Pelkään, etten tulevaisuudessa osaa muodostaa yhteyttä lapseeni

Mulla on aivan käsittämätön ja julma pelko vauvani suhteen. Olen siis nyt raskauden viimemetreillä ja olen alkanut pohtia lapseni älyllisiä resursseja. Tulen suvusta ja perheestä, jossa arvostetaan melkeinpä liikaa koulutusta, mistä nämä ajatuksetkin johtunevat. Itse olen siis filosofian maisteri ja piakkoin valmis yhteiskuntatieteiden maisteri. Lisäksi haluaisin tämän toisen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeen aloittaa tieteelliset jatko-opinnot.

Seuraava osuus kuulostaa aivan kamalalta, mutta todellisuudessa en arvota ihmisiä näin julmasti koulutuksen mukaan: Lapsen isä ei ole konventionaalisesti miellettynä älykäs (viittaan siis nyt akateemisiin taitoihin), joten olen alkanut ikään kuin pelätä, että lapsestani tulee suorittavan työn tekijä. Kyse ei ole siitä, ettenkö arvostaisi korkeakouluttautumattomia, vaan siitä, että pelkään, etten saa yhteyttä lapseeni, mikäli hän ei tule olemaan akateemisesti orientoitunut. Olen koulutukseltani aineenopettaja ja pian myös pätevä sosiaalityöntekijä, mikä lisää valtavasti paineitani luoda onnistunut suhde lapseen. Onko pelkoni teistä aivan käsittämätön? Mitä voisin tehdä näille ajatuksille?

 

olet ihan pimeä ja tarvitset ammattiapua...

 

pelkään, etten saa yhteyttä lapseeni, mikäli hän ei tule olemaan akateemisesti orientoitunut.

Kun yhteytesi lapseen alkaa muodostua, eli hänen synnyttyään, ei tätä ole vielä näkyvissä. Kun suhde sitten on muodostunut, se varmasti pysyy, vaikka tulisittekin olemaan erilaisia koulutuspyrkimystenne suhteen.

...

Eihän kukaan voi tosissaan kysyä tätä, eihän?

 

Ilmottautukaa Livin "Lapsisuorittajiin". B)

 

pelkään, etten saa yhteyttä lapseeni, mikäli hän ei tule olemaan akateemisesti orientoitunut.

Kun yhteytesi lapseen alkaa muodostua, eli hänen synnyttyään, ei tätä ole vielä näkyvissä. Kun suhde sitten on muodostunut, se varmasti pysyy, vaikka tulisittekin olemaan erilaisia koulutuspyrkimystenne suhteen.

...

Eihän kukaan voi tosissaan kysyä tätä, eihän?

Kyllä mä valitettavasti ihan tosissani kysyin.

 

Ne on nua hormoonit, jokka panoo ajattelemahan kaikkia järjetööntä. Kyllä sä siihen lapsehes "yhteyren"saat ihan varmana.

 

Elämä on muutakin kuin suorittamista tai erilaisia rooleja. Onko sinua rakastettu ehdoitta omana itsenäsi?

 

Voin kertoa, että syntyessään vauva ei ole akateemisesti orientoitunut.

Parin vuoden päästä et enää välitä mihin lapsesi on orientoitunut, ksoka rakastat häntä jo. Paitsi jos olet tunnevammainen.

 

En ymmärrä. Sinulla on sanojesi mukaan kaksi korkeakoulututkintoa ja silti vaikutat aika hmmm. vähemmän välkyltä.
Miten sinulla oli varaa opiskella kaksi korkeakoulututkintoa? opintotukea saa vain 70 kk.
Oletko ollut koskaan töissä?
Ja en todellakaan oikein ymmärrä, miten opettaja ja sosiaalialan lukenut voi kysyä jotain noin tyhmää.

 

pelkään, etten saa yhteyttä lapseeni, mikäli hän ei tule olemaan akateemisesti orientoitunut.

Kun yhteytesi lapseen alkaa muodostua, eli hänen synnyttyään, ei tätä ole vielä näkyvissä. Kun suhde sitten on muodostunut, se varmasti pysyy, vaikka tulisittekin olemaan erilaisia koulutuspyrkimystenne suhteen.

...

Eihän kukaan voi tosissaan kysyä tätä, eihän?

Kyllä mä valitettavasti ihan tosissani kysyin.

Sitten varmasti ymmärsit pointtini?
Voi olla, ettei teillä ole kauheasti yhteistä sitten kun lapsesi on aikuinen vaikka hänelläkin olisi useampi korkeakoulututkinto, jos vaan olette liian erilaisia.
Ei voi tietää.

 

Osa vastauksista kuulostaa lohdullisilta. Toivottavasti musta ei tule näin hullua äitiä.

 

Kyllähän sitä jokainen raskaana ollut tietää, että mielessä on pyörinyt jos jonkinnäköisiä ajatuksia ja pelkoja tms. Kaikkea ei vain sanota ääneen.
Mutta älä sinä turhaan pelkää. Tasapainoinen siitä ainakin tulee, kun et itse anna lapsesi vaistota, että siltä koko ajan jotain odotetaan tai että itse pelkäät, että hän on "epäonnistuja". Sillä teet vain karhunpalveluksen!
Nauti äitiydestäsi ja äiti-lapsi -suhteestasi täysin rinnoin ja jätä turhat huolet vähemmälle. Niitä aiheita huoliin tulee väistämättä kuitenkin elämänne varrella vastaan riittämiin ja ennenaikaiset sellaiset jätettävä nyt sivuun, eiks' ni?

 

Mä voin myöntää, että on käyny munkin mielessä jossakin vaiheessa Mutta turha sitä on nyt murehtia minkälaisia päätöksiä lapsi tekee aikuisena tai miten suhtautuu kouluun. Lapsen ollessa vauva ja taapero ja leikki-ikäinen voi keskittyä ihan muihin hommiin ja pitää huolta siitä, että keskinäinen suhde saa mahdollisimman hyvät edellytykset voida hyvin vaikka myöhemmin tulisi esille suuriakin eroja ajattelutavoissa, tavoitteissa tai elämäntyyleissä.

Muoks sillä erolla siis että mä en ole vielä ehtinyt kouluttautua, mutta en osaa kuvitella elämää ilman akateemista uraa

 

Mietipä ap vaikka adoptioäitejä ja -isiä. Heillä on usein itsellä korkeakoulututkinto, mutta lapsen perimä on vaihteleva eli ei välttämättä ns. akateemisesti orientoitunut. Silti he rakastavat lapsiaan.

Tai jos on saanut kehitysviiveisen lapsen, vaikka kehitysvammaisen.

Ei se rakkaus siitä älykkkyydestä ole kiinni. Rakastathan sinäkin lapsen isää, vaikkei ole älykäs... (tai rakastit).

 

En ymmärrä. Sinulla on sanojesi mukaan kaksi korkeakoulututkintoa ja silti vaikutat aika hmmm. vähemmän välkyltä.
Miten sinulla oli varaa opiskella kaksi korkeakoulututkintoa? opintotukea saa vain 70 kk.
Oletko ollut koskaan töissä?
Ja en todellakaan oikein ymmärrä, miten opettaja ja sosiaalialan lukenut voi kysyä jotain noin tyhmää.

No eipä yliopisto-opiskelu mitään suunnattomia taitoja vaadi, joten tuskinpa ne tutkinnot musta älykköä tekevät. Aloitin suoraan ensimmäisen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeen sosiaalityön pääaineopiskelun, mutta olen tehnyt tämän toisen tutkinnon suorittamisen ajan sekä opetustyötä että sosiaalipuolen hommia.

 

Ei se rakkaus siitä älykkkyydestä ole kiinni. Rakastathan sinäkin lapsen isää, vaikkei ole älykäs... (tai rakastit).

En rakasta - enkä edes rakastanut. Tosin tunteet (tai tunteiden puute) eivät kyllä suoranaisesti liittyneet älykkyyteen.

 

Ei se rakkaus siitä älykkkyydestä ole kiinni. Rakastathan sinäkin lapsen isää, vaikkei ole älykäs... (tai rakastit).

En rakasta - enkä edes rakastanut. Tosin tunteet (tai tunteiden puute) eivät kyllä suoranaisesti liittyneet älykkyyteen.

Öh?

 

Ei se rakkaus siitä älykkkyydestä ole kiinni. Rakastathan sinäkin lapsen isää, vaikkei ole älykäs... (tai rakastit).

En rakasta - enkä edes rakastanut. Tosin tunteet (tai tunteiden puute) eivät kyllä suoranaisesti liittyneet älykkyyteen.

Siis se oli joku hoito?

 

Ei se rakkaus siitä älykkkyydestä ole kiinni. Rakastathan sinäkin lapsen isää, vaikkei ole älykäs... (tai rakastit).

En rakasta - enkä edes rakastanut. Tosin tunteet (tai tunteiden puute) eivät kyllä suoranaisesti liittyneet älykkyyteen.

Siis se oli joku hoito?

Ei, vaan ihan epämääräinen suhdeviritys, josta seurasi vahinkoraskaus.

Muoks: Tai no, oikeastaan joo. Hoito.

 

eihän sulla vaan satu olemaan esim. aspergerin syndrooma?

 

eihän sulla vaan satu olemaan esim. aspergerin syndrooma?

Ei mussa kyllä tarpeeksi montaa Asperger-piirrettä ole, että tuskinpa diagnoosia irtoaisi.

 

Anteeksi nyt mutta mua naurattaa. Sä ET voi olla tosissasi. Kyllä se sun baby sua vielä kouluttaa ja ottaa pois turhat luulot. Sä olet asennevammainen ja sun pitää ehdottomasti hakea vanhemmuuteesi tukea jostakin, jos sulla on tuollaisia ajatuksia. Olen itsekin akateeminen ja monet kurssit käynyt, mutten ole noin pöhköjä koskaan ajatellut saati kuullut.

 

Ei se rakkaus siitä älykkkyydestä ole kiinni. Rakastathan sinäkin lapsen isää, vaikkei ole älykäs... (tai rakastit).

En rakasta - enkä edes rakastanut. Tosin tunteet (tai tunteiden puute) eivät kyllä suoranaisesti liittyneet älykkyyteen.

Siis se oli joku hoito?

Ei, vaan ihan epämääräinen suhdeviritys, josta seurasi vahinkoraskaus.

Muoks: Tai no, oikeastaan joo. Hoito.

Musta tuntuu, että sua pelottaa myös tuo yksinhuoltajuus. Muuten, kun kerran itse kasvatat ja olet se ns. ympäristövirike, niin eiköhän se ns. akateemisuus ole siitäkin kiinni, eikä vain perimästä.

 

En ymmärrä. Sinulla on sanojesi mukaan kaksi korkeakoulututkintoa ja silti vaikutat aika hmmm. vähemmän välkyltä.
Miten sinulla oli varaa opiskella kaksi korkeakoulututkintoa? opintotukea saa vain 70 kk.
Oletko ollut koskaan töissä?
Ja en todellakaan oikein ymmärrä, miten opettaja ja sosiaalialan lukenut voi kysyä jotain noin tyhmää.

No eipä yliopisto-opiskelu mitään suunnattomia taitoja vaadi, joten tuskinpa ne tutkinnot musta älykköä tekevät. Aloitin suoraan ensimmäisen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeen sosiaalityön pääaineopiskelun, mutta olen tehnyt tämän toisen tutkinnon suorittamisen ajan sekä opetustyötä että sosiaalipuolen hommia.

en vaan tajua. sori.
eikö siellä sosiaalipuolen hommissa näe, että ihmisen ympäristö muokkaa ihmistä, kaikilla meillä on lähes sama perimä. eipä paljon poikkea. sen mukaan millaiset kokemusket ja ympäristö meillä on, sen mukaan syntyvät hermoyhteydet ja osa niistä vahtivstuu, osa kuolee. sen mukaan mitä teemme ja missä harjaannumme.

 

Minä ymmärrän sinua. Voin kertoa, että huolesi ovat todennäköisesti suurelta osin turhia ja kuuluvat nimenomaan odotusaikaan ja uuteen elämänvaiheeseen valmistautumiseen. Itsekin olin raskaana huolissani kaikesta mahdollisesta ja mietin jopa lapsen pois antamista, sillä olin huolissani omista kyvyistäni ja jaksamisestani äitinä. Minulle tuli jopa raskausajan masennus (tosin tämä oli monelta osin seurausta muista asioista).

Minulla on jopa vähän saman tapainen tilanne kuin sinulla. Kouluttamaton mies kouluttamattomasta perheestä, jossa ainoan oikean työn katsotaan olevan nimenomaan suorittavaa. Mieheni mielestä esim. pojan JOUTUMINEN lukioon olisi paha paikka. Tempoilin pitkään oman maailmani ja lapsen isän maailman välillä. Kunnes lapsen synnyttyä tajusin, ettei meidän mielipiteillä ole väliä. Pääasia on, että lapsi on onnellinen ja tekee sitä mitä haluaa. Uskon, että näin sinäkin tulet ajattelemaan, kunhan saat sen vauvan syliisi ja elämääsi. Side rakentuu pikku hiljaa, mutta kuin huomaamattasi lapsen ehdoilla.

Hyvin se menee, ei kannata murehtia etukäteen :hug: