V
Vieras
Vieras
Luin tuota Provon aloittamaa ketjua ja kauhistuin, miten ihmiset suhtautuvat uhriin. "Tiesit varmasti saavas paskaa niskaas kun et äijää käräytä" jne.
Itse tiedän mistä puhun, sillä olin viisi vuotta väkivaltaisessa suhteessa ennen kuin sain voimia lähteä. Ja juuri noin se menee. Joskus tulee se ensimmäinen lyönti, jonka jälkeen molemmat ovat kauhuissaan, kuinka tässä näin kävi, tai eivät välttämättä usko koko tapahtumaa todeksi. Toinen vannoo ettei lyö enää ikinä ja helppohan se on uskoa, toinenhan rakastaa minua ja nyt sillä vaan napsahti.
Aikaa kuluu ja jossain vaiheessa tulee toinen lyönti. Sitten kolmas... Yhtäkkiä elämä vaan on sellaista, eikä uhri osaa tehdä mitään tilanteen lopettamiseksi, kun kuitenkin rakastaa toista ja toivoo, että toinen muuttuisi. Henkinen väkivalta pahentaa tilannetta, uhrin itsetunto lyödään lyttyyn ja hän alkaa itsekin uskoa olevansa arvoton ja lyöntien olevan hänen omaa syytään.
Ja kyllä siihen lyömiseen tottuu, sitä vaan siivoaa jäljet ja jatkaa taas elämää eteenpäin niin kuin parhaiten taitaa.
En yhtään ihmettele etteivät väkivallan uhrit kerro kokemuksistaan kellekään, kun neuvot ovat tätä luokkaa: "Jätä se paska, olet enemmän arvoinen, ai et jätä no sitten olet typerä akka ja kenties ansaitsetkin hakkaamisen!"
Ei kukaan, joka ei ole väkivaltaa omakohtaisesti kokenut, voi ymmärtää, miksi toinen jää huonoon suhteeseen. Ennen minäkin olis sitä mieltä että yksi lyönti ja se on kerrasta poikki. No, elämä ei ole ihan niin mustavalkoista.
Onneksi sain voimia jättää väkivaltaisen miehen eikä minulla luojan kiitos ollut lapsia hänen kanssaan! Siinä tapauksessa en tiedä miten olisi käynyt. Nyt elämä on onnellista ja nykyinen mieheni ei ole vähääkään väkivaltainen. Enää en suostuisi kenenkään kynnysmatoksi ja turvallinen elämä on sitä mitä haluan lapsilleni, ja itselleni.
Toivon voimia Provolle ja toivottavasti saat asiasi miehesi kanssa järjestykseen. Toivon todella, että miehesi oppi tuosta yhdestä kerrasta eikä lyö sinua koskaan enää.
Sekä kaikille muille, jotka neuvojaan antoivat; on niin helppo jaella neuvoja tilanteeseen jossa ei itse ole koskaan ollut. Siltikään uhria ei koskaan saisi lähteä syyllistämään, ei vaikka hän ei toimisi niin kuin itse ajattelee oikein olevan. Eikä mikään koskaan oikeuta toista lyömään, ei edes nalkutus.
Itse tiedän mistä puhun, sillä olin viisi vuotta väkivaltaisessa suhteessa ennen kuin sain voimia lähteä. Ja juuri noin se menee. Joskus tulee se ensimmäinen lyönti, jonka jälkeen molemmat ovat kauhuissaan, kuinka tässä näin kävi, tai eivät välttämättä usko koko tapahtumaa todeksi. Toinen vannoo ettei lyö enää ikinä ja helppohan se on uskoa, toinenhan rakastaa minua ja nyt sillä vaan napsahti.
Aikaa kuluu ja jossain vaiheessa tulee toinen lyönti. Sitten kolmas... Yhtäkkiä elämä vaan on sellaista, eikä uhri osaa tehdä mitään tilanteen lopettamiseksi, kun kuitenkin rakastaa toista ja toivoo, että toinen muuttuisi. Henkinen väkivalta pahentaa tilannetta, uhrin itsetunto lyödään lyttyyn ja hän alkaa itsekin uskoa olevansa arvoton ja lyöntien olevan hänen omaa syytään.
Ja kyllä siihen lyömiseen tottuu, sitä vaan siivoaa jäljet ja jatkaa taas elämää eteenpäin niin kuin parhaiten taitaa.
En yhtään ihmettele etteivät väkivallan uhrit kerro kokemuksistaan kellekään, kun neuvot ovat tätä luokkaa: "Jätä se paska, olet enemmän arvoinen, ai et jätä no sitten olet typerä akka ja kenties ansaitsetkin hakkaamisen!"
Ei kukaan, joka ei ole väkivaltaa omakohtaisesti kokenut, voi ymmärtää, miksi toinen jää huonoon suhteeseen. Ennen minäkin olis sitä mieltä että yksi lyönti ja se on kerrasta poikki. No, elämä ei ole ihan niin mustavalkoista.
Onneksi sain voimia jättää väkivaltaisen miehen eikä minulla luojan kiitos ollut lapsia hänen kanssaan! Siinä tapauksessa en tiedä miten olisi käynyt. Nyt elämä on onnellista ja nykyinen mieheni ei ole vähääkään väkivaltainen. Enää en suostuisi kenenkään kynnysmatoksi ja turvallinen elämä on sitä mitä haluan lapsilleni, ja itselleni.
Toivon voimia Provolle ja toivottavasti saat asiasi miehesi kanssa järjestykseen. Toivon todella, että miehesi oppi tuosta yhdestä kerrasta eikä lyö sinua koskaan enää.
Sekä kaikille muille, jotka neuvojaan antoivat; on niin helppo jaella neuvoja tilanteeseen jossa ei itse ole koskaan ollut. Siltikään uhria ei koskaan saisi lähteä syyllistämään, ei vaikka hän ei toimisi niin kuin itse ajattelee oikein olevan. Eikä mikään koskaan oikeuta toista lyömään, ei edes nalkutus.
