Parisuhteessa ja abortti?

Aiheuttaako keskeytys tosiaan joskus lapsettomuutta ja jos, niin miksi näin on?

On mahdollista, että lisääntymiselimistö vahingoittuu abortissa. Se on kuitenkin erittäin epätodennäköistä. Abortteja tehdään tuhansia ja vain harvat kärsivät fyysisistä oireistä. Henkisiä oireita voi toki tulla, ja todennäköisesti tuleekin.

Mielestäni on hyvä asia, että pohdit lapsen saamista vakavasti. Epäkelvossa suhteessa (itsesi kannalta, ei ulkopuolisin silmin tai "paperilla") ei kannata lapsia hankkia. Ellei sitten suhtaudu parisuhteeseen vain lastentuottamisjärjestelynä...

 

Jos suhde ei tue lapsen kasvua, päätöksen suhteen katkaisemisesta voi tehdä myöhemminkin. Tärkeintä on antaa miehelle mahdollisuus: miehet eivät ole isiä syntyessään ja oppivat hoivaamista vasta omien lasten kanssa. Eli se, mitä miehesi on nyt, ei kerro koko totuutta siitä, mitä hän oppii lapsilta. Jos ei juo, ei ole väkivaltainen ym. on kaikki mahdollisuudet onnistua. Sanotaan, että lapset kasvattavat aikuisia.

Tällaiset kirjoitukset saavat minut voimaan pahoin. Aivan kuin sinulle mies olisi vain olemassa lapsen isänä ja hänen merkityksensä sinulle vain lapsen siittäjänä. Minä arvostan miestä kumppanina; jos hän ei voi sitä olla, ei hän voi olla lapsemme isäkään. On yhdentekevää, vaikka mies olisi kuinka hyvä lasten kanssa, jos hän ei ole minulle hyvä kumppani!

Et ehkä ymmärtänyt. Lapsen synnyttyä lapsen kuuluu olla tärkeysjärjestyksen ensimmäinen, enkä tällä väheksy isää tai parisuhdetta. Mietin tässä ap:n tilannetta. Jos asiaa etukäteen suunnitellaan, miehen pitää ehdottomasti tuntua sopivalta kumppanilta, jonka kanssa suhde on vakaalla pohjalla. Nyt vaan kävi toisin.

 

Siis haluaako mies tätä lasta vai ei? Mä en löytänyt siitä mitään kommenttia, ap puhuu koko ajan vaan omista mietteistään.

 

[Et ehkä ymmärtänyt. Lapsen synnyttyä lapsen kuuluu olla tärkeysjärjestyksen ensimmäinen, enkä tällä väheksy isää tai parisuhdetta. Mietin tässä ap:n tilannetta. Jos asiaa etukäteen suunnitellaan, miehen pitää ehdottomasti tuntua sopivalta kumppanilta, jonka kanssa suhde on vakaalla pohjalla. Nyt vaan kävi toisin.

Ymmärsin kyllä. Tässä tilanteessa lapsi ei ole vielä syntynyt, joten tilanne on täysin verrannollinen suunnitelmalliseen lapsen hankkimiseen. Ei vahinkoraskaus ole mikään syy jäädä huonoon parisuhteeseen, eikä ainakaan osoita lapsen asettamista tärkeysjärjestyksessä ensimmäiseksi...

 

No sitten ajattelemme asiasta vain eri tavalla, milloin uusi ihminen on "syntynyt".. vasta synnytysosastolla vai jo hedelmöityksessä?

Ja haluan rohkaista ap:tä jatkamaan tämän raskauden äitiyteen asti, jos näin suodaan, koska ap selvästi on sanonut olevansa lapsirakas, jopa niin pitkälle, että epäilee itseään ja osaamistaan. Mikä on parempi alusta lapselle? Lapsia haluavalle ja suunnittelevalle abortti on todennäköisesti henkisesti erittäin raskas taakka, vaikka haluaisi ajatella että se oli vasta alkio/sikiö.

 

No sitten ajattelemme asiasta vain eri tavalla, milloin uusi ihminen on "syntynyt".. vasta synnytysosastolla vai jo hedelmöityksessä?

Todellakin.

Puolestani haluan rohkaista ap:ta tekemään sellaisia valintoja, joiden hän uskoo tulevaisuudessa tekevän hänet onnelliseksi. Jos siihen ei kuulu tämä mies, niin lopeta suhde. Jos siihen ei kuulu lapsi tämän nimenomaisen miehen kanssa, niin tee abortti.

Epävarmuus ei ole mikään hyvän tulevan äidin merkki, sillä epävarmuutta on monenlaista. Jos epävarmuus liittyy parisuhteessa olevaan kunnioitukseen sekä lapsen syntymän ajalliseen sopivuuteen, ei näillä ole muuta tekemistä hyvän äitiyden kanssa paitsi se, että nainen on selvästi kyvykäs arvioimaan lapselle sopivaa ympäristöä ja omaa tilaansa. Todellinen epävarmuus omasta kyvystä huolehtia syntyvästä lapsesta on jo sitten muuta.

Lapsia haluavalle ja suunnittelevalle abortti on todennäköisesti henkisesti erittäin raskas taakka, vaikka haluaisi ajatella että se oli vasta alkio/sikiö.

Tuo on aivan totta, eikä siinä tilanteessa auta kaltaistesi jeesustelu "halusta ajatella että se on vasta alkio/sikiö"; se ON alkio/sikiö, mutta retoriikkasi tarkoitus on vain tuottaa tuskaa ja lisätä päätöksen raskautta. Olen huolissani ap:n kohdalla lähinnä siitä, että vaikuttaa siltä, ettei hänellä ole sosiaalista turvaverkkoa, jonka kanssa käsitellä raskautta/aborttia; onko näin, ap?

 

On sillä jo sormet ja varpaat ja kipuakin se tuntee jo 12:lla viikolla. Vieräristä alasko vain?

 

On sillä jo sormet ja varpaat ja kipuakin se tuntee jo 12:lla viikolla. Vieräristä alasko vain?

Sikiöiden kivuntunteesta ei ole päteviä tutkimuksia; arvaapa miksi? Älä horise, jollet tunne asioita.

Abortoituja sikiöitä ei huuhdota viemäristä alas. Näin ei tehdä millekään ihmisperäiselle solumassalle.

 

Olen iältäni 25-vuotias. En voi olla miettimättä, että olisi hyvää aikaa vielä elellä "itsekkäämmin" (vaikken sinänsä itsekeskeinen ole..) ja katsoa jos löytyisi oikeasti sopivalta tuntuva elämänkumppani, vakiintua ja toivoa sitten lasta.

Tässä kappaleessa on minusta hyvät perusteet sille, miksi abortti voisi olla nyt oikea ratkaisu ap:lle. Ap on nuori ja haluaa vielä elää "itsekästä" elämää. Lisäksi oma kumppani ei tunnu oikealta valinnalta loppuelämäksi.

Nyt sinun pitää vain päättää, haluatko lapsen juuri nyt? Haluatko lapsen miehesi kanssa? Jos sinusta tuntuu, että et halua lasta nyt, etkä tämän miehen kanssa, niin tee abortti. Mielestäni sinun pitäisi kuitenkin olla rehellinen miehellesi ja kertoa tilanteesta. Kuuntele miehen mielipide, mutta älä anna hänen painostaa sinua mihinkään ratkaisuun. Jaksamista!

 

Minulla on alkanut raskausviikko 8 nyt, abortti tulisi parin viikon sisään eikä alkio ole vielä sitä 12-viikkoa (mielestäni silloin alkaa olla jo kyseenalaista abortoida).

Tämä on aivan järjetöntä, ymmärrän oikeastaan kaikkien kirjoittajien näkökannat tähän asiaan. Sepä se, kun tätä voi ajatella niin monella tavalla eikä ole yhtä ainoaa oikeaa. Tekisin sen oikean mukaan, jos sellaisen tietäisin. Olisi se miten hankalaa itsestä tahansa.

Todella hyvin ainakin osa on käsittänyt tilanteeni. En pelkää äitiyttä itsessään, osaisin varmasti hoitaa lapsen hyvin. Mutta epävarmuuteni johtuu elämäntilanteestani. En haluaisi lasta tähän ja nyt, vaan aivan toisenlaiselle pohjalle syntyväksi. En edes asu vielä yhdessä lapsen isän kanssa, mutta jos teemme lapsen niin ehdottomasti muutamme yhteen. Jos pidän tämän lapsen, niin panostan suhteeseen tämän miehen kanssa. Mies olisi lapselle varmaan ihan ok ja rakastava isä, mutta kumppaniksi minulle.. luulen ettei tyydytä minua pidemmän päälle. Mutta yh:ksi en halua heti jäädä ja rankan pikkulapsiajan olisi parempi jos vastuuta jakaisi kaksi henkilöä saman kodin sisällä. Meillä voisi olla ihan mukavaakin, ihan perusmenoa... Vaan kauanko se riittäisi. Olen ollut määrätietoinen ja tietyllä tavalla kunnianhimoinen (en mikään pyrkyri missään nimessä) elämässäni aina, nyt sitten jämähtäisin "ihan ok menoon". Se surettaa valtavasti.

 

mieti mitä ko toimenpide aiheuttaa psyykeellesi myöhemmin?
Vai aiotko toimia muiden mielipiteiden mukaan?

 

En aio toimia muiden mielipiteen mukaan, mutta tahdon näkemyksiä ja jonkinlaista keskustelua mietteideni tueksi.

Sehän se, kun ei voi etukäteen ollenkaan tietää, millaisia seurauksia abortti aiheuttaa. Tulisiko psyykkistä oireilua vai ei, ja minkä tasoista? Nyt tuntuu että voisin ottaa sen niin kylmän rauhallisesti, mutta toisaalta en pysty sanomaan kun en ole tilannetta kokenut.

 

Sehän se, kun ei voi etukäteen ollenkaan tietää, millaisia seurauksia abortti aiheuttaa. Tulisiko psyykkistä oireilua vai ei, ja minkä tasoista? Nyt tuntuu että voisin ottaa sen niin kylmän rauhallisesti, mutta toisaalta en pysty sanomaan kun en ole tilannetta kokenut.

Kukaan ei voi noita asioita tietää sinun kohdallasi. Jos joudut olemaan päätöksen kanssa aivan yksin (sanoit, ettet voi kertoa kenellekään), niin se tulee olemaan raskasta. Syyllistäviä ääniä on ympärillä hirvittävän paljon ja varmasti lasten näkeminen saa aikaan tunnemyrskyjä.

Kylmän viileää se tuskin tulee olemaan; iso päätös vaatii aikansa toipua. Silti se voi olla oikea päätös!

 

Itse olen nyt 21, enkä montaa asiaa pysty kuvittelemaan, mikä sössisi elämäni yhtä tehokkaasti kuin huutava ja huomiota vaativa ipana. Koulu, hauskanpito, kaverit jäisivät vähemmälle. Kyllä sitä saattaisi kehittyä melkoisen katkeria tuntemuksia joskus vanhemmalla iällä ellei jo aiemmin. Varmasti kaikilla näin ei käy.

Jos tyttöystäväni olisi raskaana, ja harkitsisi lapsen pitämistä, niin haluaisin ehdottomasti tietää. Naisellahan on se lopullinen päätösvalta asiassa, mutta minusta on väärin hankkia yhteinen lapsi jota toinen ei halua.

Abortti ei ole mielestäni niin suuri asia kuin moni täällä haluaa esittää, ehkä koska ovat itse äitejä tai mahdollisesti heikosti perillä biologiasta. Sikiöllä ei raskauden alkuvaiheessa ole mitään tunteita, ajatustoimintaa tai kykyä aistia kipua. Se on siis pelkkää solumassaa(tietenkin asia muuttuu sitten myöhemmin). Siittiöistäkin kehittyy sopivissa olosuhteissa lapsi, mutten silti tunne itseäni murhaajaksi kun heitän kondomin roskikseen, koska siinä vaiheessa ne eivät vielä paljon mitään ole.

 

Ei elämälle ole mitään valmista kaavaa. Itse sain ensimmäisen lapseni 24-vuotiaana, opinnot vielä vähän kesken ja avoliitossa. Kaikki on kuitenkin järjestynyt. Itse jo hieman vanhempana ja toivottavasti viisaampanakin olen huomannut, kuinka "lapsellisia" ja sinisilmäisiä monet nuoruuden haaveet olivatkaan. Kaikille se arki jossain vaiheessa tulee parisuhteeseen ja muitakin pettymyksiä ym. Kaikilla meillä on omat murheemme. Nuorena kaiken näkee niin eri lailla luottavaisena. Ei elämä välttämättä muutu miksikään ihmeelliseksi uuden parisuhteen myötä. Onnellisuus täytyy löytää ennen kaikkea omasta itsestään. Eli siis älä odota, että yksin mies tekee sinut onnelliseksi. Siihen harva parisuhde lopulta pystyy. Minusta tilanteesi vaikuttaa aivan hyvältä pitää lapsi.

Lisäyksenä vielä edellisen viestini kommentoijalle olen itsekin ollut tavallaan yksinhuoltaja, kun mieheni on rakentanut meille melkein kokonaan omin käsin jo kaksi taloa (eli oli iltamyöhään viikonloput mukaanlukien rakennuksilla, viimeksi melkein kaksi vuotta yhteenmenoon). Ja talon valmistuessa syntyi se kuudes lapsi, joten yhden tai kahden lapsen yksinhuoltajana oleminen tuntuisi suorastaan lasten leikiltä.

 

Mikään ei merkitse yhtään. "sehän on vaan solumöykky" voi elämän karut kivet...

Missä tuollaisia kasvaa edes..

[viestiä moderoitu]

 

Onko sinun kokemuksesi sellainen, että voit suositella sitä ihmiselle, joka haluaa opiskella, luoda uraa ja vieläpä parisuhteen, jossa voi kunnioittaa kumppaniaan? Tämän lisäksi ap haluaa lapsia, ja se on ihan realistinen toive.

Vaikka sinä oletkin onnellinen, et voi mitenkään tietää, että ap:lle omista suunnitelmista luopuminen tai epätyydyttävässä suhteessa oleminen, olisivat hyvä ratkaisu. En usko, että hän on niin naivi, että kuvittelee miehen yksin tekevän hänet onnelliseksi. Siihen eivät riitä myöskään lapset. Hänen haaveensa ovat hänen omiaan ja niiden leimaaminen lapsellisiksi on hiukan vähättelevää. Tärkeää on ajatella, mitä haluaa tällä hetkellä, ja jos tuntuu siltä, ettei aika ole kypsä, on hyvä tehdä sen mukainen päätös. Jälkiviisauteen voi syyllistyä sitten loppuelämänsä ajan.

Puhun näin, koska olen ollut samankaltaiselta kuulostavassa parisuhteessa, kuin ap. En vaihtaisi eropäätöstä mihinkään.

 

^Tuo oli siis Äiti73:lle

 

No, mä olen kuullut usein ihmisen katuvan aborttejaan myöhemmin, mutta en ole koskaan kuullut että joku äiti olisi katunut sitä että teki lapsen. Elämällä on tapana järjestyä lopulta jotenkin kuitenkin.

 

Voi taivas mitä pellejä täälläkin palstalla pällistelee...

Tuollaisista toivottavasti ei koskaan tule perheellistä ihmistä, kuin nämä torvet täällä. Tuollaisia huolettomia heitukoita, mikään ei ole mitään ja sitä rataa. Mikään ei merkitse yhtään. "sehän on vaan solumöykky" voi elämän karut kivet...

Missä tuollaisia kasvaa edes..

Hyvät perustelut.

 

No, mä olen kuullut usein ihmisen katuvan aborttejaan myöhemmin, mutta en ole koskaan kuullut että joku äiti olisi katunut sitä että teki lapsen. Elämällä on tapana järjestyä lopulta jotenkin kuitenkin.

Olen kuullut molempia: abortti on aiheuttanut voimakkaita tunteita ja lapsen vastentahtoisesti saaneet äidit ovat tunteneet syvää katkeruutta ja menetystä. Ei se äitiyskään ole itsestäänselvästi aina oikea valinta.

 

En tarkoittanut vähätellä kenenkään haaveita ja suunnitelmia. Tarkoitin lähinnä iän myötä käsitykseni elämästä ja onnellisuudesta muuttuneen. Eikä elämässä kaikki mene aina niinkuin toivoisi ja nuoruudessa kuvittelee. Itse olen opintojen jälkeen suorittanut kaksi erikoistumisopintoa ja ehtinyt olla välissä töissäkin. Joten voi niitä haaveita ja urasuunnitelmia kehitellä lapsen saatuaankin. Kuka sanoo, että olen luopunut omista suunnitelmistani?

 

teet ihan niinkuin sun oma sydän sanoo..ei tarvitse aina kuunnella muita.

 

En tarkoittanut vähätellä kenenkään haaveita ja suunnitelmia. Tarkoitin lähinnä iän myötä käsitykseni elämästä ja onnellisuudesta muuttuneen. Eikä elämässä kaikki mene aina niinkuin toivoisi ja nuoruudessa kuvittelee.

Tuohan on itsestäänselvää. Mutta ei se tarkoita, että lapsen pitäminen nyt olisi se oikea päätös, vaikka se sinulle sitä on ollutkin.

Itse olen opintojen jälkeen suorittanut kaksi erikoistumisopintoa ja ehtinyt olla välissä töissäkin. Joten voi niitä haaveita ja urasuunnitelmia kehitellä lapsen saatuaankin. Kuka sanoo, että olen luopunut omista suunnitelmistani?

Hieno juttu. Ei kukaan ole sanonut sinun luopuneen mistään, mutta älä oleta, että myöskään toisen tulisi muuttaa suunnitelmiaan tai sovittaa niitä lasten mukaan, vaikka se onkin sinulle sopinut.

 

Olen ollut määrätietoinen ja tietyllä tavalla kunnianhimoinen.

Onko elämäsi tähän asti mennyt haluamallasi tavalla ja suunnitelmien mukaan? Luulisin, että jossakin vaiheessa viimeistään tulee jokaiselle eteen se tosiasia, että kaikkea ei voi saada, kompromissejä on tehtävä ja jostain täytyy luopua saadakseen jotain muuta.

Olisiko miehesi hyvä isä lapselle? Entä luuletko teidän pystyvän rakentamaan toimivan ystävyyssuhteen mahdollisen eron jälkeen? Lapsen kannalta on tärkeintä, että vanhemmat ovat hyvissä väleissä, ei niinkään se, että he asuvat saman katon alla. Jos olet varma erohalustasi, niin ero kannattaa hoitaa ennen lapsen syntymää, jotta lapsi syntyy "puhtaalle pöydälle" eli isän ja äidin välit on siihen mennessä järjestelty uusiksi. Jos siis päädyt jatkamaan raskautta. Suosittelen tätä vaihtoehtoa siinä tapauksessa, että uskot toimivaan yhteishuoltajuuteen. Miehesi ei tietysti ole vielä päässyt ilmaisemaan mielipidettään lapsen tulosta.

Minulle ei ole sattunut vahinkoraskautta, mutta viime vuoden alussa minulla epäiltiin endometrioosia pitkään jatkuneiden kovien kipujen vuoksi ja kohdusta sekä munasarjoista löytyi kasvaimia. Pelko lapsettomuudesta oli niin suuri, että aloimme mieheni kanssa yrittää lasta heti, vaikka se muutoin olisi ollut suunnitelmissa vasta parin vuoden kuluttua. Hyvin tämä nyytti elämäämme on sopinut, vaikka alunperin olin aikonut kasvaa vähän aikuisemmaksi ja tehdä vielä töitä... Toisin sanoen olen kovasti nauttinut kotona olosta. Tämä ei tietysti vastaa omaa tilannettasi kuin siltä osin, että raskauden vuoksi tulevaisuudensuunnitelmani muuttuivat jonkin verran.

Mieti kumpaakin ratkaisua parin vuoden päähän. Mitä luulet miettiväsi asiasta kahden vuoden kuluttua, päätit niin tai näin. Tee sellainen päätös, jonka kanssa pystyt paremmin elämään.