parisuheongelma

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "outsa"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

"outsa"

Vieras
Parisuhdesontaa; ärsyttää kun mies ei ole valmis panostamaan mihinkään keskustelua myöten. Itse olen allapäin ja nyt erityisen surullinen. Olisin valmis puhumaan, mutta vastassa on vaan joku ympäripyöreä kommunikoitsija ja lopulta aina saan kuulla jotain omasta itsestäni, joka "on johtanut tähän tilanteeseen".

Kaikenlisäksi en saa kuulla mitään kaunista itsestäni. Huomiota saan jos menen eteen halattavaksi niin ettei voi väistää :D.... Tähän päälle 9kk ilman mitään lähestymistä makkarissa (!!!!). Oon ihan paskana koska en saa mitään "läpi" ja sattuu liikaa lähteä menemään.

Toisaalta saan vibat, ettei toi jaksa just sen takia panostaa, koska oon joku itsestäänselvyys, joka ei vaan lähe menemään. Tuntuu siltä, että vaikka jos lähtisinkin, niin sitä ei loppuviimeksi kiinnosta, että olisi jo asennoitunut niin... Keräisin vaan kamani ja se jäis huokasemaan päiväksi ja jatkaisi niinku ei mitään. Itse olisin varmaan ihan paskana ja kauan. Tuntuu siltä että se "vaikenee tän suhteen kuoliaaksi". On kuulemma hyvä sellasessa muissa asioissa esim töissä.

Kaikenlisäksi nyt sattuu mua jo varmaan normaalit huomiot siitä, että jos kävelen miehen kanssa ulkona, niin huomaan sivusilmällä, miten se ottaa aina katsekontaktia tai katsoo ainakin vastaantulevia naisia.

Sanokaan ny joku strategia tähän! Sattuu kyllä ihan liikaa esittää mitään strategiaa läpi, mikä auttaisi tähän. Jos toinen ei panosta ja saa mut tuntemaan ja sanookin, että vika onkin kokonaan mun, niin ei hyvältä näytä... Ja toisaalta ehkä koko ongelma onkin mulla, mitäs "en oo positiivisempi".... UUh, help needed.
 
mä otan aina ihan tarkotuksella katsekontaktii mieheen, kun tulee joku pariskunta vastaan, ihan vaan piruuttani oikein tiiisti imasen silmilläni sitä miestä vähäsen. Kyllä niiden eukkoja vituttaa.
Lähe menemään. Ei se muutu, sun elämäs valuu hukkaan.
 
Juu-u... No meillä ei lasta, mutta olin kyllä ajatellut asiaa. Ja melko väsynyt siihen, että ikinä ei näköjään voi tietää, mihin suuntaan toinen kääntyy, sisäänpäin tai panostaa vaan työhön tms. Ja itse sellainen persoona, joka laittaa ittensä aina likoon ja nostaa asiat esille. En vaan jaksa sitä, että jos sen tekee niin lopulta vaan sattuu entistä enemmän. Luulin että tää ois toisenlainen, mutta onko noi miehet sitte tollasia, että niistä ei koskaan kuitenkaan irtoa sellasta vastusta ja kummpania, joka olis valmis huomaamaan ongelmat ja tekemään niille jotain. Miehet vaan lipuu pois ja kerää varmaan voimia koko ajan siihen että menee poikki. Itse panostan ja sattuu sitä enemmän mitä enemmän koitan vaikuttaa asiaan. Lopulta kauniisti alkanut suhde päättyy vaan siihen, että mies ei ees muista mitään hyviä aikoja, koska ne on joka tapauksessa hänen mielestään olleet vaan jotain sattumia, eikä sellasia voi saada takasin kuitenkaan, uutta putkeen vaan!! Itse on koko ajan läsnä ja tilanteessa ja lopulta huomaa ettei ketään muuta edes koko suhteessa ole kuin sinä itse. Tosi kuluttavaa elämää ja en kyllä varmasti tän jälkeen enää miestä hanki, koska vaikka olis 10erilaista miestä takana ja 10 parisuhdetta, niin jokatapauksessa ne loppuu tällä samalla tavalla.
 
mä otan aina ihan tarkotuksella katsekontaktii mieheen, kun tulee joku pariskunta vastaan, ihan vaan piruuttani oikein tiiisti imasen silmilläni sitä miestä vähäsen. Kyllä niiden eukkoja vituttaa.
Lähe menemään. Ei se muutu, sun elämäs valuu hukkaan.

No ei sunkaltaisten "silmillä imijöitten" takia tulisi mieleenkään valittaa mistään parisuhdeongelmasta. Varmaankin sekin alkaa vaikuttamaan pitemmällä tähtäimellä, jos on olemaas joku muu läheisyys-ongelma. Itsekin itseasiassa sinkkuna vilkullu miehiä ja varmaan vahingossa nytkin. Sellanen automaattinen panostus on itsellä kyllä huomattavissa, että jos miehen kanssa kävelee jossain, niin ei tule edes vahingossa katseltua ketään sen enempää ettei päälle kulje. Sen pienen eron huomaa kyllä myös toisessa, että eikö se nyt sitte viitsi edes tuotakaan miettiä, jos olen seurassa. Ja toisaalta asiaa voisi puida kevyesti, MIKÄLI olisi läheisyys-asiat miehen kanssa kunnossa. Nyt se tuntuu loukkaavalta.

Todella hienoa sinulta, että sinun näkökulmasi elämään on tollanen. Aina halunnut olla sellainen ihminen, jonka asenne olisi lähtökohtaisesti "juntti-käyttäjä", suhtautua kaikkiin ihmisiin matkan päästä eikä päästää ketään etäisyydelle, mistä kukaan voi loukata. Vaihdetaanko osia? :) Ja sellanen ihminen nauttisi just tuollasesta asenteesta, että "loukataa kaikkia ketä voidaan". Musta on tosi väärin, että toiset ihmiset osaa olla tuollasia asenteeltaan helposti elämän läpeensä, saavat kaikkea kivaa ja on kivaa, eikä koskaan satu, koska satuttaa aina toisia.

Itsekin sinkkuna etenkin katselen ihmisiä ja vahingossa varmasti silmäillen pariskunnista niitä miehiäkin ilman että tajuan, tykkääkö sen nainen siitä. Mutta sun ja mun ero on siinä, että mä en saa siitä mitään tuollaista nautintoa, enkä oon koskaan ajatellut imeväni silmillä yhtään ketään kiusatakseni sen naista =)
 
no mitä mies sitten sanoo selitykseksi, että miksi syytä on sinussa?

mä en yleensä sano tätä, mutta jotenkin sun teksti vyöryy päälle eikä jatka matkaa siitä mihinkään. tulee tunne, että tunnetilan viestiminen toimii, mutta kun pitäisi myös olla joku näkemys. muuten se tunne vain tarttuu kuulijaan ja hukuttaa alleen, eikä millään ole mitään suuntaa tai sitten oikeastaan väliäkään. tulee tarve päästä kauemmas vetämään henkeä.
 
No en mä nyt koe tarpeelliseksi kertoa yhtään yksityiskohtaisemmin. Eikö tänne ole tarkoitus avautua tunnetilastaan:)? Jos struktuurin kyselijälle tuli ahdistunut tunne tästä kirjoituksesta, niin suosittelen poistumista hitaasti tietokoneen ääreltä.

En ole niin hankala tai tunnepitoinen ihminen, etten kykene myös keskustelemaan asioista näkemyksellisesti. Toisilla ei aina riitä intohimo ratkasta asioita hyödyntämällä tunnepitoista viestintää. :) Parempi yleensä purkaa tunteensa edes joskus vaikka vaan ilman näkemystä verbaalisestikin, jottei tarvi lähteä suuntaamaan energiaansa epäoleellisiin suhteenulkopuolisiin asioihin.
 
kannattaa tosiaan miettiä voisko ite jotenki vaikuttaa siihen, että suhteet ajautuu aina siihen samaan jamaan. Mitä tulis oppia ettei niin kävis? Tuleeko valittua ylipäätäänkin vääränlainen kumppani jatkuvasti vai olisko muissa jutuissa jotain kehittämisen varaa?

Parisuhde ja sen hyvinvoinnin ylläpito kun ei pitkässä juoksussa suju ilman "työtä". Alkuunhan suhteet voi sujua kun itsestään vaikka ei kissoja pöydille nostettais..mutta jossain vaiheessa niistä ristiriidoista ym on puhuttava..

suosittelen jokaiselle parisuhteessa elävälle ja avioliittoa alias pidempää parisuhdetta (vaikka sitä perheenperustamista) suunnitteleville hakeutumista parisuhdekursseille ja tapahtumiin. Näihin joissa harjoitellaan vaikkapa rakentavaa riitelyä, omista tarpeista puhumista jne. Sen lisäksi että niistä saa työkaluja parempaan kommunikointiin ja toisen ymmärtämiseen niin ne rikastuttavat muutoinkin suhdetta (tulee paremmin puhuttua sellaisistakin jutuista joista muuten ei niin yhdessä välttämättä tulisi).
 
Kiitos rakentavasta kommentista. Olen koittanut vaikka mitä lähestymistapaa ja mitä kikkoja tahansa ja lopulta saan vaan tunteen, että vika on minussa. Mutta vika ei voi täysin olla minussa, vaikka se onkin vain minun tunteeni, että vika on minun :D. Enemmän häirihtee se, että tässä olis itelläki tilaa alkaa miten etäiseksi ja kummaliseksi tahansa, ilman, että se liiemmin vastapuolta liikuttaisi. Parisuhdekurssi kiinnostaisi, mutta tiiän, että olisin kiusaantunut siellä saati sitten mies. Parisuhdeterapia kiinnostaisi, mutta epäilen, että miestä ja ehdotus saa varmaan kivan vastaanoton. Tarvis lomaa. Yksin. Jossain. Kuukauden tai vuoden, huomaisikohan tuo edes sitä.

En ole se kamala nalkuttava akka, joten en usko, että ajan itse tunteenpalollani miehiä nurkkiin. Olisi vaan niin ihanaa, jos saisi intohimoisen vastaanoton omalle itselleen silloin tällöin. Enkä tarkota muuta kuin että HÄN joskus pitäisi ajatuksiani kuulemisen arvoisina _oikein kunnolla_ ehkä kerran tai kaksi vuodessa edes.
 

Yhteistyössä