemistä keskenään.

 

Oletko akateemisesti sivistyneenä älyllisenä olentona havainnoinut toimintaympäristöäsi analyyttisesti?
Maalaisjärjellä ajatellen voisin arvata, arpoa tai lyödä vetoa, että 100 % todennäköisyydellä tulet käytännön työssäsi aineenopettajana tai sosiaalityöntekijänä kohtaamaan nämä akateemisesti orientoitumattomat massat.
Niihin verrattuna lapsesi on parivuotiaana nero.

PS. oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että olet itsekin ollut samanlainen tampio syntyessäsi, varsinainen tabula rasa

 

Oletko akateemisesti sivistyneenä älyllisenä olentona havainnoinut toimintaympäristöäsi analyyttisesti?
Maalaisjärjellä ajatellen voisin arvata, arpoa tai lyödä vetoa, että 100 % todennäköisyydellä tulet käytännön työssäsi aineenopettajana tai sosiaalityöntekijänä kohtaamaan nämä akateemisesti orientoitumattomat massat.
Niihin verrattuna lapsesi on parivuotiaana nero.

PS. oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että olet itsekin ollut samanlainen tampio syntyessäsi, varsinainen tabula rasa

Oma lapsi on pitkälti eri asia kuin yksilö, johon ei ole muodostunut erityistä tunnesidettä. En ole yhteydessä oppilaisiini tai asiakkaisiini vuosikymmeniä, enkä ole kenenkään ensisijainen huolehtija, joten koen melko mahdottomaksi ennustaa suhdettani lapseeni oppilas- tai asiakassuhteiden perusteella.

Ja vakava sosiaalitapaus, kiitos ihan hirvittävästi tsemppauksesta. Voi kun mä joskus voisin olla puoliksikaan noin järkevä kuin sä olet.

 

Nyt jalat maahan ja ajattele kerrankin ihan "tavallisella järjellä". Lue uudestaan kirjoituksesi, ihan ajatuksella. Jos omaat yhtään käytännön elämänkokemusta kirjaviisautesi lisäksi, huomaat kuinka absurdi kysymyksesi on! Eiköhän emo aina poikasensa tunnista- ja toisinpäin!

 

Ja vakava sosiaalitapaus, kiitos ihan hirvittävästi tsemppauksesta. Voi kun mä joskus voisin olla puoliksikaan noin järkevä kuin sä olet.

Kun lapsi kehittyy taapero- ja varsinkin leikki-ikään, alat jo selvästi nähdä mikä häntä kiinnostaa ja viehättää. Silloin voi halutessasi tukea tai kannustaa häntä niihin asioihin, jotka ovat yhteisiä teissä molemmissa. Se osa joka on erilaista, sen tarkoitus on kasvattaa sinua :heart:

 

hormoonit ne hyrrää ja saa pelkäämään vaikka mitä asioita.
Voisit itseäsi rauhoittaa ajattelemalla että 'tärkeintä ei ole se onko koulutettu tai kouluttamaton kunhan hän itse vain nauttii siitä työstä mitä tekee'
siitä tulee onnellisuus ja se että jaksaa elämässään
sitäpaitsi voithan ajatella että kyllä ne kouluttamatonkin voi päästä vaikka paljon pidemmälle kuin muut