M
mikus.
Vieras
Onko teillä kokemuksia pariterapiasta tai seksuaaliterapiasta? Meillä on päällisin puolin todella hyvä suhde, rakkautta riittää ja asiat on ihan mallillaan. Kuitenkin aikaisemmin meillä oli todella vaikeaa, mm. omien henkilökohtaisten ongelmieni vuoksi ja suhteen konfliktien vuoksi. Nyt kun olen saanut omat asiani psykoterapiassa kuntoon, parisuhteemme kaipaisi myös jotakin. Suhde oli siis kovilla aiemmin ja loukkasimme toisiamme puolin ja toisin. Tämä vaikuttaa vieläkin väkisinkin, vaikka tilanne onkin nykyään huomattavasti parempi kuin aiemmin. Esimerkiksi seksuaalinen kanssakäyminen on meille vaikeaa. Läheisyys kyllä toimii, mutta seksielämämme ei toimi. Lisäksi kumppanini on varpaillaan melkein asiasta kuin asiasta, koska pelkää edelleen että reagoin voimakkaasti. Meneekö tämä itsekseen ohi, vai tarvitsemmeko vielä jotakin ammattiapua? Parivuotinen terapiani päättyi lähes vuosi sitten ja ongelmia meillä oli suhteessamme vuosien ajan, oikeastaan alusta lähtien.