A
Aatami
Vieras
Olemme aviopari, jonka molemmat osapuolet ovat 50-vuotiaita.
Meillä on tyypillinen perhe lapsineen.
Emme juo emmekä tupakoi. Väkivalta ei ole koskaan kuulunut liittoomme.
Taloudellisia ongelmia ei ole.
Avioelämässämme on ongelmia. Sukupuolielämämme on kuihtunut.
Harrastamme seksiä noin kolmen kuukauden välein. Kaava on aina sama.
Yritän lähestyä vaimoani hyvillä mielin vapaa-aikanamme.
Vaimoni kieltäytyy hyväilyistä ja sanoo olevansa väsynyt. Ei muita selityksiä.
Lähestyn toisen kerran ja tulos on sama. Menetän toivoni ja luovun yrityksistäni.
Vaimoni havaitsee luopumiseni ja muutaman päivän kuluttua suorittaa hapuilevan ja innottoman lähestymisyrityksen. Ei tunnu hyvältä.
Olen pitänyt jonkinlaista kirjanpitoa yrityksistäni ja havainnut, että tulen torjutuksi yli 90-prosenttisesti. Vaimoni ei tee alotteita ilman edellä mainittua
tapahtumien kulkua. Olen kysynyt syytä kieltäytymiseen ja selitykseksi olen saanut sen, että itsekin kieltäydyin raskausaikojen loppupuolella.
Selkää kyllä kelpaan televisiota katsellessa raaputtamaan mutta selässä täytyy käsien pysyä tai muuten tulee sanomista.
Olen yrittänyt ehdottaa yhteistä lomaa kesämökillämme. Ehdotin, että voisimme asettua kahdestaan toiseen pihamökkiimme ja jättää lapsille toisen.
Ratkaisu ei kelvannut. Lähestymisyritykset, kieltäytymiset ja normaali kaava. Vaimo tympääntyi lomaamme niin ettei enää lähde mökillemme.
Vaimo on aloittanut opiskelun työn ohella. Mitään keskustelua ei asiasta minun tai lasten kanssa käyty, ilmoitus saatiin jälkikäteen. Opiskelu ei ole syynä
ongelmiimme, ne olivat samat ennen opiskeluakin.
Uskonnollisuuskin on tullut kuvaan mukaan ja siihen liittyy naispiiri, joka kommunikoi keskenään. Sen sijaan ystäviämme emme ole kahteen vuoteen kotiimme kutsuneet siitä huolimatta, että kodissamme ei ole mitään vikaa.
Taustamme ennen aviolittoa ovat hieman erilaiset. Vaimoni on nuoresta pitäen pitänyt avioliiton ulkopuolisia suhteita normaaleina. Suhteita on ollut yksi kerrallaan. Avioliittoon eivät mieskumppanit ole olleet soveltuvia ja suhteista on jäänyt traumojakin jälkeensä.
Itse olen ollut pidättyväisempi. Solmimiani suhteita on ollut kaksi. Ne ovat olleet vakavamielisiä joskaan eivät pitkäaikaisia. Joku voisi kai sanoa, että pidättyväisyyskin voi olla traumaattista.
Olen ikäisekseni hyvässä kunnossa ja saan ihan mukavasti huomiota osakseni toiselta sukupuolelta.
Taustani takia en oikein osaa sieltäkään apua ongelmaan etsiä.
Onko joku (mies tai nainen) kokenut saman ongelman?
Mitenkähän kanattaisi toimia?
toimia?
Meillä on tyypillinen perhe lapsineen.
Emme juo emmekä tupakoi. Väkivalta ei ole koskaan kuulunut liittoomme.
Taloudellisia ongelmia ei ole.
Avioelämässämme on ongelmia. Sukupuolielämämme on kuihtunut.
Harrastamme seksiä noin kolmen kuukauden välein. Kaava on aina sama.
Yritän lähestyä vaimoani hyvillä mielin vapaa-aikanamme.
Vaimoni kieltäytyy hyväilyistä ja sanoo olevansa väsynyt. Ei muita selityksiä.
Lähestyn toisen kerran ja tulos on sama. Menetän toivoni ja luovun yrityksistäni.
Vaimoni havaitsee luopumiseni ja muutaman päivän kuluttua suorittaa hapuilevan ja innottoman lähestymisyrityksen. Ei tunnu hyvältä.
Olen pitänyt jonkinlaista kirjanpitoa yrityksistäni ja havainnut, että tulen torjutuksi yli 90-prosenttisesti. Vaimoni ei tee alotteita ilman edellä mainittua
tapahtumien kulkua. Olen kysynyt syytä kieltäytymiseen ja selitykseksi olen saanut sen, että itsekin kieltäydyin raskausaikojen loppupuolella.
Selkää kyllä kelpaan televisiota katsellessa raaputtamaan mutta selässä täytyy käsien pysyä tai muuten tulee sanomista.
Olen yrittänyt ehdottaa yhteistä lomaa kesämökillämme. Ehdotin, että voisimme asettua kahdestaan toiseen pihamökkiimme ja jättää lapsille toisen.
Ratkaisu ei kelvannut. Lähestymisyritykset, kieltäytymiset ja normaali kaava. Vaimo tympääntyi lomaamme niin ettei enää lähde mökillemme.
Vaimo on aloittanut opiskelun työn ohella. Mitään keskustelua ei asiasta minun tai lasten kanssa käyty, ilmoitus saatiin jälkikäteen. Opiskelu ei ole syynä
ongelmiimme, ne olivat samat ennen opiskeluakin.
Uskonnollisuuskin on tullut kuvaan mukaan ja siihen liittyy naispiiri, joka kommunikoi keskenään. Sen sijaan ystäviämme emme ole kahteen vuoteen kotiimme kutsuneet siitä huolimatta, että kodissamme ei ole mitään vikaa.
Taustamme ennen aviolittoa ovat hieman erilaiset. Vaimoni on nuoresta pitäen pitänyt avioliiton ulkopuolisia suhteita normaaleina. Suhteita on ollut yksi kerrallaan. Avioliittoon eivät mieskumppanit ole olleet soveltuvia ja suhteista on jäänyt traumojakin jälkeensä.
Itse olen ollut pidättyväisempi. Solmimiani suhteita on ollut kaksi. Ne ovat olleet vakavamielisiä joskaan eivät pitkäaikaisia. Joku voisi kai sanoa, että pidättyväisyyskin voi olla traumaattista.
Olen ikäisekseni hyvässä kunnossa ja saan ihan mukavasti huomiota osakseni toiselta sukupuolelta.
Taustani takia en oikein osaa sieltäkään apua ongelmaan etsiä.
Onko joku (mies tai nainen) kokenut saman ongelman?
Mitenkähän kanattaisi toimia?
toimia?