Alkuperäinen kirjoittaja onneton onnellinen:
Alkuperäinen kirjoittaja ::::::::::...::::::::::::
Hei, nyt rauhoitutte, teillä VIIKON ikäinen vauva. Sinulla hormonit jyllää ja saa ajatukset sekaisin ja miehellesi tilanne aivan uusi. Pystyttekö keskustelemaan asiasta ilman, et alkaisi uusi riita? Yrittäkää ja yrittäkää keskustella. Selitä miehellesi, et sinulla on ja tietenkin myös hänellä ajatukset sekaisin isosta elämän muutoksesta.
Lyömistä ei tarvitse, eikä saa hyväksyä, se on aina väärin. Onko miehesi ollut ennen vauvan syntymää väkivaltainen?
Olisiko sinulla mahdollisuutta mennä esim. lapsuuden kotiisi hetkeksi, että tilanne rauhoittuisi?
on hän välillä ollut mutta raskausaikana se väheni. Ei siis lyö "väkivaltaisesti" mutta tukistaa tai läimäyttelee, niin ettei siis mitään vakavaa siitä tule, mutta sattuu. Oma vikani sekin on osittain kun jankutan jne.. se ei tässä ole varsinaisesti uutta, oon se päättänyt hyväksyä yhtenä mieheni ominaisuutena. Mutta tuo riitely päivittäin ottaa todella voimille. Nyt vielä sitten kun vauva tosiaan vasta viikon ja aivan uusi tilanne ja kaikki uusi opeteltava, miehen hyvä kaveri tulee vaimoineen meille kylään parin päivän päästä ja ovat yötä ja koko päivänkin täällä. Sanoin etten halua että he tulevat, koska vauvan kanssa on muutenkin niin paljon opeteltavaa, ja on rankkaa ilman vieraitakin. Sanoin ett pariksi tunniksi voisivat tulla esim. syömään mutta vuorokausi on liikaa. Tästä ei kuulemma voi kesksustella ja sain kuulla olevani tosi itsekäs ja lopputulos on että he tulevat. Tuntuu tosi kurjalta tässä vaiheessa saada kokopäivävieraita, kun tilanne on muutenkin niin herkkä. Vähän ihmetyttää kuinka hekin "tuppautuvat" meille vaikkeivat riidoista tiedäkään, mutta siis noin pienen vauvan kotiin, ei itselle tulisi mieleenkään tulla tuossa vaiheessa yökylään... että tällasta meillä.
Kuullostaa kyllä aika oudolta tuo miehesi käytös. Minusta olisi parempi ottaa hänet heti käsittelyyn, jos nimittäin aiotte jatkaa yhdessä vielä pidempään. Et kerro tuossa minkä ikäisiä olette, mutta voisin ajatella että vähän päälle parikymppisiä. Valitettava tosiasia on, että yleensä mies siinä iässä ei oikein ole "kypsä" isäksi. Hänellä lienee ollut ongelmia myös omien vanhempiensa kanssa, koska käyttäytyy sinua kohtaan noin...
Sinä olet herkkä kantamaan syyllisyyttä ja siinä sinua käytetään näköjään hyväksi raskaimman kautta. Sanon sinulle, että kenenkään ei tarvitse ottaa vastaan huonoa käytöstä. Tietenkin sinä haluat ajatella, että miehesi muuttuu, mutta valitettavasti on usein niin, että tällainen käytös pahenee iän myötä. Nyt puhun omasta kokemuksestani.
Ihminen on siinä mielessä kummallinen kapistus, että se sopeutuu olosuhteisiin ja yleensä vielä herkkien ihmisten ominaisuuteen kuuluu, että jopa toisen törkeä käytös käännetään lopulta omaksi syyksi. Syy ei ole sinussa. Syy on miehesi kypsymättömyydessä kohdata asioita ja hänen huonoa itsetuntoaan. Hormonit heittelevät usein naisella, joka on synnyttänyt ja toki se mieheesikin vaikuttaa, mutta tuommoinen käytös erouhkailuineen on minusta jo melkoisen ahdistuksen merkki.
Oma pitkä liittoni (lähes 20 vuotta) kariutui viimevuoden puolella vihdoin (ja tarkoitan todella sanaa vihdoin) koska en jaksanut ottaa enään vastaan pahenevaa käytöstä. Meillä oli alussa myös fyysistä väkivaltaa. Se loppui, mutta psyykkinen väkivalta se vasta pahenikin. Lopulta en saanut minkäänlaista kunnioitusta osakseni vaan aina, jos olin eri mieltä, olin "vitun ämmä" tai "saatanan kusipää". Erolla meillä uhkailtiin aina. Viimeisen uhkauksen kuulin pääsiäisenä 2007. Ja sanoin, että se loppui sitten tähän. Ja siihen se todella loppui. Sanon sinulle ihan vain kokemuksestani, että vaikka alun alkaen ajattelet että kaikki kääntyy paremmaksi, niin voin kertoa, ettei todella käänny itsestään, vaan mies on jo siinä vaiheessa saatava "hoitoon", kun vielä asiaan voi vaikuttaa. Muuten tilanteesi on muutaman vuoden päästä se, että menetät itse terveytesi. Masennut. Tällaiset henkiset "hivuttajat" vain eivät koskaan lopeta, jos heitä ei saada tajuamaan, miten paljon he tuhoa ympäristössään saavat aikaan.
Minulla on mennyt pitkään eron jälkeen saada ajatusmaailmani toisenlaiseksi. Nyt minä näen oikein selvästi, miten sairas perheemme oli. Kaikki alkoivat reagoida. Kyse ei ole mielestäni myöskään pelkästään sinusta. Lapsi imee ympäriltään kaiken sen kokemuksen, minkä voi. Miten ajattelet hänen elämänsä alkavan, jos ensimmäiset muistot kodista ovat ne, mitä ovat...
Tarkoitus ei ollut pelotella...mutta tuli vain pelottavan hyvin mieleen oma tarinani. Olen vielä alle 40 ja koen, että elämäni alkoi vasta nyt... enkä ikinä palaisi entiseen elämääni.