Mulla on aivan käsittämätön ja julma pelko vauvani suhteen. Olen siis nyt raskauden viimemetreillä ja olen alkanut pohtia lapseni älyllisiä resursseja. Tulen suvusta ja perheestä, jossa arvostetaan melkeinpä liikaa koulutusta, mistä nämä ajatuksetkin johtunevat. Itse olen siis filosofian maisteri ja piakkoin valmis yhteiskuntatieteiden maisteri. Lisäksi haluaisin tämän toisen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeen aloittaa tieteelliset jatko-opinnot.
Seuraava osuus kuulostaa aivan kamalalta, mutta todellisuudessa en arvota ihmisiä näin julmasti koulutuksen mukaan: Lapsen isä ei ole konventionaalisesti miellettynä älykäs (viittaan siis nyt akateemisiin taitoihin), joten olen alkanut ikään kuin pelätä, että lapsestani tulee suorittavan työn tekijä. Kyse ei ole siitä, ettenkö arvostaisi korkeakouluttautumattomia, vaan siitä, että pelkään, etten saa yhteyttä lapseeni, mikäli hän ei tule olemaan akateemisesti orientoitunut. Olen koulutukseltani aineenopettaja ja pian myös pätevä sosiaalityöntekijä, mikä lisää valtavasti paineitani luoda onnistunut suhde lapseen. Onko pelkoni teistä aivan käsittämätön? Mitä voisin tehdä näille ajatuksille?
Seuraava osuus kuulostaa aivan kamalalta, mutta todellisuudessa en arvota ihmisiä näin julmasti koulutuksen mukaan: Lapsen isä ei ole konventionaalisesti miellettynä älykäs (viittaan siis nyt akateemisiin taitoihin), joten olen alkanut ikään kuin pelätä, että lapsestani tulee suorittavan työn tekijä. Kyse ei ole siitä, ettenkö arvostaisi korkeakouluttautumattomia, vaan siitä, että pelkään, etten saa yhteyttä lapseeni, mikäli hän ei tule olemaan akateemisesti orientoitunut. Olen koulutukseltani aineenopettaja ja pian myös pätevä sosiaalityöntekijä, mikä lisää valtavasti paineitani luoda onnistunut suhde lapseen. Onko pelkoni teistä aivan käsittämätön? Mitä voisin tehdä näille ajatuksille?