PAS HUHTIKUUSSA!

Päätin aloittaa uusi pino jos vaan...Löytyy muita PAS:ilaisia huhtikuussa?

Mulla nyt kp 12 menossa, välikierto. Kun täti tulee kylään tulee soitto klinikalle ja sitten pitää ruveta bongaamaan ovista. Pakkasessa meillä on kaksi alkiota samassa oljessa odottamassa. Molemmat aika heikkolaatuisia, mutta kuitenkin.

Eka IVF on takana ja tuoresiirrosta testailtiin negaa viimeinen päivä helmikuuta.

Haluaako joku liittyä seuraan tähän pinoon?

:heart:
 
Heippa! Olen seuraillut sivusta ketjuja, mutta jospa vihdoin ilmoittautuisin mukaan. :wave:

Meillä eka ICSI takana, josta siis negaa testattu helmikuun lopulla. Vikaa lähinnä miehessä. Simppoja on liian vähän. Vaikka en kyllä ihan mene takuuseen omien ovulaatioidenkaan tapahtumisesta. Asiaa ei vain sen enempää tutkittu kun miehen vika löytyi. Ei kuitenkaan ole PCO:ta tai endoa yms. rakenteellista löytynyt.

Ikää noin 30 molemmilla ja ilmeisesti lääkkeelliseen PAS:iin ollaan menossa huhtikuussa. Kolme alkiota jäi pakkaseen. En huomannut kysyä, ovatko yhdessä oljessa. Luultavasti. Eli jos ei hoito tuota tulosta, alkaa rumba täälläkin alusta.

Odottavan aika on pitkä! \|O Kivaa kun on seuraa! :)
 
:wave: Liisu!

Meilläkin vika on miehessä. Vähän ja heikkolaatuista tavaraa. Kuitenkin nyt hieman parantunut mutta ei kuitenkaan mahdollisuutta tulla luomusti raskaaksi.

Meille tulossa PAS luomukiertoon. Mun kierto on ainakin ollut ihan kuin kello ja kaikki muu pitäisi olla kunnossa.


Aurinkoista loppuviikkoa B) , tsemppiä ja onnea meille kaikille!
 
Amela3
Tänään ihan selvä ovis...Limaa vaikka kuinka paljon ja tutut oviskivut ja turvotukset. Ihmeellisen myöhään kierrossa. On varmaan kroppa aika sekaisin lääkkeiden jälkeen...Tänään kp 16
 
Heissan taas! :wave:
En ole päässyt koneelle vähään aikaan. Olet saanut pitää täällä pinoa pystyssä ihan yksin! Mulla ultran mukaan oma hormonitoiminta ihan unessa vielä. Se siitä luomu-passista todellakin. Ei ovista tässä kierrossa siis ollenkaan.

Seuraavasti päästään siis piinailemaan. Toivottavasti selviäisivät alkiot sulatuksesta. Meillä sulattelevatkin yksi kerrallaan. Luulin että kaikki kolme. Jotain hyvää sentään.

Olen ruvennut miettimään, että pitäiskö sitä ottaa töistä vuoden oma loma. Kun ei alkuperäinen suunnitelma näytä toteutuvan. Äitiysloma nimittäin! :kieh:

Jaksuja odotteluun! Toivotaan että lumet lähtee ja päästään terassille huurteiselle. Jos oltais raskaana, jäis sidukat juomatta. ;)
 
Heissan, heissan! =) Kiva kun tulit takaisin... Ollaanko oikeestaan kahdestaan tästä porukasta ainoastaan menossa PAS:iin huhtikuussa...Ehkä tänne vielä joku eksyy. Mutta todella hyvä näinkin. Ettei tarvi yksin piinailla. Tuetaan sitten 100% toisiamme. :)

Onneksi se kevät on tulossa nyt oikein tosissaan. Ihan kiva kun pääsee terasseille...ehtii tässä ennen PAS:ia vielä juomaan monta siideriä :whistle:

Jotain positiivistä pakko keksiä. Muuten me ollaan ajateltu että jos nyt ei tärppää me mennään keväällä Kreikkaan tai jonnekin lämpimään ja koitetaan kerätä voimia uuteen IVF:ään loppukesällä ehkä. Adoptiokeskustelutkin on käyty...mutta aika vieraalta ajatukselta vielä tuntuu...

Oudot mahakivut ilmestyi eilen illalla...mä en kestä jos on tulossa joku mahatauti... :x

Tsemppiä ja aurinkoisia ajatuksia! :hug:
 
Moiks!

Oon ollu pitkään pois palstalta(vai luetaaks vajaa viikko pitkäksi, hih)

Olin eilen ultrassa, tarkotus oli tehä toinenkin pas luonnon kiertoon mutta kas, munasarjat aivan hiljaiset..limakalvo oli oikein hyvä mut folliikkelit tosi pieniä joten tämä kierto meni mönkään...... :/
Otti oikeesti aika raskaasti päähän eilen mut onneksi oli leikkikoulun veto illalla ja niistä lapsosista saa energiaa kyllä....ku ne tulee halimaan ja kaikkee=)

No, nyt on tää kierto tosiaan väliä ja seuraavien kuukautisten ekana päivänä alkaa zumenon lääkitys ja pas siis tulee siinä huhtikuun lopulla about..
Meilläkin vaan kaksi alkiota enää pakkasessa joten sitte vielä se jännitys että kestävätkö ne..

Jos tuokin hoito menee pieleen niin klinikka on sitten kesälomalla ja tehdään suunnittelu seuraavaan ivf hoitoon ja aloitan ne jo mahdollisesti heinäkuussa jolloin elokuussa päästäisiin taas piikittelemään...
Voih ku tuntuu niiin pitkältä ajalta mutta...

Tämä välikierto tuli oikeastaan hyvään paikkaan koska hoidon juuri hampaani ja se vei aikalailla rahaa...säästyy tuo klinikkamaksu nyt niin..
Mulla oli ihan perustutkimus, kuvaus, viisaudenhampaan poisto.....198euroa....
Mutta hammas poistui niiiin huomaamatta et sanoinki et tuollaisesta palvelusta sit jo kandee maksaakin=)

Ssen verran tapahtuu täs kierros et käyn perjantaina otatuttaas sokeriarvoverikokeen ku pco potilailla tuo saattaa kuulemma vaikuttaa jollainlailla alkion kiinnittyvyyteen....maanantaina sit saa iltapäivällä tulokset.

No, eiköhän tää aika mee nopsaa ku alkaa ihanat kesäilmat ja lomaa odotellen=)

 
Moikkelis vesseli-80 ja tervetuloa mukaan pinoon!

Kyllä se viikko pois palstasta on aikamoinen aika!! En pystyis samaan. :eek:

Täällä me yhdessä piinaillaan...En tiedä koska olis odottanut tätiä kylään näin paljon...Tuntuu että aika ei mee ollekaan eteenpäin.

:hug: ja tsemppiä meille kaikille!
 
Juu näinhän se on että nyt niitä menkkoja oottaa ku kuuta nosevaa..
JUts snaoin miehelle et aattele ku meillä on joku 1%mahis onnata luomusti että kuvittelepa jos se sattuisi juuri nyt.....

No, en kyllä tuolla vaivaa päätäni enempää, kunhan tuli mieleen=)

Muuten mulla menee yllättävän hyvin....siis näihin hoitoihin nähden..
Voin jotenkin niiiin hyvin ja töissä menee hyvin ja harrastuksia on ihana harrastaa ku ei o mikään asia niitä nyt sotkemassa, liikuntakiellot tmv ja kevätkin tulee..
Ylitöitä tuli luvattua tehä ensi viikolla ja sehän passaa, menee aika nopiaa=)

Ja kampaaja on maanantaina ja lupas mulle jotain piristävää kevät uutta...

Ihan hassun positiivinen asenne.....toivottavatsi saan sitä edes hiukan levitettyä sität eillekin=)

Siskolle juuri snaoin kun se kysyi että kuinka voin olla näin positiivinen, että aamulla on kaksi vaihtoehtoa, olla onneton tai onnellinen, valitsen jälkimmäisen=)

Taas olen varma että kyllä se raskaus meillekin vielä tulee!!!!!

Nyt kotivideoita katselemeen ja nauramaan=) :LOL:
 
Hei kaikille!

Helmikuun lapsettomuushoidoista huhtikuun PASiin. Näin se tie vie.

Itseasiassa en ole varma vieläkään lähdenkö mukaan enää. Vielä kolme päivää aikaa miettiä kyseistä asiaa. Sitten olisi lääkäriaika ja siellä ei enää mietitä.

Minulla on ottanut todella koville ICSI/IVF-hoidon pieleen meno. Voisin sanoa, että olen masentunut. Mies on täynnä toivoa, mutta minä en tähän hommaan usko.

Meillä on pakkasessa 6 8-alkioista priima-alkiota. Viime hoidosta tuloksena oli varhainen keskenmeno. Miksi nyt olisi toisin?

No, mutta häntä pystyyn ja toivoa peliin. Olisihanto della haaskausta heittää menemään kuusi hienoa alkiota, joiden kehittäminen oli niin raskasta.

Te kaikki kuulostatte niin toiveikkailta ja voimakkailta, joten jään kuulolle jos vaikka saisin teistä imettyä voimaa viedä tämä pakasteannos loppuun saakka.

hiiri :wave:
 
Hei, jos sopii niin liittyisin joukkoon...? Täällä silmät turvonneina ajattelin kirjoitella tähän pinoon. Negatesti tehty pari tuntia sitten ja sen jälkeen silmät on vuotanu ku seula. Nyt on hengitys vähän tasaantunut ja voin sanoa että alkujärkytys on ihan pikkuisen laantunut. Miten sitä voikaan olla tyhmä että pettyy taas näin pahasti vaikka minkäänlaisia oireita plussan suhteen ei ollutkaan.

Tein kyllä aivan oiken ratkaisun siinä, että päätin tehdä sen testin työpäivän jälkeen, viisastuneena aiemmista kerroista. Syksyllä olin todella positiivisella mielellä 7 alkoita pakastettuna ICSIn jälkeen. Olin tyhmä ja kuvittelin että "hyvällä sakällähän me saadaan parikin mukulaa tuosta satsista". #&%?$!* marjat! Viime sulatuksessa saatiin yksi selvinnyt yksilö kolmesta sulatetusta.

Joka tapauksessa ajattelin vielä rääkätä itseäni sen verran että ammupissasta vielä testailen, kun tuli kerran ostettua marketista sellainen perhekoko! Pakkasessa siis kaksi vielä, ainoa asia mikä huolettaa niiden laadun lisäksi on, että joudun käymään kohdunkanavan laajennuksessa ennen seuraavaa siirtoa. Kaulakanavalle siis tapahtunut jotain merkillistä ekasta kerrasta, koska eivät enää meinaa saada pipettiä sisään. Viime passissa tosiaan makasin reilut puoli tuntia evät levällään kunnes löydettiin joku maailman pienin pipetti. Asiaa hankaloittaa vielä se, että kaulakanava tekee mutkan ja siitä syystä kaksi viimeistä siirtoa olleet todella kivuliaita, etenkin viimeinen. Todella outoa sinänsä, että ensimmäisellä kerralla meni kuin vesiämpäriin.

Pahoitteluni negatiivisuuden takia...huomenna on ehkä uusi päivä. Potuttaa niin suuresti että tämäkin vielä. :ashamed:

Marilia
 
Hei taas! Tuli vietettyä viikonloppua mökillä missä tietokoneet ovat kaukana... B)

vesseli-80, Mäkin yritän aina valita se onnellinen fiilis aamulla. Olla onnellinen siitä mitä elämässä on ja pitää siitä huolta. :heart:
Vaikka ei aina olekaan niin helppoa.

hiiri, Pahoittelut negasta. Muistaakseni oltiin molemmat siinä helmikuun pinossa. Mekin negattiin sitten kuun lopussa. Oli pakko perustaa uusi pino että löytyy uusi henkireikä kun tuntuu siltä. Koitetaan pinossa tsemppailla yhdessä niin hyvää tulee! Kovasti tsemppiä! :hug:

Marilia, Pahoittelut negasta. Olet tervetullut mukaan pinoon. Toivotaan että ne huurunenut jakselevat hyvin sulatusta. rankkaa tämä toivominen ja pettyminen mutta yhdessa veneessä ollaan ja tuetaan toisiamme! :hug:

Kävin tänään PAPA-seulonnassa. Odotushuoneessa ture äiti imetti lastaan...Taas särkyi sydän ja oli vaikeeta pidättää kyyneleistä...Sellaista tää elämä on. Onneksi olen tällä viikolla saanut vähän "lainata" siskoni lapset. Siitä saa voimaa. Koitan koko ajan pysähtyä ja muistaa olla onnellinen siitä mitä minulla jo on. Mies tekee ihan hullun lailla töitä. Tuntuu että hän yrittää purkaa stressiä siihen...On niin todella huono puhumaan. Aina pitää lypsätä ja lypsätä jos näkee että joku painaa. Sellaisia ne ovat. Mutta oi niin ihania kuitenkin! :heart:

Nyt ulos lenkille imemään voimia kevätauringosta! B) Oikein hyvää ja toivonrikasta ja rakkaudentäytteistä viikkoa meille kaikille! :heart:
 
Heissan!
Näissä yövuoroissani olen näitä keskusteluja selannut pääni pyörryksiin asti.... Meillä on takana eka ivf-hoito. Negat. 28.3 :ashamed: Pakastettuna on kolme hyvänlaatuista, tarkoituksena siirtää kaksi jos kestävät sulatuksen tossa huhti-toukokuun vaihteessa, riippuen kierrosta. Nyt vasta ekoja menkkoja oottelen.
Taustalla on pian kolmen vuoden yritykset. Miehellä on ent.liitosta NELJÄ tytärtä ja mulla on ihana 10-v poika =). Eka raskaus tuli "tilauksesta" ja sujui todella hyvin. Mitään vikaa ei ole todettu kummassakaan mut jostain syystä ei vaan natsaa. Toisaalta mulla on kilp.rauh. vajaatoiminta ja siihen lääkitys. Nyt aletaan sit tutkimaan sitäkin paremmin ennen tulevaa pas-hoitoa. Hoito tehdään hormoneilla. Eilen tuli reseptit ja ohjeet kotiin. Miehellä oli parissa näytteessä pientä häikkää mut punktiopäivänä näyte oli täysin normaali!!!
Miten kauan teillä kesti ekoihin menkkoihin sen jälkeen kun luget lopetettu? Raivostuttavaa tää ainainen odottelu :kieh:
 
Heissan annukka!

Tervetuloa tähän pinoon piinailemaan..

Mulla meni muistaakseni pari kolme päivää niin menkat alkoi kun olin lopettanut Luget. Varaudu menkkakipuihin, ne ovat yleensä himan rajuimmat IVF'n jälkeen. :/

Omaa napaa: Tässä edelleen odottelen menkkoja...Tuli sitten mieleen että kun ne oikean kierron mukaan pitäisi alkaa tänään, mutta jos ne sitten alkaa vasta hoitajan puhelinajan jälkeen tai vasta huomenna ja mä pääsen soittelemaan sinne vasta maanantaina niin onkohan sitten tämän kierron peli menetetty....? Toivottavasti ei... :/
Tänään mennään joka tapauksessa mökille haravoimaan ja nautitaan kevätauringosta ja toisistamme. Nyt on ollu viime aikoina aivan liikaa stressiä.

B)
Amelia kp27
 

Aurinkoista perjantaita meille kaikille ja
tervetuloa mukaan uudet pinoilijat! :wave:

Ja hiirelle lohtuhalit negasta :hug:

Amlia3: Kuulostaapa houkuttelvalta nuo Kreikanmatkasuunnitelmat.

On muuten niin hienot kelit, että mielikin on vähän piristynyt mullakin. Ja koskahan sitä olisi ollut näin onnellinen siitä, että täti on alkanut ilmoittelemaan tulostaan! Toivottavasti nyt vain kunnolla alkaisivat, että pääsisi varailemaan aikaa ultraan ja paiskaamaan ekan laastarin nahkaan. :)

Minkähänlaisia oireita noista laastareista mahtaa tulla? Mulla Estradotit. Hikoilua ja yövalvomista? Ärtyisyyttä ja mielialan vaihteluita? :/ Voi mies poloista taas :ashamed:

 
Kiitos... Ja mukava olla jakamassa tätä jonkun kanssa. Ite en oo esim.sukulaisille asiasta kertonut joten muutaman ystävän kanssa vaan oon asiaa puhunu, mutta eipä ne taida oikein asiaa kumminkaan tajuta kun ei ole omalle kohdalle saattunut...

Mua jännittää se seuraava siirto ihan sikana! Se, että selviikö sieltä mitään, SATTUUKO se yhtä paljon kun viimeksi ja sit tietty se lopputulos :/ Tuntuu, et ajatukset pyörii vaan ja ainoastaan tämän ympärillä. Pitäis jotenkin saada pää selville vesille. No, onneks on huomenna työkaverin naistenilta =) Enpä sit olekkaan ollut viihteellä kun viime vuoden lopulla viimeksi. Mitenköhän käy parin punaviini lasin jälkeen :/
Nyt lähden lenkkeilemään sellaisen ihanan 70 kg karvaisen pojun kanssa ja nauttimaan mahtavasta kevätauringosta B)
 
Tervehdys kaikille!

Olisikohan ihanien kelien ansiota vai mitä, kun mieli on pysynyt pinnalla muutaman päivän. Kävin myös helpottamassa oloani lapsettomuuteen erikoistuneen psykologin luona Väestöliitossa. Aika nuori tyttö, mutta kauhean empaattinen ja yritteliäs. Ajattelin käydä muutaman kerran vielä.

Meille tuli pikainen PAS, kun keskiviikkona kävimme lääkärissä ja siellä ultrassa näkyi, että ovulaatio olisi lähellä. Eilen testiliuska näytti plussaa - kai ja siirtopäiväksi tuli ensi tiistai. En ole näitä ovulaatiotestejä ennen tehnyt, joten hieman huolettaa tuloksen varmuus. Jospa ne viivat eivät olleetkaan ihan yhtä kirkkaat ja sitten kallisarvoisia alkioitamme sulatetaan turhaan.

Miten suhtaudutte uusien työhaasteiden hakemiseen hoitojen aikana? Pitäisikö työnantajalle kertoa, että olen lapsettomuushoidoissa ja että JOS TÄRPPÄÄ LÄHDEN TÄSTÄ ÄITIYSLOMILLE PIAN.

Minä päätin hakea yhtä tosi unelmaduunia ja keskiviikkona ilmoitettiin, että minut oli valittu. Olo on siis aika ristiriitainen. Jos hoidot tällä kertaa onnistuvat, ehdin olla hommissa vain jouluun mikä on työpaikalle aika kökkö juttu.

D-vitamiinia auringosta ja punaviiniä lasista lauantain kunniaksi!

hiiri :wave:
 
hiiri:
Eikös se ultra kerro kuitenkin aika hyvin, että tilanne on otollinen? Meillä lääkäri muistaakseni joskus sanoi, että ovulaatio luultavasti tapahtuu, vaikka se testiviiva ei olisikaan vahvempi kuin kontrolliviiva. Hormonitaso kuulemma muuttuu niin nopeasti, että korkein hormonihuippu on voinut jo mennä ohitse. Mä en ole koskaan saanut plussaa mihinkään testiin (en ovis- enkä raskaustestiin), joten olen huono asiantuntija testausasioissa! :p

Mutta sun siirtopäivän piti olla tänään? Miten meni? Selvisikö "aismänit" sulatuksesta? Peukutuksia hiirelle!!

:wave:
 
Niin ja siitä työpaikasta piti sanomani.. Ensiksikin ONNEA!! :flower:

Kyllä minä sinuna ainakin ottaisin sen vastaan. Ainahan on se mahdollisuus että naiset jää äitiyslomalle eikä sen vuoksi saa erotella ketään esimerkiksi työhaastattelussa. Mun ymmärtääkseni ei saisi edes udella työnhakijalta perheenperustamisesta. Ei sitä tarvitse sanoa, että on lapsentekosuunnitelmia.

Otin itse aikanani työn vastaan samassa tilanteessa. Tosin en sitten suunnitelmistani huolimatta lähtenyt äitiyslomalle. Täällä notkutaan edelleen... ;)
 
hiiri, ONNEA työpaikasta! Kyllä minä olen samaa mieltä kun Liisu tossa asiassa. Ei pitäisi olla este. Kyllä ne lapset jossain vaiheessa kuitenkin tulee. Ainakin toivotaan niin.

Omaa napaa: Täti tuli kylään lauantaina ja eilen soitin klinikalle. 10.4 on sitten UÄ. Kyllä se välikierto sittenkin meni aika nopsaa. Kiva kun nyt rupee taas tapahtumaan jotain!


Tsemppiä ja peukutuksia kaikille! :hug:
 
Hei vaan :wave:

Minulla on ensimmäinen (lääkkeellinen) PAS parin viikon päästä. Kaksi IVF-hoitoa takana, ekasta ei jäänyt pakkaseen mitään. Toisesta jäi kolme ja niistäkin yksi on sellainen, jossa solut on oudosti eri kokoisia. Mutta kelpasi pakkaseen kuitenkin...

Nyt tehdään PAS heti IVF-kierron jälkeiseen kiertoon ilman välikuukautta. Kahta toivon siirrettäväksi, usko kun alkaa olla koetuksella.

Voisin hillua täällä pinossa piinailemassa, kun oli eka joka sattui silmään =)
 
Hei,

kiitos työkannustuksesta =)

Aloin olla niin epäuskoinen sen ovistestin kanssa, että peruutin tiistain siirron. Nyt odottelen tätiä tulevaksi, jotta voimme koettaa uudestaan ensi kierrosta. PAS menee siis toukokuulle.

Kun ikää on 38 vuotta, tuntuu jokainen kuukausi liialta. Silti alkioiden sulatus turhaan tuntui haaskaukselta.

Oikein nopeasti eteneviä päiviä piinaileville sekä kiertoaan kyttäileville.

hiiri :wave:
 
Amelia3: Meillä kanssa ultra-aika varattuna. Näillä näkymin 12. päivä. Mulla on ollut Estradot-laastarit käytössä nyt. Jotenkin tuntuu ihan hullulta että näistä muoviläpysköistä mukamas nyt sitten jotain hormonia imeytyy. Kai se täytyy vaan uskoa. Jännittää vaan onko se määrä ollut riittävä. Ei jaksaisi odottaa. Olisi niin kiva päästä pian taas piinailemaan. =)

hiiri: Kyllä sitä pitää joka alkiosta tiukasti kiinni tässä vaiheessa. Ja vaikka odottaminen on rasittavaa, niin lopputuloshan se tässä ratkaisee. Mä olen aika helpottunut, että tuli tukilääkitys PAS:iin, en olisi ikinä bongannut sitä ovista.

Tervetuloa Kipsu :wave:

Toivottelen koko pinon poppoolle nautinnollista ja rentouttavaa pääsiäistä!

:wave:
 

Yhteistyössä